Talotarkastus

Hyvä veli tutkii toista taas kerran Suomessa?

"""Pääministeri Matti Vanhasen (kesk) talotarkastusdelegaatioon kuuluva TM Rakennusmaailman päätoimittaja Juho Huttula on työskennellyt aiemmin MTK:n palkkalistoilla.

Huttula on tehnyt töitä Maa- ja metsataloustuottajain Keskusliiton järjestölehden MTK-Viestin toimitussihteerinä. Asiasta kertoo Uutispäivä Demari.

MTK on tunnetusti läheisissä kytköksissä Suomen Keskustaan. Huttulan mukaan hänen taustansa eivät kuitenkaan vaikuta talotarkastuksen puolueettomuuteen.

- Kiistän ehdottomasti, että minulla olisi kytköksiä pääministeri Vanhaseen. Joka sellaista väittää, valehtelee, Huttula sanoo Demarissa.

- Olen ollut töissä MTK-Viestissä, tein juttuja Koneviestiin. Ei minulta kukaan missään vaiheessa mitään jäsenkirjoja kysynyt.

Huttulan ja lehden valokuvaajan lisäksi Vanhasen Lepsämän-taloon asteli tänään kaksi asiantuntijaa. Huttula kertoi aiemmin, että asiantuntijoiden taustat on tarkistettu puolueettomuuden takaamiseksi."""

Kansa Hoi !!!
6177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Huhuut? Onko sinulla faktatietoa rikoksesta? Jos ei, olisko kita kiinni.

Äänestä

Etsitään erikoishöylättyä puutavaraa? Höylätyssä puutavarassa ilmeisesti standardimitoilla höylätty on normaalia. Tästä poikkeava on erikoishöylättyä, joka sitten vaatii mm. jopa omia teriä höyläämisvaiheessa ja aiheuttaa tietysti lisäkuluja.

Jos TM etsii tällaista erikoishöylättyä puutavaraa, se vaatiikin jo tietoa puun mekaanisen pintakäsittelyn alalta.

Löytääköhän TM talosta tällaista?

Koomista oli Vanhasen oma kommentti: Kivitalo, ei ole puutavaraa.

Aika kylmä ja kalskea on kivitalo sisältä, jos ei puuta ole missään. Tietysti sisustuksessa voi käyttää vaikka levyjä, laattoja, mattoja yms. mutta aika usein sitä puutakin sinne sisustukseen uppoaa.

Onkohan Vanhasen talossa sitten MDF listat (lasketaanko ne puuksi) vai muovilistat?
Vai irvistääkö saumat avaruuttaan? Mitenäkähän ikkuna- ja ovipielet, liekö muovilistoja vai listoittamatta?

Kylläpä nyt pitää varmaan TM ostaa. Tosin uskon jo ennakkon, ettei TM näitä ole osannut selvittää.

Hehehhehehheehehh

Äänestä
  • Farsi koko juttu. Vuosia sitten ,joku väittää tietävänsä. Pitää olla restkonrassa töissä, tai työpäälikkötasolla. Juntit vaan näkee ja luulee.
    Demut niin innoissaan, etteivät ehdi eduskunnan urheilukerhon tilejäkään tutkia!

    Äänestä

Hyvä veli kuittasi velkansa pois, miksi Matti ei uskalla mennä rosikseen?

Kunnia ei tahraantunut (Ruusunen) vai onko lahjus liian iso rikos?

Äänestä
  • Pääministeri Vanhanen sanoo STT:lle, että lautajupakka on hänen puoleltaan nyt selvä asia. Vanhasen mielestä vihjailulla yritettiin kaataa pääministeri.

    Asia on nyt selvä ja kaikki voi palata NORMAALIIN suomalaiseen päiväjärjestykseen:)

    Äänestä

  • Maan Tapa kirjoitti:

    Pääministeri Vanhanen sanoo STT:lle, että lautajupakka on hänen puoleltaan nyt selvä asia. Vanhasen mielestä vihjailulla yritettiin kaataa pääministeri.

    Asia on nyt selvä ja kaikki voi palata NORMAALIIN suomalaiseen päiväjärjestykseen:)

    Vanhanen on jo aiemmin todistetusti osoittanut olevansa niin pikkumainen maineestaan, etten todellakaan ymmärrä miksei hän halua syyttää ketään kunnaianloukkauksesta?

    Miksi pääministeri käyttää työaikaansa olemalla läsnä omissa tupatarastuksissaan, vaikka maan asiat, tässä taloustilanteessa vaatisivat ainakin 100% panostusta?

    Jos lähtee oikeuteen siitä kun ex-tyttöystävä kertoo heidän normaalista elämästään suhteen aikana, muttei siitä kun koko kansa pitää valehtelijana, niin siinä on kyllä paha ristiriita. Sitten pitää vielä virkamatkalta lentää yksityisesti valtion piikkiin, ihan pelkästään valvomaan sitä kun hänen tyhjää taloaan tarkastetaan ja vielä aikaa riittää olla paikalla, vaikka maassa työttömyys kasvaa hurjaa vauhtia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maatiaiskissa 1 kirjoitti:

Hyvä veli tutkii toista taas kerran Suomessa?

"""Pääministeri Matti Vanhasen (kesk) talotarkastusdelegaatioon kuuluva TM Rakennusmaailman päätoimittaja Juho Huttula on työskennellyt aiemmin MTK:n palkkalistoilla.

Huttula on tehnyt töitä Maa- ja metsataloustuottajain Keskusliiton järjestölehden MTK-Viestin toimitussihteerinä. Asiasta kertoo Uutispäivä Demari.

MTK on tunnetusti läheisissä kytköksissä Suomen Keskustaan. Huttulan mukaan hänen taustansa eivät kuitenkaan vaikuta talotarkastuksen puolueettomuuteen.

- Kiistän ehdottomasti, että minulla olisi kytköksiä pääministeri Vanhaseen. Joka sellaista väittää, valehtelee, Huttula sanoo Demarissa.

- Olen ollut töissä MTK-Viestissä, tein juttuja Koneviestiin. Ei minulta kukaan missään vaiheessa mitään jäsenkirjoja kysynyt.

Huttulan ja lehden valokuvaajan lisäksi Vanhasen Lepsämän-taloon asteli tänään kaksi asiantuntijaa. Huttula kertoi aiemmin, että asiantuntijoiden taustat on tarkistettu puolueettomuuden takaamiseksi."""

Kansa Hoi !!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu