En kehtaa tunnustaa kelleen..

lillypad

Olen sairas. Todella sairas yksilö syömisteni suhteen. Ja vuosikausia jatkunut, välillä hallinnassa ja välillä aivan lapasesta lähteneenä. Tänäänkin kaukana lapasesta.. ahmin 200g suklaalevyn, 300g lakupussin ja 10 keksiä.. ilman ajattelemista, kohan vaan mättämällä mätin. Nyt hävennyt koko illan ja ahdistaa. Olen todella sairaalloisen ylipainoinen, vuoden ja reilun aikana olen saanut pudotettua lhes 30 kiloa, jotka nyt ovat tosin alkaneet tulla takaisin.. Ostan salaa mieheltäni herkkuja ja ahmin niitä milloin pystyn.. pelkään, milloin jään kiinni.. Olen satoja kertoja yrittänyt lopettaa - mutta se palaa aina. Saatan ahmia kerrallaan puolen litran herkkujäde purkin, levyllisen suklaata, sipsipussin, pitsan ja paahtoleipää puol pakettia marmeladilla kaakaon kanssa.. voin syödä 800g irtsareita päivässä.. eikä sen ole edes niin väliä, että mitä se on; kohan se on syötävää ja sitä on paljon.

Haluan parantua, haluan laihtua ja haluan olla normaali, mutten voi tunnustaa tätä kelleen... olen yli vuoden käynyt säännöllisesti ravitsemusterapeutilla ja paino seurannassa - liian tuttua on sekin, että viikko ennen aikaa alan paastoamaan ja paastoa viikon, jotta saan tuloksia vaa'assa.. Mua hävettä. Olen kamala ihminen ja en uskalla mennä lääkäriin, koska en uskalla tunnustaa minkälainen sika olen. Pelkään, että mulle sanotaan vaan, että lakkaa syömästä ja mene lenkille.. Olisikin niin helppoa.. Miten tän kanssa jaksaa enää pian elää? Häpeillen ja salaillen elo on raastavaa.

7

1028

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ffseeeeee

      Samanlainen salasyöppö täälläkin. Mnä pidin salassa tarinani monta vuotta, mutta sitten uskaltauduin kertomaan miehelleni. Häpeä on ollut kamala, ja on edelleenkin...paranemiseen kertominen ei johtanut (sitä on varmaan turha hakea näin "helpolla"), mutta oloa helpotti. Oli todella vapattavaa sanoa jollekin itsekin, että hei en ole kovin terve...=) Jos ymmärrät mitä tarkoitan.

      Mut siis täysin en kuivilla tavoistani ole ja vieläkin tahdon ahmia salaa. Se on vaan niin orjamainen tapa ja inhottava osa minua, mutta taistelen jatkuvasti sitä vastaan. Jokainen voitettu päivä on kuitenkin askel parempaan. Tsemppiä.

      • dofhgsökfgöshf

        voisiko joku auttaa! minä olen samallainen syöppö. syön salaa tosi paljon. luulin olevani joku ihaaaan outo ja epänormaali, kunnes kuulin BEDista! syööönsyööön syöön, koskaan en ole täynnä! itken ja saan outoja kohtauksia yksin ollesani, itken niin että tuntuu kuin olisi kuumetta. olen 16. joo aika nuori, mutta elämäni on pilalla. en halua olla kavereitteni seurassa lihomisen takia. liikun paljon mutta se ei auta kun syön niin paljon! olen hyvä koulussa, mutta se on ainut elämäni! minulle sanottiin että nuoruuden voi kokea vain kerran ja että siitä pitää nauttia, minä en nauti. minä lillun jossain pysähtyneessä ajassa vaikka aika menee eteenpäin. en saa niinsanotusti play-nappia päälle! vasta nyt tiedän, kun kuulin bedistä, että minulla on bed! Anteeksi että ruikutan, mutta todella haluaisin tietää että mitä tehdä. en haluaisi ammatti auttajan puheille, minulla vaan on niin kova kynnys lähteä sellaiseen mukaan :(

        kiitos kaikille lukeneille! toivon että joku tietäisi mitä tehdä en todellakaan osaa hillitä itseäni j apian minulla ei ole ystäviäkään :(

      • "Iskä"
        dofhgsökfgöshf kirjoitti:

        Moi nuori neiti

        Pelkäät olevasi vaikeuksissa syömisesi ja painosi kanssa, ja pelkäät, ettet kykenisi tuohon "jokaisen kunnon nuoren elämästä nauttimisen malliin". Suosittelen lämpimästi, että unohda tuo TARVE nauttia elämästä ja sen sijaan elä vain - ja nauti menosta juuri silloin kun siltä vain tuntuu. Hyväksy itsesi henkisesti ja fyysisesti juuri sellaisena kuin nyt olet, ja muista myös se, että kauneuskäsitteessä makuja on monia... Tärkeää lienee lähivuosien aikana löytää oma tyylisi, jonka kanssa olet myös sinut. Nyt on menossa tällainen kausi, jossa vähän tempoilee ajatukset ja tavoitteet sinne sun tänne.

        Olet kuitenkin tiedostanut syömistottumuksesi ongelmana, ja tuolloin sinun varmaan on myös kuunneltava tuossa asiassa hetki itseäsi. Älä pyri muuttumaan viikoissa äläkä kuukausissa, vaan anna itsellesi aikaa. Ole kuitenkin tavoitteellinen, ja oikein jos ahdistaa, sovi itsesi kanssa esim. yksi herkkupäivä viikossa - mutta pysy tässä ehdottomasti, koska koko juttu voi kaatua tähän... Muista myös se, että ne vuodet joita elät lähimmän kymmenen vuoden kuluessa, tulee lukeutumaan sinun nuoruusvuosiisi, kun elämääsi mietiskelet neli-viisikymppisenä - mikä ei muuten ole yhtään hullumpi ikä tuokaan...

        Ennen kaikkea muista tämä: sosiaalisessa elämässä viihtymisessä ja menestymisessä tärkeintä on asenne suhtautumisessa itseensä, kanssaihmisiin ja yleensä ympäristöönsä. Reilu ja rehti persoona saa positiivista huomiota helpoiten – eikä tuokaan huomio ole missään tapauksessa mikään onnellisuuden tae eikä edellytys. Usko pois: oma elämisen tasapaino löytyy, kunhan annat itsellesi aikaa.

        Tsemppiä elämääsi nuori neiti - aurinko nousee, eikä elämä ole ollenkaan pilalla...
        "Iskä"

      • ei jaksa
        dofhgsökfgöshf kirjoitti:

        voisiko joku auttaa! minä olen samallainen syöppö. syön salaa tosi paljon. luulin olevani joku ihaaaan outo ja epänormaali, kunnes kuulin BEDista! syööönsyööön syöön, koskaan en ole täynnä! itken ja saan outoja kohtauksia yksin ollesani, itken niin että tuntuu kuin olisi kuumetta. olen 16. joo aika nuori, mutta elämäni on pilalla. en halua olla kavereitteni seurassa lihomisen takia. liikun paljon mutta se ei auta kun syön niin paljon! olen hyvä koulussa, mutta se on ainut elämäni! minulle sanottiin että nuoruuden voi kokea vain kerran ja että siitä pitää nauttia, minä en nauti. minä lillun jossain pysähtyneessä ajassa vaikka aika menee eteenpäin. en saa niinsanotusti play-nappia päälle! vasta nyt tiedän, kun kuulin bedistä, että minulla on bed! Anteeksi että ruikutan, mutta todella haluaisin tietää että mitä tehdä. en haluaisi ammatti auttajan puheille, minulla vaan on niin kova kynnys lähteä sellaiseen mukaan :(

        kiitos kaikille lukeneille! toivon että joku tietäisi mitä tehdä en todellakaan osaa hillitä itseäni j apian minulla ei ole ystäviäkään :(

        Onpa helpottavaa kuulla, että jollain muullakin on sama ongelma! Tajusin vasta hetki sitten, että minullakin taitaa olla BED. Minäkin pidin itseäni epänormaalina tyyppinä joka ahmii kun porukat on poissa. Olen pian 16 ja tuntuu että nuoruus menee ohi. Kaiki hokee tota samaa "nauti nuoruudesta" asiaa! yritän liikkua mutta ei se auta kun syön paljon! tuntuu väärältä kun kaikki ongelmat kasaantuu juuri nyt kun elämästä pitäisi nauttia. Sairastin jo ala asteella anoreksian. Pääsin anoreksian yli kavereiden tuella, MUTTA nyt tajusin että minullahan taitaa olla BED. anoreksiasta toipuminen vei pitkän aikaa. mietinkin nyt miten saisin lopetettua tämän syömishäiriö kierteen? haluan olla normaali enkä miettiä aina mitä syön. Välillä minulla on myös jotain outoja masennus aikoja joloin syön paljon.

      • enjaksa
        ei jaksa kirjoitti:

        oon koht 14vuotias, ja tätä ahmimist on jatkunu jo pari vuot, mut en oo varma onks se sit BED. satuin lukee jotai keskustelui ja näit, ni tuli jotenki mielee. Nykyää lähes joka päivä meen kauppaa ostaa joko irtokarkkei tai sipsei (pringlesei), eli ostan väh. 4 kertaa viikossa, aina kun oon kaupungil, yksin. Jos oon jonkun kaverin kanss ni en koskaa osta mitää, vast sen jälkee. Ku en kehtaa kertoo siit kellekkää )= ja must tuntuu et mul ois lievä masennuski, tai en oo varma, mut oon miettiny itsariiki. Itken lähes joka pvä illal sängys, enkä jaksa tehä enää oikee mitää, kouluhommat ei kiinnosta, rakkaat harrastukset mitä oon harrastanu (kohta 10vuotta), kaverit kysyy voinks olla ni sanon et mul on jotai muut ja meen kauppaa ostaa sipsii tai karkkii, sit kotii ja loppu päivä siel syömäs ja koneel... tää oli iha samallaist viime kevään, kesäl se meni sit ohi mut syksyl ku koulut alko tuli takasi ja pahempan, ja nyt marraskuust lähtie vaa pahentunu iha koko aja, joka päivä vaa enemmä ain :( mietin lähes joka viikko et kui paljo parempaa kaikil ois elää tääl ilma mua.... ;>

      • dsdjf
        dofhgsökfgöshf kirjoitti:

        voisiko joku auttaa! minä olen samallainen syöppö. syön salaa tosi paljon. luulin olevani joku ihaaaan outo ja epänormaali, kunnes kuulin BEDista! syööönsyööön syöön, koskaan en ole täynnä! itken ja saan outoja kohtauksia yksin ollesani, itken niin että tuntuu kuin olisi kuumetta. olen 16. joo aika nuori, mutta elämäni on pilalla. en halua olla kavereitteni seurassa lihomisen takia. liikun paljon mutta se ei auta kun syön niin paljon! olen hyvä koulussa, mutta se on ainut elämäni! minulle sanottiin että nuoruuden voi kokea vain kerran ja että siitä pitää nauttia, minä en nauti. minä lillun jossain pysähtyneessä ajassa vaikka aika menee eteenpäin. en saa niinsanotusti play-nappia päälle! vasta nyt tiedän, kun kuulin bedistä, että minulla on bed! Anteeksi että ruikutan, mutta todella haluaisin tietää että mitä tehdä. en haluaisi ammatti auttajan puheille, minulla vaan on niin kova kynnys lähteä sellaiseen mukaan :(

        kiitos kaikille lukeneille! toivon että joku tietäisi mitä tehdä en todellakaan osaa hillitä itseäni j apian minulla ei ole ystäviäkään :(

        minäkin olen 16 v. ja luulen että joku BEB mullaki on. voin siis syödä mitä tahansa ja kuinka paljo vaa melkeinpä. nyt oon 3 päivänä putkeen syöny joka päivä suklaalevyn ja pussin karkkia. niin ja vielä normaalia ruokaa rutkasti. eikä tääkää päivä ollu poikkeus, paitsi että en käynyt kaupassa vaan ahmin kaapista suklaakakkua,suklaata ja keksejä jotka oli äitillä jemmassa. porukat vaa sanoo et hyvä jos syön ja lihon koska painan n.48 ja oon 166cm. laihuttanu siis toki olen... okei nyt saattaa tulla teiltä näitä kommentteja ettei mulla voi mitää olla koska painan ton verran jnejnee. mutta ei tää kyllä normaalia ole. alle viikossahan tossa lihoo n.kilon..

      • BEDder
        dsdjf kirjoitti:

        Jos ylensyöminen eli liki luonnottomien määrien syöminen on jatkuvaa, tyhjentämätöntä ja jotenkin jälkikäteen "korjattava" (esim. paastoaminen, överiliikkuminen) on kyse BEDistä. Paino ei tee mitään syömishäiriötä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      82
      4416
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      3008
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      27
      2829
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      116
      2585
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2499
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      112
      2238
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      101
      2190
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      638
      2068
    9. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      34
      2068
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1995
    Aihe