Nyt nähdään onko YLE tietoisesti herjannut ja valehdellut Vanhas-jupakassa ja saako Jungner lähteä kävelemään.
YLElle kellot soivat
TM testaa
13104
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Saksalainen autovalmistaja Volkswagen ainakin on onnistunut voitelemaan TM:n testit, autovalmistaja joka jäi oikein kiinni lahjonnasta. En yhtään ihmettelisi vaikka tekisivät shekki lompakossa ja pipo silmillä kyseiset testit.
Nyt vain täytyy toivoa että joku valtakunnan syyttäjä nostaisi syytteen Matin tahtomatta ja asia otettaisiin tarkempaan syyniin valaehtoisen todistajan kera. Siinä tapauksessa kellään ei olisi mitään nokan koputtamista olisi lopputulos mikä tahansa.
Ylellä on tuomiota aina tuhat enemmän. YLE on tuomittu valehteluista kaikissa instanseissa ja silti se jatkaa Jungerin valitsemalla valehteluiden tiellä.
Sääli
vallan yksinkertainen ratkaisu.
Tämä neropatti, joka on valmis valaehtoisiin lausuntoihin marssii poliisin puheille ja kertoo tietonsa. Sittenhän tietojen todenperäisyys testataan.
Valtakunnan syyttäjähän on jo moneen kertaan todennut, ettei hän juokse kaikenmaailman paskajuttujen perässä.
Korvolankin uho oli jo hiukka eilen laantunut, oli pistänyt bimbo misun puhemieheksi....
Vanhanen vetää jutun oikeuteen. Mutta ei vedä koska häviää.
eivät ota vastuuta mistään? Missä viipyvät Ylen lupaamat lisätodisteet?
Saa nähdä, kantaako kukaan Ylen punatoimittajista vastuuta tässäkään asiassa?
Ota järki käteen, miksi joku haluaisi riskeerata oman tulevaisuutensa tyhjän takia? Jos vähän katsot tätäkin palstaa niin kepulaiset ovat aloittaneet jo kyseisen henkilön ajojahdin.
Jos Matti nostaa syytteen niin asia selvä, rikos tutkitaan ja todennäköisesti Matti itse todetaan syylliseksi jolloin julkisuuspaine varmasti kohdistuu syylliseen eikä todistajaan. Tuskin kukaan ei ole niin hullu että menee antamaan tuollaisen lausunnon valtakunnan pääministeristä jollei siinä olisi jotain perää.
YLEn ohjelmassa ei ole esitetty sellaista väitettä, että kyseinen lautakasa olisi naulattu Vanhasen taloon. Väite koski ainaostaan sitä, että se oli toimitettu Vanhaselle maksutta. Asiassa ei ole lainkaan merkitystä sillä, minne tällainen mahdollinen lautakasa on toimitettu tai pantu sen jälkeen. Vain sillä, että se olisi toimitettu ja pyydetty hakemaan takaisin toimittajalle, olisi merkitystä.
Selvyys asiaan saadaan vain, kun kiinnitetään huomio siihen aikaan, jona lautakasa väitetään toimitetun. Sen ajan tapahtumat pitää selvittää. Ei varkauksiakaan voi niin alkaa tutkia, että katsotaan vuosien päästä, löytyykö tavara varkaan asunnosta. Paljon olennaisempi todistus tulee sen kautta, että joku on esimerkiksi nähnyt varkaan vievän eli varastavan jostain omaisuutta. Vanhaselle tämä ajatus olisi selvinnyt nopeasti, jos hän olisi vaivautunut ottamaan asiasta selvää esimerkiksi poliiseilta.
Vanhasen talorakennukselle on toimitettu huomattavan arvokas erä erikoishöylattyä puutavaraa.
Katselmuksessa selviää varmasti se, että onkositä käytetty siellä.
Se todistaa vain sen eikä mitään muuta. Luulishan tuon juristi ymmärtävän.
missä vain, kuin saatanan tyhmä voi ihminen olla jollei sitä tajua. Minun silmissäni vanhanen on vastaanottanut lahjuksia, koska yle siitä kertoi.Yle ei puhu paskaa kyllä se on muut kun tässä paskaa jauhaa.
Luuletteko että te olette lain yläpuolella.
.
tämä ns. "katselmuksen" nimellä suoritettu mediatapahtuma on itsessään merkityksetön, kaikki tietää sen
.
kuka tahansa käy puhumassa ylelle, että Matti teki sitä tai tätä. Se on sun mielestä totta, koska Yle sen kertoo? Tässähän Yle on kertonut lähteen kertoneen, mutta lähde pysyy salassa. Tuo joku ihminen joka kertoi, ei halua tulla ilmi. Miksei halua? Herää kysymys tosiaan, miksi? Siksikö, että Matti voisi vetää oikeuteen tämän? Jos vetäisi Ylen oikeuteen, Yle vaan sanoisi kertoneen sen, mitä sille on kerrottu ilman sen kummempaa totuusväitettä. Ja lähteensä on luvannut pitää salassa, jotenka tämä juorun tai totuuden levittelijä jää piiloon eikä hän joudu syytteeseen tai oikeuden eteen.
Voi sinua tolloa selittäjää.
Koetat vaan vängätä ilmiselvässä asiassa jotain ihmeteorioita Vanhaselle toimitetusta ja sitten kadonneesta puutavarasta.
Sinun mielikuvitusmaailmasi estää sinua ymmärtämästä, että Yle valehteli, uutisoi lähteensä kertoman valheellisen tiedon sen totuudenmukaisuutta tarkistamatta. Journalimin perusasioihin kuuluu tiedon varmistaminen ennen sen julkaisua. Tässä ei niin tehty ja väite heitettiin julki.
Yle on kokenut hirvittävän uskottavuustappion, suorastaan romuttanut koko maineensa. Vain liian innokkaiden toimittajien huomiojournalismin vuoksi. Korvola kuvitteli olevansa uusi Ervasti, pääministerin kaataja. Vauhtisokeus yllätti ja kaatuja onkin oma työnantaja, Yle.
haisee paskalle!