Sielunkumppanuus...

sielunkumppaanuutta ei voi olla huomaamatta. Olen myös sen kokenut, juuri äskettäin. Ikäeroa minäkin mietin.

'* * * kirjoitti:

sielunkumppaanuutta ei voi olla huomaamatta. Olen myös sen kokenut, juuri äskettäin. Ikäeroa minäkin mietin.

Ikäero menettää merkityksensä sielunkumppaneiden välillä :-)

kumppani kyllä :-) kirjoitti:

Ikäero menettää merkityksensä sielunkumppaneiden välillä :-)

ajattelen. Yhteiskunnan kaavamaisuus kait pakottaa ajattelemaan toisin. Sielunkumppanit tuntevat toisensa jo jostakin kaukaisuudesta, eivätkä välttämättä ole tällä kertaa osuneet samalle vuosikymmenelle. Mutta se tuttuuden tunne on merkittävä, voi tuntea jo toisen ajatuksen lämpönä.

* * * kirjoitti:

ajattelen. Yhteiskunnan kaavamaisuus kait pakottaa ajattelemaan toisin. Sielunkumppanit tuntevat toisensa jo jostakin kaukaisuudesta, eivätkä välttämättä ole tällä kertaa osuneet samalle vuosikymmenelle. Mutta se tuttuuden tunne on merkittävä, voi tuntea jo toisen ajatuksen lämpönä.

Lue lisää

saman kokenut.. tuttuuden tunne kuin olisi aina toisen tuntenut vaikka juuri silloin ensimmäisen kerran nähtiin toisemme (molemmat 40 ). Se tuttuuden tunne kuin olisi yhtä toisen kanssa ja kuin olisi kaiken ennenkin kokenut, kokee olevansa kotona, turvassa, rakastettu.
Väliin herää nykyään siihen kuin joku koskisi iholle (sivelyä, suukko) ja herätessä näkee ettei lähellä ole ketään ja silti tunne säilyy.. tietää kuka, koska kosketus on niin rakas, lämmin, tuttu.
Kunpa asijat vois olla toisin, vai voivatko olla??

katellaan... kirjoitti:

saman kokenut.. tuttuuden tunne kuin olisi aina toisen tuntenut vaikka juuri silloin ensimmäisen kerran nähtiin toisemme (molemmat 40 ). Se tuttuuden tunne kuin olisi yhtä toisen kanssa ja kuin olisi kaiken ennenkin kokenut, kokee olevansa kotona, turvassa, rakastettu.
Väliin herää nykyään siihen kuin joku koskisi iholle (sivelyä, suukko) ja herätessä näkee ettei lähellä ole ketään ja silti tunne säilyy.. tietää kuka, koska kosketus on niin rakas, lämmin, tuttu.
Kunpa asijat vois olla toisin, vai voivatko olla??

Lue lisää

ovat juuri niin kuin niiden halutaankin olevan :-). Muutoksen saa vain ja ainoastaan sitä haluamalla :-). Jos tunnet minut kirjoitusteni perusteella niin heitä sähköpostia ;-)

kumppani kyllä :-) kirjoitti:

ovat juuri niin kuin niiden halutaankin olevan :-). Muutoksen saa vain ja ainoastaan sitä haluamalla :-). Jos tunnet minut kirjoitusteni perusteella niin heitä sähköpostia ;-)

Lue lisää

tai en ehkä. Pieni vinkki auttaisi..esim. etukirjaimet molemmilta ;-)

katellaan... kirjoitti:

tai en ehkä. Pieni vinkki auttaisi..esim. etukirjaimet molemmilta ;-)

;-)

kumppani kyllä :-) kirjoitti:

;-)

en nimikirjaimia :(

* * * kirjoitti:

ajattelen. Yhteiskunnan kaavamaisuus kait pakottaa ajattelemaan toisin. Sielunkumppanit tuntevat toisensa jo jostakin kaukaisuudesta, eivätkä välttämättä ole tällä kertaa osuneet samalle vuosikymmenelle. Mutta se tuttuuden tunne on merkittävä, voi tuntea jo toisen ajatuksen lämpönä.

Lue lisää

niin se vain menee, yhteys ja ikävä ei katoa koskaan, omani tuli uneeni äskettäin, viimein hänet jälleen näin..

****** kirjoitti:

niin se vain menee, yhteys ja ikävä ei katoa koskaan, omani tuli uneeni äskettäin, viimein hänet jälleen näin..

se, ikävä, kaipaus, rakkaus toista (******) kohtaan ei katoa.. rakkaus voi vähitellen haalistua kun aikaa kuluu ja kuluu ja kuluu, mutta katoa ei sekään koskaan. Unet ovat ihania, mutta herättyään kun ei toista näe niin se saa aikaiseksi pohjattoman yksinäisyyden tunteen ja ikävän.. :´( Kaipaan niin rakasta...

kirjoitet ovat totta mielestäni kohdallani kans . tunteet ovat niin rakkauden lämpimät , joita

ei tiedä kuin ne kokenut . mullakin on ainakin omista tuntemuksista sielunkumppanuus

erääseen nuorempaan naiseen , jota en edes koskaan ole tavannut . vain joskus kauan

puhelimessa puhellut . ja silti koin hänen kanssaan läheisyyttä kuin oltais aina tunnettu ,

ja sellaista kotoisuutta ja helppoutta kommunikoida kuin olis ollut yhteinen side välillämme.

muiden kanssa en ole samaa kokenut , edes oman puolison . ja se on jo paljon se .

Oletin aikoinaan että , aikuinen on kehittyvä ja huomioon ottava aviosuhteessa ja täten arvojen rakentaja suhteelle ja läheisille sekä jälkeläisille.

Todellakin olen huomionut ettei ole vaan etsii sitä "sielunkumppanuutta" joka ohittaa kaiken jopa omien lasten rakkauden ja sen merkityksen. Tätä ihmettelen??

Mieleen on tullut että se sielunkumpaanuus onkin aivan jotain muuta eli jotain jota etsii ja maksaa siitä kovin kovaa hintaa eli siirtää sitä etsintää taas uudelle sukupolvelvellekkin.

Kumppanuus on turvaa ,, sielunkumppanuus on tyydytystä. Mitä ihminen tarvitsee että elämänkaari olisi vakaa ja esimerkkillinen sekä puhtaan kunniallinen.

todellisuuskin kirjoitti:

Oletin aikoinaan että , aikuinen on kehittyvä ja huomioon ottava aviosuhteessa ja täten arvojen rakentaja suhteelle ja läheisille sekä jälkeläisille.

Todellakin olen huomionut ettei ole vaan etsii sitä "sielunkumppanuutta" joka ohittaa kaiken jopa omien lasten rakkauden ja sen merkityksen. Tätä ihmettelen??

Mieleen on tullut että se sielunkumpaanuus onkin aivan jotain muuta eli jotain jota etsii ja maksaa siitä kovin kovaa hintaa eli siirtää sitä etsintää taas uudelle sukupolvelvellekkin.

Kumppanuus on turvaa ,, sielunkumppanuus on tyydytystä. Mitä ihminen tarvitsee että elämänkaari olisi vakaa ja esimerkkillinen sekä puhtaan kunniallinen.

Lue lisää

elämässäni, etten enään etsinyt ketään, enkä ollut etsinyt ketään moneen vuoteen.
Muutaman viime vuoden, olin etsinyt enemmän itseäni ja omaa hengellisyyttäni.
Aina olen jonkun tason "uskovainen" ollut, mutta viimeisen vuoden aikana on Jumalan kuva
ja moni muu hengellinen asia saanut ihan uuden ilmeen.
Sen jälkeen, kun sieluni "heräsi" tuosta toisesta ihmisestä, olen käynyt läpi
isoja muutoksia fyysisesti ja henkisesti.
Aina se ei ole ollut vain ihanuutta, vaan mukaan mahtuu myös ihan fyysistä kipua
tuon puolikkaan takia.(vaikea ehkä uskoa, mutta vielä vaikeampi selittää)
Monet kerrat olin kuin rinta olisi seivästetty jollain ja sitten taas saattoi olla ihanan
autuaallinen olo, mikä tuntui vain navasta leukaan alueella.(sydäri?? haha!)
En ole ikinä kokenut vastaavaa tunnetta aikaisemmin.

Sekään ei ole yhtään liioiteltu sanonta, kun sanotaan, että aika pysähtyy, kun
katsoo sitä oikeaa silmiin....se oikeasti pysähtyy ja kaikki muu/muut katoavat ympäriltä sillä hetkellä.
Sekin sykähdyttää rinnassa ihan älyttömästi.(kuullostaa jo ihan lässyn lässyn romaanilta,
kun lukee omaa tekstiä, mutta näin olen sen kokenut... :) )

Ja sen olen huomannut, että himo ja mustasukkaisuus ovat tunteina hävinneet johonkin...
Eikä tällä hetkellä ole mitään hajua, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, ei ole edes suunnitelmia, mutta on vahva tunne vaan siitä, että jotain tässä odotetaan.

se vaihe kirjoitti:

elämässäni, etten enään etsinyt ketään, enkä ollut etsinyt ketään moneen vuoteen.
Muutaman viime vuoden, olin etsinyt enemmän itseäni ja omaa hengellisyyttäni.
Aina olen jonkun tason "uskovainen" ollut, mutta viimeisen vuoden aikana on Jumalan kuva
ja moni muu hengellinen asia saanut ihan uuden ilmeen.
Sen jälkeen, kun sieluni "heräsi" tuosta toisesta ihmisestä, olen käynyt läpi
isoja muutoksia fyysisesti ja henkisesti.
Aina se ei ole ollut vain ihanuutta, vaan mukaan mahtuu myös ihan fyysistä kipua
tuon puolikkaan takia.(vaikea ehkä uskoa, mutta vielä vaikeampi selittää)
Monet kerrat olin kuin rinta olisi seivästetty jollain ja sitten taas saattoi olla ihanan
autuaallinen olo, mikä tuntui vain navasta leukaan alueella.(sydäri?? haha!)
En ole ikinä kokenut vastaavaa tunnetta aikaisemmin.

Sekään ei ole yhtään liioiteltu sanonta, kun sanotaan, että aika pysähtyy, kun
katsoo sitä oikeaa silmiin....se oikeasti pysähtyy ja kaikki muu/muut katoavat ympäriltä sillä hetkellä.
Sekin sykähdyttää rinnassa ihan älyttömästi.(kuullostaa jo ihan lässyn lässyn romaanilta,
kun lukee omaa tekstiä, mutta näin olen sen kokenut... :) )

Ja sen olen huomannut, että himo ja mustasukkaisuus ovat tunteina hävinneet johonkin...
Eikä tällä hetkellä ole mitään hajua, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, ei ole edes suunnitelmia, mutta on vahva tunne vaan siitä, että jotain tässä odotetaan.

Lue lisää

Tarinasi oli kuin kuvajainen omasta vaelluksestani. Ehken pysty vertaamaan näitä sielunkumppanuuteen, enkä liiemin kohtaloonkaan. Joka tapauksessa, ihmiset ajautuu sellaiseen tilaan jossa voidaan puhua ajoittaisesta flowsta. Silloin katsellaan, nähdään tai koetaan peilikuvaa. Toisin sanoen, havaitessa toisessa omalaista olemusta, niin yhteyden tuntua on vahvasti läsnä.

Näinä aikoina on paljon hyvää energiaa liikkeellä. Valitettavan vähän vain on niitä jotka osaavat vastaanottaa sitä. Liian paljon koetetaan selviytyä yksin. Periksi ei anneta, ainakaan muiden nähden. Kovetamme vain kuortamme, vaikka vereslihalla liikkuisimme.

Tällainen tuuletus tähän aamupäivään.

se vaihe kirjoitti:

elämässäni, etten enään etsinyt ketään, enkä ollut etsinyt ketään moneen vuoteen.
Muutaman viime vuoden, olin etsinyt enemmän itseäni ja omaa hengellisyyttäni.
Aina olen jonkun tason "uskovainen" ollut, mutta viimeisen vuoden aikana on Jumalan kuva
ja moni muu hengellinen asia saanut ihan uuden ilmeen.
Sen jälkeen, kun sieluni "heräsi" tuosta toisesta ihmisestä, olen käynyt läpi
isoja muutoksia fyysisesti ja henkisesti.
Aina se ei ole ollut vain ihanuutta, vaan mukaan mahtuu myös ihan fyysistä kipua
tuon puolikkaan takia.(vaikea ehkä uskoa, mutta vielä vaikeampi selittää)
Monet kerrat olin kuin rinta olisi seivästetty jollain ja sitten taas saattoi olla ihanan
autuaallinen olo, mikä tuntui vain navasta leukaan alueella.(sydäri?? haha!)
En ole ikinä kokenut vastaavaa tunnetta aikaisemmin.

Sekään ei ole yhtään liioiteltu sanonta, kun sanotaan, että aika pysähtyy, kun
katsoo sitä oikeaa silmiin....se oikeasti pysähtyy ja kaikki muu/muut katoavat ympäriltä sillä hetkellä.
Sekin sykähdyttää rinnassa ihan älyttömästi.(kuullostaa jo ihan lässyn lässyn romaanilta,
kun lukee omaa tekstiä, mutta näin olen sen kokenut... :) )

Ja sen olen huomannut, että himo ja mustasukkaisuus ovat tunteina hävinneet johonkin...
Eikä tällä hetkellä ole mitään hajua, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, ei ole edes suunnitelmia, mutta on vahva tunne vaan siitä, että jotain tässä odotetaan.

Lue lisää

En etsinyt ketään elämääni.. tahdoin olla yksin, muutama vuosi erosta kului enkä kaivannut ketään lähelleni.

Tuli hän joka tuntui välittömästi 'sielunkumppani' hän oli niin tuttu vaikka olikin toisaalta vieras, mutta hän kosketti sisintäni mihin kukaan ennen ei ollut pystynyt tuota ennen. Ei etes ex-avopuolisoni. Hän sykähdytti, odotin aina tapaamisiamme, nautin yhdessäolostamme ja kaikesta siitä mitä koin hänen kanssaan. Kaikki tuntui niin tutulta, turvalliselta, rakastetulta.. ne tuntemukset, tunteet joita tunsin niitä on vaikea kuvailla sanoilla, sen kaiken voi vaan tuntea. Koin myös että me molemmat tunsimme samoin kuten täällä eräs sanoikin että tunne on molemminpuolinen.

Tällähetkellä.. ei ole mitään suunnitelmia, ei tapaamisia ei mitään.. olen yksin ja tämä kaikki sattuu niin paljon sisimpääni, tätä tuskan, ikävän, kaipauksen määrää ei voi myöskään kuvailla.. tuntuu kuin toinen puolisko olisi kadoksissa ja odotan vain sitä hetkeä milloin saan sen takaisin.. on vain vahva tunne, että vielä kaikki on joskus hyvin ja saan olla lähellä rakastani, sielunkumppaniani.. jakaa kaiken hänen kanssaan.
En osaa katsella enkä kaivata ketään toista henkilöä elämääni, sillä hän vain merkitsee minulle niin paljon.
Elän mutta olen toisaalta kuin nukuksissa oleva karhunpentu.. kaipaan ja aina vain kaipaan ja odotan...

karhunpentunen kirjoitti:

En etsinyt ketään elämääni.. tahdoin olla yksin, muutama vuosi erosta kului enkä kaivannut ketään lähelleni.

Tuli hän joka tuntui välittömästi 'sielunkumppani' hän oli niin tuttu vaikka olikin toisaalta vieras, mutta hän kosketti sisintäni mihin kukaan ennen ei ollut pystynyt tuota ennen. Ei etes ex-avopuolisoni. Hän sykähdytti, odotin aina tapaamisiamme, nautin yhdessäolostamme ja kaikesta siitä mitä koin hänen kanssaan. Kaikki tuntui niin tutulta, turvalliselta, rakastetulta.. ne tuntemukset, tunteet joita tunsin niitä on vaikea kuvailla sanoilla, sen kaiken voi vaan tuntea. Koin myös että me molemmat tunsimme samoin kuten täällä eräs sanoikin että tunne on molemminpuolinen.

