Ne ovat liian kapeita nykyautoille. Tällä viikolla on 2 kertaa tullu sivuun lommoja. Toinen oli paku joka liukeni paikalta. Ihmiset eivät viitsi kömpiä autoihinsa vaan paukuttavat ovia naapurin kylkeen raivopäissään. Ikään kuin se olisi sen naapuriruudussa olevan auton vika, että omaan koslaan on vaikea mennä.
Suunittelijoilla on joku hukassa ja pahasti. Niiltä on unohtunut, että yleensä auton ovi aukeaa sivulle ja vie tilaa ja useasti vielä molemmin puolin. Varsinkin nämä markettien parkkipaikat ovat pahimpia.
Pitäisi pistää kauppaketju vastuuseen noista lommoista. Tai jättää auto kahdenruudun keskiviivalle.
Olin kuulevinani telkusta, että 40% kaikista onnettomuuksista sattuu juuri näillä parkkipaikoilla. Eli jotain on tosi pahasti pielessä. Joku niistä on saatava vastuuseen.
Kuka suunnittelee parkkiruudut?
97
3528
Vastaukset
- iiiikk
Tuo "jättää auto kahdenruudun keskiviivalle" toimii.
Kaikki vaan parkkeeraamaan noin.- sju_
entinen pomo sai kerran rautakaupan pihassa vietyä neljän auton paikan.
no se ei oikeasti osannut ajaa autoa, en tiedä miten kortin sai. postimyynnistä tai kossupullon lahjuksella? - sannuli2
tein joskus vuosia sit sillain ja niinhän joku viisas ol laittana lapun ikkunaan,että "opettele ajamaan ruutuun oikein". kylläpä nauratti kommetti,kun eipä ollunna uskaltana laittoo nimmeesä alle. tälläsiäkin löytyy............
- ns. kolmeovea :)
Hyvä vaihtoehto on ajaa oma auto vinossa ruutuun, jää tilaa paremmin avata ovet.
- tyytymätön
Samaa mieltä parkkiruuduista. Tosi ärsyttävää ja siksi vältänkin joitain kauppoja. Pojan kanssa liikkuessa voin käyttää perheparkkiruutua, joka on leveämpi. Cittarissa ainakin on perheparkkeja. Voiton maksimointi vie mukavuuden kaupassa käynnistäkin. Muissa kaupoissa jos on pakko asioida yritän ajaa auton sellaiseen paikkaan ettei autoja ole lähellä. Yleensä yritän valita niitä kaupassa käyntiaikoja jolloin ei ole ruuhkaa.
Samaisesta syystä olen jättänyt keskustan kauppojen käyttämisen.- 1+1+1=3
Minäkin yritän kaydä kaupassa autolla mahdollisimman vähän, koska pelkään jonkun kolhivan autoani. Jos satun kuitenkin käymään ruuhkaisempana aikana ajan autoni mahdollisimman kauas. Siellä on yleensä paljon tyhjempää, joskus lähin auto on vasta viiden metrin päässä, joten pääsee autostakin ihan letkeesti ulos. Jalat jaksaa kyllä kantaa ja tuleepahan vähän hyötyliikuntaa.
Oma autoni on kaksiovinen, joten ovet ovat siinä todella suuret ja raskaat. Auto on jopa pakko ajaa väljemmälle, jos meinaa selvitä kolhimatta ketään. Eipä sitä voi ahtaaseen paikkaan ajaa, koska et pääse autosta enää ulos. - Fiiatti
1+1+1=3 kirjoitti:
Minäkin yritän kaydä kaupassa autolla mahdollisimman vähän, koska pelkään jonkun kolhivan autoani. Jos satun kuitenkin käymään ruuhkaisempana aikana ajan autoni mahdollisimman kauas. Siellä on yleensä paljon tyhjempää, joskus lähin auto on vasta viiden metrin päässä, joten pääsee autostakin ihan letkeesti ulos. Jalat jaksaa kyllä kantaa ja tuleepahan vähän hyötyliikuntaa.
Oma autoni on kaksiovinen, joten ovet ovat siinä todella suuret ja raskaat. Auto on jopa pakko ajaa väljemmälle, jos meinaa selvitä kolhimatta ketään. Eipä sitä voi ahtaaseen paikkaan ajaa, koska et pääse autosta enää ulos.Just äsken pysäköin Itiksen Cittarin parkkipaikalla ruutuun, jonka kummallakin puolella oli kaksikin vapaata ruutua. Kun tulin ostoksien kera takaisin, joku uuno oli tällännyt oman autonsa VIEREISEEN ruutuun, vaikka ympärillä olisi ollut tilaa vaikka miten. Ei se tietenkään häirinnyt, koska tuo onneton oli vallannut pelkääjän puoleisen ruudun ja olin liikkeellä yksin. Ostokset vain takakonttiin ja eiku liikkeelle. Kenen syy, jos minulla olisi ollut "pelkääjä" mukana ja hän olisi kolhinut tätä viereen ängennyttä? Jos olisi ollut kamera mukana, olisin ottanut kuvan tullessani ja lähtiessäni.
- ....
Fiiatti kirjoitti:
Just äsken pysäköin Itiksen Cittarin parkkipaikalla ruutuun, jonka kummallakin puolella oli kaksikin vapaata ruutua. Kun tulin ostoksien kera takaisin, joku uuno oli tällännyt oman autonsa VIEREISEEN ruutuun, vaikka ympärillä olisi ollut tilaa vaikka miten. Ei se tietenkään häirinnyt, koska tuo onneton oli vallannut pelkääjän puoleisen ruudun ja olin liikkeellä yksin. Ostokset vain takakonttiin ja eiku liikkeelle. Kenen syy, jos minulla olisi ollut "pelkääjä" mukana ja hän olisi kolhinut tätä viereen ängennyttä? Jos olisi ollut kamera mukana, olisin ottanut kuvan tullessani ja lähtiessäni.
sitä voi aina pahassa paikassa ajaa/pakittaa auton pois ruudusta ja sitten ottaa pelkääjän kyytiin, jos ei muuten meinaa mahtua
- Ahdasta?
1+1+1=3 kirjoitti:
Minäkin yritän kaydä kaupassa autolla mahdollisimman vähän, koska pelkään jonkun kolhivan autoani. Jos satun kuitenkin käymään ruuhkaisempana aikana ajan autoni mahdollisimman kauas. Siellä on yleensä paljon tyhjempää, joskus lähin auto on vasta viiden metrin päässä, joten pääsee autostakin ihan letkeesti ulos. Jalat jaksaa kyllä kantaa ja tuleepahan vähän hyötyliikuntaa.
Oma autoni on kaksiovinen, joten ovet ovat siinä todella suuret ja raskaat. Auto on jopa pakko ajaa väljemmälle, jos meinaa selvitä kolhimatta ketään. Eipä sitä voi ahtaaseen paikkaan ajaa, koska et pääse autosta enää ulos.Normaalit ajatukset sanovat että kauppiaiden ahneus ajaa asiakkaat ahtaalle.
Jos haluaa olla sarkastinen niin kapeat parkkiruudut pakottavat ihmiset laihduttamaan, mikä taas lyö kauppiaita päin naamaa kun myyvät vähemmän roskaruokaa... - kamerakänny
Fiiatti kirjoitti:
Just äsken pysäköin Itiksen Cittarin parkkipaikalla ruutuun, jonka kummallakin puolella oli kaksikin vapaata ruutua. Kun tulin ostoksien kera takaisin, joku uuno oli tällännyt oman autonsa VIEREISEEN ruutuun, vaikka ympärillä olisi ollut tilaa vaikka miten. Ei se tietenkään häirinnyt, koska tuo onneton oli vallannut pelkääjän puoleisen ruudun ja olin liikkeellä yksin. Ostokset vain takakonttiin ja eiku liikkeelle. Kenen syy, jos minulla olisi ollut "pelkääjä" mukana ja hän olisi kolhinut tätä viereen ängennyttä? Jos olisi ollut kamera mukana, olisin ottanut kuvan tullessani ja lähtiessäni.
ottanut kännyllä kuvan ennen ja jälkeen tilanteesta.
Vai eikö sulla ole kännyä jossa on kamera? - ;mummeli::
1+1+1=3 kirjoitti:
Minäkin yritän kaydä kaupassa autolla mahdollisimman vähän, koska pelkään jonkun kolhivan autoani. Jos satun kuitenkin käymään ruuhkaisempana aikana ajan autoni mahdollisimman kauas. Siellä on yleensä paljon tyhjempää, joskus lähin auto on vasta viiden metrin päässä, joten pääsee autostakin ihan letkeesti ulos. Jalat jaksaa kyllä kantaa ja tuleepahan vähän hyötyliikuntaa.
Oma autoni on kaksiovinen, joten ovet ovat siinä todella suuret ja raskaat. Auto on jopa pakko ajaa väljemmälle, jos meinaa selvitä kolhimatta ketään. Eipä sitä voi ahtaaseen paikkaan ajaa, koska et pääse autosta enää ulos.Valitettavasti se sama mittatikku on käytössä noilla markettialueilla joka ruudussa. Emmekä koskaa aja lähelle ovea.
- backward
ruutuun - tällöin lähtökin ruudusta eteenpäin ajamalla on varsinkin lasit huuruisina paljon helpompaa !
- jepui5
siihen että vieressä oleva auto pamauttaa oven kylkeen...
jepui5 kirjoitti:
siihen että vieressä oleva auto pamauttaa oven kylkeen...
Vetäiset peruuttaen aivan ruudun oikeaan reunaan. Viereisen auton pelkääjän paikalta ei mahdu ovea avaamaan kuitenkaan, ja toisella puolella on melkein tuplatila. Kaikki voittavat.
- ölksdfjh
Käytännöllisinä ihmisinä mustalaiset ovat jo aikaa sitten tajunneet ettei leveä auto (ja leveä hame) tavalliseen parkkiruutuun mahdu. Siitä tulee vain ongelmia ja likaiset vaatteet. Niinpä he parkkeeraavatkin invalidipaikalle, jos sellainen vain sattuu olemaan...
- Oon vaan vähän aikaa
nyt sit selvis , että asusta johtuu mustalaisten parkkeeraus invapaikoille. Naisilla leveät hameet ja miehilla pussihousut...
- ruutuun
ohos missäspäin sentään ruutuun ajetaan
- viestiä marketeille
tuo mitä kirjoittelit on niin totta.
sama koskee myös kerrostalojen parkkiruutuja....muutama kolhu on jo ilmaantunut.
olen jättänyt isoissa kauppakeskuksissa käynnit kokonaan pois kun en jaksa pelätä koko ajan että milloin taas tulee uusia kuvioita kylkeen ja sitä paitsi autoon on tosi inhottava "könytä" itselläänkin jos tilaa ei kertakaikkiaan ole...Meillä se kahden ruudun valtaaminen ei oikein kannata..räpsähtää melko varmuudella sakkolappu tuulilasiin..- Paluumuuttaja
Ehkä katselen asioita vieläkin ulkopuolisena...
Vika ei ole parkkipaikkojen pienuudessa, sillä ne ovat kansainvälisesti katsottuna isoja.
Vika on suomalaisten päässä, asenteessa "Kaikki minulle ja heti". Minulle kaikkein suurin parkkipaikka, koska minä minä minä minä minä minä....
Vika on myös suomalaisten keskimääräisesti huonossa ajotaidossa. Autoahan voi ajaa vaikka millimetri kerrallaan, se pitää vain osata tehdä.
Eikä kohteliaisuus maksa mitään! - tavallinen tallaaja
Paluumuuttaja kirjoitti:
Ehkä katselen asioita vieläkin ulkopuolisena...
Vika ei ole parkkipaikkojen pienuudessa, sillä ne ovat kansainvälisesti katsottuna isoja.
Vika on suomalaisten päässä, asenteessa "Kaikki minulle ja heti". Minulle kaikkein suurin parkkipaikka, koska minä minä minä minä minä minä....
Vika on myös suomalaisten keskimääräisesti huonossa ajotaidossa. Autoahan voi ajaa vaikka millimetri kerrallaan, se pitää vain osata tehdä.
Eikä kohteliaisuus maksa mitään!mitä sinä oot suomalaisia haukkumaan.
- keletus
Paluumuuttaja kirjoitti:
Ehkä katselen asioita vieläkin ulkopuolisena...
Vika ei ole parkkipaikkojen pienuudessa, sillä ne ovat kansainvälisesti katsottuna isoja.
Vika on suomalaisten päässä, asenteessa "Kaikki minulle ja heti". Minulle kaikkein suurin parkkipaikka, koska minä minä minä minä minä minä....
Vika on myös suomalaisten keskimääräisesti huonossa ajotaidossa. Autoahan voi ajaa vaikka millimetri kerrallaan, se pitää vain osata tehdä.
Eikä kohteliaisuus maksa mitään!Malmin ostarin Prisman puoleiselle parkkikselle. Siinä ei sitten kerrassaan ajotaito auta mitaan kun paikat on mitoitettu superpieniksi. Ainoa mahdollisuus on useinkin muiden purkaantua ja lastaantua autoon ennen koloon ajoa ja silloin kuskin tarvitsee jättää vain itselleen tilaa. Tosin saattaa sitten olla toisella puolella lommo ovessa, mutta sehän on vaan maallista.
- suhtautumista
Paluumuuttaja kirjoitti:
Ehkä katselen asioita vieläkin ulkopuolisena...
Vika ei ole parkkipaikkojen pienuudessa, sillä ne ovat kansainvälisesti katsottuna isoja.
Vika on suomalaisten päässä, asenteessa "Kaikki minulle ja heti". Minulle kaikkein suurin parkkipaikka, koska minä minä minä minä minä minä....
