Sairastuin yleistyneeseen ahdistushäiriöön ja vakavaan masennukseen kaksi vuotta sitten. Nyt kun olen jo aika hyvin jaksanut keskittyä mm. kirjojen lukemiseen, olen lukenut hirmuiset määrät tätä aihetta koskevaa kirjallisuutta, saaden hyvistä kirjoista kyllä oivalluksia itseni suhteen ja tuntuu, että niitä lukemalla olen jonkin verran "tutustunut" itseeni ja saanut avattua mieleni solmuja. Terveeksi en vieläkään itseäni tunne vaikka jonkin verran tuntuukin voimat lisääntyneen.
Minulle on myöskin tullut aika voimakas halu selvittää suhdettani uskontoon ja myös halu hakea turvaa siitä.
Koen hirmu ristiriitaiseksi sellaisen, että kun näissä "psykologisissa" kirjoissa usein sanotaan että "luota itseesi", "usko että olet tarpeeksi hyvä ihminen", "älä kanna turhaa syyllisyyttä", "rakasta itseäsi" jne., niin sitten kun avaan ahdistuneena esim. TV7:n uskonnollisen kanavan toiveenani saada "vahvistusta itselleni" ja mielenrauhaa, niin koenkin hirmuisen ahdistavana kun minusta tuntuu, että sen sanoma onkin "olet paha ihminen", "olet ihan mitätön ihminen, ainoa mahdollisuutesi pelastua on liittyä seurakuntaan, katua pahuuttasi, mennä kasteelle" jne. Minua myös hämää se, että aina siellä jonkin ohjelman jälkeen tulee tekstit "tue tätä työtä, soita nroon.... hinta melkein 10 euroa"...
Hain myös "turvaa" helluntaiseurakuntaan kuuluvalta sukulaiseltani, joka rukoili puolestani, oli todella empaattinen ja auttavaisen tuntuinen, sitten alkoi patistaa liittymään seurakuntaan jne, mutta en ollut valmis siihen, niin sitten hän yht äkkiä "hylkäsi" minut, eipä ole pahemmin soitellut eikä ottanut yhteyttä. Luuleeko hän, että minun "pahuus" (kun en ollut valmis liittymään seurakuntaan) jotenkin "tarttuu" häneenkin...? Tämä yhteydenpidon katkaisu tapahtui sen jälkeen kun hän jälleen kerran kysyi puhelimessa, että joko olen käynyt seurakunnassa ja sanoin että en, koska koen tosi ristiriitaisia tunteita, en ole vielä ainakaan valmis ja että minua jotenkin ahdistaa hänen patistelunsa mennä seurakuntaan.
En halua tällä moittia tai arvostella mitenkään helluntaiseurakuntaa, mutta pakko minun on vain myöntää, että tämä aiheuttaa ahdistusta, kun se kerran aiheuttaa, ehkä minä olen sitten niin paha....
Toisaalta taipumukseni tuntea syyllisyyttä (silloinkin kun ei kai tarvitsisi) saattaa olla yksi syy siihen, miksi olen sairastunut ahdistuneisuuteen ja masennukseen...
En halua teilata uskontoa tällä. Haluaisin löytää jonkinlaisen "totuuden", kaipaisin turvaa uskonnosta ja tunnen myös syyllisyyttä, että koen asiat näin (olen todella paha ja paatunut).
Olenkohan käsittänyt jotain totaalisen väärin?
Herättääkö tämä kenessäkään mitään ajatuksia?
Ahdistus/masennus ja uskonto
26
2148
Vastaukset
- Mä vaan
Ei ole pakko käydä kasteella tai liittyä seurakuntaan mutta seurakuntayhteys on todella tärkeää. Ei se tarkoita että siellä on PAKKO käydä joka viikko. Mutta ehdottaisin että kävisit ainakin kerran siellä vaikka juttelemassa seurakunta pastorin kanssa tai jonkun muun seurakuntalaisen kanssa. Ja vielä lopuksi mainitsen yhden jutun joka lukee raamatussa, että Jumala kutsuu ihmistä vain 2-3 kertaa.
- ohhoh!!!
mutta kyllä jumala on kutsunu mua ainakin 1000 ja yks kertaa!!
mistä sä heität tommosen luvun et 2-3.
sä et kyl tiedä mistää mitää!!!!
ja kivahan se olis mennä seurakuntaan jos siel oikeasti ois semmosia ihmisiä jotka oikeasti välittäis niistä ihmisistä jotka tulee sinne ensimmäistä kertaa. - kirkosta eronnut
ohhoh!!! kirjoitti:
mutta kyllä jumala on kutsunu mua ainakin 1000 ja yks kertaa!!
mistä sä heität tommosen luvun et 2-3.
sä et kyl tiedä mistää mitää!!!!
ja kivahan se olis mennä seurakuntaan jos siel oikeasti ois semmosia ihmisiä jotka oikeasti välittäis niistä ihmisistä jotka tulee sinne ensimmäistä kertaa."mistä sä heität tommosen luvun et 2-3.
sä et kyl tiedä mistää mitää!!!!"
Raamatussa lukee. Kuuluu myös rippikoulun perusopetukseen.
- Mä vaan
Ja se vielä että Jumala poistaa kaikki masennukset ja ahdistuksen.
ainakaan heti, eikä kohta näin ihmisen mittapuulla asiaa mitaten. Olen kokenut elämän ajoittain enempi tai vähempi masentavana ja ahdistavana noin 25:n vuoden ajan Tuona aikana on tullut rukoiltua usein ja on luettu Raamattua, sekä pyritty elämään Raamatun opetusten mukaan.
Seurakunta yhteyttä ei käytännön tasolla ole, koska en tunne vetoa seurakuntien toimintojen harjoittamiseen. Olisi hyvä, jos ihminen löytäisi oman paikkansa jostakin ryhmittymästä, sillä silloin tuntisi kuuluvansa johonkin ja saisi ehkä jopa sitä vertaistukea. Minä vain en tunne halua liittyä mihinkään lahkoon.
- 10+3=
Kyllä herättää ajatuksia, vihaisia sellaisia. Ei Jumala ole siellä seurakunnassa tai televisio-ohjelmissa, hän on sinun sydämessäsi. Pakottaminen on aina kuulunut uskontoihin, samoin rahastaminen, mutta ne eivät kuulu sinun ja Jumalan väliseen yhteyteen. Voit tulla Jumalan eteen sellaisena kuin olet, hänelle sinä et koskaan ole huono tai paha, hän ei hylkää vaikka et kävisikään kasteella. Hän ei milloinkaan käännä sinulle selkäänsä, vaan katsoo sinuun suoraan ja vilpittömästi tarjoten rakkautta, suojelusta ja voimaa. Kun sinä uuvut, hän kantaa sinua iänkaikkisilla käsivarsillaan, sillä sinä olet Hänen rakas lapsensa.
- seiskalainen
Tutkippa täältä olisiko sinulle sopivaa uskontotietoutta: http://www.bahai.fi/
Ei pakoteta, eikä rahasteta, eikä parjata toisten uskontoja, vaan koetaan että maapallo on yksi maa ja ihmiskunta sen kansalaiset. Bahá'í-opetusten mukaan kaikki suuret uskonnot ovat peräisin samasta Jumalasta, joka ohjaa sanansaattajiensa kautta ihmiskuntaa vaiheittain henkiseen ja moraaliseen kypsyyteen.
"Henkiset opetukset
Kaikille uskonnoille yhteistä on niiden henkinen ydin lähimmäisen kunnioittamisesta ja rauhasta. Tämä osa uskontoa ei muutu uuden uskonnon ilmaantuessa. Kultainen sääntö löytyykin suurten uskontojen pyhistä kirjoituksista:
Buddhalaisuus: "Älä loukkaa toisia tavalla, jonka kokisit itse loukkaavaksi.” Urana-Varqa 5:18
Jeesus sanoi: "Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille." Luukas 6:31
Bahá'u'lláhin antama kultainen sääntö: "Hänen ei tulisi toivoa toisille sitä, mitä hän ei itsellensä toivo, eikä luvata mitään, mitä hän ei täytä." Poimintoja Bahá'u'lláhin kirjoituksista 123:3" - ---------------------------------------------
Lohduttava tuo viimeinen vastaus.
En voi sille mitään, että koen manipuloinniksi monet asiat mitä esim. tuolta tv-kanavalta näen. Ja monet puheet menee mielestäni jotenkin "hypnotisoinnin kaavan" mukaan. En voi mitään tällaisille ajatuksilleni ja tunnen hirvittävää syyllisyyttä tällaisista tunteistani ja ajatuksistani. Kuulen melkein korvissani "hyvien uskovaisten" syyttävät sanat, että tuollaiset ajatukset ovat itseltään paholaiselta. - ------------------------------------------------
--------------------------------------------- kirjoitti:
Lohduttava tuo viimeinen vastaus.
En voi sille mitään, että koen manipuloinniksi monet asiat mitä esim. tuolta tv-kanavalta näen. Ja monet puheet menee mielestäni jotenkin "hypnotisoinnin kaavan" mukaan. En voi mitään tällaisille ajatuksilleni ja tunnen hirvittävää syyllisyyttä tällaisista tunteistani ja ajatuksistani. Kuulen melkein korvissani "hyvien uskovaisten" syyttävät sanat, että tuollaiset ajatukset ovat itseltään paholaiselta.Siis lohduttava tuo 10 3:n vastaus....
- 1+14=
--------------------------------------------- kirjoitti:
Lohduttava tuo viimeinen vastaus.
En voi sille mitään, että koen manipuloinniksi monet asiat mitä esim. tuolta tv-kanavalta näen. Ja monet puheet menee mielestäni jotenkin "hypnotisoinnin kaavan" mukaan. En voi mitään tällaisille ajatuksilleni ja tunnen hirvittävää syyllisyyttä tällaisista tunteistani ja ajatuksistani. Kuulen melkein korvissani "hyvien uskovaisten" syyttävät sanat, että tuollaiset ajatukset ovat itseltään paholaiselta.Paholaista on joskus vaikea tunnistaa, sillä se kätkeytyy näennäisesti oikeiden ja kauniiden asioiden taakse. Älä usko silmiäsi tai korviasi, vain sydämesi tietää totuuden.
- Tsemppiä!
--------------------------------------------- kirjoitti:
Lohduttava tuo viimeinen vastaus.
En voi sille mitään, että koen manipuloinniksi monet asiat mitä esim. tuolta tv-kanavalta näen. Ja monet puheet menee mielestäni jotenkin "hypnotisoinnin kaavan" mukaan. En voi mitään tällaisille ajatuksilleni ja tunnen hirvittävää syyllisyyttä tällaisista tunteistani ja ajatuksistani. Kuulen melkein korvissani "hyvien uskovaisten" syyttävät sanat, että tuollaiset ajatukset ovat itseltään paholaiselta.Sinun kohdalla nyt tulee mieleeni kysyä, että etkö Radio Deitä ole löytänyt radiostasi. Tutkipa asia vaikka netin avulla (www.radiodei.fi), että kuuluuko paikkakunnallasi ja mikä on asema. Jollei satu kuulumaan (jotkin alueet Suomessa ovat vielä pimennossa, mutta niitä alueita on vähän), niin sitten ainakin saat nettikoneestasi kuulumaan menemälle Dein sivuille ja klikkaat NettiRadio, odottelet ja niin saat ohjelmia kuuluviin.
Itse ainakin pidän Radio Dein opetusohjelmia, joita tulee aina iltaisin varsinkin, paljon selkeämpinä ja helpompina kuunnella. Ne myös miltei aina ihan selevää suomea ja suomalaisia ihmisia, opettamassa ja todistamassa Jumalan vomasta.
Jätä vaikka tv7:n summittainen katselu. Valitse vain ne ohjelmat, josita sinun tulee hyvä olo. Opettele löytämään Deistä mieleisiä juttuja, katso ohjelmatiedot netistä. Ja lisäksi lueskele ja mene jonnekin seurakunnan peräpenkkiin kuuntelemaan ja miettimään. Et sinä ole velvollinen tilanteestasi ja tiedonnälästäsi hei kaikille vastaantuleville kertomaan. Pureskele itseksesi ja omaa vauhtiasi, ei sinua todellakaan saa häiritä. Mutta kuitenkin, kannattaa antaa anteeksi, hyvää nuo mukaansa vetäjät kuitenkin ovat tarkoittaneet, se on varma. Ole diplomaattinen, jos jaksat. - ei aloittajan asia
seiskalainen kirjoitti:
Tutkippa täältä olisiko sinulle sopivaa uskontotietoutta: http://www.bahai.fi/
Ei pakoteta, eikä rahasteta, eikä parjata toisten uskontoja, vaan koetaan että maapallo on yksi maa ja ihmiskunta sen kansalaiset. Bahá'í-opetusten mukaan kaikki suuret uskonnot ovat peräisin samasta Jumalasta, joka ohjaa sanansaattajiensa kautta ihmiskuntaa vaiheittain henkiseen ja moraaliseen kypsyyteen.
"Henkiset opetukset
Kaikille uskonnoille yhteistä on niiden henkinen ydin lähimmäisen kunnioittamisesta ja rauhasta. Tämä osa uskontoa ei muutu uuden uskonnon ilmaantuessa. Kultainen sääntö löytyykin suurten uskontojen pyhistä kirjoituksista:
Buddhalaisuus: "Älä loukkaa toisia tavalla, jonka kokisit itse loukkaavaksi.” Urana-Varqa 5:18
Jeesus sanoi: "Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille." Luukas 6:31
Bahá'u'lláhin antama kultainen sääntö: "Hänen ei tulisi toivoa toisille sitä, mitä hän ei itsellensä toivo, eikä luvata mitään, mitä hän ei täytä." Poimintoja Bahá'u'lláhin kirjoituksista 123:3"Kaikki kunnioitus tuolle filosofialle, jonka tunnen läheltä, mutta sorry, se ei ole ollenkaan uskoa. Se siis ei ole lähelläkään sitä elävää kristinuskoa, jota aloittajakin tässä kaipaa. Esimerkiksi heiltä kokonaan puuttuu Jeesus Jumalan poikana ja meidän jokaisen ihmisen henkilökohtaisena vapahtajana.
Tuo bahaii on systeemi ja rakennelma, johon on siroteltu vähän kaikkea kaikesta uskonnolliselta maapalloltamme. Ok, olkoon, mutta se ei pelasta ketään, kuten tiedämme, miten Raamatussa pelastuksen tie on neuvottu. Mitään elävää, Jumalan rakkauden tuovaa uskoa ei voi olla ohi Jeesuksen ja Pyhän Hengen antaman uskon. Jumala on Pyhä ja samalla kertaa rakastava Isä, joka voi löytyä vain Jeesuksen kautta. Jeesus sanoo: minä olen tie, totuus ja elämä, ei kukaan tule Isän tykö paitsi minun kauttani.
En tahdo loukata bahai-ihmisiä, mutta he ovat todella filosofiassaan kaukana siitä, mitä kaikkea kristinuskossa olevat ihmiset ja teologit käsittelevät. Heillä se on jokin myöhäsyntyinen islamista haarautunut yhden (ja hänen kuoltuaan toisenkin) ns. profeettansa kirjoihin ja kansiin laittama "viesti", jota monet sitten ovat lähteneet "seuraamaan", opiskelemaan. - laallaa
ei aloittajan asia kirjoitti:
Kaikki kunnioitus tuolle filosofialle, jonka tunnen läheltä, mutta sorry, se ei ole ollenkaan uskoa. Se siis ei ole lähelläkään sitä elävää kristinuskoa, jota aloittajakin tässä kaipaa. Esimerkiksi heiltä kokonaan puuttuu Jeesus Jumalan poikana ja meidän jokaisen ihmisen henkilökohtaisena vapahtajana.
Tuo bahaii on systeemi ja rakennelma, johon on siroteltu vähän kaikkea kaikesta uskonnolliselta maapalloltamme. Ok, olkoon, mutta se ei pelasta ketään, kuten tiedämme, miten Raamatussa pelastuksen tie on neuvottu. Mitään elävää, Jumalan rakkauden tuovaa uskoa ei voi olla ohi Jeesuksen ja Pyhän Hengen antaman uskon. Jumala on Pyhä ja samalla kertaa rakastava Isä, joka voi löytyä vain Jeesuksen kautta. Jeesus sanoo: minä olen tie, totuus ja elämä, ei kukaan tule Isän tykö paitsi minun kauttani.
En tahdo loukata bahai-ihmisiä, mutta he ovat todella filosofiassaan kaukana siitä, mitä kaikkea kristinuskossa olevat ihmiset ja teologit käsittelevät. Heillä se on jokin myöhäsyntyinen islamista haarautunut yhden (ja hänen kuoltuaan toisenkin) ns. profeettansa kirjoihin ja kansiin laittama "viesti", jota monet sitten ovat lähteneet "seuraamaan", opiskelemaan.Onko aloittaja siis sanonut, että kaipaa nimenomaan kristinuskoa? Hänhän tuossa alempana mm. juuri puhui siitä, miten tuntuu oudolta, että pitäisi valita jokin tietty uskonto ja alkaa uskoa siihen. Usko on uskoa, ei tietoa. Minun mielestäni on väärin puhua herkässä tilassa olevalle tyyliin "ei sinua mikään muu pelasta kuin juuri tämä uskonto", kun hänellä näyttää nimenomaan olevan tarve pohtia näitä asioita vähän laajemminkin. (Ja sitten vielä tuntee syyllisyyttä siitä, että pohtii. Tuollainen sokea ehdottomuus ("vain kristinusko pelastaa") varmaan vain pahentaa oloa, jos yrittää olla syyllistymättä siitä, että näkee uskontojen manipulatiivisten oppien ulkopuolellekin.
- laallaa
Millainen uskonnollinen tausta sinulla on? Onko sinun perheessäsi vahvaa uskonnollisuutta ja siitä johtuvaa syyllisyyttä omasta "syntisyydestä"? Jos ei ole, niin toisaalta ahdistuneisuushäiriössähän on tietääkseni aika tyypillistä (itsekin sen tyyppisestä olen kärsinyt), että mieli löytää aina jonkin kohteen, joka alkaa ahdistaa ja stressata. Ahdistus vähän niin kuin kasvaa ja kiteytyy sen kohteen ympärillä ja saa kohtuuttomat mittasuhteet. Sitten myöhemmin, kun on "enemmän järjissään", sen tajuaa miten se ahdistus vain otti valtaansa ja sai pyörittelemään kamalia katastrofiajatuksia päässä. Voisiko olla, että tuo uskonto on sinulle nyt sellainen "kohde", johon se ahdistus kiteytyy?
Sanon nyt tässä omia mietteitäni, jotka eivät ole niin uskontomyönteisiä kaikki. En kuitenkaan halua uskontoja teilatakaan, onhan niistä kai moni helpotusta saanut (tai ainakaan USKOA en halua teilata, uskonnot ovat ihmisten omia rakennelmia).
Minä olen samaa mieltä kuin joku aiempi kirjoittaja tässä, eli että johonkin yhteisöön kuuluminen on tärkeää. Olen huomannut sen omassa elämässänikin, että voin paljon paremmin, kun minulla on jokin yhteisö (esim työ), jossa käyn säännöllisesti. Yhteisön ei mielestäni tarvitse välttämättä olla uskonnollinen, tai itse ainakin valitsisin nimenomaan uskonnollisen yhteisön varmaan viimeisenä vaihtoehtona... Se voi olla myös harrastusyhteisö tms. Valitsisin jonkin sellaisen leppoisan, lämminhenkisen harrastuksen. Uskonnoilla voi olla vähän negatiivisessakin mielessä voimakas vaikutus ihmiseen, mihin juuri tuo mainitsemasi syyllisyydentunto viittaa.
Uskonnot usein "mainostavat" itseään pelastajina, ja toki masentuneesta se voi kuulostaa hyvältä ja turvalliselta vaihtoehdolta. Olisi eri asia, jos tuntisit olosi huonoksi ja siksi haluaisit uskonnon luomaan rauhalliseen turvaan lepäämään, mutta jos uskonto aiheuttaa syyllisyyttä, se ei voi olla mikään oikea turva, tai ainakin asennoituminen siihen on silloin vaarallinen. Usko voi olla voimavarakin, mutta se on joka tapauksessa mielestäni huono juttu, jos uskonto saa sinut syyllistymään ja siksi voimaan pahoin. Se ei lähde silloin kovin terveeltä pohjalta.
Tavallaan minua vähän hirvittääkin se, jos joku masentunut kovasti haluaa tarrata uskontoon. Masentuneena ihminen on erityisen herkkä vaikutuksille ja vallankäytöllekin. Toisaalta uskonnolliset yhteisöt VOIVAT varmaan olla ihan positiivisiakin. Mutta se, että huomaat uskonnon herättävän sinussa syyllisyyttä, kertoo jo aika paljon. Se on juuri sitä uskonnon varjopuolta. Sillä voidaan pitää ihmiset syyllisyydessä ja pelossa ja siten käyttää valtaa. Ihmiset alistuvat "herran pelossa", kun luulevan jonkin uskonnollisen auktoriteetin tietävän mitä Jumala tahtoo. Minä en ole ateisti, mutta en myöskään nojaa mihinkään tiettyyn uskontoon. Kaikenlaiset ihmisten rakentamat opit ja dogmat vaan nostavat karvani pystyyn.
Syyllisyys taitaa olla juuri se avainsana. Mainitsit, että olet nyt jaksanut lukea kirjallisuutta. Suosittelen Antti Pietiäisen kirjaa Tunne, antitunne, perimä. Siinä puhutaan mm. juuri tuosta syyllisyydestä mielestäni mielenkiintoisesti ja helppotajuisesti. Mainitsit, että taipumuksesi syyllisyydentuntoon voi olla masennuksesi ja ahdistuksesi takana. Juuri tuosta se kirjakin puhuu. Kirjassa on se ajatus, että ahdistuksen ja masennuksen takana on juuri oikeiden tunteiden vältteleminen (pelon, syyllisyyden, vihan ja häpeän). Jostain syystä ihmiset usein pelkäävät näitä tunteita, mikä johtaa niiden purkautumiseen huonolla tavalla (antitunne) tai kääntymiseen masennukseksi ja ahdistukseksi. (Toivottavasti en nyt referoi ihan perseelleen:)) Kirjassa myös kuvaillaan elävästi, millainen on esim. juuri syyllisyyden kieltävä persoona. Minä tunnistan itseni varmaan jokaisessa erilaisessa persoonakuvauksessa, sekä hyvässä että huonossa mielessä. Oman itsen pohtimiseen tuo kirja on tosi hyvä.
Minäkin olen ollut sellainen ylisyyllistyjä, ja on tuntunut oikeasti hienolta, kun olen nyt oppinut olemaan syyllistymättä aiheettomasti. Uskon, että sinäkin pääset siihen, kun kerran olet tiedostanut taipumuksesi. Siitä se minullakin alkoi. Sitten taas sellainen aiheellinen, hyvä syyllisyys on sellaista, että tajuat tehneesi väärin ja se kirpaisee, mutta pääset siitä yli ja kasvat ja pyrit toimimaan jatkossa toisin. Ei jonkin auktoriteetin tahdon mukaan, vaan oman arvomaailmasi mukaan. Se on sitä, että hallitset itse omaa toimintaasi (muidenkin tunteiden kuin syyllisyyden kohdalla). (Vrt se, että uskonto auktoriteettina sanelee, mitä teet.) Luulen, että uskonnostakin voi saada jotain hyvää irti, mutta minun mielestäni uskonnot ovat joskus ihmisille sellaisia "hallitsevia vanhempia", jotka luovat turvaa mutta myös hallitsevat ihmistä. Uskonnon helmassa voi aina pysyä lapsena, joka elää muiden luomien sääntöjen varassa syyllistyen sen mukaan, mistä uskonto opettaa syyllistymään.
Niin, yritin nyt etten olisi kovin uskontokielteinen mutta ei se vaan onnistu. Tosiaan, nämä ovat vain minun mielipiteitäni ja voihan olla, että se olenkin minä joka en vain ole tajunnut uskontojen autuaaksitekevyyttä :P Joka tapauksessa, toivottavasti tästä oli jotain iloa. Jos ei muuta, niin ainakin tuota kirjaa suosittelen:)- laallaa
Sitä vielä piti sanomani, että myös minun mielestäni uskonnoissa on paljon sellaista manipulatiivista ja hypnoottista. Eipä nyt ehkä missään perusluterilaisessa tapauskovaisessa yhteisössä, mutta monissa muissa kyllä. Minä en sen sijaan kyllä tunne mielipiteestäni minkäänlaista syyllisyyttä:) Uskontoja on lukemattomia, miksi siis jokin tietty uskonto olisi totuus ja muut ei? Miksi syyllistyisin jonkin tietyn uskonnon säännösten takia? Ne ovat vain ihmisten tulkintaa. Sittenhän minun pitäisi tuntea syyllisyyttä aina, jos toimin MINKÄÄN uskonnon sääntöjen vastaisesti, koska ei ole oikein keinoa osoittaa, miksi jokin tietty uskonto olisi oikea ja muut vääriä.
- --------------------
Lapsuudenperheeni ei ollut mitenkään uskonollinen. Tosin on sellainen tunne, että monissa asioissa syyllistettiin jotenkin kierosti, esim. tuomitsevalla tai ivallisella äänellä ikään kuin ohimennen heitettiin, että joku asia ei ole hyväksyttävää tai oikein sen enempää asiasta keskustelematta. Uskonnosta ja uskomisestakaan ei keskusteltu mitenkään mutta sellainen käsitys jäi, että uskoa pitää. En osaa tuota paremmin sanoa, mutta noista lausahduksista jäi sellainen tunne, että joku asia on paha, tuomittava mutta sitä ei edes oikein suoraan sanottu eikä asiasta keskusteltu. Ehkä he eivät osanneet keskustella asioista, syrjäisen maaseudun oppimattomat ihmiset, eli eivät tehneet tuollaista pahuuttaan.
- laallaa
-------------------- kirjoitti:
Lapsuudenperheeni ei ollut mitenkään uskonollinen. Tosin on sellainen tunne, että monissa asioissa syyllistettiin jotenkin kierosti, esim. tuomitsevalla tai ivallisella äänellä ikään kuin ohimennen heitettiin, että joku asia ei ole hyväksyttävää tai oikein sen enempää asiasta keskustelematta. Uskonnosta ja uskomisestakaan ei keskusteltu mitenkään mutta sellainen käsitys jäi, että uskoa pitää. En osaa tuota paremmin sanoa, mutta noista lausahduksista jäi sellainen tunne, että joku asia on paha, tuomittava mutta sitä ei edes oikein suoraan sanottu eikä asiasta keskusteltu. Ehkä he eivät osanneet keskustella asioista, syrjäisen maaseudun oppimattomat ihmiset, eli eivät tehneet tuollaista pahuuttaan.
Joo, ei ihme jos syyllistyt helposti. Entä oletko huomannut tuota, että jokin asia (muukin kuin uskonto) voisi tulla sellaiseksi ahdistuksen kohteeksi niin, että jälkeenpäin tajuat että se pelko ja ahdistus oli kohtuutonta? Mikähän voisi olla hyvä esimerkki... No, esimerkiksi saatan ruveta pelkäämään, että minulla on jokin sairaus. Tuo ajatus valtaa koko ajan enemmän alaa ja aiheuttaa suurempaa ja kokonaisvaltaisempaa ahdistusta. Lopulta koko elämä ahdistaa eikä vain se asia, joka alkujaan oli se ahdistuksen kohde. Se asia pyörii mielessä, pelottaa ja tuntuu maailmanlopulta. Lopulta voin itkeä lohduttomana ajatellen suunnilleen, että haluan kuolla. Myöhemmin, järkiinnyttyäni tajuan miten överiksi se pelko ja ahdistus meni ja tajuan, että kyse on enemmänkin minun taipumuksestani ahdistua kovasti asioista eikä siitä, että ne asiat itsessään olisivat niin katastrofaalisia ja ahdistavia.
Minulla on aika samanlainen tausta, ainakin siltä vaikuttaa tekstisi perusteella. Olin myös hyvin kiltti, eikä minua edes tarvinnut torua koskaan tai mitään. Alistuin jo nimenomaan jostakin syyllistävästä sävystäkin, olin koko ajan vähän niin kuin "henki kurkussa" yrittäen toimia kaikille mieliksi. Meillä on sellaista perus tapauskovaista, ja iltarukous luettiin iltaisin. (Sitä kyllä muistelen ihan lämmöllä.) Itsekin rukoilin pitkälle teini-ikään joka ilta, ja varmaan vähän ylikin. Siinäkin olin neuroottinen. Minulla oli aika pitkä litania, jonka aina mielessäni kävin läpi, ja syyllisyys olisi vaivannut kovasti, jos olisin jonain iltana jättänyt väliin. Kai ajattelin, että heti tapahtuisi jotain pahaa. En oikein muista, miten ja missä vaiheessa se pakonomainen tapa jäi sitten pois. Kai sitten vaan tajusin, että jos Jumala on niin tuskin se minulta tuollaista pakonomaista suoritusta haluaisi. Minun rukoilunikin liittyi hyvin oleellisesti pelkoon ja ahdistukseen; lähtökohta oli kaikenlaiset pelokkaat ajatukset (mitä kaikkea kamalaa voisi tapahtua), ja rukoilemalla anelin ettei näitä kuvittelemiani asioita tapahtuisi.
Meilläkään ei kotona oikein keskusteltu mistään, eikä ne kyllä keskustele edelleenkään. Välillä tuntuu, että olen siinä suhteessa nykyään paljon aikuisempi kuin kukaan siellä, vaikka edelleenkin olen aika varovainen puhumaan asioista. Onko lähipiirissäsi ollut marttyyreita? Minulla on ollut. Marttyyrit ovat omiaan lisäämään muiden syyllisyydentuntoa, jos ei sitä tiedosta. - laallaa
laallaa kirjoitti:
Joo, ei ihme jos syyllistyt helposti. Entä oletko huomannut tuota, että jokin asia (muukin kuin uskonto) voisi tulla sellaiseksi ahdistuksen kohteeksi niin, että jälkeenpäin tajuat että se pelko ja ahdistus oli kohtuutonta? Mikähän voisi olla hyvä esimerkki... No, esimerkiksi saatan ruveta pelkäämään, että minulla on jokin sairaus. Tuo ajatus valtaa koko ajan enemmän alaa ja aiheuttaa suurempaa ja kokonaisvaltaisempaa ahdistusta. Lopulta koko elämä ahdistaa eikä vain se asia, joka alkujaan oli se ahdistuksen kohde. Se asia pyörii mielessä, pelottaa ja tuntuu maailmanlopulta. Lopulta voin itkeä lohduttomana ajatellen suunnilleen, että haluan kuolla. Myöhemmin, järkiinnyttyäni tajuan miten överiksi se pelko ja ahdistus meni ja tajuan, että kyse on enemmänkin minun taipumuksestani ahdistua kovasti asioista eikä siitä, että ne asiat itsessään olisivat niin katastrofaalisia ja ahdistavia.
Minulla on aika samanlainen tausta, ainakin siltä vaikuttaa tekstisi perusteella. Olin myös hyvin kiltti, eikä minua edes tarvinnut torua koskaan tai mitään. Alistuin jo nimenomaan jostakin syyllistävästä sävystäkin, olin koko ajan vähän niin kuin "henki kurkussa" yrittäen toimia kaikille mieliksi. Meillä on sellaista perus tapauskovaista, ja iltarukous luettiin iltaisin. (Sitä kyllä muistelen ihan lämmöllä.) Itsekin rukoilin pitkälle teini-ikään joka ilta, ja varmaan vähän ylikin. Siinäkin olin neuroottinen. Minulla oli aika pitkä litania, jonka aina mielessäni kävin läpi, ja syyllisyys olisi vaivannut kovasti, jos olisin jonain iltana jättänyt väliin. Kai ajattelin, että heti tapahtuisi jotain pahaa. En oikein muista, miten ja missä vaiheessa se pakonomainen tapa jäi sitten pois. Kai sitten vaan tajusin, että jos Jumala on niin tuskin se minulta tuollaista pakonomaista suoritusta haluaisi. Minun rukoilunikin liittyi hyvin oleellisesti pelkoon ja ahdistukseen; lähtökohta oli kaikenlaiset pelokkaat ajatukset (mitä kaikkea kamalaa voisi tapahtua), ja rukoilemalla anelin ettei näitä kuvittelemiani asioita tapahtuisi.
Meilläkään ei kotona oikein keskusteltu mistään, eikä ne kyllä keskustele edelleenkään. Välillä tuntuu, että olen siinä suhteessa nykyään paljon aikuisempi kuin kukaan siellä, vaikka edelleenkin olen aika varovainen puhumaan asioista. Onko lähipiirissäsi ollut marttyyreita? Minulla on ollut. Marttyyrit ovat omiaan lisäämään muiden syyllisyydentuntoa, jos ei sitä tiedosta.Ai niin, tuosta vielä: "olen paha ja paatunut".
Tuokin näyttäisi olevan aika selkeästi vain sitä voimakasta syyllistymistaipumusta minun mielestäni. Ei mitään sellaista, että oikeasti olisit paha ja paatunut. Voin sanoa, että on kyllä lukuisia todella moraalisia ja hyväntahtoisia ei-uskovia ihmisiä. Minun silmiini tuo vaikuttaa vähän siltä, että uskonto on päässyt sinulla nyt jonkinlaisen auktoriteetin osaan (vähän niin kuin vanhempien tilalle?), ja epäilet itseäsi uskonnon rinnalla. Siis uskot enemmän syyllistäjää kuin itseäsi. Uskonto on kuin syyllistävä vanhempi, joka ei tahdo sinun ajattelevan itse vaan haluaa pitää sinut hallinnassaan ja joka saa sinut syyllistymään siitä, että teet jotakin omaa ja ajattelet itse sen sijaan, että noudattaisit jonkun sinulle asettamia sääntöjä.
Minä en ainakaan pidä esimerkiksi itseäni millään lailla pahana tai paatuneena, vaikka en kuulu kirkkoon ja asennoitumiseni uskontoon on mitä on. Ensiksikin usko ja uskonto ovat eri asia. Kyllä minä ajattelen, että VOI olla jokin korkeampi voima, mutta eri uskontojen oppijärjestelmillä tuskin on juurikaan tekemistä sen kanssa. Ne ovat jo tulvillaan sitä ihmisten vallankäyttöä. Minä ainakin pyrin olemaan oikeudenmukainen, hallitsemaan tekemiseni, olemaan lämmin, jakamaan hyvää ja kunnioittamaan jokaista tasavertaisesti. Uskonnon takia syyllistymisessä ei mielestäni oikein ole järkeä, koska sehän on ihan sattuman sanelemaa mihin uskonnolliseen kulttuuriin sattuu syntymään. Jos olisimmekin syntyneet islaminuskoiseen kulttuuriin, niin tottakai syyllistyisimme, jos söisimme sianlihaa tai emme pitäisi huivia. Minun mielestäni ajatusta jostain "korkeammasta" ei tarvitse hylätä, vaikka ei mihinkään uskontoon sitoutuisikaan.
Ei kriittinen ajattelu ole väärin, jopa uskonnollisissakin yhteisöissä (ainakin terveissä sellaisissa, jos niitä on heh heh) voidaan keskustella uskon horjumisesta ja epäilyksistä jne. Tosin aika yleisesti uskonnollisissa yhteisöissä varmaan se epäily on enemmän sellaista retorista pohdintaa, jonka tarkoituksena on kuitenkin päätyä siihen mitä uskonnollinen dogma sanoo. Onko sitten OIKEASTI kriittistä ajattelua, sitä en tiedä. On tai ei, ei ajatteleminen sinusta pahaa ihmistä tee. Se kertoo vain siitä, miten huono vaikutus uskonnolla voi olla ihmiseen. En voi yleistää kaikkiin, mutta uskontojen piirissä kyllä voidaan aika paljon alistaa ja käyttää valtaa, tuntea ylemmyyttä jne. Jo valmiiksi syyllisyyttä poteva, ahdistunut ihminen voi olla oikea herkkupala sellaiselle, joka haluaa uskonnon nimissä käyttää valtaa ja ylemmyyttään. Kyllä uskonnon piiristä varmaan löytyy myös lämpimiä ja hyväntahtoisia ihmisiä, ei sillä. Pelottaa vaan se, jos uskonto saa sinut jo valmiiksi syyllistymään.
Pelkäätkö siis itse, että sinun syyllistymisesi todella kertoisi siitä, että Jumalan mahti sinua syyttää kun epäilet? Eikö se kuitenkin aika selkeästi ole turhasta syyllistymistä, koska sellainen sinulle on tyypillistä? Eikä ole ihme, että helposti syyllistyvä hakeutuu uskonnon piiriin. Se varmaan omalla tavallaan voi tuntua turvalliseltakin, koska se jatkaa sitä tuttua ja turvallista syyllisyydentunnetta. Luota vain itseesi, ja miksi ei johonkin korkeampaan voimaankin (minä ainakin koen sen "korkeamman voiman" sellaisena elämä kantaa -tyyppisenä tunteena). Syyllistyminen on kuitenkin turhaa.
tunne on varmaan juri se yksi iso juttu, joka uskovan pitäisi osata käsitellä sopivalla tavalla.
Kristinuskossakin törmätään vääjäämättä syyllistämiseen, joko itsen, toisen tai usein molempien taholta. Tunnetaan syyllisyyttä omista tekimisistä ja epäillään ettei olla tarpeeksi hyviä ihmisinä.
Voisi jopa sanoa, että uskonto on hyvä renki mutta huono isäntä. Kuitenkin juuri Isäntä, jota tulee kunnioittaa, sieltä uskonnosta kuitenkin löytyy ja noidankehän vaara on ilmeinen.
Luulisin, että niin sinun kuin minun ja monen muunkin kohdalla on kyse sopivan tasapainoisen suhteen löytäminen uskonollisuuden ja arkielämän (tässäpäivässä elämisen) suhteen.
Ja tuo kun sanot, että "olen paha ja paatunut", niin uskontopalstoilla saisit tuohon varmasti pitkän litanian lainauksia siitä kuinka "pahuuden voi saada anteeksi" ja siinäkin on kyse siitä uskooko niin oikeasti myös tapahtuvan.
Elämässä näyttää parhaiden selvityvän ne joilla on vahva itse tunto, sopivasti ystäviä tukemassa ja vahva luottamus huommiseen, sitä sen kummemmin murehtimatta.- --------------------
" Ja tuo kun sanot, että "olen paha ja paatunut"..."
Tuokin on hyvin ristiriitainen tunne, jotenkin tunnen olevani paha ja paatunut kun järkiperäistän ja kritisoin näin uskontoa mutta toisaalta tunnen olevani vain tavallinen ihminen niin kuin ihmiset yleensä. - seiskalainen
-------------------- kirjoitti:
" Ja tuo kun sanot, että "olen paha ja paatunut"..."
Tuokin on hyvin ristiriitainen tunne, jotenkin tunnen olevani paha ja paatunut kun järkiperäistän ja kritisoin näin uskontoa mutta toisaalta tunnen olevani vain tavallinen ihminen niin kuin ihmiset yleensä.Uskonto saattaa olla terapeuttista, mutta se voi olla myös tuhoavaa. Eli siitä saatta saada avun masennuskeen, mutta sitten voi myö luoda sitä - ajaa jopa itsemurhaan.
Olen realisti ja otan tällä hetkellä vakavissani selvää Bahai uskosta ja voin täysin allekirjoitta ainakin heidän yhteiskunnaliset opetukset:
#kaikenlaisista ennakkoluuloista luopuminen
naisten ja miesten täydellinen tasa-arvo
uskontojen välisen ykseyden oivaltaminen
äärimmäisen köyhyyden ja rikkauden välisen kuilun poistaminen
koulutuksen mahdollisuus kaikille ihmisille
tieteen ja uskonnon välinen harmonia ja tasapaino
luonnon ja teknologian välinen tasapaino: kestävä kehitys
maailmanliittovaltiojärjestelmä, jonka perustana on kollektiivinen turvallisuus ja ihmiskunnan ykseys"
Tämä vain niinkuin infona! - --------------------
seiskalainen kirjoitti:
Uskonto saattaa olla terapeuttista, mutta se voi olla myös tuhoavaa. Eli siitä saatta saada avun masennuskeen, mutta sitten voi myö luoda sitä - ajaa jopa itsemurhaan.
Olen realisti ja otan tällä hetkellä vakavissani selvää Bahai uskosta ja voin täysin allekirjoitta ainakin heidän yhteiskunnaliset opetukset:
#kaikenlaisista ennakkoluuloista luopuminen
naisten ja miesten täydellinen tasa-arvo
uskontojen välisen ykseyden oivaltaminen
äärimmäisen köyhyyden ja rikkauden välisen kuilun poistaminen
koulutuksen mahdollisuus kaikille ihmisille
tieteen ja uskonnon välinen harmonia ja tasapaino
luonnon ja teknologian välinen tasapaino: kestävä kehitys
maailmanliittovaltiojärjestelmä, jonka perustana on kollektiivinen turvallisuus ja ihmiskunnan ykseys"
Tämä vain niinkuin infona!Bahai-uskosta:
Tuollainenkin sekoitaa vaan ajatuksiani entisestään...
Opit ovat kyllä hienoja ja oikeudenmukaiselta kuulostavia, mutta mutta... sekin tuntuu omituiselta, että ihmisen pitäisi valita uskonnoista itselleen "sopivin" uskonto ja alkaa sitten uskomaan siihen, kun jotenkin ajattelen että "jossakin" on "totuus" tässä uskontoasiassa riippumatta siitä, mikä ihmisistä tuntuu mieluisimmalta uskonnolta (osasinkohan sanoa ajatukseni ymmärrettävästi).
Sitten tuntuu hölmöltä, että uskonnot syntyy (vai syntyykö?) niin että ensin joku ilmoittaa olevansa Jumalan lähettiläs ja alkaa sen ympärille kehittämään oppeja. Tuntuu vain niin ihmisen "tekemältä".
Kuitenkin minulla on tunne, että Jumala ON olemassa.. - laallaa
-------------------- kirjoitti:
Bahai-uskosta:
Tuollainenkin sekoitaa vaan ajatuksiani entisestään...
Opit ovat kyllä hienoja ja oikeudenmukaiselta kuulostavia, mutta mutta... sekin tuntuu omituiselta, että ihmisen pitäisi valita uskonnoista itselleen "sopivin" uskonto ja alkaa sitten uskomaan siihen, kun jotenkin ajattelen että "jossakin" on "totuus" tässä uskontoasiassa riippumatta siitä, mikä ihmisistä tuntuu mieluisimmalta uskonnolta (osasinkohan sanoa ajatukseni ymmärrettävästi).
Sitten tuntuu hölmöltä, että uskonnot syntyy (vai syntyykö?) niin että ensin joku ilmoittaa olevansa Jumalan lähettiläs ja alkaa sen ympärille kehittämään oppeja. Tuntuu vain niin ihmisen "tekemältä".
Kuitenkin minulla on tunne, että Jumala ON olemassa..Juuri noin minäkin ajattelen, minusta ainakin siis kuulostaa hyvinkin ymmärrettävältä. Minulla ei ole mitään varmaa tunnetta, että Jumala on olemassa, mutta toisaalta osittain se johtuu siitäkin, että vierastan koko Jumala-sanaa juuri uskontojen vuoksi. Koen, että maailmassa on paljon, mistä ei vielä tiedetä (eikä välttämättä koskaan mitenkään tieteellisesti tiedetäkään). Jumala voisi olla minulle jotakin "kohtalon" kaltaista, siis jokin tuntematon juttu, joka ohjaa elämää.
- samoin koin
Minä en jaksa alkaa lukea mitään noita muita vastauksia ja kommenteja, joita jo runsaasti olet saanut, vaan kirjoitan tähän, lukematta niitä, vain Sinulle oman kommenttini, oman kokemukseni. Nuorena ja myös psyykenvaivaisena törmäsin ihan samaan käsittämättömään ongelmaan....
Koin samoin nuorena, kun voin pahoin muutenkin ja tarvitsin kipeästi apua. Kuten sinä. Kun radiosta vaikka iltahartauden satuin kuulemaan ja pappi puhui, että ihminen on paha, että 'minä' olen syntinen ja huono, niin en voinut käsittää. Se sattui kovin, koska jo silloin psykologisesti tajusin, että ongelmani on justiinsa huono itsetunto, tuollaiset tunteet, erittäin suuret kompleksit omasta itsestäni sekä suunnaton turvattomuus ja aikuisen ihmisen puute.
Nyt keski-iässä tiedän, etten voinut ymmärtää, mitä justiinsa esim. tuo pappi tarkoitti. Se ei ollutkaan sitä psykologista asiaa, kuten sen koin, että hän kuin olisi vain vahvistanut minun huonouden ja kelpaamattomuuden tunteita. Asia jäi tuolloin nuorena minulle avoimeksi ja kysymysmerkiksi, kuten sinulla nyt. En olisi tuolloin osannut sitä sanoa edes ristiriidaksi. - Nyt tajuan, että toinen kielenkäyttö on inhimillistä, psykologista ,ja toinen pelkästään hengellistä, jota ei voi ymmärtää ilman Jumalan Hengen apua.
Minä noin kolmikymppisenä sain kuulla puhuttavan siitä, että Jumala erittäin paljon rakastaa minua, Hän näkee minut ja tuskani, ja että Hänellä on valmis, hyvä suunnitelma minua varten, minun elämälleni. Hän on minun Luojani, Isäni. Tämä vaikutti minua eheyttävästi ja tartuin tähän! Tahdoin hanakasti oppia lisää. Minulle selitettiin, että päästäkseni elävään yhteyteen Jumalan ja Hänen suunnitelmansa kanssa sekä itseni tuntemiseen Jeesuksen seuraajana, niin minun kannattaa ensin rukoilla Jeesus sydämeeni. Viikkojen päästä ahdistuksessa ollessani yksin kotona tuli mieleeni rukoilla Jeesus elämäni Herraksi, kuten oli neuvottu, jotta rakastavan Jumalan lähelle pääsen. Ensin jännitti, pelotti, sitten rukoilin ihan vapaamuotoisesti, kuten olin jo opetusta asioista saanut. Ahdistus lähti heti! Rauhoituin. Aloin voida yhä paremmin. Hengelliset asiat avautuivat ja myöhemmin kuulin, mitä hengellisesti ja raamatullisesti tarkoittaa tuo huono, syntinen jne. ihminen. Se tarkoittaakin sitä, että Jeesus on minun täydellisyyteni ihan kaikessa, myös elämänhistoriassani. Tuossa yhteydessä nuo sanat (paha, huono, mitätön kuin kuihtuva kukka) eivät ole ollenkaan psykologisia ja muutenkaan tavallisen kielen laatusanoja, eivät siis ihmisen käsitteitä. Ne on niinku Taivaan perspektiivistä, saavat siksi eri merkityksen, hyvin syvällisen, eikä siinä ole mitään uhkaavaa tai hylkäävää. Noiden käsitteiden kuuleminen ensin ikään kuin loukkaa, mutta asia avautuu sitten ja olo helpottaa.
Lopulta, mitään ristiriitaa ei ollutkaan ! Toinen kielenkäyttö on psykologiaa ja toinen on "kaanaankieltä", hengellistä käsitettä, jota oppii sisältäpäin vasta, kun on saanut tulla uskoon. - miekkonen 20v
Uskontoja ja uskojia on monenlaisia. On oma asiasi miten tulkitset raamatun tekstin tai otatko siellä esitettyjä tiettyjä asioita todesta/vakavasti. TV7:ään ei kannata uskoa. Vaikka se onkin uskonnollinen kanava, se ei tarkoita että he ovat kaikkitietäviä. Kanavalla mm. evoluutiota lytätään aika reilusti.
Jos otat noin paljon stressiä uskonnostasi, ehkä kannattaisi miettiä onko se oikea elämänsuunta tällä hetkellä. - SR
Itselläni on ahdistuneisuushäiriö, joka puhkeaa monissa uusissa tilanteissa; esim. jos ympärillä on paljon tuntemattomia ihmisiä. Tulin uskoon monen mutkan kautta noin vuosi sitten, jonka seurauksena olen saanut elämääni tasapainoa ja löytänyt palasen aitoa ja pysyvää onnea arkipäivien keskelle. Ahdistuneisuushäiriöön, uskominen ei kuitenkaan ole vielä toistaiseksi vaikuttanut. Kohtaukseen liittyvät pelot ja niiden aiheuttama häpeä on rajoittanut minua käymään seurakunnassa. Olen viime aikoina kuitenkin yrittänyt voittaa pelkoni ja astua sisälle seurakuntaan katselemaan ympärilleni ihan omasta tahdostani. Uskon, että nämä pahimpien pelkojen voittamiset ovat avain tähän itsepintaiseen neuroottiseen vaivaan. Uskosta en ole tahtonut ottaa itselleni stressiä. Onhan Jumala antanut jokaiselle uskovalle terveen harkinnan hengen ja haluaa tarjota sitä myös jokaiselle ei-uskovallekkin. Monelle uskoontulemisen kanssa kamppailevalle ihmiselle suurin ongelma on katsella uskoa "uskonnollisten" lasien läpi. Tällöin Jumalaan uskominen koetaan epämiellyttävän fanaattisena suorittamisena; esim. "en voi enää pitää hauskaa, jos otan Jeesuksen vastaan sydämeeni." Täytyy muistaa kuitenkin ettei usko ole kenellekkään suorittamista ja suuria tekoja. Jokainen meistä on omalta osaltaan vajavainen ja kelpaamme Jumalalle juuri tällaisina kun olemme. Kun syvennymme uskoon, ajan kanssa luovumme "pahoista asioista", kuten alkoholin väärinkäytöstä aivan luonnollisesti ja ihan omasta tahdosta. Mukaan tulee myös niitä "suuria tekoja", jos tulee. Siitä meidän ei itse tarvitse pitää huolta. Uskon, että jokaiselle meistä on tehtävä ja suosittelen ottamaan "vieraan" vastaan sydämiimme silloin, kun sen ovelle koputetaan.
" Herra tukee horjuvia, maahan painetut hän nostaa jaloilleen." Ps. 145:14
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ajattelen sinua nyt
Ajattelen sinua hyvin todennäköisesti myös huomenna. Sitten voi mennä viikko, että ajattelen sinua vain iltaisin ja aamu615033Vaistoan ettei sulla kaikki hyvin
Odotatko että se loppuu kokonaan ja avaat vasta linjan. Niin monen asian pitäisi muuttua että menisi loppu elämä kivasti183142- 1422695
Yritys Kannus
Mää vaan ihmettelen, julkijuopottelua. Eikö tosiaan oo parempaa hommaa, koittas saada oikeasti jotain aikaiseksi. Hävett162268- 1241790
- 151643
Syrjintäskandaali Lieksan kaupungin johdossa
Ylen valpas toimittaja kirjoittaa: Lieksan kaupunki kieltäytyi hyväksymästä Vihreiden venäläistaustaista ehdokasta Lieks1601451Olen huolissani
Että joku päivä ihastut/rakastut siskooni. Ja itseasiassa haluaisin, ettei hän olisi mitenkään sinun tyyppiäsi ja pitäis731397- 951287
Työkyvyttömienkin on jatkossa haettava työtä
Riikalla ja Petterillä on hyviä uutisia Suomen työttömille: ”Toimeentulotuen uudistus velvoittaa työttömäksi ilmoittaut1031258