Olen taistellut bulimian kanssa 3 vuotta. Vasta nyt olen saanut aikaiseksi tuoda asian ilmi ja hakea apua. Itselleni bulimiasta eroon pääseminen helpottaisi
* painonhallintaa
* liikuntaa, (lihaksistoa ja fyysistä hyvinvointia)
* henkistä terveyttä
* turvotuksen vähenemistä...
Miksi en siis haluaisi parantua? Pelkäänkö lihovani? Aluksi pelkäsin
Omat ensimmäiset askeleeni oksentamattomina päivinä ovat olleet positiivisia: olen syönyt terveellisemmin kun olen päättänyt etten oksenna kyseisenä päivänä. Toki on tullut takapakkiakin, mutta ei kestä masentua, vaan jatkaa positiivisin mielin.
Kesän lopulla kävin psykologilla. Nyt sitten verikokeissa ja sydänfilmissä. Lääkäri huolestui erittäin matalasta kalium- arvosta (2.5-3.0 välillä vaihdellut) ja ekg- käyrästä puolestaan selvisi ainakin äärimmäisen alhainen syke. (Leposyke laskee pahimmillaan alle 40:n). Tällaiset arvot voivat hyvin kehittyä lyhyemmässäkin ajassa! :,
Nyt jatkuu hoitourakka. Ensi viikolla lääkärille vastaanottoaika varattuna, josta jatkoa ravitsemusterapiaan ja psykologillakin ajattelin ainakin kerran vielä käväistä.
Suosittelen parantumishalusille polkua:
psykologi -> veri- ja sydänarvot -> lääkäri tulkitsee arvot -> ravitsemusterapia ( psykologikäyntien jatkamista tarvittaessa)
Älkää jääkö bulimiakierteeseen. Pahimmillaan kärsii sydän, se, jonka olemme syntyessämme saaneet ja jota nyt olemme tuhoamassa alituisella oksentamisella ja huonolla ravitsemuksella.
Voimia ja positiivisia ajatuksia
* painonhallintaa
* liikuntaa, (lihaksistoa ja fyysistä hyvinvointia)
* henkistä terveyttä
* turvotuksen vähenemistä...
Miksi en siis haluaisi parantua? Pelkäänkö lihovani? Aluksi pelkäsin
Omat ensimmäiset askeleeni oksentamattomina päivinä ovat olleet positiivisia: olen syönyt terveellisemmin kun olen päättänyt etten oksenna kyseisenä päivänä. Toki on tullut takapakkiakin, mutta ei kestä masentua, vaan jatkaa positiivisin mielin.
Kesän lopulla kävin psykologilla. Nyt sitten verikokeissa ja sydänfilmissä. Lääkäri huolestui erittäin matalasta kalium- arvosta (2.5-3.0 välillä vaihdellut) ja ekg- käyrästä puolestaan selvisi ainakin äärimmäisen alhainen syke. (Leposyke laskee pahimmillaan alle 40:n). Tällaiset arvot voivat hyvin kehittyä lyhyemmässäkin ajassa! :,
Nyt jatkuu hoitourakka. Ensi viikolla lääkärille vastaanottoaika varattuna, josta jatkoa ravitsemusterapiaan ja psykologillakin ajattelin ainakin kerran vielä käväistä.
Suosittelen parantumishalusille polkua:
psykologi -> veri- ja sydänarvot -> lääkäri tulkitsee arvot -> ravitsemusterapia ( psykologikäyntien jatkamista tarvittaessa)
Älkää jääkö bulimiakierteeseen. Pahimmillaan kärsii sydän, se, jonka olemme syntyessämme saaneet ja jota nyt olemme tuhoamassa alituisella oksentamisella ja huonolla ravitsemuksella.
Voimia ja positiivisia ajatuksia
Vastaukset 4
Vanhimmat
Harvoin kommentoin muiden kirjoituksia, mutta nyt on pakko sillä näen itseni kirjoituksessasi. Itse olen kamppaillut bulimian kanssa vuodesta -07, välillä vähän enemmän ja välillä vähemmän. Viikko sitten päätin, että en voi jatkaa elämää tällä tavoin. Silloin kerroin läheisilleni sairaudestani ja näin olen askeleen lähempänä parantumista. Eniten pelkään, että lihon jos lopetan. Minun pitäisi osata yhdistää terveellinen ruokavalio ja liikunta, ilman ajatusta laihdutuksesta. Seuraava askel onkin lääkäri ja ravitsemusterapia, mutta jotenkin se tuntuu niin vaikealta sinne mennä. Olo on kuin varsalla, joka opettelee kävelemään :) Mutta päivä kerrallaan täytyy mennä!
Tsemppiä Sinulle ja kiitos kirjoituksestasi :) se antoi voimia!
moi ell3
toivottavasti olet pysynyt valitsemallasi tiellä! Bulimiasta eroon pääseminen vaatii todella voimia, mutta kun mietit sitä tunnetta minkä saat kun oot saavuttanu jotain suurta, saa olla ylpeä itsestään ja osaa arvostaan terveyttä täysin uudella tavalla. Oli ihana kuulla, että sait voimia kirjoituksestani, sain voimia sinulta
Parantumisprosessini on kestänyt jo kauan ja nyt tuntuu kantavan yritys hedelmää. Mitä enemmän huomaan positiivisia vaikutuksia, sitä enemmän haluan parantua täysin.
