Valtataistelu

YLE on propakandakoneisto joka jauhaa paskaa. 40 vuotta yleä on johtanut sosialisti. Maamme yle. on ehkä kaikkein vahvin vasemmiston bunkkeri. Siihenkin tehoaa demokraattiset vaalit.

Nyt tilanne, että valta muuttumassa maassa. Se ottaa aikansa.

Myös Yleen ja mediaan demokrattiset vaalit.

Aina kun on ohjelmaa, pitää ajatella, että minkähän puoleen toimittaja se tuo on.
Se selviää kyllä siin' sitten hetimiten.

Esimerkki: ilkkuisiko Rugeb Stiller kokoomuksen väestä tai
ilkkuisiko vasemmistotoimitta Tarja Halosesta, tai Satu Hassista. tai tennistä, Tiusasesta..jne.
ilkkuisiko keskusta toimittaja keskustan väestä.

Huomataan miten Yle politisoinut.

Katso Televisiota niin näet, kuka ajojahdissa milloinkin ohjemissa.

Yle on vain liian iso. Jotenkin vaihtuvuutta väkeen..
651
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Törkeän puolueellinen. Lautakasa jätkä vielä kukkona tunkiolla paukuttaa henskeleitä. Kysymykset ja keltä kysytään, huh. Muilta leikataan puheenvuoro kesken. Vedetään demuteema. Aamulla verokirajako ainoa oikea toimnepide!

Äänestä

onko jokaisen suomalaisen tuettava yleisradiota halusi tai ei tapelkoot yle ja politikot keskenään tuista ja maksetaan me työläiset siitä mitä halutaan nähdä ja kuulla nm,muutenkin tuet vähissä

Äänestä
  • a tuubi tekee ohjelmia politiikkojen eli veronmaksajien rahoilla on kivaa rahoittaa ohjelmaa pakkokeinoin josta eduskunta on naputellut päätöksen sillä aikaa kun tapellaan vaalirahasotkuista niin helppoa on kansalaista k---ttaa nm.työnteoilla rahaa ei juoruilla,paitsi positiivisillä

    Äänestä

Vai mokanneet uutisoidaan!
kyllähän sinä sen tiedät

Äänestä

Vaihka kaikki kepulaiset sen aluksi kielsi
ja vaati Iltalehden päätoimittajan eroa!

Katsokaa peiliin kepulit! teidän johto on MÄTÄ!

Äänestä
  • Pääministeri saatu koukkuun =rahaa.
    Jokaisella meillä omat rakastumis tarinamme-
    Monesti sattuma takana.

    Harvoin kukaan saa pääministeriä sulhokseen.

    Jos muakin alkaisi Tarja Halonen vokotteleen. Sanoisi että eroaa Penasta. Mitä teen ? Vaikka olen nuorempi, en panisi hanttiin = raha !

    Sama miten sitten kun olisi miljoonissa kiinni.

    Jaa..nyt pitää käydä parturissa ja huomaisikose Tarja ...tral..taka..la..al--laa. Tämä poika vain viheltelisi Tarjan kupeella yksityis suihkarissa..

    Oho..tipahdin tulista...näin vain unta...unta se oli vain.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sisialistit ulos ylestä kirjoitti:

YLE on propakandakoneisto joka jauhaa paskaa. 40 vuotta yleä on johtanut sosialisti. Maamme yle. on ehkä kaikkein vahvin vasemmiston bunkkeri. Siihenkin tehoaa demokraattiset vaalit.

Nyt tilanne, että valta muuttumassa maassa. Se ottaa aikansa.

Myös Yleen ja mediaan demokrattiset vaalit.

Aina kun on ohjelmaa, pitää ajatella, että minkähän puoleen toimittaja se tuo on.
Se selviää kyllä siin' sitten hetimiten.

Esimerkki: ilkkuisiko Rugeb Stiller kokoomuksen väestä tai
ilkkuisiko vasemmistotoimitta Tarja Halosesta, tai Satu Hassista. tai tennistä, Tiusasesta..jne.
ilkkuisiko keskusta toimittaja keskustan väestä.

Huomataan miten Yle politisoinut.

Katso Televisiota niin näet, kuka ajojahdissa milloinkin ohjemissa.

Yle on vain liian iso. Jotenkin vaihtuvuutta väkeen..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu