Tää on niin kauhea tunne...
Pelkään että joudun taas osastolle! Jouduin keväällä sinne kahdeksi kuukaudeksi, oli ensimmäinen kerta. Oon koko ajan toivonut etten enää joudu sinne. Oon 22-vuotias perheenäiti, ja psyykkisesti tosi herkkä. Mulla tulee pari kertaa viikossa paniikkihäiriön tapaisia kohtauksia, mutta päinvastoin kuin paniikissa, niin lamaudun enkä mene hysteeriseksi. Viime talvena sairastuin siis synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja sairastettuani sitä muutaman kuukauden iski pskykoosi.. Se alkoi sillä että tuntui epätodelliselta, ikäänkuin en ollut oikeasti hereillä. Ja nyt minulla on taas lieviä oireita mutta sairaalaan joutumisen pelko on tosi vahvana läsnä. Huomaan tästä mun kirjoituksestakin että en pysty enää ajattelemaan kunnolla.
Olisiko kellään antaa neuvoja? Tuntuu että olen todella yksin näiden ajatusten kanssa :(
Pelkään että joudun taas osastolle! Jouduin keväällä sinne kahdeksi kuukaudeksi, oli ensimmäinen kerta. Oon koko ajan toivonut etten enää joudu sinne. Oon 22-vuotias perheenäiti, ja psyykkisesti tosi herkkä. Mulla tulee pari kertaa viikossa paniikkihäiriön tapaisia kohtauksia, mutta päinvastoin kuin paniikissa, niin lamaudun enkä mene hysteeriseksi. Viime talvena sairastuin siis synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja sairastettuani sitä muutaman kuukauden iski pskykoosi.. Se alkoi sillä että tuntui epätodelliselta, ikäänkuin en ollut oikeasti hereillä. Ja nyt minulla on taas lieviä oireita mutta sairaalaan joutumisen pelko on tosi vahvana läsnä. Huomaan tästä mun kirjoituksestakin että en pysty enää ajattelemaan kunnolla.
Olisiko kellään antaa neuvoja? Tuntuu että olen todella yksin näiden ajatusten kanssa :(
Vastaukset 5
Vanhimmat
Pysyttele visusti erossa kofeiinista sen kaikissa olomuodoissa.
Jospa soittaisin terveyskeskukseen tms. mikä nyt sattuu päivystämään tai missä sinua on ennen hoidettu. Olisiko lääkehoidon paikka..? Tuskin nykyään kovin helposti osastolle joutuu. On nääs tuota (muka) avohoitoa vaan.
Muuta neuvoa ei ole minulla kuin tuo edellinen. Ota yhteyttä asiantuntijoihin nyt kun vielä olet suht kunnossa. Älä anna mennä liian pitkälle. Tuskin vaiva itellään paranee ilman asianmukaista hoitoa.
siis piti olla - soittaisit
tietenkin
Tällasta se on kun ei pysty esikatselemaan. :(
Kiitoksia "kokemuksia" nimimerkille kun viitsit vastata.
Tänään on tuntunut hieman paremmalta, paitsi aamulla en oikein tiennyt tapahtumista näinkö unta vai olinko hereillä... Katselen tässä vielä muutaman päivän meneekö tää olotila pahempaan via parempaan suuntaan. Jos pahenee niin otan yhteyttä lääkäriin!
Olet nuori äiti. Saatko levätä riittävästi? Lapsesi ovat varmasti pieniä (nuoria), joten huolehtiiko heistä kukaan, että saat nukkua tarpeeksi.
Ainahan on äideillä kaikki aistit valppaina lapsesta, huolehtipa heistä kuka tahansa ja se aiheuttaa riittämättömän unen saannin.
Lähtemättömäsi on jäänyt mieleeni oma vasymykseni, vaikka siitä on jo yli 40-vuotta. Onneksi mieheni meni tämän itkevän lapsen luokse, sillä pyysin sanoilla; "mene, tai heitän sen &¤#& seinään". Imettämisestä ei ollut kysymys, koskaolin ruokkinut hänet juuri ja maitoa minulla tuli myytäväksi asti.
Nyt oma lapseni on aivan yliväsynyt ja hänen avomiehensä ei ymmärrä sitä. Sitten hän (lapseni) ei ymmärrä, että pahin mahdollinen rentouttaja on alkoholi. Minun aikaan ja ainakin minulle se ei ollut edes vaihtoehto, koska olin ns. "raivoraitis".
Ei varmasti paljon lohduta Sinua, että vaikeudet eivät lopu lasten kasvettuakaan. Sen olen itse huomannut niin totaalisen kovana ja taas uudestaan masennusta ja ahdistusta herättävänä.
On turha neuvo, että ei mukamas huolehtisi lapsistaan aikuisenakin. Lääkettä ei ole keksitty, eikä keksitä, millä voisi lastensa vaikeudet sivuuttaa.
Palstoilla usein esiintyvä fraasi; "hanki oma elämä" on kuin irvikuva ihmisten huolenpidosta, välittämisestä ja rakkaudesta, joista Raamattukin puhuu kauniisti. Vihkipallilta tuo on jäänyt mieleeni ja joskus lueskelenkin sitä, mutta ei se tässä maailmassa ainakaan kohdallani toteudu.
Itselleni olen saanut nyt vuosien ja kremppojen lisääntyessä uskomatonta apua, kun olen saanut näitä kuntoutus viikkoja jo useampia kertoja.
Kaikki kotihuolet on pois, ohjattu päivittäinen ohjelma, johon ei itse kotona pystyisi. Silloin tunsin, kuinka elämä voisi olla ihanaa, mutta kotiinpaluu olikin sitä ankeampi.
Nyt minulla olisi aikaa olla jonkun mummina, koska tämä "avo-vävy" haukkui minut kännipäissään. Onneksi lapseni tuo näitä lapsenlapsia luokseni, koska heille olen aivan ylirakastettu mummi, joka suuttuessaankin käy nauramaan.
Ajatella, että 3-5-v lapset huomaavat myös tällaiset ärsytykset mummille, koska he mukamas tietävät, että minä en muista kohta niitä käskyjäni.
Tämä ei nyt Sinua paljon lohduttanut. Harmi, että mahdollisuuteni auttaa Sinua lastenhoidossa ovat ilmeisesti minimaalisen pienet välimatkoista johtuen, joita emme tiedä.
Yksin et todellakaan ole ajatuksissasi. Oletko miettinyt vaihtoehtoja, mikä voisi olla tarvitsemasi apu lääkkeitä lukuunottamatta.