yäk.......
YLE:n anto on...
½!"#¤%&/
452
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei ihme, että kepulaiset tuntevat itsensä sangen huonovointisiksi.
vain kärsivat edelleenkin vaalitappiokrapulaansa Ylenannon muodossa.
Oppositiossa olohan ei itsensä YLEntäneille demumafialaisille ole mieleen, kun ei pääse nimittämään omiaan avainvirkoihin, jotta sosialisointi, tai Pohjois-Korealaistaminen edistyisi.
Nyt SAK/demarimafia puna-YLEN, kuin myöskin muun punamedian, sekä rahaluopiotoimittajien avustamana suuntaa iskukärkensä vain yhteen, koko lauman sijasta, kuten hyeenat.
Nyt onkindemarimafian tarkoituksena tiputtaa ajojahdillaan aina yksi vahva kerrallaan, jotta saisivat heikennettyä muut puolueet edes lähelle omaa mitättömyyttään.
Hätä tulee noille "urpilaisille", vaikka kovaa koilottavatkin, jos ja kun tuo ajojahtinsa vain saa aikaan sen, että sak:n rahahanakin joudutaan sulkemaan, tai sitten, se joutuu antamaan tasapuolisesti kaikille.
Eli jäsen määrää itse mille puolueelle hänen rahansa on ohjattava.
Ylen johdosta on jungnerin erottava, samoin, kuin Suvi Lindeenin viestintäministerin paikalta. Miksi tuollainen helvetin mitääntekemätön paska tuohonkin ministerin virkaan piti valita?
Antoiko Oulun-mafia ohjeistuksen, ja hieman ehkä rahaakin?
kokoomus on kohta ahtaalla, ja voi nipin napin säilyttää hallituspaikkansa vaalien jälkeen.
Demarit on takuulla oppositiossa edelleen jatkossakin.
Eihän kenenkään tarvitse erota. Ihmisten pitää vain muistaa tämä savolainen metodi, jolla asiaohjelmatkin tehdään. Mitään ei siis kannata uskoa mitä A-studiosta, Ajankohtaisesta kakkosesta jne tulee. Asiat ovat vain kuulopuheita, dokumentteja ei ole esittää väitteiden tueksi jne. Yle viihdyttää. Lähdetään siitä, että ohjelmat ovat Seiskan tasoa paitsi että Seiskan jutuissa yleensä jonkin verran totta.
että joutuu 400 työntekijääkin pois potkimaan. Ei siinä Korvolat paljon paina.