Tällähetkellä.. ei ole mitään suunnitelmia, ei tapaamisia ei mitään.. olen yksin ja tämä kaikki sattuu niin paljon sisimpääni, tätä tuskan, ikävän, kaipauksen määrää ei voi myöskään kuvailla.. tuntuu kuin toinen puolisko olisi kadoksissa ja odotan vain sitä hetkeä milloin saan sen takaisin.. on vain vahva tunne, että vielä kaikki on joskus hyvin ja saan olla lähellä rakastani, sielunkumppaniani.. jakaa kaiken hänen kanssaan.
En osaa katsella enkä kaivata ketään toista henkilöä elämääni, sillä hän vain merkitsee minulle niin paljon.
Elän mutta olen toisaalta kuin nukuksissa oleva karhunpentu.. kaipaan ja aina vain kaipaan ja odotan...

Lue lisää

Arvatenkin tuollaisten kokemusten jälkeen on tapana vaipua kyynisyyteen. Vaikken tarkalleen tiedä missä kohtaa elämänkaarta liikut. Tiedän kuitenkin ettei ole viisasta jäädä elämään uudelleen samaa päivää. Toistaa miettien kaipauksen aiheuttajaa ja olettaa tekevänsä jotain toisin, että tunne jonka koit, koitte, palaisi takaisin.
En tiedä mihin soulman, woman katosi, joten on vaikea koettaa arvuutella syitä ja seurauksia. Totean myös ettei tällainen kyökkipsykologian tarjoilu varmaan helpota oloasi.
Kuitenkin tiedän tunteesi olevan aitoja. Ne saatuttaa, repii ja tempoilee sisuksissa hirmumyrskyn tavoin.....
Kaiken samanlaisen kokeneena tiedän ettei peilikuvajaisen kanssa ikuisuuksiin vaelleta. Itse siirryin vain mukavuusalueeltani ja hyväksyin heikkouteni, mm. "läheisriippuvuuden."
Toisin sanoen, aamun sarastaessa........?

järkkyä kirjoitti:

Arvatenkin tuollaisten kokemusten jälkeen on tapana vaipua kyynisyyteen. Vaikken tarkalleen tiedä missä kohtaa elämänkaarta liikut. Tiedän kuitenkin ettei ole viisasta jäädä elämään uudelleen samaa päivää. Toistaa miettien kaipauksen aiheuttajaa ja olettaa tekevänsä jotain toisin, että tunne jonka koit, koitte, palaisi takaisin.
En tiedä mihin soulman, woman katosi, joten on vaikea koettaa arvuutella syitä ja seurauksia. Totean myös ettei tällainen kyökkipsykologian tarjoilu varmaan helpota oloasi.
Kuitenkin tiedän tunteesi olevan aitoja. Ne saatuttaa, repii ja tempoilee sisuksissa hirmumyrskyn tavoin.....
Kaiken samanlaisen kokeneena tiedän ettei peilikuvajaisen kanssa ikuisuuksiin vaelleta. Itse siirryin vain mukavuusalueeltani ja hyväksyin heikkouteni, mm. "läheisriippuvuuden."
Toisin sanoen, aamun sarastaessa........?

Lue lisää

Kyllä siinä olet oikeassa, että hirmumyrskyn tavoin kaikki on mennyt.. satuttanut, repinyt, temponut sinne sun tänne ja väliin hellinytkin pienoisilla tunteilla.

En ole itse ollut 'läheisriippuvainen' elämäni aikana.. sen on elämä opettanut.
Ex aikoihin elin sitä päivää mikä kulloinkin oli, kukaan ei koskettanut sitä syvintä minääni. Ei ollut voimakkaita tunteita koska olin kovettanut itseni jo lapsuudessani.. kun ei tunne niin mikään ei silloin satutakaan. Eromme oli kasvamista eroon ja se lopullinen päivä.. se tuli ja elämä jatkui päivä kerrallansa.. ei ollut voimakkaita tuntemuksia suuntaan eikä toiseen.

Nyt on toisenlainen tilanne.. elän päivän kerrallansa, mutta nämä tietyt tuntemukset ne kulkevat mukana, pienet asiat muistuttavat läsnäolollansa kaikesta mitä saimme yhdessä kokea 'sielunkumppanin' kanssa. Jopa tuoksut siis tietynlaiset tuoksut tuovat muistot mieleeni.. ja nämä tuoksut eivät ole jokapäiväistä vaan sen aiheuttavat vain eräät pienet jutut.
Kyynisyyttä.. en koe, että olisin kyyninen asioiden suhteen. Oppinut tässä samalla tutkimaan omia tunteita, tuntemuksia.. pilkkomaan ne pienen pieniin osiin ja miten kaikki vaikuttavat 'yksinään' tai 'yhdessä'.
Joten.. kuten luet.. elän päivän kerrallansa, ei ihminen muuta voi. Joskus kenties tunteeni himmenevät tai sitten eivät.. olen onnellinen sillä olen saanut kokea nämä tuntemukset kaikkine tuskineen, kipuineen, onnenhetkineen päivineen. Yksin jo toisen äänen kuuleminen vaikuttaa minuun syvällisesti, saati sitten koskettaminen.. joten jos tämä ei ole sitä jotain niin mikä on sitten se ns monien kertoma onnenhekuma ja täydellinen rakkaus toista kohtaan.
Omalta osaltani.. jatkan elämääni siten kuten jatkan.. päivä kerrallansa ja silleen.
Sen kerron lopuksi.. jos kyseinen henkilö ottaa yhteyttä niin en todellakaan enää tiedä mitä sanoa, pyydänkö rauhallisesti. Jätä minut täysin rauhaan jos ei ole aikomustakaan sitoutua tai luvata mitään.
Olen itse valmis sitoutumaan, mutta läheisriippuvainen en ole.. on annettava toisella tilaa olla sellainen kuin on.. oma itsensä.
Jokainen taaplaa tyylillänsä.. niin minäkin ;-)

karhunpentunen kirjoitti:

Kyllä siinä olet oikeassa, että hirmumyrskyn tavoin kaikki on mennyt.. satuttanut, repinyt, temponut sinne sun tänne ja väliin hellinytkin pienoisilla tunteilla.

En ole itse ollut 'läheisriippuvainen' elämäni aikana.. sen on elämä opettanut.
Ex aikoihin elin sitä päivää mikä kulloinkin oli, kukaan ei koskettanut sitä syvintä minääni. Ei ollut voimakkaita tunteita koska olin kovettanut itseni jo lapsuudessani.. kun ei tunne niin mikään ei silloin satutakaan. Eromme oli kasvamista eroon ja se lopullinen päivä.. se tuli ja elämä jatkui päivä kerrallansa.. ei ollut voimakkaita tuntemuksia suuntaan eikä toiseen.

Nyt on toisenlainen tilanne.. elän päivän kerrallansa, mutta nämä tietyt tuntemukset ne kulkevat mukana, pienet asiat muistuttavat läsnäolollansa kaikesta mitä saimme yhdessä kokea 'sielunkumppanin' kanssa. Jopa tuoksut siis tietynlaiset tuoksut tuovat muistot mieleeni.. ja nämä tuoksut eivät ole jokapäiväistä vaan sen aiheuttavat vain eräät pienet jutut.
Kyynisyyttä.. en koe, että olisin kyyninen asioiden suhteen. Oppinut tässä samalla tutkimaan omia tunteita, tuntemuksia.. pilkkomaan ne pienen pieniin osiin ja miten kaikki vaikuttavat 'yksinään' tai 'yhdessä'.
Joten.. kuten luet.. elän päivän kerrallansa, ei ihminen muuta voi. Joskus kenties tunteeni himmenevät tai sitten eivät.. olen onnellinen sillä olen saanut kokea nämä tuntemukset kaikkine tuskineen, kipuineen, onnenhetkineen päivineen. Yksin jo toisen äänen kuuleminen vaikuttaa minuun syvällisesti, saati sitten koskettaminen.. joten jos tämä ei ole sitä jotain niin mikä on sitten se ns monien kertoma onnenhekuma ja täydellinen rakkaus toista kohtaan.
Omalta osaltani.. jatkan elämääni siten kuten jatkan.. päivä kerrallansa ja silleen.
Sen kerron lopuksi.. jos kyseinen henkilö ottaa yhteyttä niin en todellakaan enää tiedä mitä sanoa, pyydänkö rauhallisesti. Jätä minut täysin rauhaan jos ei ole aikomustakaan sitoutua tai luvata mitään.
Olen itse valmis sitoutumaan, mutta läheisriippuvainen en ole.. on annettava toisella tilaa olla sellainen kuin on.. oma itsensä.
Jokainen taaplaa tyylillänsä.. niin minäkin ;-)

Lue lisää

puolikkaaseeni sanoilla:

EHDOTON RAKKAUS.

Koska sitä se on.♥

karhunpentunen kirjoitti:

Kyllä siinä olet oikeassa, että hirmumyrskyn tavoin kaikki on mennyt.. satuttanut, repinyt, temponut sinne sun tänne ja väliin hellinytkin pienoisilla tunteilla.

En ole itse ollut 'läheisriippuvainen' elämäni aikana.. sen on elämä opettanut.
Ex aikoihin elin sitä päivää mikä kulloinkin oli, kukaan ei koskettanut sitä syvintä minääni. Ei ollut voimakkaita tunteita koska olin kovettanut itseni jo lapsuudessani.. kun ei tunne niin mikään ei silloin satutakaan. Eromme oli kasvamista eroon ja se lopullinen päivä.. se tuli ja elämä jatkui päivä kerrallansa.. ei ollut voimakkaita tuntemuksia suuntaan eikä toiseen.

Nyt on toisenlainen tilanne.. elän päivän kerrallansa, mutta nämä tietyt tuntemukset ne kulkevat mukana, pienet asiat muistuttavat läsnäolollansa kaikesta mitä saimme yhdessä kokea 'sielunkumppanin' kanssa. Jopa tuoksut siis tietynlaiset tuoksut tuovat muistot mieleeni.. ja nämä tuoksut eivät ole jokapäiväistä vaan sen aiheuttavat vain eräät pienet jutut.
Kyynisyyttä.. en koe, että olisin kyyninen asioiden suhteen. Oppinut tässä samalla tutkimaan omia tunteita, tuntemuksia.. pilkkomaan ne pienen pieniin osiin ja miten kaikki vaikuttavat 'yksinään' tai 'yhdessä'.
Joten.. kuten luet.. elän päivän kerrallansa, ei ihminen muuta voi. Joskus kenties tunteeni himmenevät tai sitten eivät.. olen onnellinen sillä olen saanut kokea nämä tuntemukset kaikkine tuskineen, kipuineen, onnenhetkineen päivineen. Yksin jo toisen äänen kuuleminen vaikuttaa minuun syvällisesti, saati sitten koskettaminen.. joten jos tämä ei ole sitä jotain niin mikä on sitten se ns monien kertoma onnenhekuma ja täydellinen rakkaus toista kohtaan.
Omalta osaltani.. jatkan elämääni siten kuten jatkan.. päivä kerrallansa ja silleen.
Sen kerron lopuksi.. jos kyseinen henkilö ottaa yhteyttä niin en todellakaan enää tiedä mitä sanoa, pyydänkö rauhallisesti. Jätä minut täysin rauhaan jos ei ole aikomustakaan sitoutua tai luvata mitään.
Olen itse valmis sitoutumaan, mutta läheisriippuvainen en ole.. on annettava toisella tilaa olla sellainen kuin on.. oma itsensä.
Jokainen taaplaa tyylillänsä.. niin minäkin ;-)

