Hei vain kaikille lukioille !
Tarvitsen neuvoja muilta vanhemmilta jotka olevat samassa tilanteessa tai joilla on kokemusta asiasta. Kyse on vajaa 3 vuotias poika. Hän on ollut jo alle vuoden ikäisestä päiväkodissa ja kaikki on sujunut todella hyvin. Oli vauvana erittäin kiltti ja rauhallinen. Hän on kehitykseltään aika pitkällä verrattuna muihin saman ikäisiin. On todella reipas ja "kiltti", aurinkoinen ja hauska luonteltaan. Semmoinen joka ottaa oman paikkansa ja on usein keskipisteenä. Tulee toimeen tilanteessa kuin tilanteessa ja sosiaalinen puoli on kohdallaan.. Ainakin kun kyse on muut aikuiset. Viimeiset 6 kk on ollut aikamoista päiväkodissa. Poikamme kiusaa muita, tönii ja lyö. Ottaa seuraamukset vastaan mutta ilman mitään katumuksen merkkejä. Kiusaaminen senkun jatkuu ja jatkuu. Tilanne näyttää olevan jo niin pitkällä että muut lapset jo pelkäävät häntä ja henkilökunta kypsä tähän touhuun. Tätä käyttäytymistä en ole nähnyt muualla kuin tilanteessa jossa hänellä saattaa olla "frustis" ja purkaa sen näin ikävällä tavalla. Luonnetta löytyy tältä pojalta joten tiedän että kun hän "sille päälle" sattuu niin monet olisivat helisemässä kun yksinkertainen "EI" ei tunnu hänellä missään. Päiväkodissa on muitakin lapsia joitten tarpeet täytyy ottaa huomioon ja kun yksi terrorisoi niin kaikki saa kärsiä. Uhma on ollut jo tuttu käsite meillä. Millä ihmeellä saan hänet ymmärtämään ? Poika on fiksu ja sisäistää tämän mutta pahinta onkin että hän ei näytä välittävän.
Täytyykö tässä varata aika lasten psykiatrilta vai vaihtaa päiväkotia ? Alkaa olla neuvot lopussa.
Hyvää keväänalkua kaikille !
Tarvitsen neuvoja muilta vanhemmilta jotka olevat samassa tilanteessa tai joilla on kokemusta asiasta. Kyse on vajaa 3 vuotias poika. Hän on ollut jo alle vuoden ikäisestä päiväkodissa ja kaikki on sujunut todella hyvin. Oli vauvana erittäin kiltti ja rauhallinen. Hän on kehitykseltään aika pitkällä verrattuna muihin saman ikäisiin. On todella reipas ja "kiltti", aurinkoinen ja hauska luonteltaan. Semmoinen joka ottaa oman paikkansa ja on usein keskipisteenä. Tulee toimeen tilanteessa kuin tilanteessa ja sosiaalinen puoli on kohdallaan.. Ainakin kun kyse on muut aikuiset. Viimeiset 6 kk on ollut aikamoista päiväkodissa. Poikamme kiusaa muita, tönii ja lyö. Ottaa seuraamukset vastaan mutta ilman mitään katumuksen merkkejä. Kiusaaminen senkun jatkuu ja jatkuu. Tilanne näyttää olevan jo niin pitkällä että muut lapset jo pelkäävät häntä ja henkilökunta kypsä tähän touhuun. Tätä käyttäytymistä en ole nähnyt muualla kuin tilanteessa jossa hänellä saattaa olla "frustis" ja purkaa sen näin ikävällä tavalla. Luonnetta löytyy tältä pojalta joten tiedän että kun hän "sille päälle" sattuu niin monet olisivat helisemässä kun yksinkertainen "EI" ei tunnu hänellä missään. Päiväkodissa on muitakin lapsia joitten tarpeet täytyy ottaa huomioon ja kun yksi terrorisoi niin kaikki saa kärsiä. Uhma on ollut jo tuttu käsite meillä. Millä ihmeellä saan hänet ymmärtämään ? Poika on fiksu ja sisäistää tämän mutta pahinta onkin että hän ei näytä välittävän.
Täytyykö tässä varata aika lasten psykiatrilta vai vaihtaa päiväkotia ? Alkaa olla neuvot lopussa.
Hyvää keväänalkua kaikille !
Vastaukset 4
Vanhimmat
onko lapsellasi jokin asia elämässä muuttunut viimeaikoina? Entä onko hänellä millainen ystäväpiiri vaikka pihalla? Entä millainen on ryhmä, jossa hän on hoidossa? Saako hän riittävästi huomiota(sen verran kuin päiväkodissa on mahdollista antaa)?
Ehkä kyse on vain uhmasta, mutta hänellä keinot ovat väärät, eikä mitenkään hyväksyttäviä. (Tämän ajatuksen olin lukevinani sinun kirjoituksestasi myös. Mutta onneksi uhma päättyy jossain vaiheessa.
Olisi ensisijaisen tärkeätä saada poikasi käytös toiselle raiteelle, ennen kuin hän jää ryhmässä vaille kavereita. Eikä tietenkään ole oikein että muut lapset pelkäävät.
Ehkäpä voisit kysyä apua neuvolasta tai perheneuvolasta.
Toivottavasti tilanteenne paranee. Paljon voimia sinulle!
Vähän samaa on meidän kesällä 4 v täyttävällä jermulla ollut kerhossa. (Kerho on vain kerran viikossa ja 1½ tuntia kerrallaan, eli siinä mielessä tilanne erilainen). Kerhotädin kanssakin asiasta on silloin tällöin puhuttu. Paljon on pantu viime kesänä syntyneen pikkuveljen piikkiin. Eli siis huomion kaipuusta pohjimmiltaan kyse, keinot vaan ovat kyseenalaiset. Välillä kotonakin tuntuu, että ei mikään keino tepsi, ei mikään huomioiminen riitä... Sitten taas on tasaisempia jaksoja ja oikein ihmetyttää, miten yksinkertaisesti asiat voivatkin välillä sujua. Kaipa aika vaan tekee tehtävänsä. Kyllä minuakin välillä kieltämättä hirvittää, että millaiseksi tuo toisten lasten kanssa oleminen muotoutuu. Saako meidän poikamme tyytyä olemaan jotenkin ulkopuolinen, kun nyt ei oikein aina yhteiset pelisäännöt ole selvillä? Tosi "kovapäinen" on tämä meidänkin poitsu syntymästään asti ollut, luonnetta kyllä piisaa... Kuitenkin (lohdutan ainakin itseäni sillä) puhuu yhdestä kerhokaveristaan aina: "Leikittiin Eetun kanssa..." tai "se Eetu on kyllä hirmu kiva..." tms., että eiköhän sieltä se yhteispelikin vielä joskus löytyne. Teidänkin alle kolmevuotias on vielä hirmuisen pieni toimimaan yhdessä toisten kanssa ja varsinkin isommassa porukassa.... Ymmärrän kyllä täysin huolesi ja samaa poden itsekin, mutta koitetaan vain katsoa luottavaisesti tulevaan ja antaa aikaa kasvulle, en kyllä muutakaan osaa neuvoa =) Päiväkodin henkilökunnan kanssa kannattaa asiasta ihan rohkeasti jutella, he ovat kuitenkin ammatti-ihmisiä alallaan. Neuvolassakin voit ottaa asian esille, osaavat varmasti ainakin tukea antaa. Ainakin minusta on tuntunut, että jo pelkkä puhuminen auttaa ja myös se että kuulee, ettei näiden ongelmien kanssa ole yksin. Tsemppiä!
Hei!
Minulla on 3 v. tyttönen, jonka luonne sopii täydellisesti kuvaukseesi poikanne luonteesta.
Tämä kiltteys on mietityttänyt minua todella paljon. Luin kerran eräästä lapsesta, jonka asiat
olivat hyvin (ainoa lapsi, rakastavat vanhemmat...). Päiväkodissa alkoivat sitten ongelmat. Lastenpsykiatri kertoi vanhemmille, että
lapsi ei kokenut olevansa hyväksytty muulloin kuin ollessaan kiltti, iloinen jne.
Tästä syystä olen kiinnittänyt erityistä huomiota kiukku- yms. hetkiin ja yritän osoittaa lapselle, että hyväksyn hänet myöskin silloin kun asiat menevät huonommin. Esim. hän alkaa itkeä, kun kiellän jotain... kerron hänelle, että hän voi hyvin itkeä, mutta kielto pysyy voimassa. Usein hän kipittää huoneeseensa ja heittelee siellä muutamat lelut seinille... sitten tullaan keskustelemaan.
Voisiko olla näin:
Lapsi on oppinut saamaan huomiota vain negatiivisella käyttäytymisellään. Kerroit, että hän oli aluksi kiltti poika. Otitteko sen itsestään selvyytenä? Jos lapsi ei saanut kehuja "kiltteydestä", mutta huomiota sitäkin enemmän ilkeydestä, tottakai hän on ilkeä!