Kaksi tasauslaskua, miten mahdollista?

Onkohan kaikki nyt kohdillaan kun sattui tulemaan tuossa pari viikkoa sitten Vattenfallilta tasauslasku joka oli n. 150 euroa siinä ei vielä mitään mutta tänään tuli myös Oulun Energialta tasauslasku joka oli reilu 100 euroa.

Miten on mahdollista että tulee kahdesta paikasta tasauslasku?
4383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

On mahdollista jos ostat sähköenergian toisesta yhtiöstä eli olet kilpailuttanut sähkösopimuksen.
Tällöin paikallinen verkonhaltija laskuttaa sähkön siirron osuuden ja myyjäyhtiö sähköenergian osuuden.
Näin ollen lasku tulee kahdesta eri yhtiöstä.
Verkonhaltijahan ilmoittaa lukemat ja vuosikulutusarviot myyjälle.

Äänestä

Jos sulla on tullu tähänkin asti laskut erikseen energiasta ja siirrosta, niin kyllähän ne erikseen myös tasataan.

Sen sijaan jos sulla ei ole ollu koskaan mitään tekemistä toisen laskun lähettäjän kanssa, niin sitten siinä on jotain outoa.

Yleisin tapa on se että siirtoyhtiö arvioi kulutuksen ja sähkön myyjä käyttää samaa arvioita. On myös mahdollista että siirto ja energia laskutetaan eri määrällä.

Äänestä
  • kaksi tasauslaskua, ensimmäinen tuli vuodenvaihteessa ja siinä ei ollut jäänyt maksamista, päinvastoin olisi pitänyt tulla vähän takasin mitä olin maksellut. Kumma juttu kuitenkin kun Helmikuussa sitten vaihdoin sähköntoimittajaa toiseksi, sen jälkeen minulle oli lähetetty lasku jota en koskaan saanut, tasauslasku siis ja siinä oli maksettavaa n. 24 euroa. Ei auttanut vaikka koitin asiaa selvittää kun oli ensin karhu tullut ja laitettu perintään tämä lasku. Maksettu on ja ihmettelen vaan että tällaisia tehdään. Ihan kun tahallaan koitettaisiin rahastaa aina "jostakin" olemattomasta.
    Fortum on mulla siis sähkönsiirtäjänä ja sitäkään ei saa vaihdettua lainkaan. Mikä epäkohta!

    Äänestä

  • maksaja aina kirjoitti:

    kaksi tasauslaskua, ensimmäinen tuli vuodenvaihteessa ja siinä ei ollut jäänyt maksamista, päinvastoin olisi pitänyt tulla vähän takasin mitä olin maksellut. Kumma juttu kuitenkin kun Helmikuussa sitten vaihdoin sähköntoimittajaa toiseksi, sen jälkeen minulle oli lähetetty lasku jota en koskaan saanut, tasauslasku siis ja siinä oli maksettavaa n. 24 euroa. Ei auttanut vaikka koitin asiaa selvittää kun oli ensin karhu tullut ja laitettu perintään tämä lasku. Maksettu on ja ihmettelen vaan että tällaisia tehdään. Ihan kun tahallaan koitettaisiin rahastaa aina "jostakin" olemattomasta.
    Fortum on mulla siis sähkönsiirtäjänä ja sitäkään ei saa vaihdettua lainkaan. Mikä epäkohta!

    "Fortum on mulla siis sähkönsiirtäjänä ja sitäkään ei saa vaihdettua lainkaan. Mikä epäkohta! "

    Saa sen vaihdettua, kun muuttaa muualle asumaan. Se on vähän sama juttu kuin vuokra-asunnossa, vuokra maksetaan sille kenen asunnossa asuu, eli siirto maksetaan sille kenen jakeluverkkoa käyttää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitä tehdä kirjoitti:

Onkohan kaikki nyt kohdillaan kun sattui tulemaan tuossa pari viikkoa sitten Vattenfallilta tasauslasku joka oli n. 150 euroa siinä ei vielä mitään mutta tänään tuli myös Oulun Energialta tasauslasku joka oli reilu 100 euroa.

Miten on mahdollista että tulee kahdesta paikasta tasauslasku?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu