Päätin nostaa tämän tuolta alemmasta ketjusta (kaupungin maiden myynti) omaksi uudeksi aiheeksi. Jäi turhan piiloon sinne, koska olisi mukava saada asiaan kommentteja vanhusten omaisilta. Voi tosin olla, että ei uskalleta? Helppohan minutkin on tästä tunnistaa, vaikka nikkiä käytänkin, jos tietää asioista. Terveiset perusturvalautakuntaan. En minä ilkeyttäni tätä asiaa esille ota, mutta kun en aivan tajua miksi laki asettaa ihmisiä eriarvoiseen tai moraalisesti kovin epäoikeudenmukaiseen tilanteeseen. No, sehän taitaa olla nykyään maan tapa, mutta tarvitseeko sitä myös täällä Loviisassa orjallisesti noudattaa?
======================
Loviisan Seudun Palvelutalosäätiö ei ole puhtaasti yksityinen. Lyhyt esimerkki kuvastaa säätiön ja kaupungin yhteistoimintaa. Palvelutalossa asuva, esim. Ulrika Eleonorassa, maksaa kaksi laskua. Yksi lasku maksetaan säätiölle ja se käsittää vain asunnon kuukausivuokran ja vesimaksun. Toinen kuukausittainen lasku maksetaan Loviisan kaupungille. Laskussa lukee: Loviisan kaupunki/Perusturvakeskus. Tämä lasku koostuukin sitten siitä kaikesta muusta palvelusta. Kaupunki ja säätiö ovat erillisiä, mutta silti käytännössä toiminta on yhteistyötä. Toki kaikki tapahtuu lain kirjainta noudattaen. Siitä ei ole kysymys. Ongelma on se, että lain kirjain ei välitä millaisia tuloksia laskin antaa. Jos palvelutalossa asujan pakolliset menot ylittävät nettotulot, se ei nähtävästi ole kenenkään muun ongelma kuin asujan? Vieläkin lyhyemmin pantuna. Palvelutaloasujan omaan käyttöön riittäväksi katsottu kuukausittainen summa ei välttämättä aina riitä edes lääkekulujen, eli apteekkilaskun, maksamiseen. Muista henkilökohtaisista menoista puhumattakaan.
Loviisa, vanhustenhuolto ja raha.
9
677
Vastaukset
- Veikka Kankkunen
Tämä palsta on huomattavasti vapaampi, eli voi ilman rekisteröitymistä liittyä keskusteluun.
Itselläni ei vielä ole kokemusta vanhustenhoidosta, mutta toivon että kokeneet ottavat osaa.
Sen olen saanut vihjeeksi, katso perään että kun isäsi joutuu palvelutaloon, silloin pankkitili pitää olla tyhjä, ne vie kaiken. Onko näin?- P.A. Puuhevonen
Ei siellä tilillä paljoa saa käteistä olla. Tarkan summan saat selville jos soitat virkamiehelle ja kysyt. Jos olet jo isäsi palvelutaloasumista järjestelemässä, niin pyydä vastaus kirjallisena. Myös muu omaisuus ja erityisesti mahdolliset tuotot kaikista sijoituksista otetaan huomioon. Nämä mainitut asiat koskevat saamieni tietojen mukaan kaikkia Suomen palvelutaloja.
- P.A. Puuhevonen
P.A. Puuhevonen kirjoitti:

Palveluasumisen kustannukset ja maksut saattavat vaihdella rajusti kunnittain. Yleisesti ottaen koko asia on niin sotkuinen, että eivät siitä taida edes lainsäätäjät itse saada selvää. Eivätkä ilmeisesti edes halua?
Laitoin tähän kaksi linkkiä. Kannattaa lukea kumpienkin sisältö tarkkaan.
Palveluasumisen hintavertailu, sekavaa on:
http://kuningaskuluttaja.yle.fi/node/2380
Lääninhallituksen selvityksiä asiasta, ja sekavuus vain syvenee:
http://www.laaninhallitus.fi/lh/etela/bulletin.nsf/9fa88b11f7463db0c2256ba3002e6f9e/2320c3f66488c6d1c22575d00033ef3d?OpenDocument - varhaisvanhus
P.A. Puuhevonen kirjoitti:
Palveluasumisen kustannukset ja maksut saattavat vaihdella rajusti kunnittain. Yleisesti ottaen koko asia on niin sotkuinen, että eivät siitä taida edes lainsäätäjät itse saada selvää. Eivätkä ilmeisesti edes halua?
Laitoin tähän kaksi linkkiä. Kannattaa lukea kumpienkin sisältö tarkkaan.
Palveluasumisen hintavertailu, sekavaa on:
http://kuningaskuluttaja.yle.fi/node/2380
Lääninhallituksen selvityksiä asiasta, ja sekavuus vain syvenee:
http://www.laaninhallitus.fi/lh/etela/bulletin.nsf/9fa88b11f7463db0c2256ba3002e6f9e/2320c3f66488c6d1c22575d00033ef3d?OpenDocumentOlen 45 vuotta työelämässä ollut pian eläköityvä varhaisvanhus. Olen tyhjätaskuna lähtenyt maailmalle ja tienannut itselleni tavallisen hoiva-alantyöntekijän palkalla joskus korkeakin korkoisten lainojen turvin asunnon ja pienen omaisuuden taatakseni itselleni kunniallisen vanhuuden hautaan saakka. En todellakaan toivo, että lapseni tyhjentäisivät tilini ja hukkaisivat omaisuuteni ennen kuin multa minut peittää. Haluan itse kustantaa hoivakuluni niin pitkälle kuin suinkin voin. Näin minä, parempi osainen säästän rahaa niiden vanhusten hoitoon joilla ei todellakaan ole itsellään siihen varaa. Meidän jälkeemme tuleva sukupolvi on syyttänyt meidän ikäluokkaa ahneudesta. Olen kuitenkin sitä mieltä, että meidän sukupolvi tulee kyllä toimeen omillaan pitkänkin vanhuuden kun pullamössö pojat ja tyttäret jättävät vanhempiensa osakkeet ja pankkitilit rauhaan niin kauan kuin vanhuksissa henki pihisee.
- P.A. Puuhevonen
varhaisvanhus kirjoitti:
Olen 45 vuotta työelämässä ollut pian eläköityvä varhaisvanhus. Olen tyhjätaskuna lähtenyt maailmalle ja tienannut itselleni tavallisen hoiva-alantyöntekijän palkalla joskus korkeakin korkoisten lainojen turvin asunnon ja pienen omaisuuden taatakseni itselleni kunniallisen vanhuuden hautaan saakka. En todellakaan toivo, että lapseni tyhjentäisivät tilini ja hukkaisivat omaisuuteni ennen kuin multa minut peittää. Haluan itse kustantaa hoivakuluni niin pitkälle kuin suinkin voin. Näin minä, parempi osainen säästän rahaa niiden vanhusten hoitoon joilla ei todellakaan ole itsellään siihen varaa. Meidän jälkeemme tuleva sukupolvi on syyttänyt meidän ikäluokkaa ahneudesta. Olen kuitenkin sitä mieltä, että meidän sukupolvi tulee kyllä toimeen omillaan pitkänkin vanhuuden kun pullamössö pojat ja tyttäret jättävät vanhempiensa osakkeet ja pankkitilit rauhaan niin kauan kuin vanhuksissa henki pihisee.
Kovan työn olet tehnyt. Nostan hattua ja kumarran syvään. Kysymys on kuitenkin siitä, että onko sinun velvollisuutesi kustantaa vähävaraisten vanhusten hoivakulut? Minusta se kuuluu meille kaikille, eli yhteiskunnalle. Sinä olet elämäsi aikana maksanut huomattavan summan verotuloina valtiolle. Eikös sinulla ole oikeus saada siitä edes osa takaisin itsesi hyväksi. Näin järjestelmä on tarkoitettu toimivaksi.
_______________________________________
En todellakaan toivo, että lapseni tyhjentäisivät tilini ja hukkaisivat omaisuuteni ennen kuin multa minut peittää.
_______________________________________
En ottanut asiaa esille siksi, että perilliset pääsisivät jo etukäteen putsaamaan vanhuksien tilit ja ottamaan omaisuudet haltuun. Asia vain on niin, että edessä voi olla hankalia valintoja. Annatko tai jopa lahjoitat osan säästöistäsi ja omaisuudestasi mieluummin valtiolle kuin jätät sen perillisillesi?
Sinun ikäluokkasi ei ollut ahne, vaan rakensi Suomen uuteen kukoistukseen sotien jälkeen. Ahneita ovat tämän päivän valtaapitävät ja asioista päättävät. Heiltä on moraali ja oikeudenmukaisuus pahasti hukassa.
Toivotan Sinulle hyviä ja rauhallisia eläkepäiviä. Hämmästyttävää, että hoiva-alalla on ihmisiä jotka ovat jaksaneet tehdä 45 vuotta alan työtä? Kunnioitettava saavutus!
Lämpimin terveisin,
P.A. Puuhevonen - varhaisvanhus

P.A. PuuhevonenTietysti kärjistin saadakseni aikaan keskustelua. On totta ettei yhteiskunta saa lypsää vanhuksia putipuhtaaksi, ovathan he veronsa yhteiskunnalle maksaneet. Mieluiten minä maksaisin jollekin tutulle työntekijälle siivous, ruoka ja hoitopalveluista. Minua ihan kauhistuttaa ajatus kalliista palvelutaloista tai vanhainkodeista joissa jopa erotetaan vanhat avioparit toisistaan. Kotihoitoa tulisi tukea mahdollisimman pitkään. Olisin valmis maksamaan omista palveluistani jos pystyisin vaikuttamaan siihen, että hoitajat saavat kunnollisen korvauksen hyvin hoidetusta työstä. Erityisesti niille vanhuksille jotka ovat yksin ja varattomia minä toivoisin löytyvän yhteiskunnalta tahtoa antaa heille turvallinen ja ihmisyyttä kunnioittava vanhuus.Itse olen ollut työ urani lasten parissa ja usein on huomattu ettei työtä arvosteta kovinkaan korkealle kun ansioita jaetaan. Olen kuitenkin niitä ihmisiä joille elämän arvot asettevat ihmisyyden elämässä etusijalle. Olen myös siinä uskossa, että vanhuuteni tulee olemaan aika valoisa lasteni ja lastenlasten ansiosta. Meidän tulisi muuttaa ajattelu suuntaa jossa vanhukset ovat lähes katastrofi yhteiskunnalle tulevana eläkemassana ja menoeränä. Unohdetaan että jokainen vanhus on elävä elämäntarina joka odottaa kuulijaansa.
- P.A. Puuhevonen
varhaisvanhus kirjoitti:
Tietysti kärjistin saadakseni aikaan keskustelua. On totta ettei yhteiskunta saa lypsää vanhuksia putipuhtaaksi, ovathan he veronsa yhteiskunnalle maksaneet. Mieluiten minä maksaisin jollekin tutulle työntekijälle siivous, ruoka ja hoitopalveluista. Minua ihan kauhistuttaa ajatus kalliista palvelutaloista tai vanhainkodeista joissa jopa erotetaan vanhat avioparit toisistaan. Kotihoitoa tulisi tukea mahdollisimman pitkään. Olisin valmis maksamaan omista palveluistani jos pystyisin vaikuttamaan siihen, että hoitajat saavat kunnollisen korvauksen hyvin hoidetusta työstä. Erityisesti niille vanhuksille jotka ovat yksin ja varattomia minä toivoisin löytyvän yhteiskunnalta tahtoa antaa heille turvallinen ja ihmisyyttä kunnioittava vanhuus.Itse olen ollut työ urani lasten parissa ja usein on huomattu ettei työtä arvosteta kovinkaan korkealle kun ansioita jaetaan. Olen kuitenkin niitä ihmisiä joille elämän arvot asettevat ihmisyyden elämässä etusijalle. Olen myös siinä uskossa, että vanhuuteni tulee olemaan aika valoisa lasteni ja lastenlasten ansiosta. Meidän tulisi muuttaa ajattelu suuntaa jossa vanhukset ovat lähes katastrofi yhteiskunnalle tulevana eläkemassana ja menoeränä. Unohdetaan että jokainen vanhus on elävä elämäntarina joka odottaa kuulijaansa.
Palvelutalot ja hoivakodit ovat erinomainen tapa asua ja elää vanhukselle joka ei syystä tai toisesta pysty enää asumaan yksin. Tietysti myös kotona-asumista on järkevää ja inhimillistä tukea mahdollisimman pitkään.
Minä haluaisin vain nähdä, että kaikkia vanhustenpalveluita ryhdyttäisiin seuraamaan ja valvomaan asianmukaisesti. Tarkoitan nyt maksuja ja veloituskäytäntöjä. Ei mahdu minun päähäni, että ne vaihtelevat todella suuresti riippuen paikkakunnasta ja palveluntarjoajasta. Pahimmillaan se on sitä mainitsemaasi lypsyä, ja vieläpä rankkaa sellaista.
Lisäksi hoiva-alan työntekijät, jotka sen varsinaisen raskaan työn suorittavat, tekevät sitä kovan kiireen ja paineen alla. Jotain sivusta nähneenä uskallan sanoa, että heillä on vielä sitä moraalia ja vastuuntuntoa tallella. Mutta, minkäs tekevät jos aika ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen suunniteltuun. Alan palkkatasosta ei liene tarvis mainita mitään. Sen osaa jokainen arvata itsekin.
Vanhustenhuoltoon- ja palveluihin on saatava selvemmät säännöt ja enemmän läpinäkyvyyttä. Rahaa toiminnassa liikkuu suuria summia, mutta ne rahavirrat näyttäisivät virtaavan aivan omia uomiaan? Niistä ei helpolla selvää saa, jos ollenkaan. Kysymyksessä on iso bisnes.
Vielä yksi kommentti tähän viestiin. Vanhukset, siis eläkeläiset, ovat joko suoraan tai välillisesti suuri työnantaja Suomessa. He työllistävät ison joukon hoito- ja hoiva-alan ammattilaisia ja muitakin. Jos yhteiskunta käsittelee heitä taakkana ja menoeränä, niin se on erittäin väärä asenne. Ne työelämässä aikoinaan maksetut verot ja muut maksut ovat tärkeitä kaikille. Eläkeläisille ja niille joiden palkka muodostuu heidän hoitamisestaan ja palvelemisestaan. Eläkerahastoissa ja muissa sijoituksissa olevat valtavat summat eivät ole tarkoitetut poliitikkojen hassattaviksi milloin mihinkin, eivätkä varsinkaan tarkoitetut paikkailemaan kaupunkien ja kuntien budjetteja.
Lisää aiheesta tulee kunhan kerkiän kirjoitella. - P.A. Puuhevonen

Lisää aiheesta tulee kunhan kerkiän kirjoitella.Maksuista ja niiden perusteista ym. on väännelty vuositolkulla, mutta edelleen samaa menoa? Kuntien harkintaa!
Alla kiinnostava linkki vuodelta 2002.
Yllätys, yllätys. Asialla on ollut Peruspalveluministeri Eva Biaudet!
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_456_2002_p.shtml
Muutama lainaus linkin sisällöstä:
Palveluasumisesta perittävät maksut ovat verrattain vapaasti kuntien määrättävissä, sillä kuntien päätösvaltaa ei ole merkittävästi rajoitettu säännöksillä.
Palveluasumisesta perittävien maksujen määräytymisperusteet voivat vaihdella kunnittain ja jopa palveluasumisyksiköittäin. Yleisin käytäntö näyttää olevan, että asumisesta peritään erillinen maksu ja asumiseen liittyvistä palveluista maksu, joka hinnoitellaan joko yksilöidysti palvelujen käytön mukaan tai erilaisina palvelupaketteina.
Asiakasmaksut vaihtelevat myös sen mukaan, määritelläänkö tietty palvelu palveluasumiseksi vai laitoshoidoksi. Tämä johtuu siitä, että laitoshoitomaksujen määräytymisperusteet ja enimmäismäärät on säädetty asetuksella, mutta palveluasumisen maksut määräytyvät pääasiassa kuntien harkinnan mukaan. Rajanveto laitoshoidon ja erityisesti huonokuntoisille vanhuksille järjestetyn palveluasumisen välillä on kuitenkin käynyt vaikeaksi, koska palvelun sisältö ja asiakkaiden hoidon tarve voivat kummassakin palvelumuodossa olla hyvin lähellä toisiaan. Samankaltaisia palveluja saavat asiakkaat voivat siten joutua keskenään eriarvoiseen asemaan asiakasmaksujen suhteen.
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujärjestelmään liittyy muitakin epäkohtia, ja maksupolitiikan kokonaisarvioinnin tarve on tullut esiin useissa yhteyksissä. - onko muut ihmetellee
P.A. Puuhevonen kirjoitti:
Maksuista ja niiden perusteista ym. on väännelty vuositolkulla, mutta edelleen samaa menoa? Kuntien harkintaa!
Alla kiinnostava linkki vuodelta 2002.
Yllätys, yllätys. Asialla on ollut Peruspalveluministeri Eva Biaudet!
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_456_2002_p.shtml
Muutama lainaus linkin sisällöstä:
Palveluasumisesta perittävät maksut ovat verrattain vapaasti kuntien määrättävissä, sillä kuntien päätösvaltaa ei ole merkittävästi rajoitettu säännöksillä.
Palveluasumisesta perittävien maksujen määräytymisperusteet voivat vaihdella kunnittain ja jopa palveluasumisyksiköittäin. Yleisin käytäntö näyttää olevan, että asumisesta peritään erillinen maksu ja asumiseen liittyvistä palveluista maksu, joka hinnoitellaan joko yksilöidysti palvelujen käytön mukaan tai erilaisina palvelupaketteina.
Asiakasmaksut vaihtelevat myös sen mukaan, määritelläänkö tietty palvelu palveluasumiseksi vai laitoshoidoksi. Tämä johtuu siitä, että laitoshoitomaksujen määräytymisperusteet ja enimmäismäärät on säädetty asetuksella, mutta palveluasumisen maksut määräytyvät pääasiassa kuntien harkinnan mukaan. Rajanveto laitoshoidon ja erityisesti huonokuntoisille vanhuksille järjestetyn palveluasumisen välillä on kuitenkin käynyt vaikeaksi, koska palvelun sisältö ja asiakkaiden hoidon tarve voivat kummassakin palvelumuodossa olla hyvin lähellä toisiaan. Samankaltaisia palveluja saavat asiakkaat voivat siten joutua keskenään eriarvoiseen asemaan asiakasmaksujen suhteen.
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujärjestelmään liittyy muitakin epäkohtia, ja maksupolitiikan kokonaisarvioinnin tarve on tullut esiin useissa yhteyksissä.Minä poikkean hieman polulta, mutta minua on pitkään ihmetyttänyt laillistettu kerjääminen.
Meillä ei tässä maassa voi olla enää kovinkaan paljon sotainvaliideja ja veteraaneja, silti vuosittain järjestetään useampia keräyksiä. Moni muukin haluaisi varmasti tietää missä nämä rahat ovat. Vanhuksia tässäkin käytetään hyväksi, kun kuitenkin usein kuulee että jotkut eivät ole saaneet apua. Tälläisiin keräyksiin pitäisi saada läpinäkyvyyttä. Lahjoittajien tulisi saada tarkat tiedot mihin miljoonat eurot menevät. Tätä pidetään varmaan vähän arkana aiheena, mutta eihän tähän ole syyllisiä keräilyn kohteet ja soisin heille parhaan mandollisen vanhuuden.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 856284
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303783törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283130Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3691696- 331388
- 271320
Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11936Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46929Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11870- 42849