Kaikki asumiseen liittyvät säätiöt syyniin. Suomessa pitäisi selvittää, ketkä keräävät sinänsä laillista puoluetukea (hyvä-veli-rahaa) istumalla säätiön omistaman asuntoyhtiön hallituksessa ja laskuttavat ylihintaisia kokouspalkkioita. Tämä tyhjästä maksaminen on puoluepukareiden rahastustapa, joka on laillinen mutta ei hyväsyttävä
Kaikki säätiöt syyniin!!!
Kaikki säätiöt syyniin!!!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jossain lehdessä oli laskettu, että pelkästään Kaikkosen osuus palkkioista korotti vuokraa keskimäärin kuusi euroa asuntoa kohden kuukaudessa. Siinä perikepulainen näkemys nuorten asumisen tukemisesta.
Kaikki nuo kun laskee yhteen, niin lopulta siitä tulee se summa joka selittää sen miksi jenkeillä on nimellisesti suomea pienempi bkt (ks. wikipedia) mutta elintaso moninkertainen.
Olin vuoteen 2003 asti 36 asunnon taloyhtiön hallituksessa ja lopettaessani hallituksen jäsenen vuosipalkkio oli tuolloin kymmenen euroa ja puheenjohtajan viisikymmentä euroa. Summa korvasi suunnilleen aiheutuneet puhelinkulut ja asiat tuli hoidettua silläkin tavalla. Jopa niin hyvin että toisinaan vuosikokoukseen ei tullut hallituksen jäsenten lisäksi ketään muuta. Tyytymättömyyshän saa yleensä porukat liikkeelle.
Tuhansien eurojen vuosipalkkiot ovat selvää poliitikon tukirahaa.