Tilanteeni on sellainen, jollaista en kenellekään toivoisi. Olen 23v. nuori nainen ja mieheni paria vuotta vanhempi. Olemme olleet avoliitossa puoli vuotta ja nyt odotamme vauvaa (9rv) Olen potenut vauvakuumetta monen monta vuotta ja nyt tunsimme ajan olevan sopiva. Olemme äitini kanssa hyvin läheisiä ja hän on kovakin puuttumaan asioihini. Jollain tavalla hänellä on "valta" minuun, jonka olen kokenut jopa turvallisenakin. Kerroin viime viikolla raskaudestani ja hän on siitä lähtien "painostanut" aborttiin. Hän sanoo, että on mun oma päätös eikä häntä saa syyllistää. Kuitenkin hän selkein sanoin tuo ilmi puheluissamme etten pysty yhdistämään yliopisto-opintojani ja vauvaa, en jaksaisi vauvanhoitoa, rahat eivät tulisi riittämään (kummatkin olemme opiskelijoita), minusta ei olisi tässä vaiheessa äidiksi. "Älä lapskulta pilaa elämääsi" Näin hän minulle sanoi. Kauheinta tässä on kun omat tunteet ovat hormoneista sekaisin - alan itse samastumaan näihin äitini sanoihin, vaikka mieheni yrittää kovasti etten kuuntelisi äitiäni. Tämä on aivan kauhea tilanne! Osaisiko kukaan auttaa?
Kun oma äiti ei hyväksy raskautta?
surukyynel
41901
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Heippa,
Tilanteeni on muuten aikas erilainen, mutta äitini negatiivinen suhtautuminen raskauteeni yhdistää. Olen 31-vuotias, mieheni on minua 20 vuotta vanhempi. Olemme olleet 10 vuotta yhdessä. Siis 10 vuotta! Mieheni olisi halunnut kanssani lapsia jo vuosia sitten, minä vasta nyt. Ja nyt olen raskaana (rv14).
Äitini suhtautuminen parisuhteeseeni oli aluksi jyrkän negatiivista, sittemmin lieventynyt ja viimeiset 6 vuotta olemme käsitykseni mukaan olleen sulassa sovussa kaikin puolin. Meillä on yhteinen kesäpaikkakin, ja äitini on kohdellut myös miestäni todella ihanasti.
No, kun sitten kerroimme vauvauutisista reilu kuukausi sitten, äitini kommentti oli se, ettei hän pidä uutisista yhtään. Hänen mielestään on täysin vastuutonta hankkia lapsia iäkkään miehen kanssa, ja hän myös kysyi, mitä päässäni oikein liikkuu, kun olen tähän päätynyt.
Herranjestas, olenhan jo "hedelmällisimmän" aikani ohittanut nainen. Onhan se nyt kamalaa, jos haluan lapsia. Olenhan jo kouluni käynyt, työelämässä esimiestehtäviin asti edennyt ja asunto ja kesämökkikin on jo hyvää vauhtia maksussa. Äitini sanat loukkasivat todella. Mutta niin kuin sanoit, äiti on äiti ja jotenkin äidin mielipiteillä on merkitystä. Itse en nyt tietenkään edes ole miettinyt mitään raskauden keskeytystä äitini vuoksi, mutta toki olen todella surullinen siitä, että äitini suhtautuminen asiaan oli mitä oli. Ja kyllä asia on mielessäni viikoittain.
Onhan äitisi siinä oikeassa, että aikas nopeasti olette lasta hankkimassa - jos olette seurustelleetkin vasta noin vähän aikaa. Ja tiedän monia, joilla opiskelut on jääneet, kun lapset on hankittu aikaisin. MUTTA: Raskauden keskeyttäminen saattaa jättää sinuun ikuiset arvet. Saatat miettiä (ja katua) 20 vuoden kuluttuakin sitä, että mikset pitänyt lasta. Ja entäs, jos syystä tai toisesta et enää koskaan tulisikaan raskaaksi? Ei se lapsen saaminen ole mikään helppo juttu.