Vika on myös suomalaisten keskimääräisesti huonossa ajotaidossa. Autoahan voi ajaa vaikka millimetri kerrallaan, se pitää vain osata tehdä.
Eikä kohteliaisuus maksa mitään!niin eikä se pelkkä ajotaito riitä.Asenne on vielä ihan eri kuin ahtaan liikenteen maissa.Siellä työnnetään omalla autolla edessä ja takana olevaa jos ei mahdu.Mitä siitä jos vähän kolhuja tulee.Suurin osa
ihmisitäkin on kolhuja saaneet ja eteenpäin porskuttavat. - vakkuutuksija
Mutta hei koko kolhiminenhan on automaalaamojen juonia.Kun työt on vähissä niin kolhijoita riittää.
Tai vakuutusyhtiöiden ,pian ne jo myyvät parkkipaikalla tapahtuneen vahingon vakuutusta jossa omavastuu
hiukan surempi kuin vahinko.(tästä ideasta sitten vaadin provikat)Näinhän kävi tuulilasien kanssa.Vakuutus
yhtiöt saivat lakimuutoksen ettei tarvita enään roiskeläppiä,Ja heti senperään tuli erikseen vakuutus rikkoontuneesta tuulilasista.Ennen ei nastat lennelleet takanatulleiden ikknoihin tai hiekoitussepeli.Saati
sitten loska jonka lentämisestä varmaan henkilövahinkojakin syntynyt - Bisnes..
keletus kirjoitti:
Malmin ostarin Prisman puoleiselle parkkikselle. Siinä ei sitten kerrassaan ajotaito auta mitaan kun paikat on mitoitettu superpieniksi. Ainoa mahdollisuus on useinkin muiden purkaantua ja lastaantua autoon ennen koloon ajoa ja silloin kuskin tarvitsee jättää vain itselleen tilaa. Tosin saattaa sitten olla toisella puolella lommo ovessa, mutta sehän on vaan maallista.
Mistä sen tietää onko siellä paikallisen autopeltisepän poika oikein tuntipalkalla ajamassa parkkiruutuihin ja avaamassa ovia toisiin autoihin jotta lommoja tulee ja isi saa töitä??!!
"Mä en kuule sun amerikanrautaa maksa jos et osaa olla hyödyksi?"
Eiku salakamera päälle ja kuvaamaan rekkarit kylkeä lommottavasta autosta. Mikä auto sen teki ilmenee auton liikahduksesta kun rikos tapahtuu.
- Tosi on
Ruutujen mitoitus on 70 - luvun alussa tehty ja sitä noudatetaan edelleen. Autot oli juustohöylä Angilioita ja Fiat 600:sia, syytä olisi tarkista mitoitus. Vakuutusyhtiöt ovat puuttuneet asiaan, kun ne alkavat perätä voittojaan alkaa varmasti tapahtua muutos mitoitukseen.
- palautetta
parkkihallissa sattuneen kolauksen?
- "rehellinen suomi"
korvaa aina aiheuttamansa vahingon, jos saat kiinni itse teossa...olemme maailman nopein kansa häviämään vahinkopaikalta...
- sannuli2
oli auto maksullisessa hallissa,tosin työpäivänajan ja työnantajan hallissa. automme etukeula ol rutattu,niin saimme korjauksen työnantajan laskuun.
- fillarimummo
Kulkee se embopaketti takatarikallakin.
Toinen juttu onkin sitten löytää kauppa, missä on ajateltu, että saattaisi tulla asiakkaita fillarillakin ja hekin tarvitsisivat parkkitilaa. Mieluusti sellaista, että ei tartte autojen joukossa seikkailla.- maratoonariksi
ja vielä parempi olisi jos kävellen edes jossain voisi ruokaostoksensa toimittaa.Ei tarttis autorukkaa ottaa
tallinsuojasta ulos ollenkaan, jossa sateet kastelevat ,lokit kakkivat ja joku tuhmuri voi jopa raapaista.
Voi hellanlettas sitä autorukkaa joka sellaisen vandalismin kokee.Pysytään muutenkin kotosalla jottei
paha maailma meitä kaltoin kohtelisi.Valvontakamerat jokaiseen talliin niin nähdään ketä on ollut liikkeellä
kun auto joutunut kirotun kohtelemaksi ,Ties mitä bensaakin ovat juoneet.Tai hormoneja syöneet.
- Vaihda kauppaa
Lapsiperheille on joissa kaupoissa tuplaleveitä ruutuja. Miksei niihin voisi autoaan laittaa, jos kokee, että muut ruudut ei palvele tarpeitasi ja on riski itsesellesi ja myös muille autoilijoille. Lisäksi peltilehmä voi vaurioitua.
Näistä asioista suoraa palautetta kauppiaalle. Me ei tykätä. Me ei tulla tänne enää, jos tilanne ei parane!- peilit avuksi
Kun kerran ruudut ovat kapeita niin voisi harrastaa toisinpäin pysäköimistä, eli joka toinen auto toisinpäin niin silloin kuljettajan puolelle jäisi tilaa enempi jos vain osaa ajaa lähemmäksi viereistä oikealla puolella olevaa autoa.
- nolla onnettomuutta
Ajan leveää (ja melko pitkääkin) autoa, mutta en ole tähän mennessä löytänyt liian pieneksi maalattua parkkiruutua - jos vierustoverit vain ovat parkkeeranneet omien ruutujensa sisäpuolelle. Hyvin olen isoine vatsoinenikin mahtunut ovista kulkemaan. On tietysti myös tarpeen itse katsoa mihin kohtaan parkkiruutua ja miten päin autonsa pysäköi..
- Lommoton Lada
Markettien parkkipaikat on pääosin isoja ja tilaa on, jos ei tarvi ihan ovelle päästä.
Usein 150 metrin päässä jo mahtuu aukoon samanaaikaisesti vaikka kaikki auton ovet.
Enempi ongelma on nämä lukutaidottomat, jotka pysäköi arvoautonsa
oven eteen kielletylle huoltotielle, onko 50 metrin kävelymatka liian pitkä.- naiset ja lapset.
mennessä useitä klommoja kyljissä, jotka kaikki pakutettu parkki ruudussa muiden autojen ovilla... ei käsitä miten typeriä -ihmiset- voi olla.. suunnitteliat suunnitelkaa näille pyöreästä huoneesta lomilla oleville pyöreitä parkkiruutuja halkaisia 10 m..
- suurmeg
naiset ja lapset. kirjoitti:
mennessä useitä klommoja kyljissä, jotka kaikki pakutettu parkki ruudussa muiden autojen ovilla... ei käsitä miten typeriä -ihmiset- voi olla.. suunnitteliat suunnitelkaa näille pyöreästä huoneesta lomilla oleville pyöreitä parkkiruutuja halkaisia 10 m..
Vihreä kauppaporvari haluaa tehdä autoilusta helvettiä. Parkkiruuduilla ohjataan ihmisä myös ostamaan pienempiä autoja. Vittuuks ostavat hirveitä koslia nurkkiinsa. Ihmisten on pakko tyytyä pienempiin autoihin.
- iuggjhgihyg
naiset ja lapset. kirjoitti:
mennessä useitä klommoja kyljissä, jotka kaikki pakutettu parkki ruudussa muiden autojen ovilla... ei käsitä miten typeriä -ihmiset- voi olla.. suunnitteliat suunnitelkaa näille pyöreästä huoneesta lomilla oleville pyöreitä parkkiruutuja halkaisia 10 m..
Autot on käyttämistä varten ja ei ne pikku lommot mitään haittaa. Aja sen hintasella autolla,
että ei tarvi murehtia pikku lommoista. - Kyllä harmittaa
naiset ja lapset. kirjoitti:
mennessä useitä klommoja kyljissä, jotka kaikki pakutettu parkki ruudussa muiden autojen ovilla... ei käsitä miten typeriä -ihmiset- voi olla.. suunnitteliat suunnitelkaa näille pyöreästä huoneesta lomilla oleville pyöreitä parkkiruutuja halkaisia 10 m..
Ostin kans ekan UUDEN Auton, ni eiköhän keväällä parkkiksel nuori jätkä kolauttanu prätkällä etulokariin klommon prk. lupas hoitaa,mut ei mitää tahdu,teen rikosilmoituksen! Esim. jumbon parkkihallissa vien vähän kauemmaksi sisäänkäynnistä ,ni ei oo kolhittu.
- Roosterinna
iuggjhgihyg kirjoitti:
Autot on käyttämistä varten ja ei ne pikku lommot mitään haittaa. Aja sen hintasella autolla,
että ei tarvi murehtia pikku lommoista.Että rasittaa tää asenne, "autot on vaan käyttämistä varten, ei pienet lommot haittaa" Oli mitä tahansa, niin ei toisen omaisuutta vahingoiteta. Onko se niin vaikeaa ymmärtää. Ajat varmaan jollain lommoisella ruosteläjällä, jossa kolhaisu oikaisee jonkun toisen lommon. **tana.
- Kuka,
Kyllä harmittaa kirjoitti:
Ostin kans ekan UUDEN Auton, ni eiköhän keväällä parkkiksel nuori jätkä kolauttanu prätkällä etulokariin klommon prk. lupas hoitaa,mut ei mitää tahdu,teen rikosilmoituksen! Esim. jumbon parkkihallissa vien vähän kauemmaksi sisäänkäynnistä ,ni ei oo kolhittu.
pakottaa ostamaan uuden auton ja sitten itkemään kun tulee yksi naarmu. Eipä uutta laina-autoa huonompaa sijoitusta ole, joten ihan oma moka, turha siitä on parkkiruutuja tai toisia autoilijoita syyttää.
Jos haluaa pitää auton virheettömänä niin pidä sitä lukitussa tallissa, äläkä vahingossakaan käy ajamassa autolla. Saattaa vaikka kivi lentää etupuskuriin ja lohkaista palan maalia.
- T-Bird
Kolhuja tullut mm. markettien pysäköintikentillä, kadunvarsiparkissa, pysäköintitaloissa, siis lähes kaikkialla. Ulkomailla ei kertaakaan. Mikähän suomalaisia autoilijoita ja kadun tallaajia vaivaa? Typerimpiä ovat sellaiset, jotka tunkevat liian ahtaaseen tilaan. Lahdessa pääkirjaston parkissa tyyppi oli tunkenut niin lähelle, ettei ollut mitään amhdollisuutta päästä autoon. Untuva-aivo saapui kaupungilta asioimasta 40 minuutin kuluttua. Ei siis asioinut kirjastossa, hyödynsi vain ilmaisen parkin keskustassa. Kaupanpäälle sain haistattelut asiasta huomautettuani. Enkä ole ainoa. Tosi typerää on parkkeerata invapaikoille. Itsekin olen havainnut, että kansallispukuiset ja mamut eivät halua ymmärtää asiaa. itse olen jo vuosia pysäköinyt mahdollisimman kauas ruuhkaisista alueista. Silti löytyy idiootti, joka ajaa autonsa lähes kiinni toisen autonkylkeen vaikka tilaa olisi kuinka väljempäänkin pysähdykseen. Tuleekohan tollon autolle ikävä, jos joutuu yksin olemaan. Itse suosin viime vuosina yleistyneitä vinoparkkeja, joita ilmestynyt parkkihalleihin: helppoja ajaa, tilavia esim. kaupunkimaastureille, ei enää kolhuja.
- 8+1
Sulla on vähän ristiriitainen viesti. Ulkomailla ei ole ikinä sattunut mitään mutta Suomessa maahanmuuuttajat ei osaa parkkeerata?
- T-Bird
8+1 kirjoitti:
Sulla on vähän ristiriitainen viesti. Ulkomailla ei ole ikinä sattunut mitään mutta Suomessa maahanmuuuttajat ei osaa parkkeerata?
En tarvitse invaparkkia ulkomailla enkä kotimaassa. Siksi en niihin pysäköikään. Kommentissani otin ko. asian esiin, jotta ne paikat olisivat niitä tarvitsevien käytössä. Kyllä niihin änkevät muutkin autoilijat kuin mamut jne. Kaikesta huolimatta turvallista, ja ennenkaikkea kolhutonta autoilua.
- samettiturpa
jep, meidän pihalla on ihan sama ongelma..aivan liian pieniä parkkiruutuja.
- kolissut
Ja pahimpia lastenistun autot ns tilaautot en koskaan aja lähelle jos sellaisen nään varma lommo...
- Ykai parkkipaikka
parkkipaikat leveydeltään kapeita, on se merkillistä kun invalidiliittokaan ei oikeastaan ole vaatimassa vanhempiin asutuskeskuksiin jos vaikka asuukin invapaikan tarvitsevaa, mut siihen ei ole lakivelvoittavaa
järjestämis velvoitetta kun on vanhasta parkkipaikasta jossa on vuosiluku,jota en ny muista löytyy kuitenkin.
Olen taistellut kaupungin ja isänöintivirmankanssa nämä pallotelee keskenään eikä kukaan tee mitään vuodeta toiseen jA SIINÄ ON KYSYTTY MYÖS INVALIDILIITONKIN APUA TURHAAN. silleen eilä kuulu vammaisuuden tai kaupungin vammaispalvelun piiriin juuri kun on vanha parkkipaikka.yksin on mahdoton taistella oikeuksistaan.- Kuminen
En ole saanut yhteenkään autooni lommoja, vaikka olen niillä ajellut -84 vuodesta lähtien. Käytän parkkihalleja ja marketteja. MUTTA kun sattuu olemaan sellainen auto merkki jossa on kylki- ja puskurilistat ja vielä kumista tehdyt, niin ei näy kaikkien viipottimien lähentelyt. Kiveniskemiä ei nämäkään estä....Pysäköikää keskelle ruutua jokainen niin mahdutaan.
Kyllä nyt mummo puhuu täyttä asiaa. Tosin esim. Järvenpään uuden K-kaupan parkkipaikat ovat riittäviä, että jossain on jo huomattukin tuo asia. Mutta asuntoyhtiöni parkkipaikka on maalaamaton ja kapeatilainen. Kolhuja onkin sattunut.
- öllimölli
Kannattaa ostaa vanha toyota corolla tai datsun 100 A , niillä mahtguu hyvin eikä haittaa vaikka vähän tuleekin lömmöjä :DD
voit sitten pitää sitä uutta kaunista autoasi tallissa suojassa kaikelta pahalta - 10+8
"Vika on myös suomalaisten keskimääräisesti huonossa ajotaidossa. Autoahan voi ajaa vaikka millimetri kerrallaan, se pitää vain osata tehdä. "
Miten tämä taas auttoi tuohon parkkiruudun ahtauteen? Ahdas se silti on vaikka ajaisit 0,00001mm kerrallaan sitä koslaasi! - JÄÄRÄPÄÄT HOI
AJAA AUTONSA SILLEIN, ETTÄ TOISEN PUOLEN AUTON RENKAAT ON MYÖS VIEREISELLÄ PARKKIRUUDULLA. NIIDEN PITÄS OSATA AJAA. OVAT JÄLESSÄ SUOMALAISISTA
- VEROTUSTA
Amerikassa nää on kulkemiseen tarkoitettuja . Eikä kuten Suomessa asunnon jälkeen ,vieressä virheetön peltikuljetus ?
- huomattu on
nykyaikainen dieselfarkku on mitoiltaan milteipä samoissa kun entisajan puukylkifarmarijenkki (muistatte varmaan ne chevroletit ym. jotka sillon vielä 80-luvulla tuntu hirmu isoilta laivoilta).
nykyjään jos jossain näkee vaikka 70-luvun lopun opel kadetin niin huomaa että miten joskus on tehty noinkin pieniä autoja.. - kallen tyttö
Heippa!On hyvä että joku ottaa puheeksi parkkiruutujen kapeuden.Paljonko se sitten auttaa,se
onkin toinen asia.Markettien parkkiruudut ovat tietenkin pahimmat mutta kyllä ns.maksulliset parkkihallitkin ovat tehneet ruuduista liiana kapeita. Molemmissa on kysymys ahneudesta.Olematta tila tai muu isompi auto on ovi kuitenkin avattava lähes selälleen jos laitat kauppakassia tai lasta taakse.Pitää muutenkin olla mannekiini tyyppi joka sujahtaa oven rakosesta sisälle,vaikka et mittään pappaisikaan.Entäpä sitten jos olet liikerajoitteinen,tarvitset vielä enempi tilaa autoon ahtautuessasi.
Olen useamman vuoden ollut Amerikassa töissä muutaman kuukauden pituisia pätkiä,omistaen auton ja ajaenkin suuteellisen paljon.Siellä on ensinnäkin ruudut leveämmät ja ruutujen väliin on viivattu vielä ns.suojakaista,ehkä 40sm. joten tilaa jää turvallisen oloisesti.
Harvvoin tulee otettua kantaa keskusteluihin mutta kun nyt tässä olen otampa kantaa myöskin ns.lapsiparkkiin.Asun Seinäjoella,City-marketti ei parrkialuetta uusiessaankaan huomioinut ruutujen leveyttä mutta lapsi parkkeja on mielestäno kohtuullisesti.Kuitenkin liian usei näkee yrmeän näköisen keski-ikäisen avio parin kampeavan itseään lapsiparkissa autosta.Tai nuorten miesten joista toinen jää ovi auki tupakalle radiota isolla soitellen ja toinen juoksee mäyräkoiran. kaupastaTai mesulla tai bemarilla olevan isännän joka tyhjää autosta pidemmän ajan(?) pullot.Olen joskus syyllistynyt kysymään:"jäikö lapsi kotiin?"
Kunhan mietin- Hyvä idea!
Mutta varmaan liian järkevä juttu meikäläisille suunnittelijoille ja päättäjille?
Itse ajan aina kauemmaksi ovelta, ja tilaa riittää.
Muualla kuin parkkihalleissa pitäisi siirtyä vinoparkkeeraukseen, joka on helpompaa ja mahtuu enemmän autoja.
- KESTI
. .
/\/\ ! !\ ! /\
/ \ ! ! \! /---\ - Mopoauto
se mahtunee paremmin.
"Mopoauto on vaihtoehto ikähaarukan molempiin päihin
Leveys 1 266 mm, korkeus 1. 455 mm. Omamassa: 350 kg. Huoltoväli: 5 000 km/2 vuotta" - H3
Joo on kyllä totta että parkkiruudut ovat pieniä , minunkin hummer vie tilaa paljon niin voisi nuot kääpiöautot jättää muualle parkkiin.
1. Ei ole pakko etsiä sitä lähintä ruutua, josta pääsee hissillä ylös kauppaan; tai oven eteen, jos puhutaan ulkoparkeista. Kävely tekee hyvää ja auto säästyy, kun jättää auton sinne takamaille :) Kyllä ne ostokset jaksaa kantaa sinne autoon, jos kerran ne autosta kannetaan kotiinkin?!
2. Keskelle viivaa tai vinoon pysäköiminen on idioottien ja itsekkäiden touhua. Varmaan ei tuu klommoja autoon, mutta voi tulla klommoja sitten johonkin muuhun.
3. Jos jokainen pysäköisi autonsa tasan keskelle sitä ruutua (eli käyttäisi vaivaa ja huomioisi muut) ongelmat vähenisivät huomattavasti.
4. Yksi hyvä oivallus on se (jota itse pyrin käyttämään kohdan 1. lisäksi) - pysäköidä auto väärinpäin siten, että kuskin ovet ovat vierekkäin. Eli jos ajan kahden auton väliin joiden molempien keula on samaan suuntaan, niin eikun vain auto peruuttamalla sinne väliin.. ja kas kummaa silloin voi ajaa sen kuskin oven vähän kauemmaksi siitä toisen kuskin puolelta. Tällöin tosin perheellisten muksut paiskovat ne toiset ovet päin jompaa kumpaa autoa xD
5. Jenkeissä esim. parkkiruudut on maalattu tuplaviivoilla. Eli Jokaiseen pysäköintiruutuun on vedetty ensin auton mentävä aukko ja näiden ruutujen välissä on n. vajaan metrin mittainen väli. Siihen töröttää jo sokeakin ja autojen välit pysyvät kurissa.
Lopuksi:
Tosiasia on se, että autojen leveysmitat ovat kasvaneet yli parkkiruutujen suositusten. Ja varsinkin pakujen ja kaksiovisten autojen suhteen syntyy ongelmia. Toisaalta vastuu on jokaisen aikuisen, koska väittäisin että ainakin puolet oven avausklommoista syntyy kersojen aiheuttamina :(- hmmw
järkevää olisi normittaa autojen ovet siten, että jokaisessa autossa auton uloin kohta on samalla korkeudella, ja muovilistalla suojattu, näin ei haittaisi, vaikka ovi ottaisi toisen auton kylkeen kiinni.
- faasf
hmmw kirjoitti:
järkevää olisi normittaa autojen ovet siten, että jokaisessa autossa auton uloin kohta on samalla korkeudella, ja muovilistalla suojattu, näin ei haittaisi, vaikka ovi ottaisi toisen auton kylkeen kiinni.
se olisi TODELLA järkevää, kas kun kukaan ei sitä aiemmin hoksannut ehdottaa. millä perkeleellä luulet tuon älyvapaan idean onnistuvan käytännössä?
- vai pieniä?
Osta itsellesi mopo-auto? Sillä mahtuu...
- parkkeeraaja
Kaupungin lautakunta, joka vastaa kaupunkisuunnittelusta. Kaupunkisuunnittelulautakunta.
- hmmw
ongelman aiheuttaa ihmisten elintaso, siis korkea kulutustaso. se mahdollistaa sen että ihmisillä on varaa autoihin. Eittämättä tila tulee loppumaan kesken. autoja on vain yksinkertaisesti liikaa. mutta tämähän on taas sitten sellainen asia mihin ei saa puuttua.
- pienessä ruumiissa
niin olen myös ihmetellyt ,että miksie vinoparkkeeraus ole oikeastaan hallitseva tapa helppo ajaa ja poistua,
Kadunvarteen mahtuu huomattavasti enenmmän autoja.Liekö arkkitehdit kaikki autovihaajia tai piirtäisivät vaikka leikkipaikkoja vapautuvien paikkojen tilalle jos autoilu halutaan hankalaksi tehdä.Sitä ihmettelen mikseivät liikkeeiden omistajat vaadi parempaa suunnitelmaa,kun useimpiin paikkoihin kuitenkin vinoruutu sopii.
Tampereen tesomalla ,jossa mielettömin pysäköintirudutus,jonka olen nähnyt ,eli vastakkaiset ruudut lomittain,joten et voi ajaa yli niin että olisit valmiiksi menosuntaan.Siella kerran poliisit huomauttivat että enkös huomannut ruudun paikkaa,johon vastasin että jos en hmalassa aja niin vaadin myös ettei humalassa
suunnitella parkkeerausta.Totesin että poliiseillakin huumori pelaa jos on aihetta. - Menestyjä 2.0
mitäs olette persaukiset muuttaneet jonnekkin missä kauppa on useiden kilometrien päässä.
Itselläni kauppa 100m päässä.
Samat peelot varmaan kärvistelee ruuhkissa päivästä toiseen raivon vallassa.
ps. työpaikka 10 min.- kyykähtelee
meinaakko että 100m kävelet kauppaan;edestakaisinhan tuo tekee jo 200m ja kassi täynnä?HUH
Onkos eds baaria matkanvarrella.Minunpa alakerrassa on kauppa, pankki ,ja kioski.Kauppaan ei tarvitse edes
sateenvarjoa sateella. - ISO, LÄSKI PERSE
kyykähtelee kirjoitti:
meinaakko että 100m kävelet kauppaan;edestakaisinhan tuo tekee jo 200m ja kassi täynnä?HUH
Onkos eds baaria matkanvarrella.Minunpa alakerrassa on kauppa, pankki ,ja kioski.Kauppaan ei tarvitse edes
sateenvarjoa sateella.Köyhät hakee ruokansa.
Mulle kunnan palveluauto tuo ruuat. kaverit tuo kaljat. - Menestyjä 2.0
kyykähtelee kirjoitti:
meinaakko että 100m kävelet kauppaan;edestakaisinhan tuo tekee jo 200m ja kassi täynnä?HUH
Onkos eds baaria matkanvarrella.Minunpa alakerrassa on kauppa, pankki ,ja kioski.Kauppaan ei tarvitse edes
sateenvarjoa sateella.asuu baarien lähistöllä halvemmat kämpät/vuokrat enemmän känniörveltäjiä. Lähin baari 1km enkä asu örveltäjien paluureitin varrella, niinkuin persaukiset.
Rahamiehet ajaa pirssillä baareihin, eikä se ole se lähin räkälä...
- ajotaitotaitoti
Ajotaidosta kii...
- isot härvelit ja
Citymaasturit pienenpiin autoihin niin jopa mahtuu, ja vielä bensaakaan ei mene niin paljoa.
Ei kaupungissa yksinkertaisesti tarvii jotain helv...hummeria, ja nekin on pian kiinalaisia hummereita, ette te voi sellasilla maomao-autoilla ajella, pitää olla kapitalisti-pirssi "kun meiään poika ajjaa"- XXXXFRRRTRTRT
MULLA ON NIIN VANHA AUTO SUZUKI ALTO JOKA PUOLELLA JOTAIN KOLHUJA NIIN EIPÄHÄN KIINNOSTA JOS JOSTAIN PARKKIKSELTAM JOKU VÄHÄN KOLHASEE!
MUT OSAAPAHAN MUUT MUA VAROA SENVERRAN AGRESSIVISESTI PARKKEERAAN EI MUL NIIN KOLHUT HAITTAA..
- !!
jos onnistuu parkkeeraamaan just ruudun keskelle, hyvässä tapauksessa molemmin puolin ruudun sisään jää vapaata tilaa 20-30cm. Yritä siinä sit mahtua avaamaan ovi ja itse ulos autosta.
Vittu eräänkin kerran joutunut kömpimään vänkärin puolelta sisään.- Menestyjä 2.0
jos olet parkkeerannut täysin vasemmalle puolelle parkkiruutua. Tässä tapauksessa parkkeeraan leveän autoni aina mahdollisimman lähelle oikeata reunaa. Jottet varmastim pääse kuskin puolelta sisään...
Mietippä sitä miksi? Menestyjä 2.0 kirjoitti:
jos olet parkkeerannut täysin vasemmalle puolelle parkkiruutua. Tässä tapauksessa parkkeeraan leveän autoni aina mahdollisimman lähelle oikeata reunaa. Jottet varmastim pääse kuskin puolelta sisään...
Mietippä sitä miksi?käyttäytyy idiootti suomalainen mies (noh, voitpa olla kettukin)...
eli minä minä minä olen aina oikeassa. Kun muut tyrii vahingossa, niin kyllähän sitten näytetään se kaapin paikka. Voi jeesus, mulla oli takavuosina auto, josta hajosi kuskin ovi. Eli jouduin aina menemään sieltä vänkärin puolelta sisään. Mitäpäs siihen sanot Menestyjä 2.0...?? buoh :-D
- Kolhukasa
Totta, itse ajan autoni kauemmas tyhjille paikoille, kun tulen takaisin niin eikös joku ole ajanut viereen vaikka tilaaa olisi ympärillä. Kiva pestä autoa ja paikkailla kolhuja. Autoa myytäessä kolhut kyllä huomataan ja se on hinnasta pois. Minulla on ohje toisten autojen kolhijoille: kannattaa varmistaa ettei naapuriauton omistaja ole lähettyvillä, kun lataatte siihen kolhuja. No, tämä on kuitenkin elämää ja jos joku keksii tähän ratkaisun, niin onhan se hyvä juttu.
- maasturic
on suurin merkitys välttyäksesi kolhuilta. Maastureille ja suuremmille autoille ehdottomasti leveämmät parkkiruudut. Liikenteessä näkee nykyään muitakin kuin smartin kokoisia kauppakasseja.
- kuskiiaaa
koska silloin on helpompaa parkeerata suoraan ja ruudun sisään. Minä parkkeeraan aina auton viereen, jos mahdollista....
nim. tuore kuski
- lommollinen mersu-08
Eikö juma muuta vikinää enään ihmiset keksi kuin parkkipaikkojen koko yms......Jos hituttaa et joku tulee viereiseen ruutuun,kävelkää läskit.
- Tytsykkä25
Itselläni on Volvon suurin malli, ja olen tosiaan huomannut että ruutuun peruuttaminen on kaikista helpointa. Välillä ihmetyttää kun jengi veivaa jotain Micraa parkkiruutuun eikä onnistu.. Kun peruuttaa ei tarvi pohtia osuuko naapuriin.. jos nyt ei ihan kädetön ole...
- tilanteen herra
Tytsykkä25 kirjoitti:
Itselläni on Volvon suurin malli, ja olen tosiaan huomannut että ruutuun peruuttaminen on kaikista helpointa. Välillä ihmetyttää kun jengi veivaa jotain Micraa parkkiruutuun eikä onnistu.. Kun peruuttaa ei tarvi pohtia osuuko naapuriin.. jos nyt ei ihan kädetön ole...
Sinunlainen typykkä oli hiljattain näköetäisyydelläni joka peruutti keskisuuren auton parkkiruutuun. Kuskin puolella oli niin sanottu rakenteellinen pylväs.Annahan kun kerron loputkin.Auto oli suurinpiirtein viivojen sisällä, vaan hänpä ei enää päässytkään autosta ulos, koska kuskin puoleinen ovi ei enää auennutkaan sen pilarin olemassaolon vuoksi.Sitten alkoi varsinainen sirkustelu.Naispuoleinen kuski otti ohjat itselleen ja ajoi toista metriä eteenpäin.Hän aikoi jättää auton siihen, vaan eräs kiukustunut autoilija painoi torvea ja käsimerkein näytti ettei hän voinut jättää autoaan puolittain ajettavalle väylälle.
Sitten SE tapahtui.
Naiskuski ilmeisesti kiukustui ajotapaansa että hän ajoi useamman metrin eteen ja yritti saada autoa käännettyä seurauksena kyljen osumisella pilariin ja kolhimalla takapuskurilla vierekkäistä parkissa ollutta autoa
Mitä opimmekaan tapahtuneesta. - ESPOO.. NEVER FORGET
tilanteen herra kirjoitti:
Sinunlainen typykkä oli hiljattain näköetäisyydelläni joka peruutti keskisuuren auton parkkiruutuun. Kuskin puolella oli niin sanottu rakenteellinen pylväs.Annahan kun kerron loputkin.Auto oli suurinpiirtein viivojen sisällä, vaan hänpä ei enää päässytkään autosta ulos, koska kuskin puoleinen ovi ei enää auennutkaan sen pilarin olemassaolon vuoksi.Sitten alkoi varsinainen sirkustelu.Naispuoleinen kuski otti ohjat itselleen ja ajoi toista metriä eteenpäin.Hän aikoi jättää auton siihen, vaan eräs kiukustunut autoilija painoi torvea ja käsimerkein näytti ettei hän voinut jättää autoaan puolittain ajettavalle väylälle.
Sitten SE tapahtui.
Naiskuski ilmeisesti kiukustui ajotapaansa että hän ajoi useamman metrin eteen ja yritti saada autoa käännettyä seurauksena kyljen osumisella pilariin ja kolhimalla takapuskurilla vierekkäistä parkissa ollutta autoa
Mitä opimmekaan tapahtuneesta.Jaettaan nyt kummalisin fender bender minkä itte oon nähnyt--->
Olin lähdössä juuri mestoilta, mutta mitä näinkään peruutuspeilistä. Ajoväylällä letka seisoo monen auton voimin. Takana on renault clio jonossa ja citroen c5 alkaa peruuttamaan ruudusta pois(rellu suoraan citikan takana) täti ihminen n. 40-50v peruuttaa suoraan rellun kyljen ruttuun vaikka rellussa mies hakkaa tööttiä aivan hädässä, mutta täti vaan peruuttaa. Ja hauskinta koko jutussa on loppu. Rellu jatkaa tyynen rauhallisesti matkaa kylki vähän rutussa ja täti peruuttaa pois ruudusta niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kumpikaan ei edes noussut autosta pois!!
Kyllä ne espoolaiset on ihmeellistä kansaa=0
Ja itse aiheeseen. Ruoholahden cittarissa on oikein tilava ja hyvä vino parkki, mutta kaikki autot on systemaalisesti ruuduissa aivan päin vittuja. Eipä se mua haittaa kaikki pellit on pysynyt suorina=D - :mummeli::
Ei sitä kävellä. Enkä aja kun ihan tavallisella farkkusitikalla ja olen tämän keskustelun alulle panija.
Ongelma on niissä parkkiruuduissa, ne ovat liian kapeat. Jos ajat toisinpäin autosi, ei saa takaluukkua autki, johan ostokset tungen.
Toinen atuo on meilläkin suurempi, sillä ajetaan vain kesällä. Sillä joutuu hamstraamaan useasti 2 ruudukkoa, kun pitkiä ruutuja ei ole. Niiden parkkiogelmista voitte lukea karavaanarilehdestä.
- joifgaoåg
Tätä ruutujen väliin parkkeeraamisen kätevyyttä kannattaa jakaa harkiten.
Viime viikolla Ompussa Espoossa kaksi naista ajoivat hienosti kahden inva-paikan väliin, täysin viivan päälle.
Kyllähän siihen mahtuu, kun inva-paikat ovat leveitä.
Mutta se oikean puoleinen Inva-kuski ei taatusti pääse autoonsa ennen kuin nämä naiset, jotka sujuvasti sipsuttaen lähtivät portaita pitkin toiseen kerrokseen, päätyvät shoppailemasta takaisin kotteroonsa.