Lue lisää

Tunnetasosi voimakkuus on melkoinen Skumppaniisi. Kaipaat, pohdit, muttet saa vastakaikua hänen suunnalta.... Olisiko niin, kuka ties, että se motivoikin sinut taistelemaan hänen huomiosta. Ehkä jotain jäi kokematta, näyttämättä, kertomatta. Ehkä tunnet riittämättömyyttä ettet koskettanutkaan hänen sielunsopukoita.
Päivä kerrallaan ja silleen... kuulostaa siltä tutulta ja turvalliselta tavalta toimia. Se mitä itse olen kokenut voitaisiin tulkita leikillisesti, tapaus ameba. Elämä jakeli armopaloja joiden hetki vain ei koskaan ollut se oikea. Koetin mukautua ja se jos mikä otti sisuksiin aivan ...tanasti. Piti hyväksyä, sopeutua, toisin sanoen olla ameba. Vaikka todellisuudessa haluasi mennä käppyräksi, sikiöksi lattialle ja nousta ylös huutaen aivan kuin syntyisi takaisin omiin mittoihinsa.
Todellisuudessa, tässä hetkessä, olen valmis vauvan askeliin...
Luvataan kuitenkin itsellemme ettemme tekisi samoja "virheitä" uudelleen. Joten jokainen taapertakoon tavallaan....

järkkyä kirjoitti:

Tunnetasosi voimakkuus on melkoinen Skumppaniisi. Kaipaat, pohdit, muttet saa vastakaikua hänen suunnalta.... Olisiko niin, kuka ties, että se motivoikin sinut taistelemaan hänen huomiosta. Ehkä jotain jäi kokematta, näyttämättä, kertomatta. Ehkä tunnet riittämättömyyttä ettet koskettanutkaan hänen sielunsopukoita.
Päivä kerrallaan ja silleen... kuulostaa siltä tutulta ja turvalliselta tavalta toimia. Se mitä itse olen kokenut voitaisiin tulkita leikillisesti, tapaus ameba. Elämä jakeli armopaloja joiden hetki vain ei koskaan ollut se oikea. Koetin mukautua ja se jos mikä otti sisuksiin aivan ...tanasti. Piti hyväksyä, sopeutua, toisin sanoen olla ameba. Vaikka todellisuudessa haluasi mennä käppyräksi, sikiöksi lattialle ja nousta ylös huutaen aivan kuin syntyisi takaisin omiin mittoihinsa.
Todellisuudessa, tässä hetkessä, olen valmis vauvan askeliin...
Luvataan kuitenkin itsellemme ettemme tekisi samoja "virheitä" uudelleen. Joten jokainen taapertakoon tavallaan....

Lue lisää

Ei armopaloja tarvitse hyväksyä kenenkään, sitä jaetaan kaikki tai vastavuoroisesti ei ole mitään yhteistä ja se on piste kaikelle.
En yritä mukautua vain toisen käskyn alle vaan pitää olla vastavuoroisuutta, molemmat joustavat.. siitä sopu pysyy ja se on yhteiseloa se kaikkinensa.
Vastakaiku taisi kadota tietyn seuraamuksen johdosta.. kosketti molempia mutta yksin kävin kaiken lävitse ja voin sanoa.. se kosketti ja lujaa.
En taistele enää minkään vuoksi.. enkä kenenkään vuoksi, en ole kenellekään mitään velkaa. En tarvitse armopaloja, en kerää pisteitä enkä hae huomiota.
Olen osannut pyytää anteeksi jos olen jotain sanonut tai tehnyt kenelle tahansa, mutta nämä 'anteeksi' ja 'kiitos' ovat kadonneet nykyaikana ihan oudosti.. ollaan niin välinpitämättömiä toisia kohtaan, osataan vain olla 'minä itse' mallia.
Vain anteeksi pyynnön olisin häneltä tahtonut kuulla.. niistä sanoista mitä keväällä kuulin, en kuvitellut asioita.
Olen oppinut kaikesta ja paljon. Mutta miten oppia elämään ikävän, kaipauksen ja rakkauden kanssa.. ne kun heittävät 'häränpyllyä' sydämessäni kokoajan. En vaan näe kenessäkään mitään edelleenkään vaikka vuosi on jo kulunut. Hän kosketti syvältä ja lujaa ja jätti jälkeensä ikuisen jäljen.. sielunkumppanuuden ihanan tunteen joka ei ole kadonnut vieläkään.
Taidan valita tien.. olen yksin, päätän yksin kaikesta, elän yksin siellä missä olen.. yksinäistä toden totta mutta kun kuoren joskus on kovettanut niin voi sen tehdä toisenkin kerran..sen jälkeen ei mikään kosketa sisintä..sitä vaan on täällä ja kulkee omia polkujaan.
Nämä olivat minun ajatukseni .. viimeiset tähän viestiin.

karhunpentunen kirjoitti:

Ei armopaloja tarvitse hyväksyä kenenkään, sitä jaetaan kaikki tai vastavuoroisesti ei ole mitään yhteistä ja se on piste kaikelle.
En yritä mukautua vain toisen käskyn alle vaan pitää olla vastavuoroisuutta, molemmat joustavat.. siitä sopu pysyy ja se on yhteiseloa se kaikkinensa.
Vastakaiku taisi kadota tietyn seuraamuksen johdosta.. kosketti molempia mutta yksin kävin kaiken lävitse ja voin sanoa.. se kosketti ja lujaa.
En taistele enää minkään vuoksi.. enkä kenenkään vuoksi, en ole kenellekään mitään velkaa. En tarvitse armopaloja, en kerää pisteitä enkä hae huomiota.
Olen osannut pyytää anteeksi jos olen jotain sanonut tai tehnyt kenelle tahansa, mutta nämä 'anteeksi' ja 'kiitos' ovat kadonneet nykyaikana ihan oudosti.. ollaan niin välinpitämättömiä toisia kohtaan, osataan vain olla 'minä itse' mallia.
Vain anteeksi pyynnön olisin häneltä tahtonut kuulla.. niistä sanoista mitä keväällä kuulin, en kuvitellut asioita.
Olen oppinut kaikesta ja paljon. Mutta miten oppia elämään ikävän, kaipauksen ja rakkauden kanssa.. ne kun heittävät 'häränpyllyä' sydämessäni kokoajan. En vaan näe kenessäkään mitään edelleenkään vaikka vuosi on jo kulunut. Hän kosketti syvältä ja lujaa ja jätti jälkeensä ikuisen jäljen.. sielunkumppanuuden ihanan tunteen joka ei ole kadonnut vieläkään.
Taidan valita tien.. olen yksin, päätän yksin kaikesta, elän yksin siellä missä olen.. yksinäistä toden totta mutta kun kuoren joskus on kovettanut niin voi sen tehdä toisenkin kerran..sen jälkeen ei mikään kosketa sisintä..sitä vaan on täällä ja kulkee omia polkujaan.
Nämä olivat minun ajatukseni .. viimeiset tähän viestiin.

Lue lisää

karhunpentuselle kertoisin, että vuosi on vielä lyhyt aika maailmankaikkeudesssa, missä asiat järjestäytyvät omalla tahdillaan ajasta piittaamatta. Ja vielä joku sen kuoren aukaisee, koskettaa sitä kohtaa sinussa, mitä haluat kiihkeimmin varjella. Olen itsekin valinnut yksinolon. Sitä on kestänyt vuosia. Nyt kuortani on kosketettu - ja pelkään. Saanko vain tämän hetken ? Miksen olisi kiitollinen siitäkin? Valinta on minun. En vielä tiedä.

karhunpentunen kirjoitti:

Ei armopaloja tarvitse hyväksyä kenenkään, sitä jaetaan kaikki tai vastavuoroisesti ei ole mitään yhteistä ja se on piste kaikelle.
En yritä mukautua vain toisen käskyn alle vaan pitää olla vastavuoroisuutta, molemmat joustavat.. siitä sopu pysyy ja se on yhteiseloa se kaikkinensa.
Vastakaiku taisi kadota tietyn seuraamuksen johdosta.. kosketti molempia mutta yksin kävin kaiken lävitse ja voin sanoa.. se kosketti ja lujaa.
En taistele enää minkään vuoksi.. enkä kenenkään vuoksi, en ole kenellekään mitään velkaa. En tarvitse armopaloja, en kerää pisteitä enkä hae huomiota.
Olen osannut pyytää anteeksi jos olen jotain sanonut tai tehnyt kenelle tahansa, mutta nämä 'anteeksi' ja 'kiitos' ovat kadonneet nykyaikana ihan oudosti.. ollaan niin välinpitämättömiä toisia kohtaan, osataan vain olla 'minä itse' mallia.
Vain anteeksi pyynnön olisin häneltä tahtonut kuulla.. niistä sanoista mitä keväällä kuulin, en kuvitellut asioita.
Olen oppinut kaikesta ja paljon. Mutta miten oppia elämään ikävän, kaipauksen ja rakkauden kanssa.. ne kun heittävät 'häränpyllyä' sydämessäni kokoajan. En vaan näe kenessäkään mitään edelleenkään vaikka vuosi on jo kulunut. Hän kosketti syvältä ja lujaa ja jätti jälkeensä ikuisen jäljen.. sielunkumppanuuden ihanan tunteen joka ei ole kadonnut vieläkään.
Taidan valita tien.. olen yksin, päätän yksin kaikesta, elän yksin siellä missä olen.. yksinäistä toden totta mutta kun kuoren joskus on kovettanut niin voi sen tehdä toisenkin kerran..sen jälkeen ei mikään kosketa sisintä..sitä vaan on täällä ja kulkee omia polkujaan.
Nämä olivat minun ajatukseni .. viimeiset tähän viestiin.

Lue lisää

Asiat, jutut, oleminen on muuntautumista. Omaamme muuntautumisen järjettömän loistavasti....
Kaikkea pitäisi saada kohtuullisin määrin, kuten tunteen paloa. Siksi siis, tunteen jonka haluaa uusia on kuin kaivelisi vanhoja. Näin ollen, se joka vanhoja muistelee niitä koivuhalolla päähän. Tietenkään vähääkään väheksymättä kokemiasi tunteen keikauksia.
Ihan vain näin aihetta sivuten - Usealla meistä, heistä tai muista voi mennä mielettömän huonosti, monikohan "kaveri" samantien katoaa..hmm..? Joten minä keskeisessä maailmassa sujuva seura saattaa alkaa tuntua "työltä" ja kukas nyt työstään tykkää. -Sikäli, mikäli ei ole työtön- Toisin sanoen, kukapa surun kanssa kamppailevaa voi tai jaksaa auttaa... Onhan sitä jo tarpeeksi omissa ongelmissa.... vaihtaa autoa, taloa, matkoja, harrastuksia.... pahalta kuulostaa, voi, voi kenelle voisi valittaa.
On sanomattakin selvää, että Ikävä, kaipaus, rakkaus ovat äärimmäisen vahvoja tunnetiloja. Tosin sanoen, tunteiden kautta saa elämän maistumaan elämältä. Vertaamalla, puntaroimalla ja murehtimalla kokemaansa yksin on tietysti jonkinlainen lähtökohta, muttei vältämättä oikea. Avoin tunnustus omista heikkouksista ja mielenliikkeistä saa varmasti parempaa aikaan kuin olemalla feikki, kuori tai pintaa. Sanoit olevasi oppinut kaikesta ja paljon. Se on hyvä, muttei mielestäni sinun kannattaisi satsata liiaksi yksinäisyyteen.
Prosessi jota käyt tulee jatkumaan vielä kauan, tai semminkin sen ajan mitä siihen tarvitset. Sinä päätät, näet ja koet kun aika on jättää kyseinen häräpyllyttely taaksesi. Siksi toivon ettet tukeutuisi liiaksi yksinäisyyteen.
Polku muotoutuu kun samaa uomaa tallustelee useita "karhunpentuja"

Sielunkumppani ystäväni sanoi kerran " Mailmankaikkeuden rinnalla, ikäero ei merkitse mitään" Sielun kumppanina voi olla myös henkilö joka on samaa sukupuolta, silloin se on sielunsisko. Minun sielunsiskoni on enkelinä taivaassa.
Sielunkumppani ei ole aina aviopuoliso, tai rakastettu. Se voi olla henkilö joka tuli elämään rinnalla ja antaen sielunmuistin takaa sitä kaikkivoittavaa rakkautta, platoonista-kin.

maagikko kirjoitti:

Sielunkumppani ystäväni sanoi kerran " Mailmankaikkeuden rinnalla, ikäero ei merkitse mitään" Sielun kumppanina voi olla myös henkilö joka on samaa sukupuolta, silloin se on sielunsisko. Minun sielunsiskoni on enkelinä taivaassa.
Sielunkumppani ei ole aina aviopuoliso, tai rakastettu. Se voi olla henkilö joka tuli elämään rinnalla ja antaen sielunmuistin takaa sitä kaikkivoittavaa rakkautta, platoonista-kin.

Lue lisää

ja sen tuntevat kummatkin osapuolet - ei vain toinen.

maagikko kirjoitti:

Sielunkumppani ystäväni sanoi kerran " Mailmankaikkeuden rinnalla, ikäero ei merkitse mitään" Sielun kumppanina voi olla myös henkilö joka on samaa sukupuolta, silloin se on sielunsisko. Minun sielunsiskoni on enkelinä taivaassa.
Sielunkumppani ei ole aina aviopuoliso, tai rakastettu. Se voi olla henkilö joka tuli elämään rinnalla ja antaen sielunmuistin takaa sitä kaikkivoittavaa rakkautta, platoonista-kin.

Lue lisää

Haihattelua on "uskoa" ja antaa elämälleen kevyt hattaratunteiden "kivijalka". Siis aina on se jokin jossain muualla ja se pitää tunteena itse itseään pystyssä. Mielestäni erityiseti perheelliset ja äidit /isät myös velvollisia synnyttämään tunteileen kodin ja täten kasvamaan itse ja auttamman kasvamaan toisia siis lapsia sekä läheisiä yhteisölliseen arvoon jossa on sopivasti hattaraa ja sopivasti betonia pysyäkseen pystyssä ja vieläpä iloita sen kestävyydestä .! Sillä vanhemmuss arvoineen on todellinen tavoittelemisen arvoinen tunne.
Sielunkumppanuus tarkoittanee yleisesti suuntautuneisuutta jollakin alueella mutta mikäli olet "sielunkumppanin" kanssa tässä arvovalintavastuuussa huomataankin miten kevyt se "kumppanuus" ja sikäli arvotonkin kun arki on elettävänä. Siksi puoliso on usein monen sielunkumpaanuuden arvoinen vaikka mikään ei nousekkaan pilviin.

heitä jotka pyytävät aina neuvoja, kertovat vaikeuksistaan jne. Ja on heitäkin jotka eivät vaan tajua asian päälle yhtään mitään, ovat "HooMoilasena" vaikka ensin itse kyselevät jotain. ;D
Monenlaista kokenut, nuorena jopa pelkäsin mitä koin/näin mutta en enää. Meitä on ja me vedämme tietynlaiset henkilöt lähellemme, tunnistamme "samat kemiat" omaavat.
Enempää en asiasta kirjoitakaan.. he jotka ovat näitä kokeneet niin tietävät myös.