Anna seuraa Lindan jalanjälkiä

Annan vuoro!

Anna Abreun hittisingle Vinegar julkaistaan digitaalisesti ensi kuussa Isossa-Britanniassa. Esikoisalbumi Now pääsee julkaisuun puolestaan pari viikkoa myöhemmin. Jo nyt Annan musiikkivideo Vinegar -biisille on toimitettu The Box -musiikkikanavalle sekä Channel 4:lle.

Jos hyvin käy, niin Annasta tulee tunnetuin suomalaisartisti Isossa-Britanniassa! Näin hän seuraisi viulisti Linda Lampeniuksen jalanjälkiä; Lindastahan tuli maassa etusivun uutinen kesällä -97, kun hän esiintyi muun muassa Cats- ja Oopperan kummitus -hittimusikaalit säveltäneen lordi Andrew Lloyd Webberin Metal Philharmonic -rock-sinfonian solistina säveltäjän henkilökohtaisesta kutsusta.

Lindasta tehtiin valtavasti lehtijuttuja brittilehtiin, muun muassa etusivun artikkelit The Suniin ja The Sunday Timesiin. Lisäksi hän esiintyi Channel 4:n ja ITV:n aamuohjelmissa, ja esiintyminen Royal Albert Hallissa näytettiin BBC:n kautta. Pari vuotta myöhemmin Linda on etusivun uutinen uudestaan, kun hänen klassinen levynsä julkaistiin maailmanlaajuisesti Lontoossa. Musiikki soi päivittäin Ison-Britannian Classic FM -kanavalla, klassisen musiikin lehdissä oli kiittäviä arvioita ja kansijuttuja, Linda esiintyi useilla TV-kanavilla muun muassa samassa ohjelmassa Mariah Careyn kanssa miljoonille katselijoille.

Anna, nyt on jo korkea aika saada toinen suomalaisartisti tähdeksi Isoon-Britanniaan!

21

1773

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HH

      Lindastahan tuli kuuluisa kun esiintyi Playboyssa. Pygmivartaoinen ja pullaposkinen Anna tuskin kelpaa miestenlehteen....

      • Tuuli K

        Playboy tuli vasta paljon myöhemmin..

      • oree

        käykö Annalle samoin kuin Arille? Veikkaan parempaa menestystä, koska tekee enemmän uransa eteen!

      • uw
        oree kirjoitti:

        käykö Annalle samoin kuin Arille? Veikkaan parempaa menestystä, koska tekee enemmän uransa eteen!

        Lontoossa Camdenissa. Toivottavasti Annakin sitten joskus.

      • Vielä on matkaa..
        uw kirjoitti:

        Lontoossa Camdenissa. Toivottavasti Annakin sitten joskus.

        tai edes London Astoriin.. Tavastialle ovat varmaan päässeet jo?

      • abröö
        Vielä on matkaa.. kirjoitti:

        tai edes London Astoriin.. Tavastialle ovat varmaan päässeet jo?

        ollut esiintymässä Tavastialla? En ole ainakaan kuullut et olis.

        Mut toi Linda ei koskaan tule saaavuttamaan, mitä tämä nainen on saavuttanut.
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Karita_Mattila

        Oikeestaan tää on Mattilan häpäisy linkittää abröön palstalle juttuja hänestä.

      • ''''''''''
        Vielä on matkaa.. kirjoitti:

        tai edes London Astoriin.. Tavastialle ovat varmaan päässeet jo?

        Tavastialla, mutta Ari on keikkaillut siellä muutaman kerran vuosittain omien bändiensä kanssa sekä Raskasta joulua -konserteissa.

      • Vihdoin keskustelua
        abröö kirjoitti:

        ollut esiintymässä Tavastialla? En ole ainakaan kuullut et olis.

        Mut toi Linda ei koskaan tule saaavuttamaan, mitä tämä nainen on saavuttanut.
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Karita_Mattila

        Oikeestaan tää on Mattilan häpäisy linkittää abröön palstalle juttuja hänestä.

        Linda on crossover artisti, kun taas Mattila on ollut koko elämänsä ajan vain oopperalaulaja, eli eihän näitä kahta voida edes oikeastaan vertailla - ja miksi pitäisikään. Molemmat tekevät sitä, mistä tykkäävät, ja toistaiseksi töitä riittää.

        Tuollaiset "tää on Mattilan häpäisy linkittää abröön palstalle juttuja hänestä" -jutut ovat ihan höpö höpöä ja turhaa :)

    • ---::---

      Ja eiköhän se Lordi kuitenkin ole se tunnetuin suomalainen artisti, vaikka Anna tekisi mitä. Lordilla sentään on omalaatuinen leima, kun taas Anna on ihan tavallinen laulaja.

    • ---::---

      Enpä tiedä, Annan musiikki on niin tavanomaista eikä jää mieleen. Sellainen ei myy enää tänä päivänä hyvin, tarvitaan jotain persoonallisempaa, luulen. Ja levyjä ja singlejä julkaistaan Iso-Britanniassa jatkuvasti, eli tusinatavaraa on suurin osa. Oletan että Annasta ei mitään suurta tähteä siellä tule.

      Mielipide vain, älä suutu.

    • ........

      mutta won't happen. Anna on tusinakamaa, musiikillisesti ja ulkonäöllisesti, ja jommankumman osaston pitäisi olla huippuunsa hiottu jotta menestystä tulisi. Plus tietysti agressiivinen markkinointi, jota Annan osaksi ei missään kuviteltavissa olevassa tilanteessa koituisi.

      • Elisa -90

        Olen samaa mieltä...

      • portu
        Elisa -90 kirjoitti:

        Olen samaa mieltä...

        Hänhän on lasten suosikki tälläkin, tuskin brittilapset alkaa fanittaa,

      • ah ah
        portu kirjoitti:

        Hänhän on lasten suosikki tälläkin, tuskin brittilapset alkaa fanittaa,

        Ja miesten suosikki seksikkyydellään. uuh.

      • Vain vierailija...
        ah ah kirjoitti:

        Ja miesten suosikki seksikkyydellään. uuh.

        HAAAHHAAAHHHAAAH!

        Ei oo todellista, tyyppi on joku 13-vuotias ipana joka on just oppinut sanan seksi. Ei siis... Jestas.
        Ensinnäkin: Lisäisin sanan "joidenkin"
        Toiseksi:Poistaisin sanan "miesten" ja korvaisin sen sanalla "lasten"
        Tähän mennessä on muodostunut lause : Joidenkin lasten

        No niin. Kolmanneksi poistaisin sanan "seksikkyydellään" ja lisäisin joitakin muitakin sanoja... ( mm. näiden kuvien perusteella)

        http://www.voice.fi/files/member_blogs/4209240_490d7df322338.jpg
        http://suomenkuvalehti.fi/s/mediagallery/2009/3/15/128530/wj151378u.jpg
        http://img.mtv3.fi/mn_kuvat/mtv3/viihde/555_px_leveat_kuvat/576573.jpg
        http://www.freeyourmind.fi/soundit/radio/2007/kuvat/radio_vieraat_003_281107.jpg

        ja korvaisin sanan "materialismilla ja populaarikulttuurin stereotypioilla höystetyllä latteudellaan"

        Eli: "Anna on joidenkin lasten (sekä muutaman vanhemman poikkeuksen) suosikki materialismilla ja poulaarikulttuurin stereotypioilla höystetyllä latteudellaan.

        Anteeksi että olin töykeä. Naurattaa vaan vieläkin toi "Uuh AAH Anna on SEKSIKÄS AH AH UUUUUUH"

        Hohhoh... Myötähäpeä paras häpeä.

      • Jesse -88
        Vain vierailija... kirjoitti:

        Yhdyn edelliseen. Naurattaa.

      • what an idiot

        You sir, are an enormous faggot.

      • Kirjoitusvirheitä
        what an idiot kirjoitti:

        You sir, are an enormous faggot.

        And your english sucks...

    • sitten-.-.-.-

      Lindan kävikään. Pääsi suomen X-factorin tuomariksi.

    • Kysymys vaan

      Ihan uusi juttu mulle..aika outoo kun en koskaan ole kuullut :-|

      • Mmmmh

        Ku ei lehdis ainakaa oo ollu siitä. Tiedän kyl et on naimissa ja sil on lapsi, ja sit et on ollu Baywatchissa :-P

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      91
      3942
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      97
      3307
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      125
      2617
    4. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      207
      1938
    5. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      20
      1774
    6. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      80
      1675
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      95
      1668
    8. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      110
      1529
    9. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1291
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      57
      1192
    Aihe