Toisten ajatteleminen on jäänyt vähän hakoteille. - Urheilullinen
Ne pystyvät lyllertämään lättäjalkaisin tuskin kymmentäkään metriä. Ostoskeskuksiin on pian hankittava kolmipyöräisiä sähkömopoja asiakaskäyttöön, koska marketit ovat niin isoja, että pullukat eivät jaksa kävellä niitä läpi. Pysäköintiruutuja on tietysti levennettävä vähintään kaksinkertaisiksi, että koslat mahtuvat vierekkäin ja leveät takapuolet autojen välistä.
- vaivalloisesti
Eräs työkaverini joka on hyvin tarkka autonsa peltien kiillosta, jättää autonsa jumalattoman kauas markettien parkkipaikoista jonnekin autiolle kentälle. Menomatka kauppaan on helppo tyhjien kassien kanssa ja paluumatka ei, mutta auton pellit pysyvät kiiltävinä ja lommottomina.
Ajakaa autonne vaikka viiden kilometrin päähän parkkiruudusta ja kävelkää paikkaan mihin olitte menossa. Eihän matka tee edestakaisin kuin kymmenen kilometriä! - waxia
Toinen vanha autonrämä jossa on jo valmiiksi lommoja kauppojen parkkiruutuja ja parkkitaloja varten. Näin jää toinen auto pelkästään vahaukseen, kiillotukseen ja sukulaisissa käynteihin.
- ehehhee :)))))))))))
Jos on ajokortin ajanut lentokentällä, ei silloin osu parkkiruutuun millään ilveellä?
- ;múmmeli::
että parannusta on tulossa Kouvolaan. Heillä on menossa remontti ja tämä epäkohta on otettu huomioon. Minunkaan ei tarvitse laskea lommoja tuon pienemän auton kupeesta. Isoon autoon eivät uskalla edes paukuttaa.
- ggggggggggg
opettele ajamaan siihen parkkiruutuun kunnolla. äläkä inise.
- geomet
" Kuka suunnittelee parkkiruudut? "
Suorakaiteen muotoisen alueen suunnittelu ei liene kovin vaikea tehtävä.- Tosi on
Ruutujen leveys mitoitus ei vastaa nykyautojen leveyttä, kun mitoitusperuste on 70 luvulta. Ihan vaan ajovinkkinä kannatta opetella kunnolla peruuttamaan ruutuun, niin lähtö on helpompaa ja näkyvyys on hyvä lähtiessä. Aika monet kolarit tulevat tilanteessa, kun lähtijä peruuttaa ajoväylällä ajavan eteen.
- SquareX
Minusta kaikkiin tavallisiinkin autoihin pitäisi tuoda suoraan ylöspäin kääntyvät ovet! =)
- audimies minäkin
Akoille pysäköinti tuottaa aina vaikeuksia vaikka parkkiruutu olisi kilometrin kanttiinsa. Jonkun helvetin nissan micran pysäköinti ruutuun kestää 5 minuttia, sittenkin auto jää viivan päälle vinoon, ja siinä pysäköidessä on rutattu molemmilla sivuilla ja takana oleva auto ja luistatettu kytkin sileäksi. Ajakaa taksilla saatanan imbesillit!
..kuinka hoituu parkkeeraaminen, jos ei ole maalattuja ruutuja. Tietysti niin, että jätetään auto riittävän kauas naapurista, että molemmat voivat tarvittaessa avata ovensa levälleen yhtaikaa, mutta juuri niin lähelle, että väliin ei aivan mahdu autoa. Jos nämä ämpäripäät saisivat suunitella parkkipaikan, ei sinne mahtuisi kuin kolmasosa nykyisestä automäärästä. Asunnoistakin tulisi paljon kalliimpia, kun tonttimaata pitäis olla hehtaari enemmän. Nykyään kun täytyy löytyä se parkkiruutu joka asunnolle.
Ahtaita ne pirut ovat, mutta kyllä niihin mahtuu jos kaikki opettelisivat parkkeeraamaan.
Autokoulussa inssin päätteeksi piti pysäköidä katsastuskonttorin seinustalle maalattuun ruutuun. Tähtäsin tietty keskelle, kuten tapana pitäisi olla mutta oikealla puolella ollut auto oli osittain samassa ruudussa kanssani. Inssi siinä sitten kysyi, miten ajattelin hänen pääsevän ulos... Tuumasin vain, jotta auto on keskellä ruutua kuten on opetettu, mutta jos joku teidän omasta henkilökunnasta ei kykene samaan, niin painukoon solvaamaan häntä.......- hortonheat
Jumalauta jos ei parkkiruutuun mahdu niin menkää metrolla tai muilla julkisilla sinne kauppaan. Kävelkää joskus saatanan läskit niin ei tarvi aina valittaa ettei mahdu ovista ulos. Esim. Itiksen Cittariin varmaan puolet ellei enemmän ihmisistä voisi hyvin kulkea julkisilla jos vain kehtaisi kuljettaa sitä motin kokoista TARJOUSVESSAPAPERIPAALIA!!! Jokaiselle oma parkki-alue ja oma kaista kotoa jumbomarketin oven eteen ja jokaiselle oma citymaasturi, mieluummin vähän isompi kuin naapurilla.
- sergeryheyh
dfgearye5y
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tapio Suominen on kuollut
Urheilutoimittaja Tapio Suominen on kuollut. Suominen oli kuollessaan 60-vuotias. Selostajalegendan kuolemasta kertoo Y28919753Tapio Suominen oli sairauden uhri
Urheiluselostaja Tapio Suominen kuoli eilen keskiviikkona aamulla tapaturmaisesti Hattulassa. Toisen uutisen mukaan van994069- 1252336
- 1982041
Sydämeni on
varattu sinulle. Et ole minun, en ole sinun. Me on mahdottomuus. Mutta olet se joka on mielessäni ensimmäisenä kun herää1421940Rannalle! Uimaan!! Rinnat paljaiksi!!!
Järki kadonnut sekä niiltä feministeiltä, jotka vaativat saada esiintyä rinnat paljaina julkisilla uimarannoilla, kuten3061788Kok-edustaja: Yle aivopesee työntekijöitä
"– Yle ei vain sensuroi Kyllä isä osaa-sarjaa, vaan haluaa jaksojen määrää manipuloimalla HÄVITTÄÄ ”ongelman” todellisuu941454Minä itkin kotona kun tajusin että
Pelkuruuteni takia kun en lähestynyt vaikka järjestit otollisen hetken ja myöhemmin huomasin lasittuneen katseesi miten101452Muistutus t-Naiselle.
Olet ilkeä ja narsistinen k-pää. Annat itsestäsi kiltin kuvan ulospäin kelataksesi ihmiset ansaan. Sitten päsmäröit, hau1501227Ylen jälkiviisaat estotonta Kamala Harris suitsutusta
Kolme samanmielistä naikkosta hehkutti Kamala Harrisia ja haukkui Trumpia estottomasti. Nyt oli tarkoituksella valittu2671172