Moni nykyinen ja entinen teiniäiti ihastelee täällä syvästi saavutuksiaan.
Miksiköhän teiniäitiyttä ei maailmanlaajuisestikin pidetä tavoiteltavana asiana ja kaikin puolin ihanteellisena, jos se niin hienosti aina sujuu? Miksi ilmiöstä enimmäkseen pyritään eroon koulutuksen ja valistuksen kautta?
Miksiköhän teiniäitiyttä ei maailmanlaajuisestikin pidetä tavoiteltavana asiana ja kaikin puolin ihanteellisena, jos se niin hienosti aina sujuu? Miksi ilmiöstä enimmäkseen pyritään eroon koulutuksen ja valistuksen kautta?
Vastaukset 36
Vanhimmat
Kyllä kai sitä saa ylpeä itsestään olla jos äitiydessä ja lapsen kasvatuksessa on onnistunut. Eipä kai myöskään lapsen saamista 3-kymppisenä mainosteta maailmanlaajusesti missään? Vai linkitätkö sitten jonkun todisteen tähän missä kirjaimellisesti suositellaan ihmisiä tekemään lapset vasta kolme- tai neljäkymppisinä. Ihmisiä on joka lähtöön ja niin on äitejäkin. Eiköhän semmonen asia pitäis mahtua jokaisen päähän. Mitenhän ne asiat edes toisistaan eroaa? Äiti kuin äiti. Joku nuorempi, toinen vanhempi. Luulen, että jos ihmisellä on vähänkään järkeä päässä ja ymmärtää asioiden päälle jotain ja on vastuuntunoinen, niin tulee kyllä varmasti jollain tavalla lapsensa kanssa onnistumaan. Niitä niin sanottuja huonoja äitejä löytyy ihan joka ikäryhmästä. Tämä ikävä ennakkoluulo vaan aina sattuu kallistumaan nuoriin äiteihin, mikä on mielestäni surullista. Niin nuoria kuin kaikkia muitakin äitejä pitää tukea ja auttaa tarvittaessa. Vaikeita tilanteita voi olla 4-kymppiselläkin äidillä ihan samanlailla kuin nuorellakin.
Enemmän noilla vanhoilla äideillä niitä ongelmia tuntuukin olevan, se on aika harvoin, kun kuulee nuoren äidin valittavan!!!
Ja syy siihen on, että nämä vanhemmalla iällä lapsia tekevät, on elänyt helppoa, ennalta suunniteltua elämää, ilman elämän kovuuksia ja taisteluhenkeä, ovat kusessa lastensa kanssa on kuin ne lapset eivät toimikaan kun kirjoissa, eikä niin kuin tietokoneet, ja sen jälkeen etsitään sairauksista tukea, kun ei pärjätä eikä osata, eikä myöskään viitsitä, kun ei ole ennenkään tarvinnut viitsiä.... Plus se että ollaan niiden lasten kanssa sitten ylihuolehtivaisia, kun rupee oma vanhuuden höpeeryyskin vaivaan, on opittu ehkä pikkusen liikaakin sitä elämää, ja unohdetaan opettaa lapselle esimerkiksi itsesuojeluvaisto, saatika sitten että osattaisi kuunnella omaa äidinvaistoaan, kun se on tällä tiedolla, järjellä ja elämän kokemuksella tukehdutettu...
Ps. ei sillä että mitenkään ihannoisin teinivanhemmuutta, mutta tuodaan sitten toinenkin puoli esiin samalla kertaa! Aihe on loputon kiistakysymys ja täysin turha, pitäköön jokainen vaan ne omat mielipiteensä...
Olen itsekkin huomannut saman... Karua mutta totta nykypäivänä tuntuu että naiset jotka synnyttävä 40 vaiheilla omistavat kaiken maailman vaivat ja luulosairaudet... Yleistä kuitenkin on se että haaste on liian korkea työelämässä vuosia olleille jotka eivät melkein koskaan ole pitäneet edes lasta sylissö niin omaa jo pitäisi hoitaa. Laitoksella ollessani kätilötkin ihmettelivät kuinka reippaita nuoret äidit ovat ja ottavat haasteensa vastaan rennoin käsin, sanoivat kuinka vaikeaa edes vaipan vaihtaminen tai kylvettäminen voi olla. Se nuoren ihmisen rohkeus ja voima yrittää ei ole niin läsnä enään...
Edellinen vastaus oli jo hyvä, mut ajattelinpa vielä lisätä, että se koulutus ja valistus aloitetaan nykyään yhä nuorempana, kun aloitetaan seksikin yhä nuorempana ja siihen tarvitaan sitä tietoa. Sillä valistuksella ei pyritä ainoastaan vähentämään ei-toivottuja raskauksia vaan myös suojelemaan sukupuolitaudeilta ja samalla nuorta opetetaan ymmärtämään itseään ja seksuaalisuuttaan.. Eikä se vanhemmuus aina niin hienosti suju oli ikä mikä hyvänsä, mutta hyvä niille, joilla menee hyvin! Ja kuten edellinen kirjoittaja jo sanoi, eiköhän äitiys ole tavoiteltava ja ihanteellinen asia iästä huolimatta kaikille niille naisille, joille se on sellainen. Kuitenkin on paljon myös niitä ihmisiä, jotka eivät koskaan halua lapsia tai jotka haluavat lapset tietyssä iässä - muistaen ettei lapsia aina saa silloin kuin tahtoo eikä välttämättä koskaan.. Itse nostan hattua jokaiselle vastuuntuntoiselle äidille ja isälle iästä huolimatta! Itsekin olen nuori kahden lapsen äiti ja todellakin ihastelen saavutuksillani
Esittäkää minulle yksikin sellainen tutkimus tai virallinen kannanotto, jossa pidetään hyvänä sitä, että alaikäiset alkavat lapsia tehdä.
Näkisitpä vain millaista vääntöä tuolla aborttipalstalla käydään ks asiasta yhden sekopään kanssa.
Tämän sekopään mielestä raiskauksesta raskaaksi tulleen lapsenkin pitäisi synnyttää, koska abortti on niin väärin ja tuo raiskaus ja lapsuus on vain jokin mukavuussyy...
Huoh... ja tämä sekopää kutsuu itseään lapsirakkaaksi, muuta totuus on se että hän vain välittää alkioista, eikä lasten elämästä...
ylpeä itsestään. En kuitenkaan tarkoita sitä että olisi hyvä että kaikki teinit tekisivät lapsia.
Enemmän tarkoitin sitä että on hyvä asia että on selvinnyt teiniäitiydestä hyvin, kun on sille tielle lähtenyt.
Tottakai saa itseään kehua, oli teini tai ei.
Paljon huonompi vaihtoehto on teiniäiti joka kokee itsensä epäonnistuneeksi ja katuu äidiksi tulemistaan.
On siis hyvä että äiti, oli nuori tai vanha tuntee itsensä hyväksi äidiksi joka on onnistunut lapsensa hoidossa ja kasvattamisessa hyvin.
Ehkä teiniäidit ylistävät juuri siksi enemmän itseään kuin muut äidit koska joutuvat muiden ihmisten arvostelu aiheeksi herkemmin kuin muut äidit. Ehkä juuri siksi on kauhea puolustautumisen tarve ja nuoret ihmiset nyt yleensäkkin ovat puolustuskannalla asiasta kuin asiasta.
Tämä on sinänsä hankala juttu koska teki niin tai näin niin aina saa jostakin ne haukut päällensä.
-Nuori ihminen saa lapsen: haukkuja
-vanhempi ihminen saa lapsen:haukkuja
-Äiti käy töissä: haukkuja
-äiti ei käy töissä: haukkuja
-raskaaksi tulleessaan päättää jatkaa raskautta: haukkuja
-raskaaksi tullessaan päättää keskeyttää raskauden: haukkuja
- suunnitelee tulevansa raskaaksi: haukkuja
-ei sunnittele tulevansa raskaaksi, mutta tulee silti: haukkuja
-tahtoo lapsen joskus:haukkuja
-ei tahdo lasta ollenkaan: haukkuja
Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta eiköhän kaikille tullut asian pointti jo harvinaisen selväksi??
Yksikään täällä saavutuksillaan leventelevistä teiniäideistä ei ole vastannut avauksen hyvään kysymykseen.
Kyllä se nyt on pikkusen vaikeempaa aloittaa oma elämänsä/siipiensä kokeilu perheenperustamisella, kun ryyppäämisellä ja rellestämisellä, ja kaikki ei pysty siihen. Pidetäänkö äitiyttä yleensäkään tavoiteltavana ja ihanteellisena asiana, en ole kuullut!
Ehkäisy neuvonta on mielestäni ihan paikallaan kuitenkin, ei pidä tulla äidiksi tietämättömyyttään, eli että ehkäisyä käytetään jos ei haluta tulla raskaaksi, joten kerrotaan että sellainen on keksitty, tuskin niissä neuvonnoissa sanotaan minkä ikäisenä lapsia pitää/saa tehdä, vai?
Kiertelet selvän asian ympärillä!
Miksi teiniraskauksia pidetään valitettavana ilmiönä ja huonona tapana "aloittaa oma elämä", jos se kerran niin hieno asia on?
Lasten hankkiminen on normaalia ja välttämätöntä ihmiskunnan säilymisen kannalta. Muinaisuudessa ihmiset kuolivat usein nuorina ja perheet perustettiin varhain. Syyt olivat ymmärrettävät: elinikä oli lyhyt ja lapsia tarvittiin paljon, koska heistä monet kuolivat jo pieninä. Lapset olivat myös vanhemmilleen turva ikääntymisen varalle siinä vaiheessa, kun ikääntyneitäkin jo alkoi vähitellen yhteisöihin ilmestyä.
Maailma on kuitenkin muuttunut viimeisten tuhansien vuosien aikana. Kaikissa kehittyneissä valtioissa pyritään takaamaan nuorille pojille ja tytöille mahdollisuus siihen, että he hankkivat itselleen koulutuksen, ammatin ja ehkä jopa työpaikankin ennen perheen rakentamista. Yhdessäkään modernissa maassa ei pidetä tavoiteltavana sitä, että alaikäiset alkaisivat laajassa mittakaavassa jälkikasvua tuottaa. Sivistyneessä maailmassa teiniraskauksia pidetään ongelmana ja niistä pyritään eroon monin keinoin. Kaikissa niissä valtioissa, joissa teiniraskauksia runsaasti esiintyy, ilmiö koetaan vahingolliseksi.
Teiniraskaudet ovat usein pulmallisia siitä syystä, että erityisesti äideille ja lapsille seuraa niistä ongelmia. Lyhyehköt seurustelusuhteet eivät valmista nuoria pariskuntia vanhemmiksi ja ikävän usein teiniäideistä tulee yh-äitejä. Heikko koulutus johtaa vääjäämättä pieniin tuloihin ja yhden huoltajan perheet ovat Suomessa vaikeuksissa. Toki kaikki heistä eivät teiniäitejä ole, muttei alle 18 vuoden ikä mikään vahvuus toimeentuloa etsiessä ole.
Suomeen on kuitenkin joistakin pesiytynyt nyt se sama suurten ajattelijoiden joukkio, joka mainiossa USA:n maanpäällisessä paratiisissa lapsia jo 15-vuotiaina haluaa saada. Syytä on vaikea ymmärtää. Miksi lapsi haluaa itsekin saada lapsia?
Osa teiniraskauksista on vahinkoja. Sen ymmärtää. Valistuksella ja järjen käytöllä eroon niistä ainakin suurelta osin pääsee.
Osa teiniraskauksista on silkkaa lapsellisuutta. Lapsi on kuin lemmikkieläin, joka on söpö ja ehkä teinillä ei ole edes kuvaa siitä, että kasvatusprosessi on vaativa ja pitkä työ. Kasvatuspsykologien mukaan kaikki parikymppisetkään eivät ymmärrä perustavaa laatua olevia syy/seuraussuhteita.
Esimerkki vaikuttaa myös. Kun itsekin on teiniäidin lapsi, voi kuva joillakin olla ruusuinen. Tai, ehkä sen oman äidin kasvatus on joiltakin osin jäänyt puolitiehen...
Oma ryhmänsä ovat sitten ne teini-ikäiset, jotka haluavat olla jo 19-vuotiaina aikuisia. He luulevat, että elämä on suora viiva. Peruskoulu - ammattioppilaitos - työura perhe. Kun katselee nykynuorten lyhytjänteisyyttää, ei voi olla parkumatta kauhusta. Kun teinien elämään astuvat perhe-elämän puuduttavat rutiinit ja tylsyys, alkaa se "ikuinen" rakkaus ja "vakaa" parin vuoden seurustelusuhde tökkiä.
Kaikkein naivein on se käsitys, että lapsi jotenkin toisi automaattisesti leivän pöytään ja kaikki ongelmat aina ratkeavat. Niin voi kuvitella vain ihminen, jolla ei ole elämänkokemusta. Kovin harvoin täällä kokemuksistaan kertovat ne teinivanhemmat, joilla on ollut todellisia pulmia. Heidän tänne pitäisi kirjoittaa eikä niiden muutamien, joilla ei vielä ole todellisuus peliin tullut.
Osa huono-onnisemmista on luultavasti Uusperhe-osiossa tai Yh-puolella. Heidän kanssaan kannattaisi keskustella.
Teinivanhemmuus ei ole mikään rikos. Mikään tavoiteltava asiakaan se ei kuitenkaan ole. Vastuuttomasti lähes kenen kanssa tahansa lapsia pyöräyttelevät viihdemaailman tähdet miljoonineen ovat oma lukunsa. He eivät useimmiten joudu Suomen sosiaalihuollon elätettäviksi.
Etsit tietynlaista vastausta, ja jos ei sitä tule, niin se on sama kun ei vastausta olisikaan...
En etsi mitään tiettyä vastausta. Yritän vain puhua järkeä niille muutamille lapsosille, jotka ilmeisesti kuvittelevat 15-vuotiaankin olevan tuosta vain valmis äidiksi.
Joidenkin kirjoittajien mielestä näyttää olevan jopa ihailtavaa, kun lapsilisää itsekin saava tyttönen hankkiutuu puolen vuoden perusteellisen ja vakaan (hah hah...) seurustelun jälkeen raskaaksi. Ongelmia seuraa väistämättä. Alaikäinen on kaikesta huolimatta alaikäinen ja vaikka joukkoon toki siis mahtuu heitäkin, jotka ovat mielestään onnistuneet, mahtuu mukaan paljon myös pahoja pettymyksi'ä kokeneita.
Teinivanhemmuus ei missään tapauksessa ole tavoiteltava tilanne. On todellakin vastuutonta tukea tänne kirjoittelevia pikkutyttöjä (sorry, niin se vain on) heidän lapsellisissa haihatteluissaan.
Kysymys ei ole siitä, että jo raskaana olevat teinitytöt tuomittaisiin. Jokainen järkevä aikuinen kuitenkin ymmärtää, ettei teinivanhemmuus itsessään mikään tavoite saa olla!
sitten taas vielä asiaerikseen, mielestäni kuitenkin 19-vuotiaskin lasketaan teiniäidiksi ja se nyt ei kuitenkaan ole ihan sama asia, kun että 15-vuotias saa lapsen, tosin kyllähän hekin joskus voivat samalla tasolla olla... Mutta se on niin ihmisestä kiinni kuka on valmis mihinkin, ja senkään vuoksi en pelkästään iän perusteella tuomitse ketään, vaikka yleensä kyllä 15-vuotiaiden lapset hoitaa heidän vanhempansa.
Enkä myöskään ihannoi teiniäitiyttä, varsinkaan silloin, kun ollaan alaikäisiä, mielestäni alaikäisten kannattaa myös muistaa se, että he eivät oikeastaa pysty edes raskaudestaan päättämään, jos vanhemmat niin haluavat, joten sekin kertoo siitä, että sitä vastuuta ei pystytä ottamaan, kun ei lakikaan siihen valtuuksia anna!
Mutta täysi-ikäisiä en tuomitse millään rankalla kädellä, eihän sitä tee lakikaan...
Mutta niin kuin sanottu, tapauskohtaisesti kaikki, mutta alaikäisenä raskaaksi hankkiutuminen tietoisesti, on jo mielestäni aika typerää! Ja vahinkotapauksissa aina ihmisen aikuisuuden/valmiuksien mukaan, ja täytyy muistaa, että jos ei ehkäisyä käytetä, niin puhuta mistään vahingosta!!!
Älä kuule selitä jos et tiedä. Ota vähän asioista selvää ennen ku tuut tänne "faktoja" lateleen.
Kyllä alaikänen itse päättää raskaudestaan. Ite olin 15 mun raskausajan ja täytin 16 just ennen lapsen syntymää. Ja ihan mun päätös se oli jatkanko raskautta, haluanko keskeytyksen vai annanko adoptioon. Olishan mun vanhemmat halunnu et abortin teen, mutta edelleen mun vanhemmilla EI OLE valtuuksia kuitenkaan niin paljon, vaikka mun huoltajia ovatkin.
Ja mitä siihen 19v. ja 15v. tapauksiin tulee, niin uskon toki et se 19v. on enemmän "aikuinen". Mutta edelleen, siihen äitiyteen kasvaa, sekä se 19v että se 15v. Kun se äitiys ei ole ikäsidonnainen asia.
Mut samaa mieltä oon siit et jos ehkäsy on jätetty pois ni ei voi puhuu vahingosta. Ja samaa mieltä siitä et alaikäsenä tarkotuksellisesti raskaaks tuleminen on aika tyhmää.
kohtaista kokemusta, kun laki ja omakohtainen kokemus ei välttämättä aina ole sama asia, mut ei siinä mitään, jos se laissa lukee niin ok. Eli voit jatkaa hengittämistä, en taistele siitä asiasta kanssasi!
Niiiin, jotkut kasvaa siihen äitiyteen, jotkut ei! On taas toisaalta niitäkin, jotka tekevät abortin ja muutaman vuoden päästä synnyttävät suunnitellun lapsen, mietin vaan tuota ikäsidonnaista juttua...
Ei ne mun kohalla voi tehdä vastoin lakia, et kyllä se laki ja omakohtainen kokemus (ainakin tässä tapauksessa) vaan sattuu olee sama asia.
Niinpä, toiset kasvaa, toiset ei. Mut niin se on näitte "vanhempienki äitien" kohalla. Sääliks käy lasta, joka otetaa huostaa jos ei äiti osaa ottaa vastuuta.
Ja mitä aborttiin tulee, ni ei se ole niin simppelii vaikka kyseessä oliski vahinkoraskaus. Jos se olis niin helppoo et "tulin ehkäisystä huolimatta raskaaksi, mut ei midist, meen tekeen abortin" ni eipä esim. mun omaa lasta olis olemassa. Harvemman 15-vuotiaan suurimpiin unelmiin kuuluu äitiys. Enivei, en ymmärrä pointtiis tossa jutussa et mitä yhteistä on abortilla ja sillä ettei äitiys ole ikäsidonnaista?
Ja btw, mä en sun kanssas tappele. Et keskenäs voit tapella. Mulla vaan sattuu olee tapana kommentoida ja ottaa kantaa asioihin, varsinki sillo ku huomaan et ihminen, jolla ei ole harmainta aavistusta jostain asiasta on kovasti pätemässä. Et sry vaan
Pointti oli että joillain se äitiys voi olla ikäsidonnainen kysymys, nyt voidaan tehdä abortti, kun ei tod. olla valmiita, mutta kun pari vuotta tulee lisää ikää, niin ollaankin jo valmiita äidiksi...
Eli mä kuulun just tähän sun mainitsemaas ryhmään "nyt voidaan tehdä abortti, kun ei tod. olla valmiita, mutta kun pari vuotta tulee lisää ikää, niin ollaankin jo valmiita äidiksi..." eli siis tein itse 15 vuotiaana abortin, mutta en siks ettenkö olis tuntenut et en ollut valmis äidiksi vaan yritin ajatella realistisesti... a. olin vasta peruskoulun 8. luokalla, ja ajatus siitä et olis joutunu käymäänperuskoulua samalla kun on lapsi ei tuntunut järkevältä silloin. b. mulla ei ollut omaa asuntoa ja olin silloisen poikäystävän kanssa seurustellu vasta kuukauden=ei kovin varma pohja. No syitä oli kyllä monia...
ja sitten puolitoista vuotta tämäntapahtuman jälkeen tulin jälleen raskaaksi (tällä kertaa tarkoituksellisesti). Ja 17- vuotiaana synnytin sektiolla ihanan pienen tyttölapsen. Nyt tyttäreni on reilu vuoden ikäinen ja en ole katunut valintaani päivääkään. En väitä että aina olisi helppoa ja ihanaa, mutta itse olen jaksanut lapseni kanssa oikein hyvin.
Ja kommentoin vielä tuohon että kyllä mä ainakin sain molemmilla kerroilla ihan itse päättää että mitä asialle tehdään. Niin no mutta mun pointti oli et mulla ei se ikä ole ollut vaikuttava tekijä mun päätöksissä vaan yleensäkkin elämäntilanne muuten.
Pahoittelen jos teksti on vaikeasti luettavaa tai jos on kirjotusvirheitä kun tällä miniläppärillä on hankala kirjottaa...
Oletko sitä miettinyt, ettei aborttia ihan noin vaan välttämättä tehdä? Anteeks et taas omakohtasesta kokemuksesta sanon, mut mä kyllä varasin ajan aborttiin, mut et sit kyennytkään siihen. En nyt tiiä mitä nettisivua sulle linkittää tähän asiaan, mut voit toki itse googlata.
Ja olin joskus päättäny et jos alaikäsenä paksuks pamahdan ni varmasti teen abortin. Ei se vaa sit siin tilantees ollutkaa niin simppeli juttu, vaikkei mulla ikää ollut ku 15.
"Esittäkää minulle yksikin sellainen tutkimus tai virallinen kannanotto, jossa pidetään hyvänä sitä, että alaikäiset alkavat lapsia tehdä."
ei tämä ole mitenkään virallinen tutkimus, mutta omasta kokemuksesta voin kertoa. Äitini oli nimittäin 17 saadessaan minut, ja lapsuuteni on ollut onnellinen, täysin "tavallinen" lapsuus kuten varmaan monilla "oikean ikäisten äitien" lapsilla. en usko, että vaikka äiti olis saanut mut 10 vuotta vanhempana, että se olis parantanu tai huonontanu lapsuusaikaani yhtään.
Enpä ole huomannut että täällä kukaan syvästi ihastelee saavutuksiaan. Ellet ole huomannut, niin olet eksynyt teiniäitien ja -isien palstalle. Että jos ei huvita lukea meidän elämästä, niin siinä sivun oikeassa ylälaidassa on pieni punainen ruksi, jota voi klikata.
Ja ihan sinullekkin tiedoksi, ni äitiys _ei ole ikäsidonnainen asia_ . Siihen kasvaa sekä nuori, että vanhempikin äiti. Itse (vaikkakin teiniäitinä, niin) en ymmärrä tätä tappelua 15v äiti vastaan 30v. Hohhojjaa! Menkää ihmiset vaikkapa lenkille. Ainoo asia mikä erottaa meidät teiniäidit ja nuoret (n.20v) äidit näistä vanhemmista äideistä on ikä ja sosiaalinen asema. Näistä kumpikaan ei vaikuta siihen millasen lapsuuden ja kasvatuksen se lapsi saa.
Nimim. Mum since 2008
Ymmärrän hyvin Ihmetteleväisen pointin. Oikeastaan aina kun puhutaan teinivanhemmuudesta teinivanhempien kanssa, he ihastelevat omaa pärjäämistään. Tämähän johtuu täysin niistä ulkoisista paineista joita asetetaan. Been there, done that! Kyllä minullakin oli nuorempana kova tarve puolustaa omaa elintapaani ja vanhemmuuttani sekä puolustella kyvykkyyttäni äitinä.
Muistan hyvin ne fiksut agumentit "kyllä vanhemmuuteen kasvaa" ja "äitiys opettaa" joita laajalti viljelin vielä seitsemäntoista vanhana. Äidiksi tulin kuudentoista vanhana, eikä parisuhde (yllätys yllätys) kestänyt.
Aina puhuttiin siitä kuinka raskasta se vauva-aika on, ja kun se sujui hienosti omalla kohdalla tuli melkoisen kaikkivoipa olo. Vaan annas kun lapsi kasvaa ja tulee uhmaikään, kyllä nelivuotiaan raivopään kanssa taistellessa tuli usein pohdittua, mihin soppaan lusikkansa työnsi.
Ei se äitiys ole minua mitenkään taikaiskusta kasvattanut aikuiseksi tai oikeastaan elämästä opettanut muuta kuin juurikin sitä äitiyttä. Kyllä kaikki muu on tullut ihan normaalitahtiin.
Omalla kohdallani pidän itseäni ehkä "poikkeuksena" valtavirtaan teinivanhempien joukossa. Pärjäsin koulussa aina hyvin ja minulla oli suuria suunnitelmia tulevaisuudeen suhteen, siihen tulevaisuuteen ei lapsi kyllä kuulunut millään muotoa. Sitten tulin raskaaksi ja elämä heitti kerralla kuperkeikkaa, kun raskautta päätin jatkaa.
Aloitin opiskelut iltalukiossa vauvan ollessa 2kk, eli päivät vauvanhoitoa ja illat koulua. Sen jälkeen muksu päiväkotiin ja itse opiskelemaan ihan kokoaikaisesti. Eihän se mikään ruusuinen tie ollut, ja täytyy sanoa, etten olisi ikinä selvinnyt ilman läheisten apua. En henkisesti, fyysisesti tai taloudellisestikaan.
Lapset vaativat sen rakkauden lisäksi suunnattomasti aikaa, vaivaa ja rahaa. Valmistuin kuitenkin hyvin paperein hyvään ammattiin ja pääsin rakentamaan elämää edelleen.
Muksuni on nyt reipas kouluikäinen, teini-ikää tässä kauhulla odotellaan saapuvaksi. Muksun mukaan olen "ihan jees äiti, muiden äidit ei pelaa pleikkaria", mutta kyllä hän varmaan jossain vaiheessa elämäänsä tulee kyseenalaistamaan minun tekemiäni valintoja ja ratkaisuja, eikä ehkä arvosta niinkään kovasti minua äitinä. En sen takia, ettenkö olisi hänen tarpeistaan huolehtinut, vaan ennemminkin sen vuoksi, että olen ollut äitinä varmasti hyvin etäinen. Onhan minulla ollut hoidettavana opinnot, talous, työt. Raha ei kasva puissa ja rahaa saadakseen täytyy opiskella, siinä sivussa pieni lapsi, niin aikahan ei riitä kaikkeen.
Toki näinkin selviää, ja uskon kasvattaneeni ihan selväjärkisen ja fiksun lapsen, mutta ehkä priorisoisin tällä hetkellä asioita eri tavalla. Jos tulisin äidiksi nyt, pystyisin oikeasti keskittymään lapsenhoitoon ja minulla olisi aivan erilaista kypsyyttä ja edellytyksiä perheen hoitamiseen.
Muksun isä huitelee missä huitelee, joten yksinäni olen vastuuni kantanut, kuten kai useimmat teiniäidit. Siis perheen ja ystävien tuella toki, heidän rooliaan ei käy vähätteleminen. Lapseni on kasvanut rakastavassa ja huolehtivassa ympäristössä, mutta siitä kuuluu kiitos vain ja ainoastaan minun omalle hyvälle "kasvuympäristölleni", sillä vanhempani ja sisarukseni ovat omalta osaltaan tuoneet sitä turvaa lapselleni.
Lapsia en ole lisää tehnyt, enkä tee. Minä olen kantanut korteni kekoon ja kunhan saan muksuni aikauiseksi aion huolehtia ihan vain itsestäni =)
Yleisellä tasolla kun puhutaan teinivanhemmuudesta, niin ne parisuhteet harvoin kestävät, ja jos jotenkin kummassa sattuvat kestämään, tupataan hankkimaan lapselle sisaruksia siihen kaveriksi. Nuori äiti jää kotiin, opinnot viivästyvät. Talous on tiukalla, pommi on valmis. Tunnen itse paljon teinivanhempia, ja kyllä se vaan niin on, että prosentuaalisesti suurin osa on sekä yksinhuoltajia että matalapalkka-alalla, ne jotka töissä sattuvat käymään.
"joten yksinäni olen vastuuni kantanut, kuten kai useimmat teiniäidit. "
En ymmärrä mistä luullaan että useimmat teiniäidit kantavat vastuunsa yksin. Kyllä minun lapsellani ainakin on hyvä isä, joka kantaa vastuun erinomaisesti lapsestaan.
"Yleisellä tasolla kun puhutaan teinivanhemmuudesta, niin ne parisuhteet harvoin kestävät,"
Millä perusteella eivät kestä? Tiedän monta pariskuntaa, joilla todellakin on kestänyt. Ja ensinnäkin, lapsi on parisuhteelle aina haaste ja muutos, vaikka olisi nelikymppinen ensimmäisen lapsen saadessaan.
Ja sitä paitsi olempa kuullut juttua siitäkin että nuoret pariskunnat eivät ole vielä kangistuneet tietynlaisiin kaavoihin tai heillä ei ole sitä rutiininomaisuutta omassa keskinäisessä suhteessaan, joten lapsen tulo ei vaikuta siihen yhtä dramaattisesti, kuin esim parisuhteeseen, jossa ollaan oltu parikymmentä vuotta. Silloin se lapsen tulo onkin järkytys, kun monta vuotta on totuttu olemaan "vaan me kaks" ja sit onki se kolmas.
"tupataan hankkimaan lapselle sisaruksia siihen kaveriksi."
Jos on suunnitellut tulevansa äidiksi nuorena ja tahtoo lapsensa pienellä ikäerolla niin ei kyseessä ole mikään "tupataan". Silloin on kyseessä harkittu päätös. Kouluja kyllä ehtii käydä senkin jälkeen kun se pikkukakkonen on vaikka 2v tai vaikka 10v.
Nimimerkki Yksi teinivanhempi kirjoitti asiallisesti omista kokemuksistaan. Jos nimimerkkisi pitää kutinsa, olet ilmeisesti n. 18-vuotias. Se ikäkö antaa Sinulle suunnattomasti viisautta ja elämänkokemusta arvioida toisen näkemyksiä?
Näkemyksesi parisuhteesta ovat aika järkyttäviä. Teinivanhemmat eivät siis ole kaavoihinsa kangistuneita? No eivät varmasasti! Eihän omaakaan elämää vielä mitenk'ään hallita.
Jos tunnet pariskuntia, jotka ovat olleet yhdessä muutaman vuode, ei kannata vetää kovin erikoisia johtopäätöksiä. Parisuhteen mittaaminen tapahtuu hieman eri aikavälillä kuin teinien mittapuu, jossa yksi vuosi on jo pitkä aika ja kaksi ikuisuus.
Palaa asiaan mymmenen vuoden kuluttua. Siihen mennessä olet nähnyt, mihin valintasi ovat johtaneet. Onnea.
Niinpä. Me ollaan oltu yhdessä vuodesta 06. Onhan meillä ollu omat haasteemme ja ollaan me riidelty, en mä sitä väitiä. Mut yhdessä edelleen. Ja isä osallistuu lapsensa kasvatukseen. Tottakai mä hoidan vähän enemmän ku kotona olen, mut viikonloppusin saan monesti nukkuu pidempää ku isi hoitaa. Ja sattuneesta syystä tunnen paljon teinivanhempia ja pari heistä on yh-äitejä. Ei kannata yleistää... Vai onko tähän joku tutkimus?
Et suostu ymmärtämään sitä, mitä yritän selittää. Missään kehittyneessä maassa teinivanhemmuutta ei hienona ja tavoiteltavana asiana pidetä. Siihen on oikeasti olemassa syitäkin, vai luuletko todellakin, että kaikki on vain meidän kalkkisten, aikuisten kateutta?
Jos Sinulla on aikaa, perehdy tilastoihin ja tutkimuksiin. Kuuntele uutisia ja ota selville, keillä Suomessa on ongelmia. Älä kuvittelekaan, että oman lähialueesi teiniäidit edustavat välttämättä millään lailla tyypillistä joukkiota. Tutustu maailmaan hieman laajemmin.
Jos olet ollut sulhosi kanssa muutaman vuoden, se ei mitään vielä merkitse. Kuten yritin selittää, parisuhteet punnitaan pitemmillä aikaväleillä. Kun olette olleet yhdessä kymmenisen vuotta, voit puhua suhteesta. Parisuhde punnitaan todellisuudessa aivan eri vaiheessa kuin siinä, kun kaikessa on vielä uutuuden viehätystä. Valitan, näin se vain on.
Alle parikymppisellä tytön tylleröllä ei ole hajuakaan siitä, mitä elämä vielä eteen tuo. Mahdollisesti eteen tulevat koettelemukset voivat pistää elämän aivan uusiksi. Parisuhteen tavallinen puuduttava arki ei ole alkanut vielä parin, kolmen vuoden yhdessä olon jälkeen. Kun olette olleet yhdessä toiset kolme vuotta tai ehkä vielä muutaman lisäääkin, käsität mistä puhun.
Se syy, miksi aikuiset moitiskelevat teinivanhempia, on järjetön KIIRE! Jokainen aikuinen ymmärtää - tai ainakin toivottavasti ymmärtää - että toinen ihminen pitäisi tuntea edes jotenkin ennen perheen perustamista. Teini-ikäinen ei toista ole ehtinyt oppia tuntemaan. Pari hehkeää ensi-ihastuksen vuotta ovat oma lukunsa. Sen jälkeen tilanne muuttuu.
Turhaapa tässä selittää. Et kuitenkaan usko etkä ymmärrä. Elämä opettaa sitten aikanaan.
Eihän sitä ihanoidakaan. Ja ihan hyvä vaan. Onhan se totta et todennäkösesti helpompaa elämä on ku on vakiduuni jne. ennen babyn syntymää. Mut sit on niit tapauksii ku tulee vahingossa (en laske vahingoks jos ehkäsyy ei oo käytetty) raskaaks. Shit happens, eikä abortti oo ihan niin simppeli ku sen kuvittelis olevan. Tai riippuu toki ihmisestä, ehkä jollekki se on. Itse en siihen kyennyt, enkä varmasti ole ainoa, joka on vahingossa raskaaksi tullu eikä kyenny aborttiin.
Oishan mulla aikaa, en vaa oikee jaksa lukee aiheesta pahemmin, ku se on mulle sitä arkipäivää. Ehkä jos oikeesti jossai tilaamassani lehdessä puhuttais asiasta ni lukisin, mut en oikee jaksa googlaa sellasii systeemei. Ja ei välttämättä mun alueen teinivanhemmat edusta tyypillistä joukkoa (millanen sekin sitte tutkimusten mukaan mahtaa olla?). Ja okei, on mun myönnettävä et tunnen kans yhen sellasen ex-teiniäidin (nykysin muija on 18), joka lyö lapsiaan ja usuttaa vanhempaa lastaan miehensä saman ikäisen kimppuun ja antaa sen kiusata. Et toki löytyy meistäkin mätiä yksilöitä, mut niit nyt löytyy vanhemmistakin äideistä ja iseistä.
Onhan se muutamakin vuosi ihan hyvä alku. Noo... Totta sekin on et sen näkee pidämmällä ajalla.
Ja mitä elämä tuo tullessaan.. Niin, sitä odotellessa. Voin sanoo ettei mun elämä ihan ruusuilla tanssimista ole todellakaan ollut. Et voi kiistää sitä ettei alle parikymppisellä tytöntylleröllä vois olla paljon kokemuksia. On ihan mun virallisis papereis todettu et oon ikäsekseni saanu käydä paljon läpi. Ja siis huostassa olen (edelleen, vaikka omillani perheeni kanssa asutaanki), ei musta muuten tollasii papereit olis.
Niinpä, toi moittiminen on se ku oikeest ihmetyttää. Tulee sellane "get a life" fiilis. Joo, on niit tyhmii teinivanhempii jotka tekee heti lapsen ku on seurustellu 3 päivää, mut ton yleistämisen voisitte lopettaa. Edelleen _kaikilla_ asiat ei mene niin. Toiseksee, on niit nuorii aikuisiiki paljon ku tekee heti lapsen ajattelematta sen enempää. Säälittävimpii/tyhmempii on ne muijat ku jättää ehkäsyn pois ja tulee "vahingos" raskaaks...
Ja sit nää omat johtopäätökset... HUH HUH.
"Turhaapa tässä selittää. Et kuitenkaan usko etkä ymmärrä. Elämä opettaa sitten aikanaan"
Moni nykyinen ja entinen teiniäiti ihastelee täällä syvästi saavutuksiaan.
En koskaan edes oo aatellu et oon ollut teiniäiti. Vaan ihan tavallinen äiti. Mitä siihen ihasteluun ja saavutuksiin tulee.. Kyllä se ihastelu tulee ihan ulkopuolelta, jos ja kun asiat menevät hyvin teinivanhemmilla. Tuntuu vaan olevan ihmisillä käsitys ,ettei teinivanhemmat pystyisi huolehtimaan lapsistaan.. sitä kyllä olen ihmetellyt.
Miksiköhän teiniäitiyttä ei maailmanlaajuisestikin pidetä tavoiteltavana asiana ja kaikin puolin ihanteellisena, jos se niin hienosti aina sujuu? Miksi ilmiöstä enimmäkseen pyritään eroon koulutuksen ja valistuksen kautta?
Asiat pitää tehdä tietyn kaavan mukaan ja jos siitä kaavasta poikkeaa... onhan se vallan kauhiaa vai mitä??
äippä-91, on täysin tutkittu tosiasia, että useimmat teiniperheet hajoavat jossain vaiheessa. Kyllähän ne lapset useimitten jäävät äidille, siispä äiti kantaa päävastuun lapsesta, vaikka isä osallistuisikin lapsen elämään. Se, että sinun miehesi kantaa vastuunsa ja on hyvä isä, on tietysti mahtava asia, mutta ei muuta sitä tosiasiaa, että Useimmiten vastuu on äidillä.
Millä perustein suhteet eivät sitten kestä? Uskoisin tehneeni asiasta sen verran empiiristä tutkimusta, että voin täysin sanojeni takana seisten väittää, etteivät useimmat parisuhteet kestä. Se ei tarkoita sitä, että automaattisesti jokainen teiniperhe olisi tuomittu hajoamaan, mutta valitettavan usein niin käy.
Se, että lapsi on iso muutos jokaiselle parisuhteelle, on varmasti täysin totta. Silti en voi mitenkään yhtyä mielipiteeseesi kaavoihin kangistumisesta. Pitkään yhdessä olleilla pariskunnilla on varmasti paljon enemmän sitä yhteistä kokemuspohjaa perhettä perustaessa, mielestäni se on paljon tärkeämpi arvo kuin se, ettei olla "kangistuttu kaavoihin" ja eletty vain kahdestaan. Vanhempi ja pidempään seurustellut pari tuntee toisensa ja heidän on helpompi ymmärtää toisen tarpeita, reaktioita, toimintamalleja, ajatusmaailmaa jne. Ei se ole mikään huono juttu, että toisensa tuntee.
Vertaan nyt omakohtaisesti (koska eihän saa yleistää) parisuhteitani. Teinisuhteessa ei sitä arkea ollut eletty vielä kovinkaan paljon yhdessä ennen lasta. Ei minulla ollut hajuakaan siitä, ettei kundi osaa laittaa ruokaa, siivota, ottaa vastuuta jne. Nykyisessä vuosia kestäneessä parisuhteessani, voin sanoa etten vieläkään neljän vuoden jälkeen täysin kumppaniani tunne, pääsee välistä yllättämään, mutta kyllä minä häntä sen verran hyvin tunnen, että tiedän millaiset edellytykset hänellä on perhe-elämään.
Kyllä myös taito riidellä ja käsitellä kriisitilanteita on kasvanut vuosien myötä. Jos olisin joutunut teinisuhteessani tilanteisiin, joissa olen tämän aikuisen parisuhteeni aikana ollut, ei kummallakaan olisi todellakaan ollut taitoja käsitellä asioita ja selvitä yhdessä vahvempina eteenpäin. Ei se silti tarkoita, etteikö se voisi onnistua, mutta pirun paljon haastavampaa se on.
Ja sisarusten hankkimisesta, siinähän ei ole mitään pahaa. Ja kouluunhan ehtii, mutta se, miltä tuntuu liki kolmikymppisestä ihmisestä istua samassa pulpetissa niiden alle parikymppisten kanssa saisi varmaan ihan omankin ketjun omalle aihealueelleen. Ihan varmasti kynnys lähteä jatkamaan opintoja on melkoisen suuri, kun on ollut vuosia kotona, kaverit ovat jo opiskelleet ja tulevat opiskelukaverit olisivat paljon nuorempia, aiemmin opitut asiat ovat myös usein päässeet siinä vaiheessa unohtumaan.
Tätä tarkoita sillä, että vuosien kotona olosta voi ihan oikeasti olla jotain haittaakin, jos ei ole koulutusta valmiina.
Plus yhtälö opiskelu ja vanhemmuus ei todellakaan ole helppo! Koulupäivän jälkeen muksut päiväkodista kotiin, sitten yrität siinä samalla kodinhoidon ohella tehdä vielä koulutöitäkin ja viettää laatuaikaa lasten kanssa. Ei se mitään helppoa ole. Itse olen työssä, jossa työ sitoo minua vain työpäivän ajaksi, ja sen jälkeen kun tulen töistä kotiin, se on ihan omaa aikaani. Joten jos saisin lapsen tähän elämäntilanteeseen, minulla olisi paljon enemmän aikaa hänelle kuin oli muksulleni opiskellessani.
Ex-teiniäiti, en oikein jaksa uskoa perusteluun että "asiat täytyy vain tehdä tietyn kaavan mukaan". Eiköhän suurin ongelma ole se, että teinivanhemmuus johtaa usein kouluttamattomuuteen, työttömyyteen, eroihin, alkohlismiin yms. jotka tietysti aiheuttavat kohtuuttomia kustannuksia yhteiskunnalle.
Enkä nyt sano, että niin käy automaattisesti! Ja niin voi tietysti käydä muillekin kuin teinivanhemmille. Mutta kun riskit ovat teinivanhempien kohdalla paljon suuremmat kuin niillä, jotka kouluttautuvat ja ovat mukana työelämässä ennen lasten tekoa, on varmasti aika selvää miksi ihmisiä tämä teinivanhemmuus hirvittää.
"Ex-teiniäiti, en oikein jaksa uskoa perusteluun että "asiat täytyy vain tehdä tietyn kaavan mukaan". Eiköhän suurin ongelma ole se, että teinivanhemmuus johtaa usein kouluttamattomuuteen, työttömyyteen, eroihin, alkohlismiin yms. jotka tietysti aiheuttavat kohtuuttomia kustannuksia yhteiskunnalle."
... mutta tähän nyt takerrun. Tottakai yhteiskuntarakenne muokkaa ihmisten ajatus- ja toimintamalleja, siitä ei mihinkään pääse. Kuten tuo ylempänä mainittu asia, että ennen vanhaan lastenhankinta oli suotavaa aloittaa mahdollisimman varhain - ei tarvinnut olla paljoa yli parikymppinen naimaton nainen niin kutsuttiin jo vanhaksipiiaksi. Nyky-yhteiskunta on siirtynyt poispäin perhekeskeisyydestä ja omavaraisuudesta, jolloin koulutus on priorisoitu perheenperustamisen edelle. Tällöin lastenhankinta ennen koulutusta voidaan nähdä jonkinasteisena "kiittämättömyytenä", uskotaan ettei henkilöä kiinnosta kouluttautuminen ja "oman osan hoitaminen" - ei ehkä noin selkeästi asiaa tajuten, vaan juuri vedoten teiniäitien sossupummiuteen ja matalaan/olemattomaan koulutukseen (siitä huolimatta, että suomessa kaikenikäisten äitien oikeudet työ- ja opiskeluelämän suhteen ovat varsin hyvät. Jo tilastoja katsomalla voidaan todeta, että useimmat jatkavat opintojaan vanhempainvapaan jälkeen.).
Ja vielä sellainen villi arvaus, jotta syrjäytyneillä teiniäideillä ne ongelmat ovat luultavasti olleet olemassa/puhkeamassa jo ennen raskautta, eikä sen jälkeen. Olisi toki minustakin mielenkiintoista nähdä tutkimuksia aiheesta riittävän laajalla otannalla, eikä esim. keräämällä aineistoa esim. yhdysvalloista tai sosiaalitoimistosta...
"Ja vielä sellainen villi arvaus, jotta syrjäytyneillä teiniäideillä ne ongelmat ovat luultavasti olleet olemassa/puhkeamassa jo ennen raskautta, eikä sen jälkeen"
siis eivätkä ALKANEET sen jälkeen.
Kaikki eivät oikein pitäneet.
http://www.optula.om.fi/uploads/qlgvlgx5548.pdf
Teinivanhemmille syntyneet lapset näyttävät tutkimusten mukaan olevan vaaravyöhykkeessä
rikollisen ja epäsosiaalisen kehityksen kannalta. Äidin nuori
ikä (yhdessä äidin alhaisen koulutustason kanssa) on erotellut kroonisesti aggressiivisista
käytösongelmista kärsiviä lapsia niistä lapsista, joiden aggressiivinen
käyttäytyminen iän myötä vähenee (Nagin & Tremblay 2001). Vastaavasti
nuorista, vakavia rikoksia toistuvasti tehneistä miehistä noin kolmannes
oli Wein, Loeberin ja Stouthamer-Loeberin (2002) tutkimuksen mukaan alle
19-vuotiaana ehtinyt tulla isäksi. Paljon ja vakavia rikoksia jo nuoruusiässä
tekevät miehet aloittivat seksin muita nuorempina ja useampien kumppaneiden
kanssa, jolloin myös ei-toivottujen raskauksien riski on suuri.
Laajassa nuoruusikään ulottuvaa kehitystä tarkastelevassa pitkittäistutkimuksessa
havaittiin, että äidin nuori ikä hänen ensimmäisen lapsensa syntymähetkellä
lisäsi tutkimuksessa mukana olleen lapsen riskiä nuorisorikollisuuteen
(Pogarsky ym. 2003). Merkittävää oli nimenomaan äidin ikä esikoisen
syntyessä, ei äidin ikä rikoksentekijäksi kehittyneen kohdelapsen syntyessä.
Ne lapset, joiden äiti oli esikoisen syntyessä alle 21-vuotias, olivat alttiita rikoksiin,
mutta alle 19-vuotiaana esikoisen saaneiden äitien lapset olivat alttiita
tekemään vielä vakavampia rikoksia. Poikalapsilla äidin varhaisen synnytysiän
vaikutus oli suurempi kuin tytöillä. Tämä voi liittyä siihen, että perheessä
vaikuttavat erilaiset stressitekijät lisäävät epäsosiaalisen käyttäytymisen
riskiä enemmän pojilla kuin tytöillä. Varhainen vanhemmuus voi olla
stressiä lisäävä perhetekijä. Naimattomille, alle 18-vuotiaille äideille synty130
Jaana Haapasalo
neiden poikien riski krooniseen rikolliseen käyttäytymiseen on ollut jopa 11-
kertainen verrattuna vähintään 20-vuotiaille äideille syntyneisiin lapsiin (Conseur
& Rivara 1997).
Teiniäitien tyttärillä on pitkittäistutkimuksessa todettu enemmän taloudellisia
vaikeuksia, mielenterveysongelmia, kouluvaikeuksia ja rikospidätyksiä
aikuisiässä kuin vanhempien äitien tyttärillä (Hardy ym. 1998). Nuorten vanhempien
lapsilla on elämässään todennäköisesti muita enemmän perherakenteen
muutoksia, taloudellisia ongelmia ja vanhemmuuden puutteita. Epävakaassa
perhetilanteessa kumppanit voivat vaihtua usein, jolloin lapsi joutuu
kokemaan useita huoltajan muutoksia. Teinivanhempien koulutus- ja tulotaso
voi jäädä alhaiseksi, jos koulunkäynti on keskeytynyt. Pohjoismaisetkin havainnot
viittaavat siihen, että teiniäitien koulutustaso jää alhaiseksi ja että he
tarvitsevat enemmän sosiaalipalveluita kuin vanhempana synnyttäneet (ks.
Kosunen 2006).
Taloudelliset vaikeudet voivat merkitä ylimääräistä stressiä, heikkoa asuinympäristöä
ja köyhyyteen ajautumista, mikä edelleen lisää lapsen rikollisen
kehityksen riskiä. Teinivanhemmuus on ollut yhteydessä muun muassa alhaiseen
koulutustasoon, köyhyyteen, yksinhuoltajuuteen, heikkoon ammattiasemaan
ja työelämän epävakauteen. Lapsen synnyttäminen hyvin nuorena voi
liittyä turvattomiin kasvuoloihin. Lapsuuden käytösongelmat, esimerkiksi aggressiivisuus
ja epäsosiaaliset oireet, ennustavat varhaista vanhemmuutta, joten
teinivanhemmaksi tullaan usein ylisukupolvisen epäsuotuisan kehityksen
tuloksena (ks. Serbin & Karp 2004).
onks tää ihan suomalaisista teinivanhemmista tehty tutkimus? jos on joku jenkkitutkimus ni ei oikee ees kiinnosta, koska elinolosuhteet on siel niin erilaiset ku suomes. siel jos vanhemmat heittää sut lapsen kans pihalle ni paska juttu. suomessa ei kuitenkaa ikinä vois jäädä ihan kirjaimellisesti pihalle sen lapsen kanssa. ja en siis tarkota pelkästää jenkkei, mut myös muualla, kuten vaikkapa venäjällä. vai onks toi ihan suomalaisista teinivanhempien lapsista tehty? jos on ni pistän ton ukon säätää asetuksii jotenki sillee et saan auki ton.
Varmasti monissa tapauksissa on sitä "epäsuotavaa kehitystä" näkyvissä jo ennen raskautta, esim. perherakenteessa tai koulumenestyksessä. Tuo oli ihan hyvä pointti.
Tuo tutkimus heijasteli kyllä niitä oletuksia mitä minullakin on.
Enkä siis missään nimessä halua mollata teinivanhempia enkä leimata epäonnistuneiksi, leimaisinhan samalla itseni. Ymmärränpä vain sen, miksei moinen ole niin suotavaa. Omalla kohdallani perheelläni oli suuri huoli ja hätä juuri sen suhteen, miten käy koulutukseni ja miten pärjään vauvan kanssa ja elämässä yleensäkin. Eihän ne kuudentoista ikäisen resurssit perheen ja talouden pyörittämiseen mitään järkyttävän mahtavia ole.
Minulla oli kuitenkin kovasti suunnitelmia ja odotuksia oman tulevaisuuteni suhteen, ja niiden romuttuminen huolestutti perhettä. Se, että on jotain haaveillut ja jotain suunnitellut, eikä se sitten toteudukaan, voi olla aika musertavaa. Varmasti se on ollut yksi kannustin siihen, että vanhempani ovat laittaneet paljon aikaa ja rahaa likoon koulutukseni puolesta.
Eikä pidä unohtaa sitäkään, että alle 18-vuotiaan elatusvastuu on vanhemmilla, samoin on alle 20-vuotiaan opiskelijan kohdalla. Oma tilanne oli se, että jos rahat eivät riittäneet, vanhemmat joutuivat kustantamaan jo lakisääteisesti elämiseni kunnes täytin 20 vuotta. Onhan se aika iso rasite vanhemmille, lapsiperhe tarvitsee kuitenkin paljon enemmän taloudellista avitusta kuin yksin elävä opiskelija.
Ja raha, joka tuntuu olevan erittäin arka aihe kun keskustellaan teinivanhemmuudesta. Yleisin kommentti on että "kyllä rakkaus on tärkeämpää kuin raha". Rakkautta ja huolenpitoa lainkaan väheksymättä, voin kyllä todeta sen rahan oleva aika oleellinen tekijä.
Voin sanoa, että oma muksuni nauttii elämästä nyt huomattavasti enemmän kun on leveä lompsa. Niin se vain on. Jos olisin pienituloinen, aivan varmasti häneltä jäisi paljon saamatta/näkemättä/kokematta. En voisi kuvitellakaan että vanhempainvapaalla/opiskelijana olisin voinut hassata kuukausittain satoja euroja lapsen harrastuksiin, saati kustantaa hänelle erilaisia tapahtumia tai matkoja, joihin hän on nyt päässyt osalliseksi.
Eiväthän ne elämän kannalta aivan välttämättömiä tarpeita ole, mutta kyllä ne elämänlaatuun aika tavalla vaikuttavat. Aivan pieni lapsihan nyt ei osaa kummoisia vaatia, mutta kun ikää karttuu ja alkaa ymmärtämään mitä haluaa ja voisi saada, se raha on erittäin oleellinen tekijä. Aika pahalta tuntuisi kieltää lapselta jotain ihan vain sen takia, ettei siihen ole varaa. Enkä nyt tarkoita mitään ihmeellisyyksiä (kuten tietokoneita, pelikonsoleita jne.) vaan ihan harrastaminenkin maksaa nykypäivänä paljon rahaa. Maksat seuran jäsenmaksut, lisenssimaksut, valmennuksen, leirit jne. Tällaisita asioista toivon lasten pääsevän osalliseksi.
Ei näitä asioita saa ilman rahaa, rahaa taas saa työstä, ja työhön (melkeinpä mihin vaan työhön nykypäivänä) tarvitaan koulutusta. Jossain vaiheessa suurin osa kyllä varmasti kouluttautuu, tietysti, mutta ei se helppoa ole lapsen kera.
joopa joo. Puhuin vain omista kokemuksista. Ei asioita voi yleistää!! toki ymmärrän, että monellakin teini-äidillä on vaarana ajautua elämän sivuraiteille.. näin ei minulla kuitenkaan ole käynyt ja varmasti löytyy monia muitakin jotka ovat hyvin pärjänneet.. yleinen olettamus vaan on, ettei teinit onnistu kasvattamisessa.. niin ja kyllä minulla on ihan ammatti ja vakituinen työ ja jopa omistusasunto. Vaikkakin olen elänyt väärässä järjestyksessä. mitään en toisin tekisi!!