Vanhanen tutkinnassa

Keskusrikospoliisi ja Oikeuskansleri tutkivat Matti Vanhasen menettelyä valtioneuvoston jäsenenä.

Kyseessä on valtioneuvostn päättämät raha-avustukset RAY:lle, joka jakoi sitten rahaa kepun Nuorisosäätiölle, josta raha sitten palautui Vanhasen vaalikassaan.

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka sanoi juuri radiossa, että jos Vanhasta vastaan aloitetaan rikostutkinta, niin asia tulee silloin perustuslakivaliokunnan käsiteltäväksi.

Nyt sitten ollaan pääsemässä lautakasasta itse asiaan.

Vanhanen jo viime viikolla kiireesti julisti asian loppuunkäsitellyksi. Näinhän poliitikit aina sanovat, kun toivovat hartaasti, että asia olisi jo ohi.

Nyt punnitaan, että mikä on Suomessa Oikeuskanslerin ja Keskusrikospoliisin riippumattomuus vallanpitäjistä! Riittääkö poliisin ja oikeuskanslerin kantti, kun vastassa on pääministeri?

Vai onko Suomi paitsi vaalirahoituksen, niin myös viranomaisten osalta Valko-Venäjän tasolla?
460
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vihdoinkin tässä ollaan pääsemässä asiaan. Nyt Vanhanen ei voikaan enää väistellä asiaa väittämällä, että YLEn lisäksi oikeuskansleri ja keskusrikospoliisikin ovat aloittaneet ajojahdin pääministerin kaatamiseksi. Toki Meidän Matti voi tällaisenkin väitteen esittää, mutta hän ei ole sentään ihan niin tyhmä kuin keskivertokepulit.

Vanhasen toimet taitavat olla rikoksina vanhentuneita toisin kuin hänen seuraajansa Antti Kaikkosta kohtaan esitetyt epäilyt. Oikeuskansalerin selvitys on kuitenkin tärkeä perustuslain valossa. Pitäähän kaikkien ministereiden olla rehellisiksi ja taitaviksi tiedettyjä. Ilmeisesti rikostutkinnan mahdollisuus on Vanhasen osalta mahdollinen ja silloin asia menisi perustuslakivaliokunnan kautta ja pääte-etappina voisi olla valtakunnanoikeus, joka on tuttu paikka kepulaisille Juhantalon ajoilta.

Lautamatti taisi tosissaan luulla, että asia on selvä, kun yksi kaupallinen lehti käy tutkailemassa hänen taloaan sisältäpäin.

Äänestä
  • Vanhanen ei ole sanonut, että asia on muuten selvä, vaan nimenomaan lautakasan osalta selvä. Yrittäkää ymmärtää, mitä puhutaan. Täälläkin pieni totuuden häivä näissä kirjoituksissa olisi paikallaan. Toisia syytetään valehtelijoiksi ja itse valehdellaan niin paljon kuin kerkeää. Ihme touhua.

    Äänestä

  • Jos Matti Vanhanen joutuu siihen tilanteeseen, että vetoaa rikosten vanhentumiseen, niin silloin päivät pääministerinä ovat loppu.

    Ministerien tulee perustuslain mukaan olla "rehellisiksi ja taitaviksi" tunnettuja kansalaisia.

    Eli ainakin tuo perustuslain vaatima rehellisyys puutuu siinä tapauksessa. Ja taitavuuskin on lähinnä sitä, että on pystynyt luomaan rahoiotusketjun RAY:sta Nuorisosäätiön kautta omaan vaalikassaan.

    Nyt viranomaisilta odotetaan jämäkkää toimitaa, eikä vallan liehittelyä - eikä alistua painostukseen.

    On vain huolestuttavaa, että kun vastassa on pääministeri, niin moni viranomainen arkailee - ei hakua vaarantaa omaa urakehitystään jatkossa.

    Äänestä

  • totuus kunniaan kirjoitti:

    Vanhanen ei ole sanonut, että asia on muuten selvä, vaan nimenomaan lautakasan osalta selvä. Yrittäkää ymmärtää, mitä puhutaan. Täälläkin pieni totuuden häivä näissä kirjoituksissa olisi paikallaan. Toisia syytetään valehtelijoiksi ja itse valehdellaan niin paljon kuin kerkeää. Ihme touhua.

    on loppuunkäsitelty, sanoi Vanhanen. Vanhasen mielestä Tekniikan Maailma edustaa korkeinta oikeutta Suomessa!

    Muihin kysymyksiin Vanhanen ei ole kertaakaan suostunut vastaamaan. Eli mätää on ja rajusti Vanhasen touhuissa.

    Vanhanen yritti silmänkääntötempulla paastata vain lautakasasta, vaikka kokonaisuudessa on kyse paljon suuremmasta asiasta

    Vanhasen aika pääministerinä on nyt tosi vähissä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


22## kirjoitti:

Keskusrikospoliisi ja Oikeuskansleri tutkivat Matti Vanhasen menettelyä valtioneuvoston jäsenenä.

Kyseessä on valtioneuvostn päättämät raha-avustukset RAY:lle, joka jakoi sitten rahaa kepun Nuorisosäätiölle, josta raha sitten palautui Vanhasen vaalikassaan.

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka sanoi juuri radiossa, että jos Vanhasta vastaan aloitetaan rikostutkinta, niin asia tulee silloin perustuslakivaliokunnan käsiteltäväksi.

Nyt sitten ollaan pääsemässä lautakasasta itse asiaan.

Vanhanen jo viime viikolla kiireesti julisti asian loppuunkäsitellyksi. Näinhän poliitikit aina sanovat, kun toivovat hartaasti, että asia olisi jo ohi.

Nyt punnitaan, että mikä on Suomessa Oikeuskanslerin ja Keskusrikospoliisin riippumattomuus vallanpitäjistä! Riittääkö poliisin ja oikeuskanslerin kantti, kun vastassa on pääministeri?

Vai onko Suomi paitsi vaalirahoituksen, niin myös viranomaisten osalta Valko-Venäjän tasolla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu