Kuskit hei

Jouduttako jäähylle, jos ootta tehnyt pahojanne. Esmes asiakasvalituksia taikka saanneet valituksia punasiapäinajamisesta tai puhelimeen puhumisesta.
Harkitten alanvaihtoa bussikuskiks.
23709
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Eipä nykyään jäähylle joudu vaikka mitä tekisi. Asiakasvalituksista ei välitetä, aina voi soittaa vaikka kotiin Mongoliaan tai Keniaan, ei se ajamista haittaa. Suomen kieltä ei tarvitse osata, ottakoot matkustajat itse asioista selvää. Romurallia saa ajaa niin kovaa kuin ikinä haluaa ja sen kyllä huomaa autojen kyljistä: ovat kuin aaltopahvia. Töistä voi aina myöhästyä ja sitten ajomestarit vaan taputtelee olkapäälle ja sanoo tule ensi kerralla vähän aikaisemmin. Tälläistä on nykyään bussiliikenne pk-sudulla.

Sen sijaan ne muutamat harvat ammattitaitoiset linja-autonkuljettajat eivät toimi näin.

Äänestä

Kuljettajat eivät joudu mihinkään "jäähylle", jos joku matkustaja on suutuspäissään lähettänyt
negatiivista palautetta johonkin. Varsinkin, kun jokainen tietää, että jos matkustaja BUSSIMATKAN
JÄLKEEN lähettelee jonkun kertomuksen johonkin, niin sellainen kertomus ei liene edes totta,
vaan keksittyä satuilua.
Jos matkustajalla on TODELLISTA asiaa, siis sellainen asia, joka on TOTTA, niin kyllä matkustaja
silloin osaa sanoa asian suoraan kuljettajalle, KASVOTUSTEN KULJETTAJAN KANSSA.

Äänestä

kuski ajaa paskaa kaatopaikalle, kuljettaja vie matkustajia paiksta A paikkaan B, lasti päättäköön kumpi on ratissa :)

Äänestä

Työsopimuslainsäädännön mukaan mennään myös linja-autoalalla. Eli ei työntekijöitä voida ihan mistä syystä tahansa irtisanoa.

Äänestä
  • olin keskisuuren kuljetusliikkeen pääluottamusmies.kun mut valittiin ilmoitin että hoidan ainoastaan järjestäytyneiden etuja.tuli muutama jäsen lisää.kaikki meni hyvin ja tultiin pomon kanssa toimeen.sitte fiman osti maaseutuyrittäjä jolla oli kujetusliike maaseudulla.ja sitte alko rumba.sain varotuksen ettei palkat ole pankissa.toisen firman mv-kuskeilla(mv =maanviljelijä) oli jopa 6kk rästissä.aamulla tarkistin,ei tiliä pankissa.kaks muuta tarkisti myös.tili eri pankeissa.sanoin pojille että lähtee ketä lähtee.mä en tee talkootyötä.ei tehny muutkaan.pomo tuli ja sano saatanan POLITRUKKI.mää nauron ja sanoin et sano mieluummin POLIT KOMISSAR.kuullostaa hianommalta.meinas äijä tukehtuu.toise kerran ei tullu tiliä.oli yöllä tiekone räjähtäny pankissa.tarkistin ja oli totta.mentiin hommiin ja tili tuli klo:12.sitte äijän fimat meni nurin.pankki vei rahat mitä niitä oli.muija lähti ja kakarat ei käyny kattomassa.mää olin ainoa joka kävi sen luona,1 kerta viikossa.äijä oli kiltti ihminen mutta typerä.mä tykkään koirista ja pöhköistä

    Äänestä

Minkälaista teoriapuolta kuljettajilla on ja mitä se pääsaantöisesti sisältää. Entä minkä tasoista palkkaa teillä on.
Onko kyydittävien käytöksessä eroja linjoihin nähden (siis onko 75 erilaiset tyypit kuin 506)

Minkälaiset työolot naiskuljettajilla on, koetteko hyväksi/huonoksi?

Äänestä
  • Olen ajamassa paikkuria YTV-alueella. Työ on suht ok, hieman raskasta toki on välillä mutta se on paljon itsestä kiinni. Ajan etupäässä ilta- ja yövuoroja, kun en jaksa seisoa ruuhkissa. Palkkaa saan n. 3500 euroa kuukaudessa lisineen.

    Äänestä

  • Ammattikuljettaja kirjoitti:

    Olen ajamassa paikkuria YTV-alueella. Työ on suht ok, hieman raskasta toki on välillä mutta se on paljon itsestä kiinni. Ajan etupäässä ilta- ja yövuoroja, kun en jaksa seisoa ruuhkissa. Palkkaa saan n. 3500 euroa kuukaudessa lisineen.

    Ajan Arkipäiviä

    Ajan arkipäiviä en öitä ja en viikonloppuja, ruuhkassa ajaminen ja kiire stressaa, palkkaa saan 2200 /kk brutto.

    Äänestä

  • L-Kuski kirjoitti:

    Ajan Arkipäiviä

    Ajan arkipäiviä en öitä ja en viikonloppuja, ruuhkassa ajaminen ja kiire stressaa, palkkaa saan 2200 /kk brutto.

    Palkka on #500€/kk jos ei tee muuta kun yötöitä, muuten ei lähelläkään sitä.

    Äänestä

  • Laskuvirhe kirjoitti:

    Palkka on #500€/kk jos ei tee muuta kun yötöitä, muuten ei lähelläkään sitä.

    Sunnuntailisää kun saa 100% keskituntiansiosta ja yli 12 vuotta alalla olleena peruspalkkakin on jo 15,21, niin tuohon kolmeen ja puoleen tonniin yltää aika helposti. La-iltana 18 jälkeen saa 50% lisää niin kyllä niistä kertyy. Toki sitten uudella kuljettajalla joka ajaa vain arkipäivisin tilipussi jää huomattavasti laihemmaksi.

    Äänestä

  • -RattiMatti- kirjoitti:

    Ei pidä paikkaansa, sunnuntaikorvaukset aika mitättömiä, tuollaisiin summiin ei pääse kuin ajamalla ylitöitä, normaalitunneilla mennään kyllä lähemmäs 2500:ta, toki kun on aina töissä niin saa jotain palkkaa siitä, itsellä kaksi sunnuntaita kuukaudessa ja bruttopalkka 2600 siis pois siitä verot ja 10 vuotta ajanut bussia, ylitöitä en tee.

    Helbillä (kuntasopimus) saa lauantai-ilta kello 18 jälkeen 100% tunnit ja sama koskee kaikkien arkipyhien aattoiltoja, mitenkäs Akt saatteko arkipyhien aattoiloista sen 50% vai pelkkä 15% iltaisä?
    Helbillä yökorvaus 40% juoksee aamu 7.00 asti kun Akt 30% kello 6.00 asti.
    Helbillä pitempi vuosiloma.

    Tuommoisiin 3500 euron palkkoihin pääsee kun tekee paljon ylitöitä oli AKT tai HELB tämä on totuus.

    Äänestä

  • JHL-Jäsen kirjoitti:

    Kuinka paljon Helbillä tulee lisiä Lauantaina kello 07-18 välisenä aikana? Paljonko on aloittelijan tuntipalkka?

    Äänestä

  • Valluvee kirjoitti:

    Kuinka paljon Helbillä tulee lisiä Lauantaina kello 07-18 välisenä aikana? Paljonko on aloittelijan tuntipalkka?

    Paljon Helbillä on iltalisä arki-iltoina ja miltä kellonajalta se maksetaan?

    Äänestä

  • vkpa kirjoitti:

    Paljon Helbillä on iltalisä arki-iltoina ja miltä kellonajalta se maksetaan?

    Aloittelijan palkka taitaa olla yli 12 euron en muista nyt, launtai päiväkorvaus on 20% ja iltakorvaus 15% kello 18-22 välillä ja 22-07 välillä 40%.

    Vuosilomaa tulee enemmän kuin yksityisellä, ilman mitään kokemusta nuori kuljettaja saa vuosiomaa 28 arkipäivää ja vain ma-pe lasketaan lomapäiviksi kun Akt 30 päivää ja lasketaan ma-la. vanhempi kuljettaja saa Helbillä lomaa 38 arkipäivää ja aiempi kuljetusalan kokemus hyvitetään lomaoikeuteen eli jos olet ajanut kuorma-autoa tai linja-autoa muualla 15 vuotta, saat Helbillä seuraavaan lomakertymään 38 arkityöpäivän loman eli melkein 8 viikkoa vuosilomaa ja kun ajaa arki tai ruuhkasarajaa kaikki arkipyhät palkallisia, Akt-sopimuksessa näihin käytetään pekkasia.

    Hei! helbillä maksetaan kaksi-osaista työpäivää tekevälle ruuhkakuljettajalle, jolla aina viikonloput, pyhät vapaat 12% korotettua tuntipalkkaa eli jos palkka on 13 euroa , saa ruuhkakuljettaja 14.50 tunti.

    Äänestä

  • Espoon Kuski kirjoitti:

    Ei pidä paikkaansa, sunnuntaikorvaukset aika mitättömiä, tuollaisiin summiin ei pääse kuin ajamalla ylitöitä, normaalitunneilla mennään kyllä lähemmäs 2500:ta, toki kun on aina töissä niin saa jotain palkkaa siitä, itsellä kaksi sunnuntaita kuukaudessa ja bruttopalkka 2600 siis pois siitä verot ja 10 vuotta ajanut bussia, ylitöitä en tee.

    Hepulilla. Mutta kunnon sopimuksella esim 12 v kokemuksella pelkkä perusliksa on enemmän kuin sulla pyhälisien kanssa.

    Äänestä

  • tietoa kirjoitti:

    Hepulilla. Mutta kunnon sopimuksella esim 12 v kokemuksella pelkkä perusliksa on enemmän kuin sulla pyhälisien kanssa.

    Akt:n perusliksa 12 vuoden kokemuksella noin 2400 /kk ja siihen pari pyhää tekee 2600/kk, heikot on palkat, Hebulilla pitempi vuosiloma ja vaikka pienempi peruspalkka, niin paremmat lisät, lauantai-ilta Hebuli 100% ,samoin arkipyhän aatto kun Akt-kuski ajaa pienemmällä korvauksella ja aamutunnit juoksee Hebulilla pitempään yölisä.

    Kuulin että Akt_mieskin menee hallille omalla ajalla, saa vain aikakorvauksen siitä, mutta ei lyhennä työaikaa ajaa, pitkiä päiviä Huh huh.

    Äänestä

  • Stadin Arvo kirjoitti:

    Hei! helbillä maksetaan kaksi-osaista työpäivää tekevälle ruuhkakuljettajalle, jolla aina viikonloput, pyhät vapaat 12% korotettua tuntipalkkaa eli jos palkka on 13 euroa , saa ruuhkakuljettaja 14.50 tunti.

    Helbin kuski saa vielä korotuksien jälkeenkin pienempää palkkaa kun AKT:n sopimuksella ilman mitään lisiä.

    Äänestä

  • Revi siitä kirjoitti:

    Helbin kuski saa vielä korotuksien jälkeenkin pienempää palkkaa kun AKT:n sopimuksella ilman mitään lisiä.

    Helbin kuski saa vuosilomaa kolme viikkoa vuodessa enemmän kuin Akt-kuski ja paremmat yö ja pyhätunnit/karttuminen, eli palkkaero pieni, 50 euroo/kk ja pitempi loma helbillä.

    Äänestä

  • I-kujettaja kirjoitti:

    Helbin kuski saa vuosilomaa kolme viikkoa vuodessa enemmän kuin Akt-kuski ja paremmat yö ja pyhätunnit/karttuminen, eli palkkaero pieni, 50 euroo/kk ja pitempi loma helbillä.

    AKT:n sopimuksella saa yli 3 viikkoa pekkasia.
    Eikä tarvii tehdä ilmaista työtä vaan maksetaan kaikesta työhönliittyvästä ajasta.

    Äänestä

  • Revi siitä kirjoitti:

    AKT:n sopimuksella saa yli 3 viikkoa pekkasia.
    Eikä tarvii tehdä ilmaista työtä vaan maksetaan kaikesta työhönliittyvästä ajasta.

    Huom! 7 päivää vuodessa menee niistä pekkasista arkipyhiin, jotka Helbillä palkallisia vapaita, paitsi jos ajat ne pyhät, samoin jos Helbin kuski ajaa ne pyhät, saa erikseen vapaapäiväkorvauksen niistä. Kuljettaja joka ei aja pyhävuoroja käyttää Akt-sopimuksessa 7 pekkasta pyhiin, jotka muilla ihmisillä ja Helbin kuljettajilla ovat vapaita
    Akt-kuski tekee vuodessa 100 tuntia enemmän töitä, tämän verran enemmän saa palkkaakin.

    Äänestä

  • l-Kuljettaja kirjoitti:

    Mun tädilläpäonkin munat, mut oikeesti se on setä...Se saa Pekalta Rukkasia vai oliko se ruhalta pekkasia 100 krt vuodessa.Sit se huutaa apua, vai oliko se Help HelB ja miettii, vaihtaako sukkia vai taloa Kuka linja-autokuljettaja kehtaa edes tunnustaa, että se kirjoittaa viestejä tänne. VOi hyvät hyssykät sentään, miten lapsellista sakkia! Veikkaisin , että nämä kirjoittajat ovat bussikuskien poikia tai tyttöjä, eivät voi olla aikuisia lnja-autonkuljettajia mitenkään-eihän?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

1711 kirjoitti:

Jouduttako jäähylle, jos ootta tehnyt pahojanne. Esmes asiakasvalituksia taikka saanneet valituksia punasiapäinajamisesta tai puhelimeen puhumisesta.
Harkitten alanvaihtoa bussikuskiks.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu