Kymmenen vuotta ollaan oltu yhdessä. Jonkinmoista mustasukkaisuutta on ollut molemminpuolin. Sinänsä tämä meidän suhde on ollut epätavallinen että ollaan molemmat oltu ns. realisteja, että meille se romantiikka on ollut just niitä pieniä asioita siinä arjen ohessa, ei siis mitään syömässä käymisiä tai kukkia tai muuta sellaista paskaa mitä ihmiset yleensä romantiikkana ja rakkautena pitää, vaan siis ihan tollasta halaus ja "mä rakastan sua" osastoa. Ja ollaan oltu onnellisia ja riidelty todella vähän, minkä uskon osaltaan johtuneen siitä ettei kummallakaan ole ollut enemmälti ystäviä joita olisi voinut uhkaksi tuntea, ei oo juostu baareissa ja ollaan viihdytty yhdessä. Ei oo ikään kuin arki päässyt suhteeseen (ainakaan mun mielestä).
Pahin kriisi meillä oli reilu vuosi sitten, kun lähdin miespuolisen kaverini mökille (jota on tapahtunut noin kerran vuodessa) avovaimon jäädessä kotiin (kun ei mukaan halunnut lähteä). Meillä oli yksi tuttu parisuhteessa elävä miespuolinen ystävä ja myönnettävä on, että ennen lähtöäni totesin että jos se on kylään tulossa niin tulkoon. Avovaimo tosin vakuutteli että ei varmasti tule kun ei ole ennenkään käynyt (silloin kun mä en oo kotona ollut).
Tulipa kuitenkin. Ja minä mustasukkaiseksi, kuinkas muutenkaan. Mä uskoin, ja uskon vieläkin ettei siinä avovaimon puolelta ollut mitään eikä mitään halaamista kummempaa tapahtunut, mutta sen kaverimme puolelta mulla oli epäilyksiä, jotka avovaimo toistuvasti kielsi, etenkin kun siinä molemmat vielä vähän valehtelikin ja syyllisti mua. No, ei mennyt montaakaan viikkoa kun tuo kaverimme erosi ja jätti perheensä monen vuoden yhteiselon jälkeen (mitä sen kaveripiirissäkin ihmeteltiin kun ei kukaan osannut odottaa). Nyt avovaimokin jo uskoo, kun on muiltakin asiasta kuullut, että siinä sittenkin saattoi olla sen tyypin puolelta jotain.
No, tuosta päästiin jotenkuten yli vaikka se tietysti riitojen aikana aina tapaakin esiin nousta. Nyt kuitenkin kuukausi aikaa avovaimoni löysi itselleen uuden miespuolisen nettikaverin. Tietysti se on ollut puheissa vähän noin niin kuin jatkuvasti, ja sähköpostit on ihan kirjaimellisesti sellaisia tuntikaupalla kirjoitettuja. Sen jälkeen tulivat tekstiviestit, ja nyt ovat välillä jopa soitelleet.
Ja mä luulen ettei tuossa olisi mitään, olisin EHKÄ saanut sulatettua koko jutun mutta kun se on viimeaikoina tupannut olemaan lähestulkoon jatkuvasti sitä että aamulla tulee tekstiviestejä, samoin päivällä, illalla ja yöllä. Siihen päälle saattaa tulla joku tunnin puhelu, ja sähköpostin kirjoitus kaiken tuon ohessa. Pahimmillaan se tyyppi on noussut puheisiin vielä sängyssäkin (mikä tappaa meikäläisen halut kohtalaisen tehokkaasti), ja onpa sitä toisinaan pitänyt laittaa tekstiviestiäkin viitisen minuuttia rakastelun jälkeen. Ja sitten kun sitä tekstiviestiäkin kirjoitetaan, niin mä oon ihan ilmaa; avovaimo hymyilee eikä kuule mitään, mikä mun silmiin näyttää silkalta ihastumiselta ja saa mut tuntemaan oloni todella olemattomaksi.
Me ollaan puhuttu tästä, ja mä olen kertonut että edes toi sänky sais olla sellanen rauhotettu alue minne ei puhelin eikä se tyyppikään tulis, mutta eipä se vielä tähän päivään mennessä ole onnistunut.
Viimepäivät ollaan sitten riidelty aika tehokkaasti. Musta tuntuu että mä jään toiseks, oli sitten kyseessä miten vaan ystävä, mutta kun se on niin jatkuvaa ja intensiivistä se yhteydenpito ja tuntuu että se on mielessä ja puheissa koko ajan, niin syöhän se mun heikkoa itsetuntoani - eritoten kun ei itellä oo enää yhtään sellaista ystävää kenen kanssa voisi tällaisistakaan puhua, tai edes kirjoittaa tai ylipäätään pitää noin tiivistä yhteyttä. Musta tuntuu vähän siltäkin että mä oon luopunut ystävistäni avovaimon vuoksi. Sitten kun mulla on vielä paha tapa nostaa näissä riidoissa esiin sekin, kuinka mä olen tämän kymmenen vuoden ajan hoitanut käytännössä kotityöt yksin, siis siivoamisen ja ruoanlaiton (tiskaamiseen sentään avovaimokin melko usein sortuu), että eikö silläkään ole mitään arvoa, mikä nyt on silkkaa paskaa tietysti, iskemistä vyön alle, itsekin sen ymmärrän.
Pahin kriisi meillä oli reilu vuosi sitten, kun lähdin miespuolisen kaverini mökille (jota on tapahtunut noin kerran vuodessa) avovaimon jäädessä kotiin (kun ei mukaan halunnut lähteä). Meillä oli yksi tuttu parisuhteessa elävä miespuolinen ystävä ja myönnettävä on, että ennen lähtöäni totesin että jos se on kylään tulossa niin tulkoon. Avovaimo tosin vakuutteli että ei varmasti tule kun ei ole ennenkään käynyt (silloin kun mä en oo kotona ollut).
Tulipa kuitenkin. Ja minä mustasukkaiseksi, kuinkas muutenkaan. Mä uskoin, ja uskon vieläkin ettei siinä avovaimon puolelta ollut mitään eikä mitään halaamista kummempaa tapahtunut, mutta sen kaverimme puolelta mulla oli epäilyksiä, jotka avovaimo toistuvasti kielsi, etenkin kun siinä molemmat vielä vähän valehtelikin ja syyllisti mua. No, ei mennyt montaakaan viikkoa kun tuo kaverimme erosi ja jätti perheensä monen vuoden yhteiselon jälkeen (mitä sen kaveripiirissäkin ihmeteltiin kun ei kukaan osannut odottaa). Nyt avovaimokin jo uskoo, kun on muiltakin asiasta kuullut, että siinä sittenkin saattoi olla sen tyypin puolelta jotain.
No, tuosta päästiin jotenkuten yli vaikka se tietysti riitojen aikana aina tapaakin esiin nousta. Nyt kuitenkin kuukausi aikaa avovaimoni löysi itselleen uuden miespuolisen nettikaverin. Tietysti se on ollut puheissa vähän noin niin kuin jatkuvasti, ja sähköpostit on ihan kirjaimellisesti sellaisia tuntikaupalla kirjoitettuja. Sen jälkeen tulivat tekstiviestit, ja nyt ovat välillä jopa soitelleet.
Ja mä luulen ettei tuossa olisi mitään, olisin EHKÄ saanut sulatettua koko jutun mutta kun se on viimeaikoina tupannut olemaan lähestulkoon jatkuvasti sitä että aamulla tulee tekstiviestejä, samoin päivällä, illalla ja yöllä. Siihen päälle saattaa tulla joku tunnin puhelu, ja sähköpostin kirjoitus kaiken tuon ohessa. Pahimmillaan se tyyppi on noussut puheisiin vielä sängyssäkin (mikä tappaa meikäläisen halut kohtalaisen tehokkaasti), ja onpa sitä toisinaan pitänyt laittaa tekstiviestiäkin viitisen minuuttia rakastelun jälkeen. Ja sitten kun sitä tekstiviestiäkin kirjoitetaan, niin mä oon ihan ilmaa; avovaimo hymyilee eikä kuule mitään, mikä mun silmiin näyttää silkalta ihastumiselta ja saa mut tuntemaan oloni todella olemattomaksi.
Me ollaan puhuttu tästä, ja mä olen kertonut että edes toi sänky sais olla sellanen rauhotettu alue minne ei puhelin eikä se tyyppikään tulis, mutta eipä se vielä tähän päivään mennessä ole onnistunut.
Viimepäivät ollaan sitten riidelty aika tehokkaasti. Musta tuntuu että mä jään toiseks, oli sitten kyseessä miten vaan ystävä, mutta kun se on niin jatkuvaa ja intensiivistä se yhteydenpito ja tuntuu että se on mielessä ja puheissa koko ajan, niin syöhän se mun heikkoa itsetuntoani - eritoten kun ei itellä oo enää yhtään sellaista ystävää kenen kanssa voisi tällaisistakaan puhua, tai edes kirjoittaa tai ylipäätään pitää noin tiivistä yhteyttä. Musta tuntuu vähän siltäkin että mä oon luopunut ystävistäni avovaimon vuoksi. Sitten kun mulla on vielä paha tapa nostaa näissä riidoissa esiin sekin, kuinka mä olen tämän kymmenen vuoden ajan hoitanut käytännössä kotityöt yksin, siis siivoamisen ja ruoanlaiton (tiskaamiseen sentään avovaimokin melko usein sortuu), että eikö silläkään ole mitään arvoa, mikä nyt on silkkaa paskaa tietysti, iskemistä vyön alle, itsekin sen ymmärrän.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kaikkein paskamaisinta tässä on kuitenkin se, että mä uskon kyseessä olevan ainakin avovaimon puolelta pelkän ystävyyden. Tosin jotenkin mua vaivaa sekin että viikonloppuna kun istuskeltiin tuossa sohvalla kylki kyljessä ja katseltiin jotain elokuvaa ja avovaimo tietysti naputti tekstiviestiä samaan aikaan siinä, niin siihen viestiinkin tuli jotain "halirutistuksia" (ne sattu mun silmään väkisin kun vierekkäin istuttiin). Se on kuulemma eriasia kuin ne mulle lähetetyt vastaavat, ettei ne tarkota samaa. Ja mitä se sitten riidan kuluessa mulle niitä sen tyypin lähettämiä näytti niin niissä oli järjestään kaikissa jotain tollasia, ja kehuttiinpa siellä avovaimoa ihanaksikin.
Mä oon niin rikki tän asian kanssa, ihan pihalla kun en tosiaan tiedä että onko ongelma PELKÄSTÄÄN mun päässäni, että kestääkö muut tollasta vuorokaudenympäri jatkuvaa yhteydenpitoa? Että onko tossa ylipäätään mitään mistä OIKEESTI vois loukkaantua? Vielä kun mä tosiaan uskon että se on vaan ystävyyttä, mutta toisaalta toi satuttaa mua niin saatanasti kun se on niin jatkuvaa ja kokoaikaista ja kun se tyyppi tuntuu muutenkin olevan kaikin puolin niin ihmeellisen ihana että se kahta pahemmin alleviivaa mun olemattomuuttani. Ja loppujen lopuksi kaikki kääntyy aina siihen että mä tunnen estäväni avovaimon elämää, että mä kyttään eikä se voi pitää ees kavereihinsa yhteyttä. :(
Avovaimo sanoo että me ollaan oltu kymmenen vuotta yhdessä, että miks se nyt muuttuis? Mä oon kuitenkin realisti, tunteita syntyy ja tunteita kuolee ja ihmiset eroaa kolmenkymmenenkin vuoden jälkeen.
Kertokaa mulle että millä helvetillä mä pääsen eroon tästä olemattomuuden tunteesta ja opin olemaan välittämättä.
viestisi ,ensin luulin että pelleilet tai yrität vääntää jotain huonoa vitsiä.
Mutta nähtävästi olet tosissaan ja tilanteesi on oikeesti pääsyt menemään yli ymmärryksen avovaimosi kanssa.
Siis mitä voit tehdä ,no et mitään ,jos sun vaimos haluaa vierasta miestä ,sä et voi sitä lopulta estää mitenkään.
Minä ainakin katsoisin vetää rajan johonkin , esim,tekstareitten lähettäminen vieraalle miehelle on jo pettämistä mun mielestä. Eipä mene pitkään kun he ovat yhdessä muhinoimassa ,jos eivät ole sitä jo tehneet.
MINUSTA teet itsestä naurettavan pellen ,ottaisin paussin suhteesta ,luulen että naisesi ei oiken ymmärrä tilanteen vakavuutta sun kannalta.
flirttaa äijän kanssa täyttä päätä. Ei aikuisten ihmisten ystävyys ole sitä, (paitsi joidenkin lapselliselle tasolle jääneiden) että pitäisi tekstareita sinkautella alvariinsa. Ja tuomoiset halirutistukset on myös kilttiä aloittelevaa lässynlässynflirttailua.
Voi olla että jää tähän flirttailuun, voi olla että eteneekin siitä.
Varmaan on niin, että kun olette tiiviisti olleet yhdessä 10 v, jotenkin naisellasi on nyt se vaihde päällä, että jotain säpinää pitäisi olla tutun ehkä tylsäksikin käyneen kotielämän lisäksi.
Entäpä jos matkustelisitte yhdessä yms.. muutenkin rikkoisitte tylsiä rutiineita. Yllätäppä hänet ensi alkuun iloisesti, äläkä tee ruokaa viikkoon! ;)
Mutta jos hän on menoillaan, niin kuten edellinen sanoi, niin menee. Ja sillehän ei silloin mahda mitään.
Tuon eka tapauksen avioeroon en usko vaikuttaneen.
No joo, aika pitkälle noin mäkin sen koen, siis nuo jatkuvat viestit.
Matkustelu ois varmaan ihan ok idea muuten, mutta A) ei oo rahaa, B) kumpaakaan ei kiinnosta (ollaan vähän turhankin jalat maassa tyyppejä tossa mielessä vaikkei muuten ollakaan) ja C) avovaimon harrastukset sitoo niin tehokkaasti ettei käytännössä pystyttäisi edes viikonlopuksi irtoamaan.
Tota ruoanlaitto ja siivoamistaukoa olen silloin tällöin harkinnutkin, mutta mua vituttaa ajatus nälkäkuolemasta tai paskaan hukkumisesta.
No, silleen mä oon tän asian nyt itelleni selvittänyt että antaa ajan kulua ja katsotaan miten käy, tavallaan koen ettei tän jutun lopputulos oo musta kiinni yhtään, että oon siinä mielessä ulkopuolinen. Eihän se helppoa oo mutta hirveesti mä ainakin yritän.
siis täysin rutinoitunutta! Tiettyyn kellonaikaan aina tietyssä paikassa! Sama seuraavana päivän uudestaan! Ja sinä tunnollisesti siistit ja teet ruokaa (varmaan tietty rutiini siinäkin). Luulisi vähempikin alkavan ikävystyttää!
Minusta on kummallista, ettei edes matkustaminen kiinnosta teitä. Oletko varma, ettei se naistasi kiinnosta, vai onko se vain oma mielipiteesi (turvallisesti tuttua uraa puurtaen kotinurkissa....)???
Rahan puute on tietysti vakava este, tiedän itse köyhänä. Mutta entäpä jotain kivaa lähinurkissa, kun vain käyttää mielikuvitusta? Jotenkin urautuneelta teidän elämä nyt kuulostaa, liian järkevältä.
Joo, tietyt rutiinit tottakai, muttei sitten taas toisaalta, ei me nyt sentään ihan KAIKEN suhteen samaa kaavaa jatkuvasti toisteta, on meillä ihan oikeesti sitä vaihteluakin tässä elämässä. :D
Toi matkustaminen tosin on sellanen juttu ettei meistä kumpikaan oikein käsitä sitä, sehän se vasta sitä rutiinia tuntuu ihmisille olevankin, että kerran tai kaks vuodessa ulkomaille. Tai ulos syömään. Just sitä samaa mitä kaikki muutkin tekee. Ja sitten skidejä ja joku järkevä farmariauto (kun kaikilla muillakin on). Voi kristus, sehän on just sitä niiiiiin perushuttua kuin vaan ikinä olla voi ja mitä me yritetään, tai se on väärä sanavalinta koskei me yritetä, me ei vaan olla sellasia ja uskalletaan elää tätä OMAA elämää, ei muiden mielikuvaa siitä oikeasta elämästä.
Mulla itellä on pari harrastusta joiden vuoksi tulee liikuttua mm. luonnossa ja vähän oudommissakin paikoissa. Avovaimo on joskus (joskin todella harvoin) lähtenyt mukaan, tavallaan ihan ymmärrettävistäkin syistä; raskas työ ja siihen päälle sangen aikaa syövä ja väsyttävä harrastuskin kait aikaansaa sitä että koti maistuu aika pirun hyvältä.
Mutta kyllä me silloin tällöin käydään elokuvissa (ei säännöllisesti), konserteissa (ei säännöllisesti) ja niin edelleen, ettei tää elämä ihan oikeesti ja tosissaan oo ihan niin samojen kaavojen toistamista vaikkei tosiaan reissatakaan, eikä me sentään ihan täysin olla tänne kotiinkaan jämähdetty.
Sen myönnän että tuon ruoanlaitto ja siivous on mulle rutiinia (mikä tietenkään ei tarkoita sitä että laittaisin aina niitä samoja safkoja). Toisaalta mä varmaan oon tuon suhteen niin perustylsä ihminenkin että mun mielestä noi kuiten kuuluu väkisinkin tähän elämään, jonkun ne on kuitenkin tehtävä ja kun me ollaan onnellisia oltu niin miksen mä sitten sitä tekis jos se avovaimon elämistä helpottaa? Muutenhan toi ei haittaa mua yhtään, mutta sitten kun tulee joku tällanen kriisi (joita tosin ei oo tähän mennessä oikein ollutkaan), niin sittenhän ne vaivaa.
Ihan jäi kiinnostamaan mikä tälläinen *sangen aikaa syövä ja väsyttävä harrastuskin* avovaimollasi sitten on?