Vittumaista, miksi ihminen on näin helvetin tyhmä. Masennusta yksinäisyydestä johtuen, työttömyys, lähestyvä asepalvelus ja noista kaikista yhdessä vitunmoinen stressi. Jos olisin yhden baari-illan jättänyt väliin, tässä kierteessä ei nyt oltaisi. Raha riitti kaljaan ja vittu oli vielä kuukin lopussa eli olisin saanu luultavasti tuetkin jo seuraavan viikon lopussa. Noh, sitten iski ahdistus ja oli pakko päästä baariin katsomaan ihmisiä koska muuten olisi voinut tapahtua vaikka mitä. Otin 50 euron pikavipin. Seuraavaksi yllättikin yllättävän suuri puhelinlasku, 70 euroa ja siihen päälle tuo 50 ( korot) pikavippi. Seuraavassa kuussa rahat oli loppu paria viikkoa ennen kuun loppua. Otin 100 euron pikavipin ja sitten vielä 50 euron vipin, kun ei tuet jonkun tyhmän harjoittelijan takia tullu sillon ku piti. Tässä sitä nyt ollaan ja aikaa kulunut muutama kuukausi. Tänään sain perustuen elämiseen (n. 400 euroa). Pikavippejä makselin ja pakolliset muut laskut, joihin muuten kuului myös 52 euron puhelinlasku, josta 30 euroa on tullut pikavippien hakemisesta. Niiden viestienhän hinnat on vähän alle pari euroa ja niitä joutuu joka kerralla laittamaan ainakin pari. Nyt on tilillä 47 euroa ja vielä 241 euroa jäljellä. Maksoin ne vipit joissa oli eräpäivä jo mennyt mutta vielä tosiaan nuo olisi. Eli luultavasti joudun ottamaan lisää vippiä, jotta saisin nuo maksettua ja rahaa elämiseen.
Kuinka nopeesti ne lähettää yleensä huomautuslaskun siihen kuuluvien viivästyskorkojen kanssa? Kuinka nopeesti luottotiedot yleensä menee? Tekisi mieli vitkutella noiden kanssa niin kauan kuin mahdollista mutta kuitenkin ennen pitäisi maksaa kun tulee lisäseurauksia. Mitä te kokeneemmat tässä suosittelisitte tekemään? Tuttavilta lainaaminen ei tule tässä tapauksessa kysymykseenkään. Porukoilta pystyn ehkä 40 euroa kuun lopussa lainaamaan mutta enempää en koska heilläkin on aika tiukkaa vaikka töissä käyvätkin. Haluaisin pitää tämän vippikierteen ainakin läheisimmiltä tuttavilta ja sukulaisilta salassa ja hoitaa tämän itse kuntoon jotenkin. Kaikki vinkit on tarpeen, vipin joudun tosiaan vielä ottamaan mutta tarkoitus olisi ettei tämä kierre enää montaa kuukautta jatkuisi. Voiko tässä jotain muita seurauksia tulla viivästyskoron lisäksi, kun tosiaan olen työtön työnhakija, 20 vuotias ja asun sosiaalitoimiston tukien varassa?
Pääsispä äkkiä töihin... saisi maksettua noi paskat pois alta. Ja sen päätin, että sitten kun tästä kierteestä päästään, niin en enää KOSKAAN ota pikavippiä.
Kuinka nopeesti ne lähettää yleensä huomautuslaskun siihen kuuluvien viivästyskorkojen kanssa? Kuinka nopeesti luottotiedot yleensä menee? Tekisi mieli vitkutella noiden kanssa niin kauan kuin mahdollista mutta kuitenkin ennen pitäisi maksaa kun tulee lisäseurauksia. Mitä te kokeneemmat tässä suosittelisitte tekemään? Tuttavilta lainaaminen ei tule tässä tapauksessa kysymykseenkään. Porukoilta pystyn ehkä 40 euroa kuun lopussa lainaamaan mutta enempää en koska heilläkin on aika tiukkaa vaikka töissä käyvätkin. Haluaisin pitää tämän vippikierteen ainakin läheisimmiltä tuttavilta ja sukulaisilta salassa ja hoitaa tämän itse kuntoon jotenkin. Kaikki vinkit on tarpeen, vipin joudun tosiaan vielä ottamaan mutta tarkoitus olisi ettei tämä kierre enää montaa kuukautta jatkuisi. Voiko tässä jotain muita seurauksia tulla viivästyskoron lisäksi, kun tosiaan olen työtön työnhakija, 20 vuotias ja asun sosiaalitoimiston tukien varassa?
Pääsispä äkkiä töihin... saisi maksettua noi paskat pois alta. Ja sen päätin, että sitten kun tästä kierteestä päästään, niin en enää KOSKAAN ota pikavippiä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Eli tarvisit rahaa n. 400e?? Meneppä verkkopankkiin ja hae kulutusluottoa.. Sillä selviät, noin pienen lainan saat helposti,vipillä älä maksa vippiä,se on loputon suo.. Ethän sä oo edes kusessa vielä.. Mulla alkukesästä erääntyi n.6000e vipit ja kulutusluotot kuukauden sisään.. Tiliä saan n. 1400e/kk.. Voin kertoa että siinä oli kyllä temppuilua kerrakseen että noista selvisin.. Tai selvisin, maksan niitä vieläkin mutta luottotiedot säilyi...
Niin.. Ja huomautuslasku lähtee yleensä jos vippi 8-10pv myöhässä.. Posti kuskaa sitä n. 4pv.. Tai niin että jos maanantaina lähettävät sen niin torstaina perillä.. Sen jälkeen voit hyvin viikon odottaa ja maksaa vipin vasta sitten.. Luottotiedot menee kun maksu myöhässä alkuperäisestä eräpäivästä yli 60 päivää..
Sama tilanne itselläni että sossun tukien varassa olen.
Lähes kaikki ottamani vipit ovat perinnässä, olen maksusuunnitelmat tehnyt mutta eipä niitäkään noilla tuilla voi mitenkään maksella. Olen tehnyt sillälailla että maksan pikkusummia kuukaudessa vippejä. Tosin jotkut perintäfirmat lisäilevät perintäkulujaan lisää ja lisää. Maksusuunnitelmat ovat purkautuneet kun en ole pystynyt noudattamaan.
Itse toivoisin saavani töitä, jotta saisi vipit maksettua pois. Olen ajatellu yhden tai kaksi vippiä ottaa jotta saisi joitakin pienempiä vippejä niillä maksettua pois.
Velkaneuvojan luona olen käynyt ja siitä ei apua ollut. Vaikka velkaneuvoja erittäin ymmärtäväinen oli ja ei valittanut, että mitä varten olet vippejä ottanut.
Eipä tässä oikeen muuta voi toivoa kun töitä tai kenosta voittoa.
Tsemppiä sulle!
Aivan tasan tarkkaan löytyy töitä.. Varamiespalveluun vaan yhteyttä! Ei se nyt todennäkösesti mitään paskan hääviä hommaa ole mitä sieltä saa mutta mun mielestä typerä velloa itsesäälissä jos ei löydy motivaatiota noihin hommiin. Tekee niitä vaikka sitten vaan sen aikaa että saa vipit kuitattua.
muuta ei voi sanoa
kuule kaveri,kerro vanhemmillesi,jos on tai sukulaisillesi.mun poika oli vetäny ittensä täysin puhki pikavipellä ja nettipokerilla.kerto mulle ku oli puol vuotta sählänny.juteltiin asiat selväks ja sain hoidettuu osan,mutten kaikkea,kun en ole miljönääri.nyt on sälliltä luottotiedot menny,mut on duunissa ja vouti ei pääse liksaan ku on niin pieni palkka ja kova vuokra.jätkä on 21 ja kova sauhuumaan.älä masennu.monella on asiat paljon pahemmin
Kuulostaa tutulta....itse taidan rikkoa suomen ennätyksen vippijen osalta..
Tuntuu jotenkin oudolta lukea "sloittelijoiden" tarinoita. Kun itse myös aikoinaan ajattelin ottaa "vaan" muuta vippi/laina ja tässä nyt ollaan. Velkaa uo:ssa 50.000€ ja tuleivaisuuteen ei liity puhtaat luottotiedot.
Voi kun ymmärtäisit lopettaa nyt. Velkaantuminen on vakava asia,
Vippi tuntuu helpommalta kun enemmän töitä. Mutta sun summat on niin pienet, eli TÖIHIN! Ihan minne vaan, ja HETI!
Tuo on aika pieni velkahelvetti vielä.
Mulla oli samoilla tuloilla 4000 euroa pahimmillaan, yksi päivä päätin vain etten maksa noita enää. Suosittelen sulle samaa että annat tulla vaan niitä muistutuksia ja sun muita ja maksat niitä vippejä yksi kerrallaan pois sen mukaan mitä pystyt, ne toki kasvavat korkoa mutta niin ne kasvavat samalailla jos maksat vippejä vipeillä, oikeastaan uskon että jäät voitolle kun jätät ne vipit ottamatta. Ne puhelinlaskutkin kannattaa ottaa huomioon kun mietit tätä vaihtoehtoa.
Itselläni tuo ajautui tosiaan ulosottoon asti, sillon kirosin että jos olisin tajunnut juuri tuossa 300-400 euron "toivottomassa" tilanteessa ottaa rauhassa ja maksella ajallaan niin tällä hetkellä olisi luultavasti luottotiedot tallessa. Eipä tuo mun elämää kaatanut vaikka luottotiedot meni, nykyään myös osaa olla stressaamatta siitä että mitä jos muutama lasku myöhästyy hiukan.
Jumalauta mitä itkuiikkoja!!! muutama satanen lainaa ja kitissään ku pikkuiikat. Ite oot ongelman aiheuttanu ja turpa kiinni.
Isompiakin ongelmia on lellipenikka.