satumme omaistamaan auton ??
______________________________________________________________________
Näin päästövero muuttaa autosi verotusta
Torstai 08.10.2009 klo 07:37 (päivitetty to 13:45) Satakunnan Kansa
Espoolaisessa autokaupassa
Henkilö- ja pakettiautojen ajoneuvovero uudistuu päästöihin perustuvaksi. Entisen 127 euron vuosimaksun korvaa mallikohtainen vero, joka määräytyy kunkin auton hiilidioksidipäästöarvojen mukaan. Tavallisen perheauton omistajalle verouudistus merkitsee enimmillään joidenkin kymppien muutosta nykyveroon.
Aken ajoneuvoveroyksikön päällikkö Janne Huhtamäki, miten tämä uudistus rokottaa keskivertoautoilijan kukkaroa?
– Uudistus on tehty niin, että perheauton omistajien ajoneuvovero muuttuu vain muutamia kymppejä suuntaan tai toiseen. Noin 80 prosenttia autojen CO2-päästöistä mahtuu väliin 131–200 grammaa/kilometriä, jolloin vero on euroissa 70–160.
Mikä on uudistuksen aikataulu?
– Olemme jo aloittaneet infolehtisten postittamisen maksulappujen välissä. Ensimmäiset ympäristöperusteiset veroliput lähetetään kuitenkin vasta maaliskuussa 2010.
– Ajoneuvovero maksuunpannaan 12 kuukauden verokaudelta etukäteen, minkä vuoksi 2.3.2010 – 28.2.2011 alkavilla verokausilla on kahdella tavalla määrättyä veroa. Näin vuoden mittaisen siirtymäajan verolipuilla on sekä vanhaa että uutta ympäristöperusteista veroa autoilijan maksuaikataulusta riippuen.
Mistä löydän oman autoni CO2-päästöarvon?
– Rekisteriotteesta, johon katsastusasemat ovat alkaneet printata sen syksystä 2008 lähtien. Kun löytää sen, Aken verkkosivuilla voi taulukosta jokainen katsoa oman veronsa.
Minulla on 1980-luvun menopeli. Miten sen kanssa menetellään?
– Jos auto on otettu käyttöön ennen vuotta 2001, ajoneuvovero määräytyy kokonaismassan perusteella. Jälleen 80 prosenttia maamme henkilöautoista painaa 1 300–2 000 kiloa, jolloin vero on 85–170 euroa. Itse asiassa painon mukaan määräytyvä vero on hieman päästöpohjaista lievempi.
Miten uudistus vaikuttaa dieselauton omistajaan?
– Ajoneuvovero maksetaan samalla lailla kuin bensa-autostakin, joskin diesel on yleensä vähänkuluttava ja sitä kautta vero voi olla naapuria pienempi.
– Huomattavaa on, että käyttövoimaveroon eli niin sanottuun dieselveroon ei tehdä muutoksia, eli se jatkuu entisellään.
Entä pakettiautoilijaan?
– Tavoitteemme on saada pakettiautot mukaan maaliskuusta lähtien. Myös matkailuautot ja ennen vuotta 1993 rekisteröidyt erikoisautot verotettaisiin samojen perusteiden mukaan.
Vinkkejä autonvaihtajalle
* Jos Aken ajoneuvoveroyksikön johtaja Janne Huhtamäki ostaisi nyt itselleen uutta autoa, hänellä olisi asiaan selvä kuvio: "Ensin selvittäisin perheemme tarpeen, millaisen auton todella tarvitsisimme. Sitten näkisin vähän päänvaivaa eri valmistajien ja moottorivaihtojen päästövertailussa. Ensi kevään jälkeen on entistä edullisempaa omistaa ympäristöystävällinen auto ja vihreillä valinnoilla säästää selvää rahaa."
Tämä artikkeli on julkaistu Satakunnan Kansassa tänään, torstaina 8.10.2009
Harri Pullinen
Satakunnan Kansa

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.