sama nimi

Olen perustanut yritykseni vuonna 2002.
Asiakkaani ja tilaukseni tulevat suurimmaksi osaksi netin kautta, toki käyn myös messuilla yms. tapahtumissa esittelemässä yritykseni tuotteita.

Vuonna 2008 on suomalainen henkilö kirjoittanut kirjan, jolla on täysin sama nimi kuin yritykselläni ja myös kirjan kansi on lähes kopio yritykseni vanhasta logosta. Olen siis joutunut uusimaan jo yritykseni logoni tämän vuoksi.
Yritykselläni ei ole mitään tekemistä tämän kirjan kanssa eikä kirjat edes kuulu yritykseni valikoimiin, mutta lähes viikoittain saan tiedusteluja/kyselyitä ko. kirjasta.

Mieltäni on jäänyt askarruttamaan, eikö kirjailijat yhtään mieti kun valitsevat kirjalleen nimeä?
Entä onko itselläni muita vaihtoehtoja kuin vaihtaa yritykseni nimeä? Ko. kirja kun vaikuttaa jo yritystoimintaani negatiivisesti.
Kirjan sisältö ja yritykseni toimiala eivät mitenkään liity toisiinsa; yritykseni valmistaa kulutushyödykkeitä ja kirjan sisältö on mielikuvituksen tuotetta.
2236
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

juristille ja kysy mitä voisit tehdä asian suhteen.

Äänestä

Yritä rekisteröidä firmasi nimi tavaramerkiksi. Jos se menee läpi niin odotele muutama kuukausi ja lisää sitten toimialaan '.. ja kaikki muu laillinen liiketoiminta'. Odottele ja kun varmasti kaikki valitusajat ovat menneet umpeen niin iske kimppuun lakimiehen kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ongelmia riittää kirjoitti:

Olen perustanut yritykseni vuonna 2002.
Asiakkaani ja tilaukseni tulevat suurimmaksi osaksi netin kautta, toki käyn myös messuilla yms. tapahtumissa esittelemässä yritykseni tuotteita.

Vuonna 2008 on suomalainen henkilö kirjoittanut kirjan, jolla on täysin sama nimi kuin yritykselläni ja myös kirjan kansi on lähes kopio yritykseni vanhasta logosta. Olen siis joutunut uusimaan jo yritykseni logoni tämän vuoksi.
Yritykselläni ei ole mitään tekemistä tämän kirjan kanssa eikä kirjat edes kuulu yritykseni valikoimiin, mutta lähes viikoittain saan tiedusteluja/kyselyitä ko. kirjasta.

Mieltäni on jäänyt askarruttamaan, eikö kirjailijat yhtään mieti kun valitsevat kirjalleen nimeä?
Entä onko itselläni muita vaihtoehtoja kuin vaihtaa yritykseni nimeä? Ko. kirja kun vaikuttaa jo yritystoimintaani negatiivisesti.
Kirjan sisältö ja yritykseni toimiala eivät mitenkään liity toisiinsa; yritykseni valmistaa kulutushyödykkeitä ja kirjan sisältö on mielikuvituksen tuotetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu