Kaadetaan YLE

Aloitetaan mielenosoitus eduskuntatalon portailla vaatimuksella että Korvola, Valkeeniemi, Rich ja Junger jättävät paikkansa. YLE sotkeentunut törkeällä tavalla yritykseen saada suomeen haluamansa hallitus. Demarit ovat taustalla vaikuttamassa jossa kansaa aivopestään suvaitsemaan tätä demarihömppää. Siihen kuuluu presidentin markkinoima kotoutus, monikulttuurinen suomi, ulkomaalaisten maahantuonti, rasismilla peloteltujen suomalaisten väheksyminen. Viimeinen YLEN venkoilu pääministerin kaatoyrityksessä jossa demaritoimittaja Korvola myöntää että uutinen oli keksitty. Hän opastaa suomalaisia katsomaan kuuta johon hän sormellaan osoittaa eikä hänen sormeaan.
4123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Juuri ennen luottamuslause äänestystä. Tarkoitus olla se viimeinen niitti. Kukaan ei ollisi perään kysellyt. olisi vaan horistu uusista vaaleista.

Äänestä

Varmistaaksemme Matin ja meille kaikille rakkaan keskustan menestymisen myös tulevaisuudessa on siirryttävä oikeanlaiseen tiedotukseen ja koulutukseen.
Adressini on oivatapa ilmaista tahtosi tässä asiassa.
Kiitos kannatuksesta.

http://www.adressit.com/oikeatieto-keskustasta

Äänestä
  • tuon tyylin litaniat ihan ilman muistikatkoja, niin sitä pitää. Ei kun YLE:lle töihin, ei pengota autotallijuopotteluita.

    Äänestä

"Siihen kuuluu presidentin markkinoima kotoutus, monikulttuurinen suomi, ulkomaalaisten maahantuonti, rasismilla peloteltujen suomalaisten väheksyminen."

Sorry vaan, mutta eihän Tarja istu hallituksessa eikä eduskunnassa. Juuri hallituspuolueet toteuttavat tuota mainitsemaasi politiikkaa eli siis rkp, vihreät, kokoomus, kepu, kristilliset ja erityisesti rkp ja vihervasemmisto.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Raivostunut kirjoitti:

Aloitetaan mielenosoitus eduskuntatalon portailla vaatimuksella että Korvola, Valkeeniemi, Rich ja Junger jättävät paikkansa. YLE sotkeentunut törkeällä tavalla yritykseen saada suomeen haluamansa hallitus. Demarit ovat taustalla vaikuttamassa jossa kansaa aivopestään suvaitsemaan tätä demarihömppää. Siihen kuuluu presidentin markkinoima kotoutus, monikulttuurinen suomi, ulkomaalaisten maahantuonti, rasismilla peloteltujen suomalaisten väheksyminen. Viimeinen YLEN venkoilu pääministerin kaatoyrityksessä jossa demaritoimittaja Korvola myöntää että uutinen oli keksitty. Hän opastaa suomalaisia katsomaan kuuta johon hän sormellaan osoittaa eikä hänen sormeaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu