Lopettamisesta ja

Itsellä vierähti vuosi, ennenkuin muutamasta välimaistelusta huolimatta viina on muuttunut minulle samantekeväksi, enkä koe enää minkäänlaista vetoa juomiseen.
Puoli vuotta koin jonkinlaiseksi kynnykseksi, ennenkuin pääsin voiton puolelle.
Päällimmäiseksi mieleen ovat jääneet vain ne rankkojen juomisputkien aiheuttamat monitahoiset vaivat ja tuhot.
Tuskin tässä asiassa mitään selvää aikarajaa löytyy, vaan se on kiinni omasta juomishistoriasta, ts. kuinka vahvaksi riippuvuus ehti muodostua.

ja jo siellä oloaikana himo hävisi tuossa parin viikon kohdalla. Ei kuulunut mitään naps tai muutakaan valoilmiötä tullut. Se vain tuli selväksi, että alkoholilla olin vain vaikeuttanut ja tuhonnut elämääni. Minut kai vain aivopestiin siellä ja siitä olen kiitollinen, sillä raittius on ihmeen helppoa, kun ei juotata lainkaan. Jopa viinan haju tuo päähäni sellaisia takaumia menneisyydestäni, että ihan puistattaa. Viinasta ei suinkaan tule päällimmäiseksi mieleen hillitön hauskuus ja nousuhumala, vaan kurjuus, krapula ja paha olo.

En tiedä, mitä "viinanhimo" on. Tuurijuoppona en ilmeisesti ehtinyt fyysiseen riippuvuuteen saakka, koska en edes juoma-aikoina tuntenut varsinaista himoa juoda. Sen sijaan jossain syvällä sisimmässäni asui TARVE JUODA usein, ja tuo tunne katosi raitistumisen myötä. Sen myötä loppuivat mieliteotkin, siis ajatukset siitä että pitäisi juoda.