Jos Raamattu olisi niin vaikeaselkoinen kirja, kuin sitä kirjaa selittävät, Pawsonit, Mellerit ja Markku Veilo ja muut kumppanit, niin munkki-latinalta se kuulostaa maallikon korvissa.
Jos Raamattua voi ymmärtää vain osa kokonaisuuksina, jotka yhdessä kohtaa tarkoittavat yhtä ja toisessa kohtaa toista tapahtuma-aikaa ja paikkaa, niin voi sanoa, unohda koko juttu.
Esim. kun Israelin kansa hylkäsi Messiaansa, eikä tuhatvuotiskausi voinut toteutua Jeesuksen aikana Messiaan tullessa, on tämä sama 1000-vuotiskausi siirretty Messiaan tulemisen jälkeiseen aikaan, eli aikaan jolloin Jeesus tulee toisen kerran.
Seitsenvuotista vaivanaikaa yritetään löytää, sekä Danielin, että Ilmestyskirjasta ja sotketaan se jopa säkkipukuisten todistajien aikaan, sekä Danielin kirjaan mielivaltaisesti ajan määrittelyssä.
Danielin kirjassa mainitusta viimeisestä vuosiviikosta, joka koskee Israelin kansalle säädettyä 70-vuosiviikkoa, on viimeinen vuosiviikko heitetty Ilmestyskirjan loppuun ja historiallinen tulkintasuunta menettää merkityksensä, ajasta jolloin Messias voideltiin ja tuhottiin, ja jolloin Stefanus kivitettiin.
Stefanus kivitettiin kun Israelin kansalle säädetty 70-vuosiviikkoa oli kulunut loppuun ja evankeliumia alettiin julistamaan pakanoille, siksi viimeistä vuosiviikkoa ei voi heittää syrjään, sillä samaan Messias-ennustukseen liittyy myöskin nykyinen vuosilukumme historiallisessa tulkintasuunnassa.
Kun Jeesus tulemisensa jälkeen vie pyhät taivaaseen 1000-vuodeksi, niin joutuvat 1000-vuotiskautta odottavat viettämään 1000-vuotiskautensa ilman Messiasta, joka on taivaassa pyhien kanssa ne 1000-vuotta, sillä jumalattomat saavat surmansa Jeesuksen tulemisen ilmestyksessä, ja maakin jää autioksi ja tyhjäksi, niin ei siellä Messiasta tarvita ja paholainenkin on sidottuna.
Kaiken lisäksi he luulevat voivansa jouduttaa Jeesuksen tulemista, vaikka Raamattu sanoo: Ei ihminen voi muuttaa niitä aikoja ja hetkiä, jotka Jumala on oman valtansa nojalla säätänyt ja määrännyt, sillä ainoa mitä voidaan jouduttaa on jouduttaa omaa valmistautumista siihen päivään, eikä päivien jouduttamiseen, niinkuin on väärin ymmärretty Pietarin kirjasta.
Parhaiten Raamattua ymmärtää sellainen, joka osaa lukea, eikä ole pappien puheisiin ikinä uskonutkaan, vaan uskoo sen mitä ei voi väärentää.
Raamatun selitysten mestarit TV7:ssa
108
6649
Vastaukset
- Jope.48.
kymmenykset uuteen liittoon. Näin Melleri kirjassa RAHA JA RAAMATTU, sivu 147. Nyt pääsemme Jeesukseen ja uuteen liittoon. On kristittyjä jotka sanovat, ettei se, mitä mitä Jeesus ei opeta evankeljumissa, meille sovi. Sanooko Jeesus jotakin, joka liittyy kymmenyksiin Hän sanoi heille: Kenen kuva ja päällekirjoitus tässä on? He vastasivat: Keisarin , silloin hän ( Jeesus) sanoi heille. Antakaa siis keisarille, mikä keisarin, ja Jumalalle, mikä Jumalan on . Huomaat että tässä on kaksi veroa: Keisarin vero ja Jumalan vero. Jeesus sanoo näin: antakaa myös Jumalalle, mitä Jumalan on, muistakaa Jumalan on kymmenys kaikesta mitä te tuotatte. Jeesus mainitsee kymmenykset vielä aivan selvallä sanallakin. Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ullakullatut , kun te annatte kymmenykset mintuista ja tilleistä ja kuminoista, mutta jätätte sikseen sen, mikä LAISSA on tärkeintä, oikeuden ja laupeuden ja uskollisuuden. Kirjoittaja: Raamatun mukaan uusi liitto ei ollut viellä voimassa, kun Jeesus puhui näin kirjanoppineille ja fariseuksille. Mellerinkin ja muidenkin "saarnamiesten" kannattaisi ottaa eurolasit pois silmiltä, että Raamatun totuus avautuisi. Täytyy myös muistaa että kun Jeesus huusi ristillä että se on täytetty, se oli lain loppu.
Mitä tarkoittivat Jeesuksen sanat, se on täytetty ?
Mitä oli täytetty ja mitä oli kumottu on vastaukseni sanomalle, jota ei ymmärretä. Jeesus sanoi: En minä ole tullut kumoamaan lakia ja profeettoja, vaan täyttämään ne.
Mitä sitten on kumottu ristin sovituksessa: Kaikki ne käskyt ja lait säädöksineen, jotka varjona esikuvallisesti viittasivat Kristukseen kumottiin ristillä, sillä ne olivat esikuvallisia uhrilakeja. Teurastettu uhrikaritsa oli Jeesus Kristus, joka otti pois maailman synnin ja täytti kymmenen käskyn lain puolestamme, joka tuli täytetyksi, sillä sitä varten Jeesus oli tullut, että Hän täyttäisi, eikä kumoaisi kymmenen käskyn lakia, joka on ikuinen ja muuttamaton.
Opetuksen sanoma on se, että seremonialaki uhrilakeineen kumottiin ja samalla teolla Jeesus uhrikaritsana täytti ja vahvisti kymmenen käskyn lain puolestamme, eikä teurasuhreja enää tarvita, sillä Jeesus oli esikuvattu uhrikaritsa, joka poisti seremonialain käytöstä, mutta vahvisti kymmenen käskyn lain.
Jeesus eli täydellisen elämän, niinkuin Aadam ennen syntiinlankeemista, sen jälkeen Jeesus palautti alkuperäisen järjestyksen Luojan tahdolle kuuliaiseksi Jumalan kymmenelle käskylle, eikä suinkaan tullut niitä lusiferin tavoin kumoamaan, vaan saattamaan ne ennalleen ikuisena ja muuttamattomina Jumalan tahtona, ikuisuudessa kaikkialla.
Uusiliitto on Vanhanliiton täyttymys. Kristus oli lain loppu sen vuoksi, että ilman lakia ei ole rikostakaan, joka tarvitsi sovitusta tai armoa, mutta laki vaatii sovituksen ja kumotun lain kautta ei voi mitään sovittaa, koska ei ole rikosta, joka vaatisi sovitusta.
Jos taasen Kristus olisi kumonnut kymmenen käskyn lain, niin olisi Hän ollut lusiferin työkaveri käskyjen kumoamisessa, mutta Hän täytti ne kaikki. Kun sovitettu kristitty lankeaa syntiin herää laki eloon ja tuomitsee syntisen, joka joutuu menemään sovituksen lähteelle anomaan armoa ja tekemään parannusta teoistaan. Ja näin lain tehtävä on olla kasvattaja Kristukseen, eikä kumottujen käskyjen kautta jumalattomuuteen.- kirkastus7
ylifariseus_1 kirjoitti:
Mitä tarkoittivat Jeesuksen sanat, se on täytetty ?
Mitä oli täytetty ja mitä oli kumottu on vastaukseni sanomalle, jota ei ymmärretä. Jeesus sanoi: En minä ole tullut kumoamaan lakia ja profeettoja, vaan täyttämään ne.
Mitä sitten on kumottu ristin sovituksessa: Kaikki ne käskyt ja lait säädöksineen, jotka varjona esikuvallisesti viittasivat Kristukseen kumottiin ristillä, sillä ne olivat esikuvallisia uhrilakeja. Teurastettu uhrikaritsa oli Jeesus Kristus, joka otti pois maailman synnin ja täytti kymmenen käskyn lain puolestamme, joka tuli täytetyksi, sillä sitä varten Jeesus oli tullut, että Hän täyttäisi, eikä kumoaisi kymmenen käskyn lakia, joka on ikuinen ja muuttamaton.
Opetuksen sanoma on se, että seremonialaki uhrilakeineen kumottiin ja samalla teolla Jeesus uhrikaritsana täytti ja vahvisti kymmenen käskyn lain puolestamme, eikä teurasuhreja enää tarvita, sillä Jeesus oli esikuvattu uhrikaritsa, joka poisti seremonialain käytöstä, mutta vahvisti kymmenen käskyn lain.
Jeesus eli täydellisen elämän, niinkuin Aadam ennen syntiinlankeemista, sen jälkeen Jeesus palautti alkuperäisen järjestyksen Luojan tahdolle kuuliaiseksi Jumalan kymmenelle käskylle, eikä suinkaan tullut niitä lusiferin tavoin kumoamaan, vaan saattamaan ne ennalleen ikuisena ja muuttamattomina Jumalan tahtona, ikuisuudessa kaikkialla.
Uusiliitto on Vanhanliiton täyttymys. Kristus oli lain loppu sen vuoksi, että ilman lakia ei ole rikostakaan, joka tarvitsi sovitusta tai armoa, mutta laki vaatii sovituksen ja kumotun lain kautta ei voi mitään sovittaa, koska ei ole rikosta, joka vaatisi sovitusta.
Jos taasen Kristus olisi kumonnut kymmenen käskyn lain, niin olisi Hän ollut lusiferin työkaveri käskyjen kumoamisessa, mutta Hän täytti ne kaikki. Kun sovitettu kristitty lankeaa syntiin herää laki eloon ja tuomitsee syntisen, joka joutuu menemään sovituksen lähteelle anomaan armoa ja tekemään parannusta teoistaan. Ja näin lain tehtävä on olla kasvattaja Kristukseen, eikä kumottujen käskyjen kautta jumalattomuuteen.Väärin ymmärretylle. Ei Jeesus mitään kumonnut, hän huusi isälleen ja muille ristin ääressä oleville, että hänen Isältään saama tehtävä, oli loppuun suoritettu.Isän nimi oli kirkastettu ihmisille.
- joahnnaaa
ylifariseus_1 kirjoitti:
Mitä tarkoittivat Jeesuksen sanat, se on täytetty ?
Mitä oli täytetty ja mitä oli kumottu on vastaukseni sanomalle, jota ei ymmärretä. Jeesus sanoi: En minä ole tullut kumoamaan lakia ja profeettoja, vaan täyttämään ne.
Mitä sitten on kumottu ristin sovituksessa: Kaikki ne käskyt ja lait säädöksineen, jotka varjona esikuvallisesti viittasivat Kristukseen kumottiin ristillä, sillä ne olivat esikuvallisia uhrilakeja. Teurastettu uhrikaritsa oli Jeesus Kristus, joka otti pois maailman synnin ja täytti kymmenen käskyn lain puolestamme, joka tuli täytetyksi, sillä sitä varten Jeesus oli tullut, että Hän täyttäisi, eikä kumoaisi kymmenen käskyn lakia, joka on ikuinen ja muuttamaton.
Opetuksen sanoma on se, että seremonialaki uhrilakeineen kumottiin ja samalla teolla Jeesus uhrikaritsana täytti ja vahvisti kymmenen käskyn lain puolestamme, eikä teurasuhreja enää tarvita, sillä Jeesus oli esikuvattu uhrikaritsa, joka poisti seremonialain käytöstä, mutta vahvisti kymmenen käskyn lain.
Jeesus eli täydellisen elämän, niinkuin Aadam ennen syntiinlankeemista, sen jälkeen Jeesus palautti alkuperäisen järjestyksen Luojan tahdolle kuuliaiseksi Jumalan kymmenelle käskylle, eikä suinkaan tullut niitä lusiferin tavoin kumoamaan, vaan saattamaan ne ennalleen ikuisena ja muuttamattomina Jumalan tahtona, ikuisuudessa kaikkialla.
Uusiliitto on Vanhanliiton täyttymys. Kristus oli lain loppu sen vuoksi, että ilman lakia ei ole rikostakaan, joka tarvitsi sovitusta tai armoa, mutta laki vaatii sovituksen ja kumotun lain kautta ei voi mitään sovittaa, koska ei ole rikosta, joka vaatisi sovitusta.
Jos taasen Kristus olisi kumonnut kymmenen käskyn lain, niin olisi Hän ollut lusiferin työkaveri käskyjen kumoamisessa, mutta Hän täytti ne kaikki. Kun sovitettu kristitty lankeaa syntiin herää laki eloon ja tuomitsee syntisen, joka joutuu menemään sovituksen lähteelle anomaan armoa ja tekemään parannusta teoistaan. Ja näin lain tehtävä on olla kasvattaja Kristukseen, eikä kumottujen käskyjen kautta jumalattomuuteen.Tulie mieleen, harrastivatko Adam ja Eva seksiä ennen syntiinlankeemustaan, jos se ei ole sitten syntiä? En kysy törkeyttäni. Olisiko Jeesus siten voinut ottaa vaimon?
- huomasin
myöskin hänen olevan harhassa Ilmestyskirjan selityksessään 7-vuotisesta vaivanajasta, jota ei Raamattu tunne, eihän täällä enää ketään vaivata kun Jeesus noutaa omansa 1000-vuodeksi taivaaseen ja jumalattomat saavat surmansa Hänen tulemuksensa ilmestyksessä. Maahan on autio ja tyhjä ja paholainen sidottuna ne 1000-vuotta.
Kyllä ne vainot ja vaivat on ennen Jeesuksen toista tulemista.- älkäämme
uskoko jokaista sanan sepittäjää.
- 1234567...
älkäämme kirjoitti:
uskoko jokaista sanan sepittäjää.
Kovin on harhassa Cityseurakunnan pastorikin ohjelmassaan: Taistelu maailmankaikkeuden herruudesta - seurakunnan aika 2000 vuotta.
Tulisi käsittää tämä, että kun Jeesus tulee toisen kerran ja tempaa omansa 1000 vuodeksi taivaaseen, KAIKKI jumalattomat peto antikristus saavat surmansa Hänen ilmestyksestään. On vain tämä yksi uskovien ylöstempaus.
Jokainen, niin Israelilainen kuin Suomalainenkin on valintansa tehnyt, ennen Jeesuksen toista tulemista. Uutta mahdollisuutta ei tule enää koskaan kenellekään. - ymmärrykseen.käypää
1234567... kirjoitti:
Kovin on harhassa Cityseurakunnan pastorikin ohjelmassaan: Taistelu maailmankaikkeuden herruudesta - seurakunnan aika 2000 vuotta.
Tulisi käsittää tämä, että kun Jeesus tulee toisen kerran ja tempaa omansa 1000 vuodeksi taivaaseen, KAIKKI jumalattomat peto antikristus saavat surmansa Hänen ilmestyksestään. On vain tämä yksi uskovien ylöstempaus.
Jokainen, niin Israelilainen kuin Suomalainenkin on valintansa tehnyt, ennen Jeesuksen toista tulemista. Uutta mahdollisuutta ei tule enää koskaan kenellekään.Tämä uskottavaa, että kaikki, jotka pelastuksen kokevat kokevat sen, ennen Jeesuksen toista tulemista.
- näin.olen.ymmärtänyt
ymmärrykseen.käypää kirjoitti:
Tämä uskottavaa, että kaikki, jotka pelastuksen kokevat kokevat sen, ennen Jeesuksen toista tulemista.
Evankeliumihan saarnataan kaikkeen maailmaan Jeesuksen toiseen tulemiseen asti. Siihen loppuu lopullisesti saarnaamiset.
kivittivät ja ylifariseus_1 oli ensimmäisten kivittäjien etulinjassa ;)
Vaan olet saanut jo anteeksi ;D- mitä???
Onko ylifariseus_1:n elänyt siihen aikaan, kun Stefanus kivitettiin?
- älkäämme eksykö
huomioni kiintyi erääseen asiaan Melleri ei tiedä mistä peto löytyy, mutta Luther tiesi.
eräs kuuntelija, ohjelma oli maan ja taivaan väliltä.- Peto löytyy
Vastine älkäämme eksykö... Luterilaisen virsikirjan virsi v.1701 luvulta. Täältä peto löytyy.
virsi. 241. 4. säkeistö: Se peto itsens' istutti Jesuksen kirkkoon pyhään ja oikian Jumalan unhotti itsens' teetteli siaan: Hän paimenet hukuttaa käski kuin lampait' laitumell' toit. ja vallan saada aikoi kaiken lauman keskell.
virsi 240. Puhuu myöskin antikristuksesta paavista joka JUMALAN KÄSKYI WASTAAN RÄYSKYI.
Vanhat virret löytyy täältä: http://koti.mbnet.fi/tapiok1/virret2/vk1701.htm - Anonyymi
Peto löytyy kirjoitti:
Vastine älkäämme eksykö... Luterilaisen virsikirjan virsi v.1701 luvulta. Täältä peto löytyy.
virsi. 241. 4. säkeistö: Se peto itsens' istutti Jesuksen kirkkoon pyhään ja oikian Jumalan unhotti itsens' teetteli siaan: Hän paimenet hukuttaa käski kuin lampait' laitumell' toit. ja vallan saada aikoi kaiken lauman keskell.
virsi 240. Puhuu myöskin antikristuksesta paavista joka JUMALAN KÄSKYI WASTAAN RÄYSKYI.
Vanhat virret löytyy täältä: http://koti.mbnet.fi/tapiok1/virret2/vk1701.htmVirret oli aikansa, on näköjään Tapio ne jo poistanut.
- eräs kuuntelija
Lisää Raamatunselitysten mestareita 1.10.2010.
Sanan ja runon tuoksua TV7.Ohjelmassa evankelistapari Auli Happonen ja Jaakob: Jumalan kymmenestä käskystä puheenollen heidän mielestään Kristus vapautti meidät pois sapattikäskystä. Sanoivat kunhan yhdenpäivän viikossa pyhitämme, oli se sitten mikä päivä tahansa. Kuitenkin sunnuntai nousi ylitse muiden heidän selityksissään.
Jumala valitsi seitsemännen päivän (lauantain) lepo/pyhäpäiväksi Hän siunasi ja pyhitti sapatin, Jeesus sanoi: Sapatti on annettu ihmistä varten. Jumala ei ole antanut ihmiselle valinnan vapautta valita pyhä/lepopäivää. On väärää vapautta syrjäyttää sapatti ja ottaa tilalle toinen päivä.- R.yssä
nostaa yhtään päivää ylitse muitten päivien, vaan on pidettävä kaikki päivät samanarvoisina, niin miksi sinä adventistien tapaan kuitenkin korotat yhden päivän muitten päivien ylitse, vaikka se lienee jo tullut kaikille Jeesusta seuraaville kristityille selväksi, että lauantai on viikon viimeinen päivä ja nimenomaan se lepopäivä, jonka Isä Jumala pyhitti lepopäiväkseen.
Ei ainakaan Uuden Testamentin kirjoituksissa ole viittausta siihen, että lauantai olisi korotettava ylitse muitten päivien ja ainoastaan siitä päivästä viikottain puhuttava. - naivia ja sairasta
R.yssä kirjoitti:
nostaa yhtään päivää ylitse muitten päivien, vaan on pidettävä kaikki päivät samanarvoisina, niin miksi sinä adventistien tapaan kuitenkin korotat yhden päivän muitten päivien ylitse, vaikka se lienee jo tullut kaikille Jeesusta seuraaville kristityille selväksi, että lauantai on viikon viimeinen päivä ja nimenomaan se lepopäivä, jonka Isä Jumala pyhitti lepopäiväkseen.
Ei ainakaan Uuden Testamentin kirjoituksissa ole viittausta siihen, että lauantai olisi korotettava ylitse muitten päivien ja ainoastaan siitä päivästä viikottain puhuttava.ja mitäkö näillä tämän palstan väittelyillä on tekemistä uskon kanssa jeesukseen , ei sitten mitään. lopettakaa vouhotus ja keskittykää olennaiseen.
- ++++++++
Alunperin sapattikäsky annettiin vain juutalaisille, ei koskaan muille, siis ei ymmärtääkseni myöskään adventisteille ym. uuden liiton uskoville.
- ???????...
++++++++ kirjoitti:
Alunperin sapattikäsky annettiin vain juutalaisille, ei koskaan muille, siis ei ymmärtääkseni myöskään adventisteille ym. uuden liiton uskoville.
Kuka on antanut, ja mitä on annettu Uudenliiton kristityille mielestäsi, vai eivätkö Uudenliiton kristityt tarvitse lepopäivää ?
- ihmiskäsky
???????... kirjoitti:
Kuka on antanut, ja mitä on annettu Uudenliiton kristityille mielestäsi, vai eivätkö Uudenliiton kristityt tarvitse lepopäivää ?
Katolinen kirkko on antanut lepopäivän. Ensin kuitenkin Keisari konstantinus v.321 jKr. Sääti kuuluisan sunnuntailakinsa, joka kuului seuraavasti: Auringon kunnioitettana päivänä asettukoot kaupungin viranomaiset ja kansa lepoon jne.....
Katolinen kirkko Laodikean kirkolliskokouksessa vuonna 364 jKr. Siirsi pyhyyden lauantailta sunnuntaille. - Markku Tampio
ihmiskäsky kirjoitti:
Katolinen kirkko on antanut lepopäivän. Ensin kuitenkin Keisari konstantinus v.321 jKr. Sääti kuuluisan sunnuntailakinsa, joka kuului seuraavasti: Auringon kunnioitettana päivänä asettukoot kaupungin viranomaiset ja kansa lepoon jne.....
Katolinen kirkko Laodikean kirkolliskokouksessa vuonna 364 jKr. Siirsi pyhyyden lauantailta sunnuntaille.No onkos sitä "sunnuntain-pyhitystä" uskovaisten ikäänkuin p a k k o noudattaa, kun kerran osaavat lukea Raamatusta totuuden?!
Jokainen, joka seuraa Raamatun kirjoitusten Totuutta Jeesus Nasaretilaisen viitoittamalla tiellä, on velvollinen pyhittämään myös Isä Jumalan asettaman lepopäivän omassa elämässään, Raamatun kirjoitusten Totuudessa pysyäkseen.. - SANOMA !
R.yssä kirjoitti:
nostaa yhtään päivää ylitse muitten päivien, vaan on pidettävä kaikki päivät samanarvoisina, niin miksi sinä adventistien tapaan kuitenkin korotat yhden päivän muitten päivien ylitse, vaikka se lienee jo tullut kaikille Jeesusta seuraaville kristityille selväksi, että lauantai on viikon viimeinen päivä ja nimenomaan se lepopäivä, jonka Isä Jumala pyhitti lepopäiväkseen.
Ei ainakaan Uuden Testamentin kirjoituksissa ole viittausta siihen, että lauantai olisi korotettava ylitse muitten päivien ja ainoastaan siitä päivästä viikottain puhuttava.R.yssä
Uuden Testamentin kirjoituksista luettua Luukkaan mukaan 23:54. Ja silloin oli valmistuspäivä, ja sapatti oli alkamaisillaan.
55. Ja naiset, jotka olivat tulleet hänen kanssaan Galileasta, seurasivat jäljessä ja katselivat hautaa ja kuinka hänen ruumiinsa sinne pantiin.
56. Ja palattuaan kotiinsa he valmistivat hyvänhajuisia yrttejä ja voiteita, mutta SAPATIN HE VIETTIVÄT HILJAISUUDESSA LAIN KÄSKYN MUKAAN. - 1234567...
SANOMA ! kirjoitti:
R.yssä
Uuden Testamentin kirjoituksista luettua Luukkaan mukaan 23:54. Ja silloin oli valmistuspäivä, ja sapatti oli alkamaisillaan.
55. Ja naiset, jotka olivat tulleet hänen kanssaan Galileasta, seurasivat jäljessä ja katselivat hautaa ja kuinka hänen ruumiinsa sinne pantiin.
56. Ja palattuaan kotiinsa he valmistivat hyvänhajuisia yrttejä ja voiteita, mutta SAPATIN HE VIETTIVÄT HILJAISUUDESSA LAIN KÄSKYN MUKAAN.Sanomalle. . .Nykyään on niin, että monet monet Raamatun selitysten mestarit lukevat SUUREN SAPATIN samoinkuin sapatin yleensäkin kuuluvan arkipäivien joukkoon.
Monelle totuus selviää valitettavasti liian myöhään silloin kun armon ovet ovat jo kiinni. - 1234567...
Markku Tampio kirjoitti:
No onkos sitä "sunnuntain-pyhitystä" uskovaisten ikäänkuin p a k k o noudattaa, kun kerran osaavat lukea Raamatusta totuuden?!
Jokainen, joka seuraa Raamatun kirjoitusten Totuutta Jeesus Nasaretilaisen viitoittamalla tiellä, on velvollinen pyhittämään myös Isä Jumalan asettaman lepopäivän omassa elämässään, Raamatun kirjoitusten Totuudessa pysyäkseen..Markku Tampio.
Ei ole pakko noudattaa sunnuntai pyhää joka on antikristuksen aikaansaannos 300-luvulla. Saa kaikki suuret ja pienet kumartamaan itseään sitä jonka kuolinhaava paranee parhaillaan.
Sunnuntaikristityillä on vielä peite silmillään eivätka näe. Nähtäväksi jää putoaako peite silmiltä, vai pysyykö pysyykö peite silmillä Sapatin Herran Jeesuksen toiseen tulemiseen asti. - Jeesus on sapatti
1234567... kirjoitti:
Sanomalle. . .Nykyään on niin, että monet monet Raamatun selitysten mestarit lukevat SUUREN SAPATIN samoinkuin sapatin yleensäkin kuuluvan arkipäivien joukkoon.
Monelle totuus selviää valitettavasti liian myöhään silloin kun armon ovet ovat jo kiinni.Apt 15:1 Ja Juudeasta tuli sinne muutamia, jotka opettivat veljiä: "Ellette ympärileikkauta itseänne, niinkuin Mooses on säätänyt, ette voi pelastua".
...Apt 15:19 Sentähden minä olen sitä mieltä, ettei tule rasittaa niitä, jotka pakanuudesta kääntyvät Jumalan puoleen,
Apt 15:20 vaan heille kirjoitettakoon, että heidän pitää karttaman epäjumalien saastuttamaa ja haureutta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, sekä verta.
Gal 5:1 Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.
Gal 5:2 Katso, minä, Paavali, sanon teille, että jos ympärileikkautatte itsenne, niin Kristus ei ole oleva teille miksikään hyödyksi.
Gal 5:3 Ja minä todistan taas jokaiselle ihmiselle, joka ympärileikkauttaa itsensä, että hän on velvollinen täyttämään kaiken lain.
Gal 5:4 Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta.
Gal 5:5 Sillä me odotamme uskosta vanhurskauden toivoa Hengen kautta.
Gal 5:6 Sillä Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko.
Gal 5:14 Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi". - Sapatin evankeliumi.
Jeesus on sapatti kirjoitti:
Apt 15:1 Ja Juudeasta tuli sinne muutamia, jotka opettivat veljiä: "Ellette ympärileikkauta itseänne, niinkuin Mooses on säätänyt, ette voi pelastua".
...Apt 15:19 Sentähden minä olen sitä mieltä, ettei tule rasittaa niitä, jotka pakanuudesta kääntyvät Jumalan puoleen,
Apt 15:20 vaan heille kirjoitettakoon, että heidän pitää karttaman epäjumalien saastuttamaa ja haureutta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, sekä verta.
Gal 5:1 Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.
Gal 5:2 Katso, minä, Paavali, sanon teille, että jos ympärileikkautatte itsenne, niin Kristus ei ole oleva teille miksikään hyödyksi.
Gal 5:3 Ja minä todistan taas jokaiselle ihmiselle, joka ympärileikkauttaa itsensä, että hän on velvollinen täyttämään kaiken lain.
Gal 5:4 Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta.
Gal 5:5 Sillä me odotamme uskosta vanhurskauden toivoa Hengen kautta.
Gal 5:6 Sillä Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko.
Gal 5:14 Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".Alussa sapatti loi taivaan ja maan ja siunasi ja pyhtti sapatin ihmistä varten.
Jumala puhui:
8 Muista pyhittää lepopäivä.
9 Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi;
10 mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on.
Sapatti astui ihmisen elämään kerran viikossa.
(Uuden liiton aikaan Tuli Jeesus Jumalan poika maailmaan. joka sanoi, että älkää antako sitoa itseänne orjuuteen sillä minä olen sapatti, älkää olko enää kenenkään muun jumalan orijia, kartakaa epäjumalien saastuttamaa ja haureutta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, sekä verta. Tehkää työtä kuten minä aina ja iankaikkisesti. Tässä on teille vapaus, kun näin teette, ette enää ole orjia, pysykää siis lujina älkää enää ympärileikatko ketään. Uskokaa sapattia ja rakastakaa lähimmäistänne kuin itseänne, palvellen häntä öin ja päivin lakkaamatta. Sillä te olette vapaat ja levossa.) - 1234567...
Sapatin evankeliumi. kirjoitti:
Alussa sapatti loi taivaan ja maan ja siunasi ja pyhtti sapatin ihmistä varten.
Jumala puhui:
8 Muista pyhittää lepopäivä.
9 Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi;
10 mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on.
Sapatti astui ihmisen elämään kerran viikossa.
(Uuden liiton aikaan Tuli Jeesus Jumalan poika maailmaan. joka sanoi, että älkää antako sitoa itseänne orjuuteen sillä minä olen sapatti, älkää olko enää kenenkään muun jumalan orijia, kartakaa epäjumalien saastuttamaa ja haureutta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, sekä verta. Tehkää työtä kuten minä aina ja iankaikkisesti. Tässä on teille vapaus, kun näin teette, ette enää ole orjia, pysykää siis lujina älkää enää ympärileikatko ketään. Uskokaa sapattia ja rakastakaa lähimmäistänne kuin itseänne, palvellen häntä öin ja päivin lakkaamatta. Sillä te olette vapaat ja levossa.)Nimimerkille Sapatin evankeliumi.
Näin menee: Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Jumala siunasi ja pyhitti viikon seitsemännen päivän sapatin pyhä/lepopäiväksi. Jeesuksen sanojen mukaan ihmistä varten.
1700 luvun Luterilaisessa virsikirjassa kerrotaan 10 käskystä, joihin sapattikin kuuluu.
Virsi. 135.1. Nää käskysanaa kymmenen, ne meille kautta Mooseksen Jumala itse ilmoitti, ja Siinailla kirjoitti. Ah Herra armahda.
136.1. Ken tahtoo olla kristitty ja kristittynä kuolla, ei sille outo, peitetty, saa Herran laki olla, jonk' antoi itse Jumala.
Adventistien hengellisestä laulukirjasta laulamme. 86.1. Lakisi, Herra, täydellinen on Sen neuvoista ei puutu mitään hyvää. Saa siitä virvoituksen lohduton ja viisautta puhtahinta, syvää. - Selittääkö kukaan
Kyllä Jeesus antoi aina inhimilliselle rakkauden teolle ykkössijan. Eikö saa parantaa sapattina? Yötä päivää kulttuurissamme tehdään työtä ympäri viikot.
Jeesus myös rakasti erityisesti lapsia ja lapsi on Jumalan lahja ja kuuluu itsestään selviönä äitinsä kasvatettavaksi. Äidin opetukset ja isän kuritukset.
Jos esim. suomalainen kulttuuri on sidottu markkinavoimien määräämälle tuntitarkkuustyökentälle pikkulasten äidit mukaanlukien, ei kukaan voi tulla sanomaan äidille, että pyhitä nyt heti lauantai rauhaan. Lapsilauma kun ryöppyää villivarsoina aamusta alkaen vaatimuksineen. Vanhemmat viimein tavoitettavissa. Tunnelataus on usein liiankin voimakas, kun ohikiitävät hetket perhe vihdoin saa olla toistensa kanssa - huutaen raivaustalkoisiin viikon sotkun purkamisesta kukaties!
Luonnottoman perhekulttuurin luominen Suomen pieneen väestöön, onnistui vain siksi, että sodanjälkeisen ajan lapsina kasvaneet joutuivat lapsityövoiman asemaan ja äärimmäiseen tottelevaisuuteen. Heidät syöstiin sitten markkinavoimien hyödyksi (naiset) ja tottelevaisina tekivät mitä käskettiin - hylkäsivät pienet vauvansa ja koko lapsuutensa vieraiden hoitoon pitkiksi päiviksi. Heiltä onnistui opetetulla sisulla kaikki käsketty mikä vain. Oli kotiensa opetus.
Ei kukaan näytä tajuavan, että prinsessaruususpäiväkodit kadottivat siellä lapsuutensa viettäneiden perhetodellisuuden eli perheluonnollisuuden.
Kun nämä nyt yrittävät selviytyä samalla tavoin yhdistämällä työn ja lapset, on kaaos ja avioerot ja sekaperheet ja edelleen pahempi kaaos.
Sanokaa asiantuntijat nyt, mitä on sapatti tai mitä on pikkulasten äideillä totella yhtä aikaa sekä Jumalan Sanaa että työpaikan pomoja - pitkä rasittava päivä?
Ahdistuksissani aikoinaan törmäsin toistuvasti Raamatun Sanaan:
Raamattu 1933/38 tekstistä.
Matt. 23:4
"
He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa."
Luuk. 11:46
Mutta hän sanoi: "Voi teitäkin, te lainoppineet, kun te sälytätte ihmisten päälle vaikeasti kannettavia taakkoja ettekä itse sormellannekaan koske niihin taakkoihin!" - mitä taakkoja?
Selittääkö kukaan kirjoitti:
Kyllä Jeesus antoi aina inhimilliselle rakkauden teolle ykkössijan. Eikö saa parantaa sapattina? Yötä päivää kulttuurissamme tehdään työtä ympäri viikot.
Jeesus myös rakasti erityisesti lapsia ja lapsi on Jumalan lahja ja kuuluu itsestään selviönä äitinsä kasvatettavaksi. Äidin opetukset ja isän kuritukset.
Jos esim. suomalainen kulttuuri on sidottu markkinavoimien määräämälle tuntitarkkuustyökentälle pikkulasten äidit mukaanlukien, ei kukaan voi tulla sanomaan äidille, että pyhitä nyt heti lauantai rauhaan. Lapsilauma kun ryöppyää villivarsoina aamusta alkaen vaatimuksineen. Vanhemmat viimein tavoitettavissa. Tunnelataus on usein liiankin voimakas, kun ohikiitävät hetket perhe vihdoin saa olla toistensa kanssa - huutaen raivaustalkoisiin viikon sotkun purkamisesta kukaties!
Luonnottoman perhekulttuurin luominen Suomen pieneen väestöön, onnistui vain siksi, että sodanjälkeisen ajan lapsina kasvaneet joutuivat lapsityövoiman asemaan ja äärimmäiseen tottelevaisuuteen. Heidät syöstiin sitten markkinavoimien hyödyksi (naiset) ja tottelevaisina tekivät mitä käskettiin - hylkäsivät pienet vauvansa ja koko lapsuutensa vieraiden hoitoon pitkiksi päiviksi. Heiltä onnistui opetetulla sisulla kaikki käsketty mikä vain. Oli kotiensa opetus.
Ei kukaan näytä tajuavan, että prinsessaruususpäiväkodit kadottivat siellä lapsuutensa viettäneiden perhetodellisuuden eli perheluonnollisuuden.
Kun nämä nyt yrittävät selviytyä samalla tavoin yhdistämällä työn ja lapset, on kaaos ja avioerot ja sekaperheet ja edelleen pahempi kaaos.
Sanokaa asiantuntijat nyt, mitä on sapatti tai mitä on pikkulasten äideillä totella yhtä aikaa sekä Jumalan Sanaa että työpaikan pomoja - pitkä rasittava päivä?
Ahdistuksissani aikoinaan törmäsin toistuvasti Raamatun Sanaan:
Raamattu 1933/38 tekstistä.
Matt. 23:4
"
He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa."
Luuk. 11:46
Mutta hän sanoi: "Voi teitäkin, te lainoppineet, kun te sälytätte ihmisten päälle vaikeasti kannettavia taakkoja ettekä itse sormellannekaan koske niihin taakkoihin!""Selittääkö kukaan. "
Äidin vastaus on tämä: Itse toimin näin 4-lapsen uskovana äitinä. Olin tavallaan kotiäitinä tai siis kodinhoidon tuella 10-vuotta, kun lapset syntyi n. 2-vuoden välein. Sillä kustansin perheemme ruuat. Siihen aikaan kodinhoidon tuki oli yhteensä jotain 200-300 mk. Se melkein riitti ruokaan, kun itse leivoin kaiken ruisleipää myöten ja valmistin kotiruuan. Kävin kaupassa 4-lapsen kanssa, kun miehella usein pitkät päivät. Ruuat kulki vaunujen alaosassa, toiset lapset pulkissa talvisaikaan tai pyörällä vieressä. Siivosin kodin to - perjantaina ja laitoi ruokaa niin, että se riitti sapatin yli. Sapatisin ei käyty kaupassa, eikä siivottu.
Mieheni, joka ei ollut uskossa sai sapatisin levätä aina puolille päiville asti tai miten halusi. Teimme perheen kanssa yhdessä luotoretkiä milloin minnekin sapatisin ja siinä samalla saivat lapset liikuntaa ja raitista ilmaa. Luin lapsille raamatunkertomuksia ja köllöttelimme kaikki yhdessä sänkyssä ilta-tai aamupäivällä sapatisin.
Mitä taakoja minä siis sinulle annoin, ihmettelen? - 1234567...
mitä taakkoja? kirjoitti:
"Selittääkö kukaan. "

Mitä taakoja minä siis sinulle annoin, ihmettelen?Nimimerkille mitä taakkoja? Oikein hyvin vastattu ! Kirjoituksesi ei ollut kapinahenkinen Jumalan siunaamalle ja pyhittämälle sapatinpäivälle.
Monilla nousee kapinahenki varsinkin Jumalan siunaamaa ja pyhittämää sapattia kohtaan.
Suuri osa lukeekin sapatin kuuluvaksi arkipäivien joukkoon, näin he kulkevat peite silmillä monet ajan loppuun asti.
Saa KAIKKI pienet ja suuret ! - selittääkö...
mitä taakkoja? kirjoitti:
"Selittääkö kukaan. "
Äidin vastaus on tämä: Itse toimin näin 4-lapsen uskovana äitinä. Olin tavallaan kotiäitinä tai siis kodinhoidon tuella 10-vuotta, kun lapset syntyi n. 2-vuoden välein. Sillä kustansin perheemme ruuat. Siihen aikaan kodinhoidon tuki oli yhteensä jotain 200-300 mk. Se melkein riitti ruokaan, kun itse leivoin kaiken ruisleipää myöten ja valmistin kotiruuan. Kävin kaupassa 4-lapsen kanssa, kun miehella usein pitkät päivät. Ruuat kulki vaunujen alaosassa, toiset lapset pulkissa talvisaikaan tai pyörällä vieressä. Siivosin kodin to - perjantaina ja laitoi ruokaa niin, että se riitti sapatin yli. Sapatisin ei käyty kaupassa, eikä siivottu.
Mieheni, joka ei ollut uskossa sai sapatisin levätä aina puolille päiville asti tai miten halusi. Teimme perheen kanssa yhdessä luotoretkiä milloin minnekin sapatisin ja siinä samalla saivat lapset liikuntaa ja raitista ilmaa. Luin lapsille raamatunkertomuksia ja köllöttelimme kaikki yhdessä sänkyssä ilta-tai aamupäivällä sapatisin.
Mitä taakoja minä siis sinulle annoin, ihmettelen?"mitä taakkoja" vastaan sinulle:
Mainitut raamatunjakeet olivat ohjeitani, kun neljän lapsen äitinä kävin ansiotyössä ja nuori olin kuten silloiset kanssasisareni. Eroavuus sinuun oli ns. PAKKOansiotyö kellokalleineen. Elettiin siis aikaa ennen kotihoidontukea. Kaikki mahdollinen verovaratuki kohdennettiin yhteiskunnan keksimään uuteen palveluunsa - päiväkotiin. Johon sitten viimein saatiin jokaiselle lapselle OIKEUS lisäverovaroin. Sitä ennen tapahtui lapsen yhteiskunnan päiväkotiin pääsy sosiaalisin perustein.
Mutta lapsen oikeutta OMAAN KOTIIN ei ollut. Kunnes keskusta ja SMP kumppaneineen saivat aikaan lain, jolla turvattiin äidille mahdollisuus 3 vuoden vapaaseen menettämättä työtään. Ja lisäksi vielä mainitsemaasi tukeakin. Jota "kotihoidontukea" nykyisin perhepäivähoitajat saavat moninkertaisesti puhtaana käteen ,vaikka lapsia vähemmänkin alle neljän kokonaismäärästä. Ja huom. 8 tuntia/pv.
SUOMEN YHTEISKUNNAN päättäjät velvoittivat 70-luvun alussa jokaisen äidin (pl. harvat varakkaat ja maaseutu) lähtemään kokopäiväansioon jo 2-3 kk:n ikäiseltä vauvaltaankin.
...HE kokoavat teidän - äitien - kannettavaksi taakkoja....
...tehkää, mitä he käskevät teidän tehdä, mutta heidän tekojaan älkää tehkö"
Tilanne on kyllä muuttunut siltä osin, että on väljyyttä ajallisesti, mutta ei edelleenkään valinnan mahdollisuutta taloudellisesti.
Vaikka miehesi tienaisi ylitöineen saman palkan , kuin naapurin pariskunta yhteensä, niin hän maksaa rutkasti enemmän veroja. Vastinetta naapuri saa päiväkotihoidosta 1000e/lapsi ja te kotihoidontukea 350 e siitä huolimatta montako alle kouluikäistä lasta itse hoidatte.
Peräänkuulutin erityisesti perhe-elämän palauttamista normaaliksi eli luonnolliseksi Suomessa. On tietoa, kokemusta ja punnittavaa nyt eläkkeellä.
Allekirjoitan 70-luvun pastorin vaimon toteamuksen: "äidin ei koskaan tarvitse katua, että on itse hoitanut lapsensa". Päinvaistaisen kokemukseni perusteella kerron, että kaduttavaa on ja paljon. Jumala kaiken näkee ja myös rukoukset kuulee. Ja tarkoitti sapatin vietto-oikeuden jokaiselle ihmiselle. - mitä taakkoja?
selittääkö... kirjoitti:
"mitä taakkoja" vastaan sinulle:
Mainitut raamatunjakeet olivat ohjeitani, kun neljän lapsen äitinä kävin ansiotyössä ja nuori olin kuten silloiset kanssasisareni. Eroavuus sinuun oli ns. PAKKOansiotyö kellokalleineen. Elettiin siis aikaa ennen kotihoidontukea. Kaikki mahdollinen verovaratuki kohdennettiin yhteiskunnan keksimään uuteen palveluunsa - päiväkotiin. Johon sitten viimein saatiin jokaiselle lapselle OIKEUS lisäverovaroin. Sitä ennen tapahtui lapsen yhteiskunnan päiväkotiin pääsy sosiaalisin perustein.
Mutta lapsen oikeutta OMAAN KOTIIN ei ollut. Kunnes keskusta ja SMP kumppaneineen saivat aikaan lain, jolla turvattiin äidille mahdollisuus 3 vuoden vapaaseen menettämättä työtään. Ja lisäksi vielä mainitsemaasi tukeakin. Jota "kotihoidontukea" nykyisin perhepäivähoitajat saavat moninkertaisesti puhtaana käteen ,vaikka lapsia vähemmänkin alle neljän kokonaismäärästä. Ja huom. 8 tuntia/pv.
SUOMEN YHTEISKUNNAN päättäjät velvoittivat 70-luvun alussa jokaisen äidin (pl. harvat varakkaat ja maaseutu) lähtemään kokopäiväansioon jo 2-3 kk:n ikäiseltä vauvaltaankin.
...HE kokoavat teidän - äitien - kannettavaksi taakkoja....
...tehkää, mitä he käskevät teidän tehdä, mutta heidän tekojaan älkää tehkö"
Tilanne on kyllä muuttunut siltä osin, että on väljyyttä ajallisesti, mutta ei edelleenkään valinnan mahdollisuutta taloudellisesti.
Vaikka miehesi tienaisi ylitöineen saman palkan , kuin naapurin pariskunta yhteensä, niin hän maksaa rutkasti enemmän veroja. Vastinetta naapuri saa päiväkotihoidosta 1000e/lapsi ja te kotihoidontukea 350 e siitä huolimatta montako alle kouluikäistä lasta itse hoidatte.
Peräänkuulutin erityisesti perhe-elämän palauttamista normaaliksi eli luonnolliseksi Suomessa. On tietoa, kokemusta ja punnittavaa nyt eläkkeellä.
Allekirjoitan 70-luvun pastorin vaimon toteamuksen: "äidin ei koskaan tarvitse katua, että on itse hoitanut lapsensa". Päinvaistaisen kokemukseni perusteella kerron, että kaduttavaa on ja paljon. Jumala kaiken näkee ja myös rukoukset kuulee. Ja tarkoitti sapatin vietto-oikeuden jokaiselle ihmiselle.---Sanokaa asiantuntijat nyt, mitä on sapatti tai mitä on pikkulasten äideillä totella yhtä aikaa sekä Jumalan Sanaa että työpaikan pomoja - pitkä rasittava päivä?---
Jeesus antoi sapatin ihmistä varten, myös piikulasten äitejä varten, mutta maailma ei sitä käsitä, uskova sen käsittää.
.....................................................
Kerrot että, ---Vaikka miehesi tienaisi ylitöineen saman palkan , kuin naapurin pariskunta yhteensä.---
Tämä väitteesi ei pidä paikkaansa. Naapurin mies tienasi puolta enemmän päivätyöllään, kun mieheni ylitöineen. Kaikkien palkat eivät ole isoja? Myös naapurin emännän palkka oli melkein puolta suurempi, kun omani ja hän tekikin puolikasta työpäivää suureimman osan työssäoloajastaan, tosin hänkin hoiti lapsensa kotona siten, että sai kodinhoidon tukea, ystäviä oltiin ja ollaan edelleen.
......................................
Lue siis mitä kirjoitin; oma panostukseni oli se, että sillä pienellä kodinhoidon tuella kustannsin melkein perheemme ruuat, jotka oli n. 400 mk kuukaudessa. Kaksilapsinen perheen ruokamenot olivat 1200 mk tuttavaperheellä siihen aikaan. Jos ymmärrät talaoutta niin tiedä, että ruoka on suurin menoerä perheillä. Tämä oli mahdollista, koska kimpassa kasvatettiin mummolassa perunat ja itse pidin kasvimaata, josta sain perheellemme talven porkkanat, nauriit, punajuuret, sipulit, yritit.. -ruuan tein itse ja ruokaostokset samoin leipomiset. isäksi keräsin marjat pakastimeen talven varalle. Tämä ruokamenomme 100 mk viikko ei sisältänyt tietenkään miehen ruokailuja kodin ulkopuolella ja paitsi silloin, kun käytti eväitä.
Käytin itsepestäviä vaippoja suuremmaksi osaksi. Vaatteet kierätettiin lapselta toiselle ja myös saatiin vaatteita tuttavilta. Kirppumarkinat vasta olivat aluillaan siihen aikaan. Nyt on mahtavat valikoimat halpoja vauvan ja lasten vaatteita kirpputoreilla.
..........................................................
Kerrot: että--- Päinvaistaisen kokemukseni perusteella kerron, että kaduttavaa on ja paljon. Jumala kaiken näkee ja myös rukoukset kuulee. Ja tarkoitti sapatin vietto-oikeuden jokaiselle ihmiselle. --
Emme me ihmiset täydellisiä ole meillä on mahdollisuus kääntyä Vapahtajan puoleen ja laittaa häneen täyden toivomme tilanteessa, kun tilanteessa. Ilman häntä ei kukaan olisi pelastettu. Tämä maailma ei seuraa Jumalaa, mutta tvalla tai toisella Jumala pitää huolta lapsistaan. - selittääkö kukaan
mitä taakkoja? kirjoitti:
---Sanokaa asiantuntijat nyt, mitä on sapatti tai mitä on pikkulasten äideillä totella yhtä aikaa sekä Jumalan Sanaa että työpaikan pomoja - pitkä rasittava päivä?---
Jeesus antoi sapatin ihmistä varten, myös piikulasten äitejä varten, mutta maailma ei sitä käsitä, uskova sen käsittää.
.....................................................
Kerrot että, ---Vaikka miehesi tienaisi ylitöineen saman palkan , kuin naapurin pariskunta yhteensä.---
Tämä väitteesi ei pidä paikkaansa. Naapurin mies tienasi puolta enemmän päivätyöllään, kun mieheni ylitöineen. Kaikkien palkat eivät ole isoja? Myös naapurin emännän palkka oli melkein puolta suurempi, kun omani ja hän tekikin puolikasta työpäivää suureimman osan työssäoloajastaan, tosin hänkin hoiti lapsensa kotona siten, että sai kodinhoidon tukea, ystäviä oltiin ja ollaan edelleen.
......................................
Lue siis mitä kirjoitin; oma panostukseni oli se, että sillä pienellä kodinhoidon tuella kustannsin melkein perheemme ruuat, jotka oli n. 400 mk kuukaudessa. Kaksilapsinen perheen ruokamenot olivat 1200 mk tuttavaperheellä siihen aikaan. Jos ymmärrät talaoutta niin tiedä, että ruoka on suurin menoerä perheillä. Tämä oli mahdollista, koska kimpassa kasvatettiin mummolassa perunat ja itse pidin kasvimaata, josta sain perheellemme talven porkkanat, nauriit, punajuuret, sipulit, yritit.. -ruuan tein itse ja ruokaostokset samoin leipomiset. isäksi keräsin marjat pakastimeen talven varalle. Tämä ruokamenomme 100 mk viikko ei sisältänyt tietenkään miehen ruokailuja kodin ulkopuolella ja paitsi silloin, kun käytti eväitä.
Käytin itsepestäviä vaippoja suuremmaksi osaksi. Vaatteet kierätettiin lapselta toiselle ja myös saatiin vaatteita tuttavilta. Kirppumarkinat vasta olivat aluillaan siihen aikaan. Nyt on mahtavat valikoimat halpoja vauvan ja lasten vaatteita kirpputoreilla.
..........................................................
Kerrot: että--- Päinvaistaisen kokemukseni perusteella kerron, että kaduttavaa on ja paljon. Jumala kaiken näkee ja myös rukoukset kuulee. Ja tarkoitti sapatin vietto-oikeuden jokaiselle ihmiselle. --
Emme me ihmiset täydellisiä ole meillä on mahdollisuus kääntyä Vapahtajan puoleen ja laittaa häneen täyden toivomme tilanteessa, kun tilanteessa. Ilman häntä ei kukaan olisi pelastettu. Tämä maailma ei seuraa Jumalaa, mutta tvalla tai toisella Jumala pitää huolta lapsistaan.Ennenkaikkea opetit lapsillesi tärkeimmän - rakkaudellisen suhtautumisen toisiinne ja tämä heijastuu läpi elämän myös lähimmäisiin suhtautumisessa sekä työnteon oikean arvon.
Suomelle on tapahtunut katastrofi juuri siinä, kun lapset eivät saa nähdä oikeaa työtä ja osallistua siihen rauhassa ja rakkaudessa. He eivät tiedä, mitä läheisimmät ihmiset - vanhempansa - puuhastelevat pitkät päivät. Vain stressin siivittämät kodin huoltokäskytykset murrosiässä. Auttamattomasti myöhässä ja rakkaudellisuuden tuoma mielekkyys työnteosta kaukana.
Paluuta menneisyyteen pitäisi toteuttaa tärkeiksi ymmärretyissä asioissa. Tarvitaan enemmän 90 v psykologian asiantuntijoita kertomaan TV:ssä (20 v sitten), että lapsi tarvitsee ennenkaikkea totuuselämää kodissaan. Nähdä sitä ja osallisua siihen aidosti koko päivän . Sadut ja tarinat mediaviihteineen eli epätodellisuuden hän näki lapselle vanhgollisena. Samoin aikoinaan ylikaupiteltu päiväkodin tarve virikkeiden vuoksi, oli hänen mielestään täyttä puppua. Myös ravinto ja lapsen vc-tarpeet on otettava yksilöllisesti huomioon ja vaikuttaa lapsen terveyteen ja tasapainoisuuteen. Ei mikään vieraan antama hoito mene oman äidin antamaa hoitoa edelle, jos äiti on edes tyydyttävästi terve. Ja ennen on ollut äidillä sukulaiset tukijoina, jos äiti olikin osaamaton.
Mutta suvuthan hajautettiin samalla, kun nuoret vanhemmat vietiin taajamiin ja sitten eroitettiin päiviksi lapsistaan. Toivoisi, että näistäkin asioista tulisi TV7 ohjelmissa asiantuntijoiden ohjelmia uskon näkökulmasta, mutta jostakin syystä on tapahtunut vaikeneminen. Jumala vihaa hylkäämistä. Siihen otetaan paljon kantaa TV7:ssäkin, kun parisuhteita ruoditaan puolin ja toisin. Uskon kokemukseni perusteella, että äidin jatkuva huono omatunto lapsensa päivittäisestä hylkäämisestä kovertaa parisuhdetta niin perusteellisesti, että tämä on aviorojen perussyy. - ma-ti-ke-to-pe-la-su
R.yssä kirjoitti:
nostaa yhtään päivää ylitse muitten päivien, vaan on pidettävä kaikki päivät samanarvoisina, niin miksi sinä adventistien tapaan kuitenkin korotat yhden päivän muitten päivien ylitse, vaikka se lienee jo tullut kaikille Jeesusta seuraaville kristityille selväksi, että lauantai on viikon viimeinen päivä ja nimenomaan se lepopäivä, jonka Isä Jumala pyhitti lepopäiväkseen.
Ei ainakaan Uuden Testamentin kirjoituksissa ole viittausta siihen, että lauantai olisi korotettava ylitse muitten päivien ja ainoastaan siitä päivästä viikottain puhuttava.siis viikkohan alkaa maanantaista. Katsokaa vaikka kalenterista.
- niin..
ma-ti-ke-to-pe-la-su kirjoitti:
siis viikkohan alkaa maanantaista. Katsokaa vaikka kalenterista.
Suomen kalenterissa viikko päättyy sunnuntaihin kalenterimuutoksen jälkeen 1.1.1973. Sitä ennen kalenterimme päättyi lauantaihin. Vielä on maita, joissa kalenteriviikko päättyy lauantaihin kuten; Israel, USA, Italia, Brasilia...
Ev.lut. kirkko pitää kuitenkin sunnuntaita viikon ensimmäisenä päivänä, eli Jeesusksen ylösnousemusjuhlapäivänä ja sapatti on lauantai viikon seitsemäs päivä, mutta eivät pidä pyhänä sapattia.
Lepopäivän muutos sapatista sunnuntaille on siis ihmisestä lähtöisin, ei Jeesuksesta, joka on sapatin siunannut ja pyhittänyt ihmistä varten. - oikea.järjestys
ma-ti-ke-to-pe-la-su kirjoitti:
siis viikkohan alkaa maanantaista. Katsokaa vaikka kalenterista.
Oikea järjestys: 1. sunnuntai 2. maanantai 3. tiistai 4.KESKIVIIKKO 5. torstai 6. perjantai 7. LAUANTAI.
- Taivaan ja maan väli
Satu Räsänen ja Marja Rantanen Patmoksen evankelista naiset Raamatun selityksen mestareina, kuin yhdestä suusta kumosivat lauantai sapatin Uudessa Liitossa.
1000-vuotista rauhanvaltakuntaa he viettävät maanpäällä, vaikka Jeesus vie pyhät 1000-vuodeksi taivaaseen.
He myöskin luulevat, että Jeesus tempaa heidät pois ennen vaivan ja vainon aikaa tuuliin ja pilviin. Peto ja pedonmerkki on heiltä ihan hukassa.
naikkonen.- Armon arkin ovi sulj
1. Armonaika päättyy ennen Jeesuksen toista tulemista.
2. Jeesus tulee toisen kerran ja vie pyhät taivaaseen 1000-vuodeksi, jonne Hän on mennyt valmistamaan omilleen sijaa.
3. Jumalattomat vainoojat ja peto saavat surmansa Hänen ilmestyksestään paholainen sidotaan ja maa on autio ja tyhjä 1000-vuotta.
4. Tuomion ylösnousemus 1000-vuoden jälkeen herätetään jumalattomat tuomiolle.
5. Tuli lankeaa alas taivaasta ja kuluttaa jumalattomat. Tämä on toinen kuolema tulijärvessä.
6. Luodaan uusi maa ja uusi taivas, jossa vanhurskaus asuu. - välinpitämättömyys.
Taivaan ja maan välillä 22.5.11.
Hällä väliä tyyli jatkuu Satu Räsäsellä ja Marja Rantasella, ovat sitä mieltä edelleenkin, että eihän sillä ole niin väliä pitääkö lauantain tai sunnuntain pyhänä. - meneekö näin ?
Raamatun selitysten mestarit. Vapaakirkon evankelistat Veijo Piipponen ja Aulikki Hartikainen 31.7.2011 TV:seiskan ohjelmassa kuultua: Pian temmataan uskovat tuuliin ja pilviin, ja uskomattomat jäävät vihanaikaan tänne maanpäälle.
- tkari
meneekö näin ? kirjoitti:

Eipä siinä mitään väärää ole, niin se menee.
Senpä vuoksi kannattaa jokaisen kysyä itseltään ; " Eikö Jeesus rupea kelpaamaan ? " - ????? ??
tkari kirjoitti:
Eipä siinä mitään väärää ole, niin se menee.
Senpä vuoksi kannattaa jokaisen kysyä itseltään ; " Eikö Jeesus rupea kelpaamaan ? "tkari Kysymys? Ketkä saavat surmansa kun Jeesus tulee toisen kerran hakemaan omiansa taivaaseen 1000-vuodeksi ?
- meneekö näin ?
tkari kirjoitti:
Eipä siinä mitään väärää ole, niin se menee.
Senpä vuoksi kannattaa jokaisen kysyä itseltään ; " Eikö Jeesus rupea kelpaamaan ? "tkari
Kuinka kauan uskovat ovat tuulissa ja pilvissä ? ja kuka saarnaa uskomattomille vihanajassa maanpäällä jos he tänne jäävät ? Kuka heitä vihaa jos he kaikki jääneet ovat jumalattomia ? - ei uskottava
meneekö näin ? kirjoitti:
Raamatun selitysten mestarit. Vapaakirkon evankelistat Veijo Piipponen ja Aulikki Hartikainen 31.7.2011 TV:seiskan ohjelmassa kuultua: Pian temmataan uskovat tuuliin ja pilviin, ja uskomattomat jäävät vihanaikaan tänne maanpäälle.
Uskomattomatko vihanaikana maanpäällä. Toisiaanko he uskomattomat vihaa, niin varmaankin niinhän ne tekee tälläkin hetkellä, siis uskomattomat tappelevat ja vihaavat toisiaan.
Aika ihmeellinen vihanaika. - 1000-vuotta ei maanp
meneekö näin ? kirjoitti:
tkari
Kuinka kauan uskovat ovat tuulissa ja pilvissä ? ja kuka saarnaa uskomattomille vihanajassa maanpäällä jos he tänne jäävät ? Kuka heitä vihaa jos he kaikki jääneet ovat jumalattomia ?Uskomattomat saavat surmansa Jeesuksen toisen tulemisen yhteydessä ja uskovat menevät taivaaseen 1000-vuodeksi.
Maa on autio ja tyhjä 1000-vuotta. 1000-vuoden aikana täällä ei kukaan elele, sillä maa on perin saastuneessa tilassa, kaikki viimeiset vitsaukset ydinvoimaloiden tuhoutumiset kun tulee suuret maanjäristykset maa halkeaa ja kaatuu saastuttavat kyllä maan, niinkuin vesistötkin perusteellisesti. Täällä ei yksikään vietä 1000-vuotista rauhanvaltakuntaa se on kyllä tosi. - 1234567...
meneekö näin ? kirjoitti:
Raamatun selitysten mestarit. Vapaakirkon evankelistat Veijo Piipponen ja Aulikki Hartikainen 31.7.2011 TV:seiskan ohjelmassa kuultua: Pian temmataan uskovat tuuliin ja pilviin, ja uskomattomat jäävät vihanaikaan tänne maanpäälle.
Nimimerkki meneekö näin ?
Täytyy saada voitto pedosta, ennenkuin pääsee veisaamaan lasimerelle Mooseksen, Jumalan palvelijan, virttä ja Karitsan virttä. Ilm.15:2-3.
Kun Jeesus tulee toisen kerran Hän vie pyhät 1000 vuodeksi taivaaseen, vihaajat saavat surmansa Hänen ilmestykseen, siihen loppuvat vihat ja vainot.
1000 vuoden jälkeen on kaikkien aikojen jumalattomien ylösnousemus ja tuomio.
Tuli lankeaa las taivaasta ja kuluttaa heidät. Tämä on toinen kuolema. Luodaan uusi taivas ja uusi maa, jossa vanhurskaus asuu. - k.l.o.23,59
tkari kirjoitti:
Eipä siinä mitään väärää ole, niin se menee.
Senpä vuoksi kannattaa jokaisen kysyä itseltään ; " Eikö Jeesus rupea kelpaamaan ? "Jeesus kelpaa aina 24h:a.
- villit harhat
meneekö näin ? kirjoitti:
tkari
Kuinka kauan uskovat ovat tuulissa ja pilvissä ? ja kuka saarnaa uskomattomille vihanajassa maanpäällä jos he tänne jäävät ? Kuka heitä vihaa jos he kaikki jääneet ovat jumalattomia ?On jesuiittain harhaoppi joka alkoi 1830 luvulla, että peto antikristus tulee vasta tempauksen jälkeen. Tätä harhaoppia monet pitävät totuutena.
- vainot ja vitsakset
ei uskottava kirjoitti:
Uskomattomatko vihanaikana maanpäällä. Toisiaanko he uskomattomat vihaa, niin varmaankin niinhän ne tekee tälläkin hetkellä, siis uskomattomat tappelevat ja vihaavat toisiaan.
Aika ihmeellinen vihanaika.Vihaa ja vainoa on ollut niinkauan kuin on ollut ihmisiäkin maanpäällä ja tulee olemaan aina Jeesuksen toiseen tulemiseen asti.
- 1234567...
Armon arkin ovi sulj kirjoitti:
1. Armonaika päättyy ennen Jeesuksen toista tulemista.
2. Jeesus tulee toisen kerran ja vie pyhät taivaaseen 1000-vuodeksi, jonne Hän on mennyt valmistamaan omilleen sijaa.
3. Jumalattomat vainoojat ja peto saavat surmansa Hänen ilmestyksestään paholainen sidotaan ja maa on autio ja tyhjä 1000-vuotta.
4. Tuomion ylösnousemus 1000-vuoden jälkeen herätetään jumalattomat tuomiolle.
5. Tuli lankeaa alas taivaasta ja kuluttaa jumalattomat. Tämä on toinen kuolema tulijärvessä.
6. Luodaan uusi maa ja uusi taivas, jossa vanhurskaus asuu.Raamatun selitysten mestarit TV seiskassa. Ohjelma Kuningaskunnan paluu: Taivaan ja maan Kuningas.
Oikastaampas heidän näkemyksiään: Kun Jeesus tulee toisen kerran ja tempaa omansa 1000 vuodeksi taivaaseen.
Kaikki kaikkien kansojen jumalattomat saavat Surmansa Hänen ilmestyksestään ja paholainenkin sidotaan.
Näin maa on autio ja tyhjä sen 1000 vuotta.
Ennen Jeesuksen toista tulemista on annettu riittävästi aikaa tehdä uskon ratkaisu, niin Suomalaisen kuin Israelilaisenkin.
Jeesuksen toisen tulemisen jälkeen ei tule uutta mahdollisuutta kenellekään. - totuus yksin
meneekö näin ? kirjoitti:
Raamatun selitysten mestarit. Vapaakirkon evankelistat Veijo Piipponen ja Aulikki Hartikainen 31.7.2011 TV:seiskan ohjelmassa kuultua: Pian temmataan uskovat tuuliin ja pilviin, ja uskomattomat jäävät vihanaikaan tänne maanpäälle.
Eipä mene niin!
Uskomattomat eivät jää maapallolle, muutoin kuin kuolleina ruumiina.
" Maa on autio ja tyhjä, ne tuhannen vuotta"! yst. terv. benedi - 1234567...
välinpitämättömyys. kirjoitti:
Taivaan ja maan välillä 22.5.11.
Hällä väliä tyyli jatkuu Satu Räsäsellä ja Marja Rantasella, ovat sitä mieltä edelleenkin, että eihän sillä ole niin väliä pitääkö lauantain tai sunnuntain pyhänä.Paavi on toista mieltä !
Kotimaa24. 3.8.2014. Paavin 10 ohjetta onneen 5:des ohje Pyhitä lepopäivä Sunnuntai on perheen aikaa..
Jumalan kymmenenkäskyn laki. Pidä sapatti (lauantai) pyhänäpäivänä "MUISTA".
Sapatti on Jumalan merkki 2. Moos.31:13. - oudolta kuulosti !
villit harhat kirjoitti:
On jesuiittain harhaoppi joka alkoi 1830 luvulla, että peto antikristus tulee vasta tempauksen jälkeen. Tätä harhaoppia monet pitävät totuutena.
Peto merkkeineen tulee vasta tempauksen jälkeen, näin kuulin eilen 21.9.14. Taivaan ja maan väliltä ohjelmassa Mellerin selittämänä.
Näinkö menee kuka tietää ? - näin ymmärrän
oudolta kuulosti ! kirjoitti:
Peto merkkeineen tulee vasta tempauksen jälkeen, näin kuulin eilen 21.9.14. Taivaan ja maan väliltä ohjelmassa Mellerin selittämänä.
Näinkö menee kuka tietää ?Näin minäkin olen ymmärtänyt. Seurakunta ei ole suuressa ahdistuksessa.
- 1234567---
oudolta kuulosti ! kirjoitti:
Peto merkkeineen tulee vasta tempauksen jälkeen, näin kuulin eilen 21.9.14. Taivaan ja maan väliltä ohjelmassa Mellerin selittämänä.
Näinkö menee kuka tietää ?Sunnuntai on ollut pedonmerkkinä jo vuodesta 321 jKr. lähtien, jolloin Keisari Konstantinus sääti kuuluisan sunnuntailakinsa, joka kuului seuraavasti: Auringon kunnioitettavana päivänä asettukoot kaupungin viranomaiset ja kansa lepoon jnee. Katolinen kirkko Laodikean kirkolliskokouksessa v.364 jKr siirsi pyhyyden lauantailta sunnuntaille.
Tempaus pyhille tapahtuu 1000 vuodeksi taivaaseen Jeesuksen toisessa tulemisessa, ei ennen sitä.
Ennen Jeesuksen toista tulemista ovat kaikki viimeiset vitsaukset, vihat, vaivat, vainot, ahistukset, sodat ja pedon kumartamiset.
- mummeli maalta
Voiko olla totta miten vähän lukeneetkin ymmärtävät Raamattua.
Kuuntelin taivaan ja maanvälillä ohjelmaa 27.2 sunnuntai-iltana ja panin merkille kuinka sekaista heille on 1000-vuotinen rauhan-valtakunta, eihän sitä voi millään täällä saastuneessa maassa viettää, kun vedet, maa ja kaikki maanpäällä on saastunut.
Hyvin sekavia selityksiä toi Marja Rantanen ja kumppanit Patmoksesta. - voih Ojares
Amerikkalaiset saarnaajaukot eivät pahemmin Raamatun tekstiä edes puheissaan käsittele vaan kertoilevat kuulijoilleen juttuja omista kokemuksistaan. Niin tehtiin jossain "Jumalan äänen tunnistaminen" opetuksessa, jota katsoin pätkän eilen illalla. Aivan höpöhöpöä ja uskoa sivuraiteelle vievää sekoilua oli todella runsaasti.
- huuhaapalkinto
Pawsonit ja muut keksivät aivan ihmeellisiä tarinoita. Ehkä ne iskevät ihmisiin, jotka eivät ole koskaan lukeneet Raamattua tai mitään muutakaan kirjaa.
Suomalaisen koulun uskonnonopetuksen läpikäynyt tajuaa heti noiden tv-profeettojen ja sananselittäjien perusteelliset sepustukset mielikuvituksen tuotteiksi. Pohjana on ehkä Raamattu, mutta siinä ei asioista kerrota niin yksityiskohtaisesti ja johdonmukaisesti, kuin nämä näennäistieteelliset herrat väittävät.
Hihhulit ovat vielä asia erikseen. Tällaista ei-uskovaista maallikkoa he vain kauhistuttavat. TV7 on television pelottavin kanava.- eipä uskota heitä !
Vastine nimimerkille "huuhaapalkinto"
Kyllä on tullut paljon huuhaata taas kun nämä selitysten mestarit Amerikkalainen erikoisasiantutija Jask Van Impe ja David Pawson ovat päässeet Ilmestyskirjaa selittelemään rahtaamista taivaan ja maan välillä. - johannakkkk
eipä uskota heitä ! kirjoitti:
Vastine nimimerkille "huuhaapalkinto"
Kyllä on tullut paljon huuhaata taas kun nämä selitysten mestarit Amerikkalainen erikoisasiantutija Jask Van Impe ja David Pawson ovat päässeet Ilmestyskirjaa selittelemään rahtaamista taivaan ja maan välillä.Katselen ihan mielenkiinnosta Pawsonia ja muita ajatellen että jos tämä on kaikki totta niin tulisiko minusta uskova, mutta tunnen kristinuskon katoavan minusta mitä enemmän selityksiä kuuntelen eri asioista. Ei siksi että ne olisivat ristitriitaisia mutta kun ne ovat niin älyttömiä.
Jos tulisin vakavasti selittämään teille sotkan munista ja kalevalasta niin pitäisitte minua hörhönä vaikka selittäisin kaikki vaikka kuinka järkeenkäyvästi. - huuhaata..
eipä uskota heitä ! kirjoitti:
Vastine nimimerkille "huuhaapalkinto"
Kyllä on tullut paljon huuhaata taas kun nämä selitysten mestarit Amerikkalainen erikoisasiantutija Jask Van Impe ja David Pawson ovat päässeet Ilmestyskirjaa selittelemään rahtaamista taivaan ja maan välillä.Jesuiittain oppeihin perustavat uskonsa monessa kohden ylimääräisine tempauksineen.
- hatarat/sanan/selitt
huuhaata.. kirjoitti:
Jesuiittain oppeihin perustavat uskonsa monessa kohden ylimääräisine tempauksineen.
Kyllä selitysten mestareita riittää.
4.3.2012 Taivaan ja maan välillä ohjelmassa Juha Ahvion selitykset olivat hataralla pohjalla, mitä tulee 1000-vuotiseen rauhanvaltakuntaan.
1000 vuotta pyhät ovat taivaassa, eikä maanpäällä. Ei taivahassa kuolon vaaraa, ei kyyneleitä, yötäkään näin lauloi kerran musta saara pien neeker tyttö nimeltään.
Jesuiitain oppeja seurailevat olet oikeassa nimimerkki huuhaata. - 1234567...
hatarat/sanan/selitt kirjoitti:
Kyllä selitysten mestareita riittää.
4.3.2012 Taivaan ja maan välillä ohjelmassa Juha Ahvion selitykset olivat hataralla pohjalla, mitä tulee 1000-vuotiseen rauhanvaltakuntaan.
1000 vuotta pyhät ovat taivaassa, eikä maanpäällä. Ei taivahassa kuolon vaaraa, ei kyyneleitä, yötäkään näin lauloi kerran musta saara pien neeker tyttö nimeltään.
Jesuiitain oppeja seurailevat olet oikeassa nimimerkki huuhaata.hatarat/sanan/selitt
Jesuiitoista kerrotaan myös vanhassa Luterilaisessa virressä. Virsikirja 1700-luvulta.
Virsi 240. säkeistö 11. Syntymät' on se ihminen wiel', Kuin juonet kaikk' kirjoittaa taitaa, Joit joukkons' kans' Paawi on ajatell', Pettääksens' joka maan paikkaa', Monell' muodoll', Säätyins' seuroill', Kardenalein kawalill' neuvoill' Munkkein menoill', nunnain eloill', JESUITTAIN JUMALATTOMAIN JUONILL'. - harhaa mikä harhaa
eipä uskota heitä ! kirjoitti:
Vastine nimimerkille "huuhaapalkinto"
Kyllä on tullut paljon huuhaata taas kun nämä selitysten mestarit Amerikkalainen erikoisasiantutija Jask Van Impe ja David Pawson ovat päässeet Ilmestyskirjaa selittelemään rahtaamista taivaan ja maan välillä.Ohjelma Uusi Maailmanjärjestys tulee uusintana TV7 Patmoksen tuottamana.
On totta, että loppuosa menee aivan harhaan Jack Van Impen selityksissä. - 1234567...
hatarat/sanan/selitt kirjoitti:
Kyllä selitysten mestareita riittää.
4.3.2012 Taivaan ja maan välillä ohjelmassa Juha Ahvion selitykset olivat hataralla pohjalla, mitä tulee 1000-vuotiseen rauhanvaltakuntaan.
1000 vuotta pyhät ovat taivaassa, eikä maanpäällä. Ei taivahassa kuolon vaaraa, ei kyyneleitä, yötäkään näin lauloi kerran musta saara pien neeker tyttö nimeltään.
Jesuiitain oppeja seurailevat olet oikeassa nimimerkki huuhaata.Taivaan ja maan välillä Patmos ohjelmassa 15.12.13 Juha Ahvio korosti sunnuntaita pyhäpäivänä Uudessaliitossa.
Ahviollakin on vielä paksu PEITE silmillä mitä Jumalan siunaamaan ja pyhittämään sapattiin tulee. Jumalan siunaama ja pyhittämä sapatti kuuluu itsestään selvyytenä Uudenliiton kristityille pyhäpäiväksi.
Näin 1700- luvun Luterilaisessa virressä. Virsi 136.1. Ken tahtoo olla kristitty ja kristittynä kuolla, ei sille outo PEITETTY, SAA HERRAN LAKI OLLA, JONK' ANTOI ITSE JUMALA. - ahdas.on.portti
1234567... kirjoitti:
Taivaan ja maan välillä Patmos ohjelmassa 15.12.13 Juha Ahvio korosti sunnuntaita pyhäpäivänä Uudessaliitossa.
Ahviollakin on vielä paksu PEITE silmillä mitä Jumalan siunaamaan ja pyhittämään sapattiin tulee. Jumalan siunaama ja pyhittämä sapatti kuuluu itsestään selvyytenä Uudenliiton kristityille pyhäpäiväksi.
Näin 1700- luvun Luterilaisessa virressä. Virsi 136.1. Ken tahtoo olla kristitty ja kristittynä kuolla, ei sille outo PEITETTY, SAA HERRAN LAKI OLLA, JONK' ANTOI ITSE JUMALA.Kyllä tuo sapatti näyttää olevan suurelle osalle se kompastuskivi. Näille lukeneille herroillekin.
- Anonyymi
johannakkkk kirjoitti:
Katselen ihan mielenkiinnosta Pawsonia ja muita ajatellen että jos tämä on kaikki totta niin tulisiko minusta uskova, mutta tunnen kristinuskon katoavan minusta mitä enemmän selityksiä kuuntelen eri asioista. Ei siksi että ne olisivat ristitriitaisia mutta kun ne ovat niin älyttömiä.
Jos tulisin vakavasti selittämään teille sotkan munista ja kalevalasta niin pitäisitte minua hörhönä vaikka selittäisin kaikki vaikka kuinka järkeenkäyvästi.Dawid Pawsonin kaikki viisi Raamatun historian selityksiä ovat vääriä TV seiskasta kuultuna.
ylifariseus_1 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Dawid Pawsonin kaikki viisi Raamatun historian selityksiä ovat vääriä TV seiskasta kuultuna.
ylifariseus_1Korjaus: David Pawson.
ylifariseus_1
- Njoo'oh
Melko huonoa suunnittelua tehdä tärkeimmästä opaskirjasta niin vaikeaselkoinen, että jää noin paljon tulinnanvaraa, eikä edes tiedetä mitkä säännöt ovat tärkeitä ja mitkä eivät.
Seurauksena on sitten esim. tällaisia nykyisiä homoseksuaalisuuden nostamista suurimmaksi synniksi, samalla kun itse jätetään huomiotta suuri osa tekstistä.
Miksi Raamattu on niin huonosti suunniteltu?- suunniteltu ??
"Miksi Raamattu on niin huonosti suunniteltu?"
Eihän sitä ole suunniteltu. Se on kokoelma ukkojen pöpinöitä, joka on erinäisissä kirkolliskokouksissa valkattu isommasta kokoelmasta ukkojen pöpinöitä.
- Markku Tampio
Onko Sinun selityksesi asiassa aivan taatusti Jumalan mielen mukainen ja yhtyvätkö esim. helluntailaiset sekä vapaakirkolliset ja luterilaiset tuohon esittämääsi adventistien selitykseen?
- 1234567...
Raamatun selitysten mestarit jatkavat pettämistään. 6.5.2012 Ohjelmassa "Taivaan ja maan väliltä" Eräs mies kysyi sapatista, no Mellerihän tavanomaisesti kumosi sapatin Uuden liiton pakanakristityiltä.
Näin KAIKKI suuret ja pienet rikkaat ja köyhät saadaan kumartamaan petoa antikristusta, monien, monien saarnaajienkin selitysten kautta.
Pedon merkki on sunnuntai ja mikrosirut hallintavälineitä. . Jumalan merkki on sapatti 2.Moos.31:13. - Markku Tampio
1234567... kirjoitti:
Raamatun selitysten mestarit jatkavat pettämistään. 6.5.2012 Ohjelmassa "Taivaan ja maan väliltä" Eräs mies kysyi sapatista, no Mellerihän tavanomaisesti kumosi sapatin Uuden liiton pakanakristityiltä.
Näin KAIKKI suuret ja pienet rikkaat ja köyhät saadaan kumartamaan petoa antikristusta, monien, monien saarnaajienkin selitysten kautta.
Pedon merkki on sunnuntai ja mikrosirut hallintavälineitä. . Jumalan merkki on sapatti 2.Moos.31:13.Kun adventisteille on aivan poikkeuksetta pedon merkiksi muodostunut sunnuntai, niin miks'ei sunnuntai ole muodostunut pedon merkiksi myös helluntailaisille ja vapaakirkollisille sekä luterilaisille Raamattua tutkisteleville Jeesukseen uskoville?
Onko pedon merkin selitys ainoastaan adventismiopin tuote, vai onko selitys muodostunut yhteisessä kirkkosymposiumissa toisten kirkkokuntien kanssa?
Aihehan yhteinen, koskapa kaikki kirkkokunnat kiittävät uskonasioissa Kristusta Jeesusta kukin tahollaan, mutta kuitenkin yhdessä Hengessä. - !!!!!!!!.
Markku Tampio kirjoitti:
Kun adventisteille on aivan poikkeuksetta pedon merkiksi muodostunut sunnuntai, niin miks'ei sunnuntai ole muodostunut pedon merkiksi myös helluntailaisille ja vapaakirkollisille sekä luterilaisille Raamattua tutkisteleville Jeesukseen uskoville?
Onko pedon merkin selitys ainoastaan adventismiopin tuote, vai onko selitys muodostunut yhteisessä kirkkosymposiumissa toisten kirkkokuntien kanssa?
Aihehan yhteinen, koskapa kaikki kirkkokunnat kiittävät uskonasioissa Kristusta Jeesusta kukin tahollaan, mutta kuitenkin yhdessä Hengessä.Markku Tampio.
Vain viisaat ja ymmärtäväiset ymmärtävät Ilmestyskirjaa. Ilm.13:18. Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on.
Ymmärrys on harvojen herkkua. Tässä syy eri kirkkokuntalaisille. - Kiitos ja kunnia
Markku Tampio kirjoitti:
Kun adventisteille on aivan poikkeuksetta pedon merkiksi muodostunut sunnuntai, niin miks'ei sunnuntai ole muodostunut pedon merkiksi myös helluntailaisille ja vapaakirkollisille sekä luterilaisille Raamattua tutkisteleville Jeesukseen uskoville?
Onko pedon merkin selitys ainoastaan adventismiopin tuote, vai onko selitys muodostunut yhteisessä kirkkosymposiumissa toisten kirkkokuntien kanssa?
Aihehan yhteinen, koskapa kaikki kirkkokunnat kiittävät uskonasioissa Kristusta Jeesusta kukin tahollaan, mutta kuitenkin yhdessä Hengessä.Hänelle, joka on luonut taivaan ja maan...
Markku Tampio; paavi on sanonut, että sunnuntai on heidän valtansa merkki ja jos tätä samaa merkkiä noudattaa helluntalainen ja vapaakirkkolainen sekä luterilainen niin eikös hekin silloin seuraa samaa merkkiä (pedon merkkiä).
Siis yhdessä hengessä todistavat sunnuntain pyhyyden puolesta vastoin raamatun kirjoituksia.
Ei ole adventisteilta peräisin sunnuntain pyhitys, vaan paavinvallan perintöä.
Eikä ole adventisteilta peräisin sapatin (lauantain) pyhitys, vaan Herralta, joka on luonut taivaan ja maan, siunannut ja pyhittänyt viikon seitsemmänen päivän ihmistä varten.
Tunnustavatko helluntalaiset sen, että sapattii on Herran Jeesuksen merkki ja että sen on luomisessa Herra pyhittänyt ja siunannut ihmistä varten.
Vai kuulutavatko he yhteen ääneen, että voimme vapaasti pitää "sunnuntain pyhänä", koska meille on annettu vapaus valita.
Oikeassa he ovat siinä suhteessa, että jokaiselle ihmiselle on annettu vapaus valita, mutta uskovat etsivät ja tottelevat Herraa, joka on luonut taivaan ja maan. He eivät siis lähde seuraamaan paavin jälkiä, vaan Herran.
Luther on sanonut, että paavi on antikristus, eikä luterilaisilla ole epäselvyyttä siinä kuka on antikirstus, toisin kun helluntalisilla.
Kuitenkin luterilaiset pitävät perinnöstään kiinni, joka ovat paavinvalta saaneet, eli "sunnuntai pyhästä", koska luterilaisen kirkossa tapahtuisi romahdus ja ei sinne jäisi enää juuri ketään, eikä enää valtiokaan olisi sitä tukemassa verovaroin.
Suurin mahti maailmassa on kuitenkin Herramme Jeesus Kristus ylösnoussut Vapahtaja, joka on ihmisille annettu pelastukseksi. Tämä maailma kerran katoaa. - leeviläinen
Kiitos ja kunnia kirjoitti:
Hänelle, joka on luonut taivaan ja maan...
Markku Tampio; paavi on sanonut, että sunnuntai on heidän valtansa merkki ja jos tätä samaa merkkiä noudattaa helluntalainen ja vapaakirkkolainen sekä luterilainen niin eikös hekin silloin seuraa samaa merkkiä (pedon merkkiä).
Siis yhdessä hengessä todistavat sunnuntain pyhyyden puolesta vastoin raamatun kirjoituksia.
Ei ole adventisteilta peräisin sunnuntain pyhitys, vaan paavinvallan perintöä.
Eikä ole adventisteilta peräisin sapatin (lauantain) pyhitys, vaan Herralta, joka on luonut taivaan ja maan, siunannut ja pyhittänyt viikon seitsemmänen päivän ihmistä varten.
Tunnustavatko helluntalaiset sen, että sapattii on Herran Jeesuksen merkki ja että sen on luomisessa Herra pyhittänyt ja siunannut ihmistä varten.
Vai kuulutavatko he yhteen ääneen, että voimme vapaasti pitää "sunnuntain pyhänä", koska meille on annettu vapaus valita.
Oikeassa he ovat siinä suhteessa, että jokaiselle ihmiselle on annettu vapaus valita, mutta uskovat etsivät ja tottelevat Herraa, joka on luonut taivaan ja maan. He eivät siis lähde seuraamaan paavin jälkiä, vaan Herran.
Luther on sanonut, että paavi on antikristus, eikä luterilaisilla ole epäselvyyttä siinä kuka on antikirstus, toisin kun helluntalisilla.
Kuitenkin luterilaiset pitävät perinnöstään kiinni, joka ovat paavinvalta saaneet, eli "sunnuntai pyhästä", koska luterilaisen kirkossa tapahtuisi romahdus ja ei sinne jäisi enää juuri ketään, eikä enää valtiokaan olisi sitä tukemassa verovaroin.
Suurin mahti maailmassa on kuitenkin Herramme Jeesus Kristus ylösnoussut Vapahtaja, joka on ihmisille annettu pelastukseksi. Tämä maailma kerran katoaa.Olen tietoinen, mitä paavin kerrotaan sanoneen ammoisina aikoina valtansa pönkittämiseksi, mutta se paavi on kuollut ja kuopattu, eikä hänellä enää ole osaa eikä arpaa kenenkään Jumalaan uskovan ja Jumalan Poikaa Jeesusta kunnioittavan uskovan asioissa.
Kristus Jeesus ja hänestä Raamattuun Kirjoitetut teot sekä sanomiset ovat nyt ne oleellisen merkittävät asiat, joita uskovat kristityt tahtovat seurata uskonvaelluksessaan. Asia on Niin ja Aamen. - ei muutosta
leeviläinen kirjoitti:
Olen tietoinen, mitä paavin kerrotaan sanoneen ammoisina aikoina valtansa pönkittämiseksi, mutta se paavi on kuollut ja kuopattu, eikä hänellä enää ole osaa eikä arpaa kenenkään Jumalaan uskovan ja Jumalan Poikaa Jeesusta kunnioittavan uskovan asioissa.
Kristus Jeesus ja hänestä Raamattuun Kirjoitetut teot sekä sanomiset ovat nyt ne oleellisen merkittävät asiat, joita uskovat kristityt tahtovat seurata uskonvaelluksessaan. Asia on Niin ja Aamen.leeviläinen,. Ei nyky paavi ole tehnyt korjausta ammoisen paavin sanontaan, vaan edelleenkin heillä on sununtai pyhä, "joka on vallan perintöä alku paaviudesta".
- 1234567---
ei muutosta kirjoitti:
leeviläinen,. Ei nyky paavi ole tehnyt korjausta ammoisen paavin sanontaan, vaan edelleenkin heillä on sununtai pyhä, "joka on vallan perintöä alku paaviudesta".
Edelleenkin !
Kotimaa24 3.8.2014 Paavin kymmenen ohjetta onneen 5:des ohje: Pyhitä lepopäivä sunnuntai on perheen aikaa.
Jumalan antama sapatti ei kelpaa.
- Veli-hali
He. Tulipa tuosta mieleen Jeesuksen huudahdus.
Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille.
usko, armo, rakkaus. Jos nämä ovat hukassa, ei Jumala varmasti ilmoita itsestään mitään epäoleellisempia asioita, ennen kun nämä ovat kohdallaan omassa elämässä.
Sitten vasta soheltamaan ilmestyskirjoja, pyhäpäiviä, kasteoppeja, päähuiveja, hengenvirkoja, sun muita sivuseikkoja, etteivät paisu lukijan päätä suuremmaksi.- kysyn..
Veli-hali siksikö, et selitä ilmestyskirjaa, etkä kerro mikä on pyhäpäivä, kun usko, armo, rakkaus on vielä hukassa?
- ARMON SAANUT
KIITON JUMALALLE VELI HALISTA JOKA TOI ESILLE JUMALANSANASTA TUON TÄRKEÄN JA VARTEENOTETTAVAN TOTUUDEN JA KUN NE SAAVAT TOTEUTUA JUMALANLASTEN ELÄMÄSSÄ NIIN SILLOIN JUMALAN PYHÄHENKI JOHTAA JUMALANLAPSET KOKONAISEEN TOTUUTEEN SILLÄ AINOASTAAN VAIN PYHÄLLÄHENGELLÄ ON KYKY NÄHDÄ TULEVAISET JA JA ILMOITTAA NE VERELLÄPESTYILLE JUMALANLAPSILLE KIITOS VELI HALI OLE SIUNATTU RAKKAITTESI KANSSA JA NII KAIKKI TOISETKIN MUKANA OLLEET
- Jaakobin poika
TV7 on Ojaresten bisnes. Ilmeisen hyvin tienaavat kun joka välissä kerjätään rahaa katselijioilta. Kanavan ideana on käännyttää Suomen kansa juutalaisuuteen. Sillä kuten Sanan ja runon tuoksua ohjelman Jaakob tietää kanavan ihannoiman Israelin valtiouskonnon: juutalaisuuden mukaan vain juutalainen pääsee taivaaseen. Niinpä Jaakob käy polvirukoukseen ja rukoilee Jeesus juutalaista". Kristinuskon mukaan vain Jeesukseen uskova pääsee taivaaseen. Mutta juutalainen ei usko Jeesukseen, vaan odottaa Messiasta. TV7 ihannoi Israelia ja kutsuu sitä Jumalan omistuskansaksi. Kanavan koko porukka tietää totuuden ja on salaa kääntynyt juutalaisuuteen.
- kuulolla ollut !
Ei ole auennut Ilmestyskirkan sanoma kirjailija pastori Pekka Sartolallekaan.
Helluntailaisten harhoissa vielä kulkee.
21.4.13. Taivaan ja maan väliltä ohjelmassa kuultua ! - hyväskikäyttöä.
ylimielinen asenne ja tosi korkea käsitys omasta fiksuudestaan ja ennenkaikkea suuri röyhkeys.
tuossa edellä niitä seikkoja joilla nämä omasta mielestään "suuret" selittäjät mellastavat.
ihmisten sairasta syyllisyyden tunnetta käytetään hyväksi
samaten käytetään hyväksi niitä ihmisiä joilla elämässä ongelmia. Ei pyritäkään auttamaan ihmistä, vaan kaikki asiat hengellistetään.
Raamattu käskee auttamaan aivan konkreettisesti - sitä nämä "profeetat" eivät tee- heikkouskoinen
Voi rakkaat adventistit, viettäkää rauhassa sapattia. En silti käsitä moista "vouhotusta" ihan kuin se olisi pelastuskysymys, en kerta kaikkiaan.
"Hyväksykää joukkoonne myös sellainen, joka on uskossaan heikko, älkää ruvetko kiistelemään mielipiteistä. Joku katsoo voivansa syödä kaikkea mutta heikkouskoinen syö vain kasviksia..."Room 14.. - 1234567...
heikkouskoinen kirjoitti:
Voi rakkaat adventistit, viettäkää rauhassa sapattia. En silti käsitä moista "vouhotusta" ihan kuin se olisi pelastuskysymys, en kerta kaikkiaan.
"Hyväksykää joukkoonne myös sellainen, joka on uskossaan heikko, älkää ruvetko kiistelemään mielipiteistä. Joku katsoo voivansa syödä kaikkea mutta heikkouskoinen syö vain kasviksia..."Room 14..Kuuleppas heikkouskoinen: Nyt eletään internet aikaa, ja sanoma sapatista leviää laajalle näin internetin kautta.
Voi miten paljon on vielä pieniä ja suuria rikkaita ja köyhiä, vapaita ja orjia, jotka eivät tiedä Jumalan siunaaman ja pyhittämän sapatinpäivän olevan pyhäpäivä myöskin Uudessaliitossa.
Suuri osa eri kirkkojen sananjulistajista, julistaa sapatin kuuluvaksi Vanhaanliittoon, eikä heidän mielestään sapatti kuulu Uudenliiton kristityille. He kulkevat vielä peite silmillään suurin joukoin.
Jumalan merkki on sapatti 2.Moos.31:13.
Ilm.14:7. Kumartakaa Häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja vetten lähteet.
Ilm.14:12. Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.
Jeesus sanoikin: Sapatti on annettu ihmistä varten.
Raamatut vuosilta 1642-1907 Ilm. 22:14. Autuaat ovat ne, jotka Hänen käskynsä pitävät, että heidän voimansa elämän puussa olisi ja he porteista kaupunkiin sisälle menisivät.
- entä perjantai?
Mitäs sanotte "Perjantai Kristukselle- liikkeestä"? Mitäköhän Mooses siitä sanoisi?
- 1234567...
Tässä liikkeessä ei ymmärretä vielä sitä, että Jumalan siunaama ja pyhittämä sapatti kuuluu myöskin Uudenliiton kristityille, näin hekin kulkevat vielä peite silmillä.
Mooseksesta puheenollen Ilm.15: 2-3. Voittajat pääsevät lasimerelle veisaamaan Mooseksen, Jumalan palvelijan virttä, ja Karitsan virttä. - pysyvästiköhän
1234567... kirjoitti:
Tässä liikkeessä ei ymmärretä vielä sitä, että Jumalan siunaama ja pyhittämä sapatti kuuluu myöskin Uudenliiton kristityille, näin hekin kulkevat vielä peite silmillä.
Mooseksesta puheenollen Ilm.15: 2-3. Voittajat pääsevät lasimerelle veisaamaan Mooseksen, Jumalan palvelijan virttä, ja Karitsan virttä.Pitkäämpä näyttää peite heidän silmillään pysyvän.
- selvää.tekstiä
ylifariseuksella järki näyttää luistavan hyvin.
- selitysten.mestarit
On niin paljon järkeä kirjoituksessasi, että nostetaampas ylös.
- Ilmestyskirjanopiskelija
Olipa sekava ketju, jos tarkoitus on kertoa ketkä ovat hyviä Raamatun opettajia (näin ymmärsin otsikon perusteella). Lisäksi virheellistä tietoa TV7:sta. joka on kristillinen kanava eikä ole juutalainen. Suosittelen opiskelemaan Johanneksen Ilmestyskirjaa. Itse opiskelen hyvän opettajan johdolla vuoden mittaisella kurssilla , se on h yvin mielenkiintoista , joskin Ilmestyskirja ei ole mitenkään helppo opintokohde.
- 1234567---
Oikeat kristityt pitävät Jumalan antaman sapatin pyhänäpäivänä. Jeesuskin sanoi: Sapatti on annettu ihmistä varten, kaikkia ihmisiä varten 2000-vuotta ennen kuin juutalaisia oli edes olemassa.
Kautta aikojen on ollut niitä, jotka ovat pitäneet Jumalan antaman sapatin pyhänäpäivänä.
Myöskin edesmenneen Presidentin Mauno Koiviston isä Johannes (Juho) Koivisto piti sapatin pyhänäpäivänä. Hän oli merillä ja kokenut siellä uskonnollisen herätyksen, joka heijastui perheen elämään. Hän muunmuassa piti lauantaita pyhänäpäivänä.
Ilm.14:12. Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.
Raamatut vuosilta 1642 ja 1903 Ilm.22:14. Autuaat ovat ne, jotka Hänen käskynsä pitävät, että heidän voimansa elämän puussa olisi ja he porteista kaupunkiin sisälle menisivät.
- Pyhittäkää_Yrttii
Vittu te ootte kaikki ihan sekasin. Pitäkää sitä lomaa jos ei hauli muuten kestä, eikä sitä pidä millään satukirjoilla lisää manipuloida. Riitelette keskenänne omista opetuksistanne ja meditoitte muutenkin liikaa.
En kyllä pystynyt lukemaan ja tarkastamaan kuin 30 ensimmäistä kommentoijaa, sen verran oli hapokasta luettavaa toi teidän lähdeaineisto, kuten Jaakkk1:23:45 ja Eino-Kalevin Vanh6:66:666, joten saatan olla väärässäkin.
Rakastakaa toisianne ja tehkää rakkauden tekoja Sukupuolestanne välittämättä . Viiniä kans tarpeeks, mut ei paskat housussa sillan alla, paitsi jos tykkää sillai ottaa. Ja edellisten järjestys vapaa, eikä tuu saastaseks, päiväkskää ....
terv. Peace & Love = Happiness- se.siitä.riitelystä
Eikös totuus ja valhe kamppaile keskenään. Totuus tulee lopulta voittamaan.
- 1234567---
se.siitä.riitelystä kirjoitti:
Eikös totuus ja valhe kamppaile keskenään. Totuus tulee lopulta voittamaan.
Totuus ja valhe kamppailevat keskenään.
Katsoin tässä TV seiskan ohjelmaa: Jumala puhuu lepopäivästä. Puhujina olivat Jan ja Jou Cedercreutz. He vetosivat lepopäivään sapattina, joka korostui sunnuntaiksi.
Perjantai on valmistuspäivä ja sapatti on lauantai Jumalan siunaama ja pyhittämä päivä, joka tulee pitää pyhänäpäivänä myöskin Uudessaliitossa.
Kymmenkäskyn laki on ikuinen ja muuttamaton.
Sunnuntai viikon ensimäinenpäivä muutettiin viikon seitsemänneksi päiväksi v. 1973.
Monet lapset ja nuoret eivät tätä tiedä. Opettajien tulee opettaa lapsille totuutta, sillä heillä on Jumalan edessä suuri vastuu mitä opettavat. Heidän tulee opettaa, että nimenomaan Jumalan antama sapatti tulee pitää pyhänäpäivänä. - perintönä.vanhemmilta
1234567--- kirjoitti:
Totuus ja valhe kamppailevat keskenään.
Katsoin tässä TV seiskan ohjelmaa: Jumala puhuu lepopäivästä. Puhujina olivat Jan ja Jou Cedercreutz. He vetosivat lepopäivään sapattina, joka korostui sunnuntaiksi.
Perjantai on valmistuspäivä ja sapatti on lauantai Jumalan siunaama ja pyhittämä päivä, joka tulee pitää pyhänäpäivänä myöskin Uudessaliitossa.
Kymmenkäskyn laki on ikuinen ja muuttamaton.
Sunnuntai viikon ensimäinenpäivä muutettiin viikon seitsemänneksi päiväksi v. 1973.
Monet lapset ja nuoret eivät tätä tiedä. Opettajien tulee opettaa lapsille totuutta, sillä heillä on Jumalan edessä suuri vastuu mitä opettavat. Heidän tulee opettaa, että nimenomaan Jumalan antama sapatti tulee pitää pyhänäpäivänä.Sunnuntaita opettavat. Sunnuntai pyhäkoulussa käynyt.
- Anonyymi
1234567--- kirjoitti:
Totuus ja valhe kamppailevat keskenään.
Katsoin tässä TV seiskan ohjelmaa: Jumala puhuu lepopäivästä. Puhujina olivat Jan ja Jou Cedercreutz. He vetosivat lepopäivään sapattina, joka korostui sunnuntaiksi.
Perjantai on valmistuspäivä ja sapatti on lauantai Jumalan siunaama ja pyhittämä päivä, joka tulee pitää pyhänäpäivänä myöskin Uudessaliitossa.
Kymmenkäskyn laki on ikuinen ja muuttamaton.
Sunnuntai viikon ensimäinenpäivä muutettiin viikon seitsemänneksi päiväksi v. 1973.
Monet lapset ja nuoret eivät tätä tiedä. Opettajien tulee opettaa lapsille totuutta, sillä heillä on Jumalan edessä suuri vastuu mitä opettavat. Heidän tulee opettaa, että nimenomaan Jumalan antama sapatti tulee pitää pyhänäpäivänä.Paavi on hereillä. Hän aina välillä muistuttaa, että ei unohtuisi.
Uutinen COP27-ilmastokonferenssista, jossa maailman johtavat tahot pyrkivät löytämään ratkaisuja ilmaston lämpenemisen estämiseen . Paavi Franciscus lähetti terveisensä kokoukseen ja muistutti osallistujia ajatuksestaan sunnuntain asettamisesta koko maailman lepopäiväksi maailman pelastamiseksi, kuten hän esitti jo vuonna 2015.
Paavi ei maininnut sanallakaan Jumalan antamasta sapatista. Jumala muistattaa sapatista "MUISTA". Jumalan antama sapatti kuuluu myöskin Uuden Liiton kristityille pyhäpäiväksi.
1234567--- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavi on hereillä. Hän aina välillä muistuttaa, että ei unohtuisi.
Uutinen COP27-ilmastokonferenssista, jossa maailman johtavat tahot pyrkivät löytämään ratkaisuja ilmaston lämpenemisen estämiseen . Paavi Franciscus lähetti terveisensä kokoukseen ja muistutti osallistujia ajatuksestaan sunnuntain asettamisesta koko maailman lepopäiväksi maailman pelastamiseksi, kuten hän esitti jo vuonna 2015.
Paavi ei maininnut sanallakaan Jumalan antamasta sapatista. Jumala muistattaa sapatista "MUISTA". Jumalan antama sapatti kuuluu myöskin Uuden Liiton kristityille pyhäpäiväksi.
1234567---Sapatti tie on kaita tie. Suurta osaa ihmiskuntaa, ei kaita tie kiinnosta.
Jumalan kunniaksi. PSALMI 92. Vanhurskaan Jumalan kunniaksi. . . VIRSI, sapatinpäivä-laulu. . . Hyvä on Herraa kiittää ja veisata kiitosta sinun nimellesi, sinä Korkein.
1234567--- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sapatti tie on kaita tie. Suurta osaa ihmiskuntaa, ei kaita tie kiinnosta.
Jumalan kunniaksi. PSALMI 92. Vanhurskaan Jumalan kunniaksi. . . VIRSI, sapatinpäivä-laulu. . . Hyvä on Herraa kiittää ja veisata kiitosta sinun nimellesi, sinä Korkein.
1234567---Herätyksestä puhutaan paljon, jos ja kun herätys tulee, niin viimeinen herätys on sapattiherätys. Tämä on tosi.
1234567--- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Herätyksestä puhutaan paljon, jos ja kun herätys tulee, niin viimeinen herätys on sapattiherätys. Tämä on tosi.
1234567---Jatkoa: Mitä kumoutui ristillä ? Kaikki ne käskyt ja lait säädöksineen, jotka varjona, esikuvallisesti viittasivat Kristukseen, kuten uhrilait. Enää ei tarvitse uhrata karitsoita. Katso Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnit.
Juutalaisilla oli kahdenlaisia sapatteja.
VIIKKOSAPATTI PERUSTUI JUMALALLISEEN ESIMERKKIIN JA ANNETTIIN JO LUOMISESSA IHMISELLE.
Israelille annettiin myös vuosisapatteja, joita vietettiin määrättyinä päivinä kerran vuodessa. Kuten suuri sovintopäivä ja soittamisen sapatti, uudenkuun juhlapäiviä ja vuosisapatteja, JOTKA VIITTASIVAT KRISTUKSEEN JA KUMOUTUIVAT HÄNESSÄ TÄYTTYMYKSENÄ.
Jeesus sanoi: En ole tullut kumoamaan lakia ja profeettoja, vaan täyttämään. Kymmenkäskyn laki sapatti mukaan lukien kuuluu myöskin Uuden Liiton kristityille.
1234567--- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jatkoa: Mitä kumoutui ristillä ? Kaikki ne käskyt ja lait säädöksineen, jotka varjona, esikuvallisesti viittasivat Kristukseen, kuten uhrilait. Enää ei tarvitse uhrata karitsoita. Katso Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnit.
Juutalaisilla oli kahdenlaisia sapatteja.
VIIKKOSAPATTI PERUSTUI JUMALALLISEEN ESIMERKKIIN JA ANNETTIIN JO LUOMISESSA IHMISELLE.
Israelille annettiin myös vuosisapatteja, joita vietettiin määrättyinä päivinä kerran vuodessa. Kuten suuri sovintopäivä ja soittamisen sapatti, uudenkuun juhlapäiviä ja vuosisapatteja, JOTKA VIITTASIVAT KRISTUKSEEN JA KUMOUTUIVAT HÄNESSÄ TÄYTTYMYKSENÄ.
Jeesus sanoi: En ole tullut kumoamaan lakia ja profeettoja, vaan täyttämään. Kymmenkäskyn laki sapatti mukaan lukien kuuluu myöskin Uuden Liiton kristityille.
1234567---Niinhän on kirjoitettu, että harvat ovat ne jotka sen tien löytävät, joka elämään vie.
- Anonyymi
Fiktiivinen romaani raamattu mikä tahansa muukin kirjoitettu ja sepitetty tarina.
Ei siinä mitään ihmeellistä, J kävi huorissa niin kuin muutkin aikalaisensa. - Anonyymi
Katsoin Himlen TV seiskasta David Pausonin julistusta, kuinka ollakaan, hän kävi sapatin kimppuun ja sanoi: Ei olla enää sapatti lain alla. Epäkunnioittavaa julistusta.
En haluaisi olla Pausonin housuissa viimeisellä tuomiolla.
1234567---- Anonyymi
Tätä ei Pausoni ehkä tiennyt.
Tri Eck
Kirkko on muuttanut sapatin viettämisen sunnuntaille omalla vallallaan, ilman kirjoituksia.
- Tri Eck, lakimies ja roomalaiskatolisen kirkon esitaistelija väittelyssään Martti Lutherin kanssa.
Convert's Catechism
Katolisen, käännynnäisen katekismus, Reverend Peter Geiermann C.Ss.R., joka sai 25.1.1910 paavi Pius X:nen "apostolisen siunauksen", sanoo sapatin muuttamiskysymyksestä: KYSYMYS: Mikä päivä on sapatti ? VASTAUS: Lauantai on sapatti. KYSYMYS: Miksi vietämme sunnuntaita lauantain sijaan ? VASTAUS: VIETÄMME SUNNUNTAITA LAUANTAIN SIJAAN SIKSI, ETTÄ KATOLINEN KIRKKO LAODIKEAN KIRKOLLISKOKOUKSESSA 364 jKr. SIIRSI SEN PYHYYDEN LAUANTAILTA SUNNUNTAILLE. 2. painos, s. 50.
Jesaja kirjoittaa: Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton.

1234567---Tämä kirjoitus Adventismi palstalla 4.5.2008. Adventisti ylifariseus_1:sen kirjoitus. Hyvin ymmärrettävää.
ILMESTYSKIRJAN PETO TUNNISTETTU.
Kumpi on tärkeämpää tälle ajalle, tunnistaa peto vaiko hänen merkkinsä.
Jos tunnistetaan jalan jäljet, mutta ei kulkijaa, on rosvo merkeistä huolimatta karkuteillä. Jos tunnistetaan peto, mutta ei tunnisteta hänen tapojaan merkitä askeleitaan, voidaan joutua pedon merkitsemäksi saaliiksi.
Monet pitävät mikrosirua pedon merkkinä, ja monelle raha on paholaisen verta, joka merkitsee omistajansa paholaisen merkille.
Yhtä kaikki, heille ei selviä kuka on paholaisen merkin takana oleva peto, ja kuinka se tunnistetaan. Vastauksia etsitään kaikkialta muualta kuin Raamatusta, vaikka Raamattu on itsensä tulkki.
Mikrosirut ja erilaiset valvontavälineet, ovat kyllä pedon hallussa olevia välineitä, mutta niiden avulla kumarretaan muutakin kuin petoa.
Tekniikka on aina ollut pedon etsijöiden hampaissa, mutta junakaan ei ollut peto, vaikka radan päästä löytyikin hirviö.
Mikrosiru ei ole peto ja rahakin on vaihdon väline, jolla peto hallitsee kaupan ja työelämän ja kirkollisen toiminnan aikatauluja omalla jumalattomalla tavallaan. Kuitenkaan kansa ei tunnista petoa, sillä se pukeutuu karitsan vaatteisiin, ja rakentelee sille kirkkoja, saaden sen kumartamaan itseään.
Raamatun tuntomerkit pedosta löytyvät Raamatusta ja Lutherin kirjoituksista "Ompa paavi, eli antikristus rohjennut muuttaa Jumalan kymmentä käskyäkin, muuttaen sapatin sunnuntaiksi".
Kahdeksan Raamatunkohtaa Danielin kirjasta ja Ilmestyskirjasta vahvistaa Lutherin käsitykset oikeiksi.
Paavi ei ole Kristuksen viransijainen maan päällä, vaan Pyhä Henki.
Vicarivs Filii Dei=666 kirjainten numeroarvot Ison Tietosanakirjan mukaan. Historia ja Raamattu kertovat pedosta ja sen merkistä samalla tavalla, eikä Jumalan ikuinen merkkikään ole salassa Raamatun sivuilta.
1. Ensimmäiseksi peto menee Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
2. Toiseksi peto muuttaa ajat ja lait ja surmaa Jumalan pyhiä.
3. Kolmanneksi pukeutuu helakan punaan ja purppuraan, joka on katolisen kirkon tunnusväri.
4. Neljänneksi asuu kaupungissa jossa on seitsemän kukkulaa, eli Roomassa.
5. Viidenneksi peto saa kuolinhaavan ja paranee.
6. Kuudenneksi hallinta-aika 1260 vuotta, ennen kuolinhaavaa jolloin säkkipukuiset todistajat (Vanha ja Uusi Testamentti) levitettiin omalla kielellä Latinan sijasta, joka on pedon kieli nykyäänkin.
7. Seitsemänneksi on maan porttojen ja kauhistusten äiti, eli äitikirkko joka on Rooma.
8. Kahdeksanneksi saa kaikki pienet ja suuret kumartamaan itseään, sen jonka kuolinhaava parani, eli paavin.
Nykyinen Eurooppa todistaa kaiken oikeaksi katolisen kirkon vaikutusvallan kasvaessa ja sunnuntailakien korostuessa.
Pedon muuttama lepopäivä "sunnuntai" on ollut pedonmerkkinä siitä alkaen kuin se on ollut katolisen vallan tunnusmerkki, eli vuodesta 321 jKr. lähtien.
Tuomioiden julistaminen on eri asia, kuin merkin aikaansaaminen paavin toimesta keskiajoista lähtien, mutta merkki säilyy muuttumattomana ajan loppuun saakka.
Vertailukohteet. 2. Moos.31:12-18 ja Ilm.13:11-18 5.Moos. 6:1-8
Jumalan merkki ja pedon merkki vastakkain rangaistuskin sama, eli kuolemantuomio. Jumalan merkin rikkomisesta tuomio on iankaikkinen, ja pedon merkin kohdalla, se on pedon aikakauteen liittyvä rangaistus.
1234567---
- Anonyymi
Raamattu on just niin vaikeaselkoinen, kuin tuhansia vuosia vanhojen tarinoiden soveltaminen nykyiseen elämänmenoon voi olla. Tv7 on täynnä tätä selitysten sekamelskaa. Raamatussa on sentään olemassa omanlaisensa punainen lanka. Tv7:ssa tuollaista lankaa on turha etsiä. Langanpätkiä sitä vastoin tulee tuutin täydeltä ja ympäri vuorokauden.
- Anonyymi
siinäpä se , kun eivät löydä sitä raamatun "punaista lankaa" , niin , sitten menee siihen "selittämiseksi" > selittelyksi .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1364215Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3232126Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik31944Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481851- 1061780
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4461739Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4771594MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar551375Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4641300Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441296