Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Miksi Tarja ei myy?

JK

Eräiden toimesta Tarjan soolouraan (ja ulkomusiikillisiinkin asioihin) liittyviä tekstejä kirjoitellaan Nightwish-palstalle. Laitanpa nyt kuitenkin tämän tänne minne kuuluukin. Vaikkei tällä palstalla suvaitakkaan muuta kuin Tarjan ylistämistä.
Miksi Tarjan keikkamyynti Suomessa menee alaspäin? Soolourallaan hänellä on ollut kaksi "rock" konserttia Suomessa, Sami Hyypiä- areena ja Helsingin Tavastia. Molemmissa vain puolisalia. Nyt joulu- ja Halloween-
konsertteihin on edelleen lippuja saatavilla. Olisiko niin, että pientä fanaatikko ryhmää lukuunottamatta ihmiset ovat kyllästyneet. Heti potkujen jälkeen naistenlehtiä lukevat mummelit raahasivat miehensäkin joulukonsertteihin kun se Tarja on niin ihana, kaunis ja onnellisesti naimisissa. Näiden asioiden jatkuva jauhaminen lehdissä ei kanna pitkälle. Joulukonsertteja tarjoavat muutkin ja kestotähdet keräävät potin.

8

625

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tarja myy

      Mitä, tännekö ilmestyi oikein Nghtwispalstan trolli, joka on niin huolissaan Tarjan myynnistä että on käynyt jopa katsomassa lipputilanteen, hienoa:).

      Ensinnäkin näyttää siltä että nuo sun tiedot ovat hieman vanhentuneita ja näyttävät olevan peräisin vuoden parin takaa.
      Tarjalla on ollut 3 rock-konserttia nyt Suomessa ja viimeisin oli viime kesänä Vaasassa, jossa olin myös mukana ja kyllä se Tarja keräsi sen suurimman yleisön, joita oli tuhansia. Mitä tulee Hyypiä -areenaan, niin kyllä sielläkin taisi melkein 1300 jotain väkeä olla, mikä on ihan hyvä saavutus kun alla oli vasta eka levy ja ekat keikat. Tavastian keikka taas epäonnistui promoamisessa ja monet eivät edes tienneet(en minäkään) koko keikasta ja lisäksi se taisi olla arkipäivänä, jolloin ei kaikilla halukkailla ole mahdollista siihen osallistua, varsinkin jos pitäisi tulla pääkaupunkiseudun ulkopuolelta.
      Muutenkin pitää muistaa, että Tarjalta varmaan loistavan Nightwish-uran jälkeen odotettiin aluksi hieman liikoja.
      Ei se oman uran aloittaminen ihan niin helposti käy ja aluksi sitä pitää löytää se oma musiikillinen suunta ja tuo eka levykin oli niinkuin Tarjakin sanoi "kokeileva" jossa oli aluksi pakko hieman pakko katsoa laveammin mikä toimii ja mikä ei.

      Tarjan levymyyntihän on kuitenkin mennyt hyvin maailmanlaajuisesti, platinaa on tullut Suomesta (joten kannatusta löytyy täältäkin) ja kultaa useista euroopan maista; mm. saksa, belgia, itävalta, ruotsi, venäjä, kroatia , tsekki, buklgaria jne. en edes kaikkia muista. Ja kun mukaan lasketaan muun maailman myynti niin kyllä niitä levyjä on myyty vähintään se 200 000 kpl ellei enemmänkin. Aika hyvin tuolta levyltä, jolta kukaan ei odottanut mitään.

      Mitä keikkamyyntiin taas tulee, niin voisihan niitä rock-konsertteja Suomessakin olla enemmän, mutta koska suurin suosio on kansainvälisilä markkinoilla niin sinne sitä on sitten suunnattava. Ja koska Suomessa on nyt paljon noita klassisia/joulukonsertteja niin kyllä sitä Tarjaa nähdään aika hyvin täälläkin.
      Mitä tulee joulu/klassisten konserttien lipunmyyntiin, niin kyllä ne aika menestyksiä ovat olleet ja paikat ovat täyttyneet hyvin. Eihän tässä vielä itsekään ole lippuja tilannut vaikka tarkoitus onkin mennä, koska eihän se joulu nyt vielä ole.

      Tarjan rock-konsertit taas tuolla Euroopassa ovat olleet aika menestyksiä, useat mitä olen kuullut ovat olleet loppuunmyytyjä ja uusin tieto Lontoon viimeisestä keikasta kertoo että sekin on jo myyty loppuun.
      Väkeä on siis riittänyt ja arvostelut mitä olen lukenut ovat olleet hyviä.

      Näyttää siis siltä että se sun mainitsemas "fanaatikkoryhmä" on kuitenkin aika iso loppujen lopuksi ja kasvaa jatkuvasti:).
      Joten älä sure, Tarjalla menee loistavasti.

      • JK

        Tietenkin olen käynyt katsomassa lipputilanteen, en esitä kommentteja ilman perusteita.
        Samoinhan Nightwish-palstalla on Tarja-trollit heitelleet kommentteja Nightwishin lipun myynnistä.
        Ja Suomen lippumyynnistä olenkin nimenomaan ollut ihmeissäni.
        Vaasan Rockberryä en katso varsinaiseksi Tarja-konsertiksi koska kyseessä oli festari jossa oli paljon suosittuja esiintyjiä. Montakohan katsojaa olisi tullut jos olisi ollut vain Tarja. Jos olisin festareilla jossa Tarja esiintyisi niin varmasti menisin uteliaisuuttani katsomaan, ellei samaan aikaan toisaalla olisi mielenkiintoisempaa. Näkemieni kuvien perusteella siellä lavan edessä ei mitään hirveää ryysistä ollut, mutta Tarjan fanit varmaan käyttäytyvät arvokkaan hillitysti.
        Hyypiä Areenan konserttia sponssasivat alueen yrittäjät. Paljonkohan oli firmoille annettu lippuja ja paljonko oli varsinaisia myytyjä? Halliin mahtuu tietääkseni 2000 ihmistä. Helsingin tavastialle 700. 300 ihmistä Helsingissä on vähän olkoon mikä viikonpäivä vaan. Japanilais bändikin veti viikolla paikan täyteen.
        Ja jos et Tavastian keikasta tiennyt etukäteen niin aika pihalla olet Tarja asioista ollut. Siitä luki lehti artikkeleissakin, jopa niissä naistenlehdissä.
        Aivan samoin Nightwishilla oli kovat paineet ja ennakko odotukset heidän aloittaessaan uuden solistin kanssa. Ei Tarja ole ollut ainoa jolle paineita on kasattu niskaan.
        Jos Tarjan suurin suosio on Itä-Euroopan maissa ja Etelä-Amerikassa on varmaan hyvä, että keikkailee pääasiassa siellä. Kun miehensäkin koko ajan kiertää mukana ja asuvat paljon Suomessa, niin Marcelon lapset edellisestä avioliitosta eivät paljon isäänsä näe. Etelä-Amerikassa esiintyminen antaa lapsille edes pienen mahdollisuuden nähdä isäänsä.

      • Tarjan myynnit
        JK kirjoitti:

        "Tietenkin olen käynyt katsomassa lipputilanteen, en esitä kommentteja ilman perusteita."

        Toistetaan vielä, oman lipun käyn lunastamassa myöhemmin ja yleisömäärästä on vielä paha sanoa mitään, sehän selviää myöhemmin. Mutta viime joulukonserttikiertue oli loppuumuunmyyty ja mitä kesällä kävin mäntyharjun konsertissa niin hyvin sielläkin porukkaa oli vaikkei se ihan täynnä ollutkaan jotain 600-700 mikä on aika hyvin klassiselle konsertille.
        Yleensä monet hankkivat sen lippunsa vasta viime tingassa.

        "Samoinhan Nightwish-palstalla on Tarja-trollit heitelleet kommentteja Nightwishin lipun myynnistä."

        En tiedä Nightwis-palstan trolleista eikä ne juuri kiinnosta, siitä on aikaa kun on siellä tullut käytyä ja silloin siellä oli se sama joutava tappelu edelleen menossa.

        "Vaasan Rockberryä en katso varsinaiseksi Tarja-konsertiksi koska kyseessä oli festari jossa oli paljon suosittuja esiintyjiä."

        Ei varsinainen Tarja-konsertti mutta Tarjan rock-konsertti silti.

        "Näkemieni kuvien perusteella siellä lavan edessä ei mitään hirveää ryysistä ollut, mutta Tarjan fanit varmaan käyttäytyvät arvokkaan hillitysti."

        Ja minä voin paikalla olleena sanoa, että Tarja keräsi suurimman yleisön ja meno oli aika villiä ainakin siinä missä minä olin, joka paikkaan ei tietysti nähnyt.

        "Hyypiä Areenan konserttia sponssasivat alueen yrittäjät. Paljonkohan oli firmoille annettu lippuja ja paljonko oli varsinaisia myytyjä?"

        Ei mitään hajua

        "Helsingin tavastialle 700. 300 ihmistä Helsingissä on vähän olkoon mikä viikonpäivä vaan."

        Muistaakseni siellä oli jotain 500 ihmistä. Ja kuten todettua, tuo on jo vanhentunutta tietoa, mutta jos levy on kuitenkin platinaa myynyt, niin kyllä sitä kannatusta silloin on olemassa.

        "Ja jos et Tavastian keikasta tiennyt etukäteen niin aika pihalla olet Tarja asioista ollut. Siitä luki lehti artikkeleissakin, jopa niissä naistenlehdissä."

        Koska olen mies, niin eipä noita naistenlehtiä paljon tule luettua:) ja siihen aikaan en vielä mikään Tarja-fani edes ollut, koska silloin oli vielä niin se Nightwishjupakka päällä, että tunteet oli aika sekavat enkä niin hirveän ihastunut ollut edes Tarjan soololevyyn, mutta nyt kun kuulin ne biisit eka kertaa livenä, niin nehän kuulostivat paljon paremmilta, koska niitä oli miksattu raskaampaan suuntaan.

        "Aivan samoin Nightwishilla oli kovat paineet ja ennakko odotukset heidän aloittaessaan uuden solistin kanssa. Ei Tarja ole ollut ainoa jolle paineita on kasattu niskaan."

        Tottakai, odotukset ovat olleet kovat molemmilla osapuolilla, Nighwishilla se on kuitenkin ollut hieman helpompaa kuin Tarjalla. Niillä on kuitenkin tunnettu nimi, vaikka Tarja olikin keulakuva ja varmaan tunnetuin NW:n poppoosta niin ei se kuitenkaan niin tunnettu ole kuin NW (asian voi tarkistaa vaikka google-haulla, kyllä se NW on se tunnetumpi nimi).
        Lisäksi Tarja joutui aloittamaan kaiken sävellystyön ja oman musiikillisen suunnan miettimisen lähes tyhjästä, joten ensimmäisestä levystä tuli aika kokeileva, niinkuin hän itse kertoi, eikä se tietysti ollut vielä mikään jättipotti vaan lähinnä testi. Ja yleensä sitä tarvitaan monta levyä ennenkuin alkaa löytymään se oma musiikillinen suunta ja varmaan tulee myös parempia biisejä. Uskon että seuraava levy on jo huomattavasti parempi kuin tämä ensimmäinen.
        Sama tilanne on myös Nightwishillä, uskon että vasta seuraava levy kertoo mihin suuntaan se sitten kehittyy, tuota DPP:tä pidän lähinnä välivaiheen levynä, koska eihän Tuomas vielä noita sävellyksiä tehdessään tiennyt kuka on seuraava laulaja.
        Ja uskon myös että seuraavien levyjen myötä molemmat pääsevät tuosta "vanhan NW:n viitasta eroon" (vaikka tuskin he siitä koskaan kokonaan eroon pääsevät).

        "Jos Tarjan suurin suosio on Itä-Euroopan maissa ja Etelä-Amerikassa on varmaan hyvä, että keikkailee pääasiassa siellä."

        Sun pitäs varmaan myös tarkistaa tuo Tarjan keikkakalenteri noiden lipunmyyntien lisäksi, niin tietäisit että Tarja on keikkailut aika monessa muussakin paikassa kuin Itä-Euroopan maissa ja Etelä-Amerikassa. Käyty on myös Kanada, Pohjois-Amerikka ja väli-Amerikka sekä Euroopan maat muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Ja suosio on näiden parin vuoden aikana kasvanut tasaisesti. Jatkuvasti tulee uusia faneja ja palaute konserteista on ollut hyvää.

      • Tarjan myynnit
        Tarjan myynnit kirjoitti:

        "Kun miehensäkin koko ajan kiertää mukana ja asuvat paljon Suomessa, niin Marcelon lapset edellisestä avioliitosta eivät paljon isäänsä näe. Etelä-Amerikassa esiintyminen antaa lapsille edes pienen mahdollisuuden nähdä isäänsä."

        :), Marcelon lapsi-asioista en ole perillä, eikä ne edes kiinnosta, mutta niillähän on kämppä myös Buenos Airesissa, jossa he osan vuotta oleskelevat. Ja eiköhän tuo ongelma ole kaikilla joilla on lapsia ja työ jossa joutuu matkustelemaan.

        Ja lopuksi voisin todeta, että tämä keskustelu Tarjan suosiosta on naurettavaa. Eiköhän se siitä nouse pikkuhiljaa Suomessakin, kun saadaan uusi levy ulos(ja toivottavasti hyvä) ja sitä myötä konsserteja lisää tännekin.
        Mutta eikai siinä, jos täällä ei ole tarpeeksi kiinnostusta, niin pitää mennä sitten sinne jossa sitä on, yksinkertaista.
        Eihän Tarja edes Nightwishin kanssa viimeisinä vuosina paljoa Suomessa keikkaileet v. 2005 se ainoa keikka taisi olla Hartwall, kaikki muut olivat ulkomailla.

      • tumpeloinen
        JK kirjoitti:

        Tietenkin olen käynyt katsomassa lipputilanteen, en esitä kommentteja ilman perusteita.
        Samoinhan Nightwish-palstalla on Tarja-trollit heitelleet kommentteja Nightwishin lipun myynnistä.
        Ja Suomen lippumyynnistä olenkin nimenomaan ollut ihmeissäni.
        Vaasan Rockberryä en katso varsinaiseksi Tarja-konsertiksi koska kyseessä oli festari jossa oli paljon suosittuja esiintyjiä. Montakohan katsojaa olisi tullut jos olisi ollut vain Tarja. Jos olisin festareilla jossa Tarja esiintyisi niin varmasti menisin uteliaisuuttani katsomaan, ellei samaan aikaan toisaalla olisi mielenkiintoisempaa. Näkemieni kuvien perusteella siellä lavan edessä ei mitään hirveää ryysistä ollut, mutta Tarjan fanit varmaan käyttäytyvät arvokkaan hillitysti.
        Hyypiä Areenan konserttia sponssasivat alueen yrittäjät. Paljonkohan oli firmoille annettu lippuja ja paljonko oli varsinaisia myytyjä? Halliin mahtuu tietääkseni 2000 ihmistä. Helsingin tavastialle 700. 300 ihmistä Helsingissä on vähän olkoon mikä viikonpäivä vaan. Japanilais bändikin veti viikolla paikan täyteen.
        Ja jos et Tavastian keikasta tiennyt etukäteen niin aika pihalla olet Tarja asioista ollut. Siitä luki lehti artikkeleissakin, jopa niissä naistenlehdissä.
        Aivan samoin Nightwishilla oli kovat paineet ja ennakko odotukset heidän aloittaessaan uuden solistin kanssa. Ei Tarja ole ollut ainoa jolle paineita on kasattu niskaan.
        Jos Tarjan suurin suosio on Itä-Euroopan maissa ja Etelä-Amerikassa on varmaan hyvä, että keikkailee pääasiassa siellä. Kun miehensäkin koko ajan kiertää mukana ja asuvat paljon Suomessa, niin Marcelon lapset edellisestä avioliitosta eivät paljon isäänsä näe. Etelä-Amerikassa esiintyminen antaa lapsille edes pienen mahdollisuuden nähdä isäänsä.

        luullut,että Marcelo ei ole ennen ollut naimisissa

      • Ihmettelijär
        tumpeloinen kirjoitti:

        luullut,että Marcelo ei ole ennen ollut naimisissa

        Uus tieto tuo oli mullekin, mistähän lie peräisin.

      • teea--
        Ihmettelijär kirjoitti:

        Uus tieto tuo oli mullekin, mistähän lie peräisin.

        Kyllä Marcelo oli naimisissa ja kahden lapsen isä Tarjan tavatessaan. Hylkäsi sitten perheensä ja lähti Tarjan perään Suomeen. Eikä ole sen koommin tainnut juuri lapsiaan tavata.

      • Ihmettelijätär2
        teea-- kirjoitti:

        Kyllä Marcelo oli naimisissa ja kahden lapsen isä Tarjan tavatessaan. Hylkäsi sitten perheensä ja lähti Tarjan perään Suomeen. Eikä ole sen koommin tainnut juuri lapsiaan tavata.

        Mutta mistä tieto on peräisin?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      93
      2444
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2153
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      82
      1798
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1591
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1566
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1525
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      33
      1488
    8. 54
      1350
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      88
      1305
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1219
    Aihe