kun niille ei kelepaa mikään millä pystyisi tekemään huipputulosta ja tunnettavuutta. Naapurimaahan ei tarttenut kuin soittaa 3 suurimmalle liikkeelle joista 2 oli heti asiasta selvillä ja nyt asiat etenee vauhdilla. Siellä ymmärretään asioitten päälle hieman paremmin kuin täällä kotoisassa suomessa. Ollaanko me suomalaiset arkoja kun emme uskalla lähteä mihinkään,edes kokeilumielessä?
Suomalaiset ihmeellisiä
huvittavaa
11295
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Selitä nyt hieman tarkemmin.
Suomalaiselle yrityksille esittelin tuotteita jotka ovat ainutlaatuisia ja kerroin mikä rajaton mahdollisuus niitä on myydä täällä suomessa. Kyllähän ne kyseli ja ihmetteli, mutta aina oli sama vastaus, "olemme tyytyväisiä näihin tuotteisiin mitä meillä on". Ajattelin että no, antaa olla. Kylläpä ottavat myöhemmin yhteyttä tässä asiassa. Sitten käännyin tuonne naapurimaahan ja soittelin sinne. Ja ajatelkaa, kun olin esittänyt heille ideasta ja tuotteesta, Sieltä sanottiin välittömästi että tulla käymään sielä. Ja kyse on tuosta länsinaapurista. Kerroin miten suomessa asiaan on suhtauduttu, niin naureskelivat vain ja sanoivat tähän tyyliin, kylläpähän tulevat huomaamaan kun markkinat ovat jo menneet että mistä jäivät paitsi. Nyt asiat menee jo niin, että tuolla ruotsissa ollaan tekemässä vauhdilla sopimuspapereita ja minulla on se valintamahdollisuus, kumman otan. Että se ei tartte olla kuin muutama puhelinsoitto ja kunnes kala ottaa onkeensa, kun ne oivaltaa että mikä mahdollisuus heilläkin on. Jäädään odottamaan ja kerron myöhemmin että mistä on kyse.
.....myyntimiehen puhetta....
sen verran pitää vastata että myyntimies olen. Mutta en puhelinmyyjä vaikka soitinkin puhelimella. Se on katsos sillä tavalla että puhelimella tavottaa niitä jotka ovat kaukana. Sen jälkeen on helppo sopia tapaaminen ja tehdä sopimukset.
Minä pidän ehdottomasti viimeisen päälle business-miehenä (naisena?) henkilöä, joka tulee Suomi24-palstalle tuollaista jauhamaan. Käyhän sitten kertomassa HabboHotellissa miten kävi.
Ehottomasti käyn kertomassa habbohotellissa. Suomihan on kateellisten valtakunta. Jos ei itse menesty, ei anneta kyllä muittenkaan menestyä. On se vaan sitten kumma juttu. Ja sinähän olet sellainen joka kelatuella yrität pärjätä ja kitiset kun mihinkään ei ole rahaa. Ideoita on vaikka muille jakaa mutta kun sanoo että mikset ite toteuta noita ideoita,niin mennään piiloon.
Avauksestasi päätellen olet ilmeisesti jotenkin katkeroitunut kun tarjosit tuotettasi parille eri taholle eivätkä he vakuuttuneet tuotteesi paremmuudesta. Hyvinhän sinulla on käynyt kun jo kolmannella kerralla tärppasi, usein tuotetta tai patenttia on esiteltävä lukuiselle joukolle, joskus vuosienkin ajan ennen kuin ostajat on kypsiä idealle, varsinkin siellä ulkomailla.
Kehuit olevasi myyntimies mutta jutuistasi päätellen et varmaankaan kovinkaan hyvä sellainen. Kyllä myyntimies ymmärtää että yleensä on aika monelle ovelle koputettava jos aikoo kauppaa saada aikaiseksi. Hyvä myyntimies ei myöskään osoita heti katkeruutta ja halveksuntaa jos joku ei tarjottua tuotetta heti ostakaan vaan pistää uutta matoa koukkuun. Jos myyntimies heti katkeroituu ja alkaa asiakkaitaan haukkumaan kun kauppaa ei synnykään niin sellainen myyntimies ei muuta ehdi tekemäänkään.
Sekin että päätit tulla purkamaan katkeruuttasi tänne suomi24 sivustolle ei anna sinun älyllisen keskustelun taidoistasi kovinkaan mairittelevaa kuvaa. Jos esiintymisesi on tuotettasi myydessäkin yhtä ylimielinen ja koppava, en ihmettele yhtään jos ostajat on katsoneet sinua hieman viistoon.
Mikä on sellainen tuote jota voi myydä rajattomasti 5miljoonan asukkaan suomessa?
tarkoitukseni ei ollut olla koppava. Sanoinpa vain että suomessa ei suoda sellaisia ihmisiä, jotka menestyy. Sen voi lukea päivän lehdistäkin. Ihmetyttää vain että miksi täällä suhtaudutaan niin erillaisesti, kuin esimerkiksi tuolla ruotsissa. Sanon että olen tehnyt myyntityötä monta monituista vuotta, ja palautetta olen pyytänyt ja sitä saanut. Ei ole ollut moittimista omalta osaltani. Myyntityöhän on sitä että joko sitä tulee torjutuksi tai hyväksytyksi. Ei saa masentua vaikka sanottaisi että nyt ei kiinnosta. Tatsi pitää olla päällä aina. Ja pitää osata kehittää itseä myyntimiehenä ja parasta on se, kun osaa oivaltaa vika että miksi tuli kielteinen päätös. Meitä ihmisiä on moneen junaan joista osa jää myös rannalle.
Asiat esitin juuri samalla tavalla kaikille kelle soitin. Suomessa oltiin kyllä positiivisia mutta jokin sanoi heillä että ei vielä. Naapurimaassa sanottiin että kilpailu on kovaa mutta hinta on se joka ratkaisee, sekä laatu. Jos on tarpeeksi kilpailukykyä, pystyy tekemään pienestäkin asiasta ison. Ensiviikolla olen menossa tekemään sopimuksia, ja toivon että suomessakin huomaavat mistä jäävät paitsi jos eivät ala toimimaan.
"Mikä on sellainen tuote jota voi myydä rajattomasti 5miljoonan asukkaan suomessa? "
- Ruoka?
No mitäs venäläiset tuumasivat?