Mun ohje on, että kuuntele nyt vain itseäsi. Mieti oletko valmis pitämään lapsesi etusijalla vaikka esim. parisuhteenne ei toimisi ja ajautuisitte miehesi kanssa erilleen? Oletko valmis tarvittaessa luopumaan opiskeluhaaveistasi yliopistossa (jos sinulla siis sellaisia on) ja tyytymään johonkin muuhun? Oletko valmis rajoittamaan "yöelämää" ystäviesi kanssa ja keskittymään vaipanvaihtoon ja toisaalta venyttämään pennit niin, että vauvalle saatte tarpeellisen ja itse tyydytte vähempään? En usko, että lapsen vuoksi joutuu luopumaan mistään, jos vain jotain kovasti haluaa, mutta kyllä se vaatii tosi kovaa sisua ja ympärillä olevaa verkostoa. Jos uskot olevasi valmis äitiyteen, niin älä sen jälkeen enää mieti äitisi sanoja. Kyllä äitisi sinua tulee tukemaan, vaikka lapsen pitäisitkin. Onhan tämä hänellekin uusi ja yllättävä tilanne.
Tsemppiä!
Olen tuntenut sydämessäni siitä lähtien kun muutimme yhteen, että olisin valmis äidiksi. Opiskelen yliopistossa varhaiskasvatusta ja luotan täysin omiin kykyihini äitinä. Lisäksi yliopisto-opinnot ovat minulle niin tärkeä juttu, etten koskaan olisi valmis niistä luopumaan ja saattaisin takuuvarmasti opintoni loppuun, vaikka tuntuisi kurjalta laittaa vauva hoitoon kovin pienenä.
Mulla kävi viikko sitten hyvin lähellä keskenmeno ja jouduin päivystykseen runsaan verenvuodon takia. Siellä pikkuisen sydän kuitenkin tykytti ja olin niin sydämestäni helpottunut. Voi sitä itkun määrää, joka siitä pelosta silloin seurasi. Tätä tapahtumaa yritän nyt muistella, kun äitini kyseenalaistukset pyörivät päässäni aivan kuin omina kyseenalaistuksina! Suhteemme on ollut tähän asti onnistunut ja nyt olen äitini sanojen jälkeen suhdettakin alkanut epäillä ja löytää avomiehestäni pelkkiä virheitä, vaikka sydämessäni tiedän, että hänestä tulisi hyvä isä. Aivan kamalaa, kun enää 3 viikkoa aikaa, jonka sisällä pitäisi päättää elämän suurin ja tärkein asia.
äidille maailman tärkein ihminen, jolle toivoisi vaan parasta ja hienointa elämässä. Usein käy kuitenkin niin, että se mitä äiti pitää parhaimpana ja hienoinpana elämänä ei ole kuitenkaan sitten se, jota lapsi, varsinkaan jo aikuistunut lapsi, pitää itselleen toivottavimpana elämänä. Ihmisillä on niin erilaisia arvoja ja toivekuvia hyvästä elämästä, vaikka samassa perheessä oltaisiin asuttu vuosikausia. Äitisi varmaan tarkoittaa pelkkää hyvää sinulle, mutta sinun tehtävänäsi aikuisena ihmisenä on asettaa äitisi mielipiteet oikeaan asemaan elämässäsi, eli jonnekin omien toiveidesi ja mielikuviesi sekä perheenjäsentesi (miehesi) jälkeen. Se on aikuisuuteen ja itsenäisyyteen kasvamista.
Vaikka äiti tai kuka muu tahansa toinen ihminen haluaisi ohjailla elämäsi parhaaseen mahdolliseen suuntaan, niin vastuu aikuisena ihmisenä on kuitenkin sinulla kuten myös vapaus valita, mikä suunta on sinulle paras. Tämä vastuu ja vapaus voi tuntua pelottavaltakin, mutta ottaen huomioon, että kukaan maailmassa ei voi kontrolloida kuinka loppujen lopuksi käy, vaikka kuinka haluaisi, ei edes sinä itse tai äitisi, mitään takuita ei ole olemassa. Sitä vaan elellään elämää niin kuin kulloinkin parhaaksi katsotaan ja sen mukaan, mitä itse halutaan. Mitä sinä haluat?
ettet kuuntele äitiäsi nyt vähään aikaan? Mulla oli yksi samanlainen ystävä jonka kanssa laitoin välit poikki, enkä kadu yhtään. Sen jälkeen olen saanut rauhassa olla onnellinen raskaudestani. En siis nyt tarkoita että kannustaisin sinua laittamaan välit poikki vaan että tee itsellesi selväksi että et halua olla samaa mieltä kuin äitisi ja että sinun ei tarvitsekaan olla. Kaikki tulee menemään varmasti hyvin! Suomessa on niin paljon muitakin samassa tilanteessa kuin te ja hyvin tuntuu menevän. Lapset pitää tehdä silloin kun niitä voi vielä saada eli nuorena :)