Jos saisin hyvän ystävän, niin tuntuisiko se sittenkään niin hienolta? Olen ollut monta vuotta lähes kokonaan yksin ja en jaksa uskoa, että elämä muuttuisi vaikka saisinkin ystäviä. Voivatko ne muka parantaa elämänlaatua? Jotenkin vaan aina tuntuu että ihmiset tuntuvat loputtoman vierailta, tutustui miten "hyvin" tahansa. Lisäksi jatkuvasti pelkään, että nämä tuttavuudet unohtaisivat minut lopulta, jos saisivat tietää jotain tyhmiä juttuja joita olen tehnyt.
Ystävistäkö iloa?
Pyh pöh
3207
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
En tiedä minkäikäinen olet, mutta uskoisin, että hyvän ystävän saaminen tuntuisi hyvältä. Ystävyyssuhteen ylläpitäminen on molemminpuolista ja vaatii työtä. Itselläni ei ollut kouluaikoina ystäviä vaan vasta koulun loppumisen jälkeen. Olemme olleet ystäviä jo yli 20 vuotta eikä ystävyydelle näy loppua.
Kerrotko miten sait ystävän ja miten pidät ystävyyttä yllä? Minä en tunnu kelpaavan kenellekään ystäväksi, ja siksipä ei minulla niitä ole koskaan ollutkaan. Minusta olisi aivan mahtava juttu jos minullakin olisi joskus ystävä :)
Koulussa oltiin eri luokilla eikä oikeastaan siis tunnettu toisiamme; moikattiin aina ku nähtiin. Kesälomalla törmättiin ja vaihdettiin kuulumisia. Ajateltiin että ois kiva pitää yhteyttä ja nähdäkin joskus. Syksyllä muutin (siis silloin yli 20 v sitten) toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja yhteydenpito jatkui kirjeenvaihtona. Lomilla tulin aina kotipaikkakunnalleni ja silloin nähtiin taas livenä. Opiskelun jälkeen muutin takas kotipaikkakunnalleni työn perässä. Eikä sitä sitten muuta kuin että ystävyys lähti käyntiin. Nykyisin tekstaillaan ja nähdään kerran viikkoon kahvitellen tai mitä sitten keksitäänkin. Ystävyytemme on molemminpuolista kuuntelua, luottamusta ja rehellisyyttä. Siihen se perustuu. Vakavat sairaudet tai ongelmat eivät ole rikkoneet välejämme. Toivottavasti sinäkin löydät ystävän! :)