Ylen uusi

Arvopuutavara poltettu, ja lähde Ylelle kuollut !

Ylellä ei ollutkaan tosiasissa mitään..kuin Korvola mielikuvituksineen.
Ajatella jos oltaisiin Korvolan taistolais aikansa kommunisti yhteiskunnassa.
Silloin menisi Korvolan jutut aina läpi.

Ylen vaikea myöntää tosiasiat.
Ainakin on tilaa pienennykseen 4000 henkilöstä, ehkä 1000-1500 henkilöön.
Kustannukset 1/3 osaan. Tv lupa maksu 50-70 euroon silloin.
Mennyt nytkin tähän yhteen juoruun monta miestyövuotta ylellä.
Kustannuksina ehkä 50 000 euroa

Nyt "todistaja" ei väitä enää, että olisi vietykään mitään kenellekään erityisesti. Jotain on kuitenkin laskutettu joltain ja syyllinen on Vanhanen! Ja tällä perusteella YLE kuvittelee vaihtavansa pääministerin!! Richtin asteikolla mitattuna Vanhasen pallin tutina on luokkaa 0.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ylen vasemmisto jäsenet.
Valeella koitetaan hämmentää ihmisiä.
Eikö nämä jat kuuluisi jo Neuvostoliittoon..ei se tule enään takaiisn, vaikka kuin valetta vääntää.

Me olemem maksajia Yle valeistakin. Ei niitä kukaan muu maksa. vaikka missä oikeudessa oltaisiin.

Nyt yksi vale kumottiin, taas keksivät uutta versioita asiaan. Ja me maksamme. Lupamaksuna.

Äänestä
  • Tässä on oikeaa henkeä. Laitetaan yleisradio kuriin ja tekemään oikeita uutisia.
    Allekirjoittamalla adressin vaikutat oikean tiedon levitykseen.
    Kiitoksia kannatuksesta.


    http://www.adressit.com/oikeatieto-keskustasta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


versio. kirjoitti:

Arvopuutavara poltettu, ja lähde Ylelle kuollut !

Ylellä ei ollutkaan tosiasissa mitään..kuin Korvola mielikuvituksineen.
Ajatella jos oltaisiin Korvolan taistolais aikansa kommunisti yhteiskunnassa.
Silloin menisi Korvolan jutut aina läpi.

Ylen vaikea myöntää tosiasiat.
Ainakin on tilaa pienennykseen 4000 henkilöstä, ehkä 1000-1500 henkilöön.
Kustannukset 1/3 osaan. Tv lupa maksu 50-70 euroon silloin.
Mennyt nytkin tähän yhteen juoruun monta miestyövuotta ylellä.
Kustannuksina ehkä 50 000 euroa

Nyt "todistaja" ei väitä enää, että olisi vietykään mitään kenellekään erityisesti. Jotain on kuitenkin laskutettu joltain ja syyllinen on Vanhanen! Ja tällä perusteella YLE kuvittelee vaihtavansa pääministerin!! Richtin asteikolla mitattuna Vanhasen pallin tutina on luokkaa 0.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu