Yleisradiosta ja Televisiosta pitää erottaa kaikki epärehelliset toimittajat. Ari Korvola, Jyrki Richt ensimmäisinä, koska he tekivät perättömiin väitteisiin perustuvan ohjelman, jonka tarkoitus oli kaataa pääministeri ja samalla koko hallitus. Nämä ovat henkilökohtaisia keskustan kaunamiehiä. Kanava 2:n päällikkö ja toimituspäällikkö, ohjelmapäällikkö ja ohjelman tuottaja myös kilometritehtaalle. Jungnerin jo tiedetäänkin lähtevän.
Koko Ylen henkilöstöä on liikaa vähintään 700 henkeä. Tästä tulee semmoinen saneeraus, että enemmän kuin 500 lähtee, ehkä lähemmäs tuhat. Syynä on liiaksi paisutettu toiminta, siis tarpeetonta ulkomaalaista kopioitua tuotantoa, ja osin epäpätevä valheellinen jousnalismi. Hallituksen kaatoyritys on sellainen toimi, että siitä rangaistaan varmasti kaikkialla.
Tiedonvälitys pitää olla avointa ja rehellistä. Lähteet julki. Sitä toivoo koko Suomen kansa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Italiassa rankaistaan hallituksen vastustajia.