Tähän mennessä olen vähentänyt oksentamista 2-3 krt/pv -----> 0-3 krt/vk. Toisinaan menee paremmin, toisinaan tulee takapakkia. Tietenkin pyrin olemaan ahmimatta hallitsemattomasti, mutta tätä en täysin seinään onnistunut lopettamaan
1) Sydän voi paremmin! Tykytykset loppuneet ja syke tasoittunut. En palele yhtä helposti. Seuraavasta ekg- käyrästä selviää sitten todelliset terveydelliset hyödyt, mutta tunnen ne jo itse.
2) Kasvot ovat kaventuneet ja näen poskipääni jälleen. En tiennytkään, kuinka paljon oksentaminen loppupeleissä pullottaa poskia. Nyt saan voimia jo nähdessäni poskeni kaposempina, kun taas jos oksennan, ovat kasvot jälleen turvonneet.
3) Olen energisempi ja aktiivisempi.
4) Lihakset eivät enää säre. Minulla oli ennen kroonista lihasväsymystä, särkyä ja jumitusta. Luulin oireiden johtuvan venyttelyn vähyydestä, mutta kyse olikin ravitsemuksesta!!
5) En käy vaa'alla, mutta tuntuu, että painoni on pudonnut ja turvotus vähentynyt kropasta
En edelleenkään syö oikein ja toisinaan tulee ahmimiskohtauksia, jolloin oksennan. MUTTA tiedän olevani oikeilla raiteilla ja näin pyrin jatkamaan. Lähete ravitsemusterapiaan on voimassa ja sinne tarkoitus suunnata kun tunnen olevani valmis seuraavaan vaiheeseen. Jossain välissä tajusin kuinka paljon loppupeleissä ajattelen ruokaa, koska syön, mitä syön, kuinka paljon... Juteltuani kaverini kanssa tajusin, kuinka sairaanloinen tuo ajatusmaailmani on ollut (tosin edelleen)
Voimia kaikille. ! Älkää päästäkö sydäntänne ja elimistöänne kuntoon, josta ei välttämättä ole paluuta. Tehkää asioita, joista todella nautitte ja koittakaa siirtää ajatuksianne syömisestä muualle.
Heippa,
Itse olen osastolla anoreksian takia, mutta kuten syömishäiriöiden laatuun kuuluu, toisinaan tulee ahmintaa ja oksentelua, toisinaan hullua liikuntaa ja paastoa. Anoreksiaksi tämä on silti luokiteltu ja sitä se pääasiassa on ollutkin.
Olen oksennellut täälläkin lähes joka yö, maksimissaan kerran vuorokaudessa kuitenkin. Kahden päivän tauko oli viime viikolla, minä aikana voin paljon paremmin ja olo oli mainio. Nautin ruoasta enemmän tai vähemmän ja olo koheni. Sitten tuli takapakkia mutta aion taas vetää itseni ruotuun.
Mutta mutta... Oksentelun lopettamisessa on omat ongelmansa... Itselläni vatsa on ainakin aivan sekaisin, eikä tajua ilmeisesti että mihin suuntaan sitä ravintoa pitäisi kuljettaa. Oksennusillan jälkeisenä aamuna turvottaa, vatsa on täynnä nestettä ja ilmaa. Alavatsaan koskee. Syöminen ei tunnu miellyttävältä, eikä ulostetta oikein tule. Parin päivän kuluttua tilanne aina tasoittuu kun vaan malttaisi odotella sinne asti. Itseä ahdistaa myös aamun punnitus oksentamattoman päivän jälkeen, kun tiedän että kohonnut paino on ainoastaan ilmaa; lääkärit sitten iloisina "painonnoususta". Itseä ahdistaa.
Onko muilla ollut ongelmia vatsan kanssa kun olette alkaneet parantua bulimiasta ja oksentelukierteestä?
Kuinka helpottaa vatsavaivoja ja saada vatsa taas toimimaan normaalisti?
Itse olen 20-vuotias, mitat on tällä hetkellä kriittiset 173/39, ja nenämahaletku on tiedossa ellei paino nouse. Siirryin juuri psykiatriselta osastolta sisätautiosastolle, mutta pääsen takaisin kun tilanne kohentuu. Mutta suurin murheenkryyni on tämä vatsa... Etenkin iltaisin ahdistun siitä kun turvottaa, vaikka tiedän että kun nukun hyvin, aamulla on jo laskeutunut. Mutta kun ahdistus ottaa vallan, minä menen ja oksennan, ettei vaan aamupaino olis noussut! Tämä on sairasta... Pelkkä puhdas anoreksia ja syömättömyys on paljon parempi vaihtoehto, ja siitä paraneminenkin helpompaa vatsan kannalta.
Miten päästä normaaliin ruokailurytmiin vatsavaivoja potematta!!!?? Kiitos kaikille. Olen mielelläni yhteydessä muiden s-häiriöisten kanssa.