Olen bipo,29v,nainen.
En tahtoisikaan parantua,sillä elämäni on niiiiin paljon rikkaampaa ja moninaisempaa tämän sairauden kanssa.Toki vakavat masennusjaksot ja itsetuhoisuus haittaavat elämää,mutta yritän suhtautua niihin kuin krapulaan,josta sitten taas nousen ihanaan,ihmeelliseen maailmaan.Kaikki on tietenkin yksilökohtaista ja jokainen kokee sairauden omalta kantiltaan.
Pelkkä *tavisten* elämän sivusta seurailu arkisine ongelmineen tylsistyttää.
Maailma on täynnä maalaamattomia tauluja ja kirjoittamattomia runoja,lauluista puhumattakaan!Ja ne kaikki ovat käteni ulottuvilla hypomanian taas puhjetessa kukkaansa.
Minulla on lääkitys:efexor,ketipinor,abilify,diapam
En tahtoisikaan parantua,sillä elämäni on niiiiin paljon rikkaampaa ja moninaisempaa tämän sairauden kanssa.Toki vakavat masennusjaksot ja itsetuhoisuus haittaavat elämää,mutta yritän suhtautua niihin kuin krapulaan,josta sitten taas nousen ihanaan,ihmeelliseen maailmaan.Kaikki on tietenkin yksilökohtaista ja jokainen kokee sairauden omalta kantiltaan.
Pelkkä *tavisten* elämän sivusta seurailu arkisine ongelmineen tylsistyttää.
Maailma on täynnä maalaamattomia tauluja ja kirjoittamattomia runoja,lauluista puhumattakaan!Ja ne kaikki ovat käteni ulottuvilla hypomanian taas puhjetessa kukkaansa.
Minulla on lääkitys:efexor,ketipinor,abilify,diapam
Vastaukset 5
Vanhimmat
No on kuitenkin niin, että nuo syklit saattavat muuttua siis hypopainotteisesta masennuspainotteisiin ja jopa kaikesta pahimpaan mahdolliseen olotilaan eli sekamuotoiseen.
Tällainen kehitys on enemmän sääntö kuin poikkeus. Itse ajattelen että kyseessä on lääkityksen vaikutus. Lääkäreilllä on suurimpana tarpeena leikata nousupiikit pois, muu on toissijaista.
Lääkkeesi eivät ole kovin tuttuja minulle, mutta eikö efexor ole maislääke?. Minulle ei enää aikoihin ole kirjoitettu minkään sortin masislääkkeitä. Mielestäni syyttä, ne ovat tehneet elämästä jopa elämisen arvoisen, ja sitä oma elämäni ei todellakaan ole ollut pitkään. Minulla on ollut niin pahoja masiksia siis sitä krapulaa että olen ollut täysin kykenemätön edes hankkimaan apua. Sängyn pohjalla samoissa lakaoissa kuukausitolkulla.
Onko tuo keptinor sama kuin seroquel? Se on oikein hyvä vaimmennin, kun kaikki kaatuu päälle ja alkaa nähdä ja kuulla olemattomia.
Mutta jaksuja onhan kiva kun ei aina tarvitse lukea näitä valituksia tämän sairauden takia. Tylsyys ei todellakaan kuulu itse taudin kuvaan vaan se saadaan aikaan lääkityksellä sekä ympäristön asenteilla.
Halusin vain tuoda esiin tämän sairauden muitakin puolia,kuin juuri sitä ainaista surua,mitä se niin kovin usein valitettavasti on.
Efexor on tosiaan masennuslääke(menee 150mg/vrk) ja ketipinor on sama kuin seroquel.Abilify lisää aktiivisuutta ja diapamia syön tarvittaessa.
hypovaiheet ovat valitettavan harvinaisia,mutta niitä kannattaa odottaa.Olen erittäin luova ihminen,enkä saa mitään aikaiseksi masentuneena.Silloin makaan minäkin samoissa lakanoissa niin kauan että ajantajukin jo lähtee;päivä,viikko,kuukausi,ihan sama.
Olen myös yrittänyt itsemurhaa,mutta nyt olen löytänyt pari vuotta sitten ihanan miehen,joka rakastaa ja suorastaan palvoo minua juuri sellaisena kuin olen.Hän ei ole sairas,luova ja älykäs kylläkin.
Minulla on myös melko pitkiä tasaisia kausia joskus.
Tällainen minä vaan olen,koukussa omaan sairauteeni.
Mulla on just meneillään maniakausi, tunnen sen. Rakastan sitä. Toisaalta on pelottavaa, kun ei ole oma itsensä.
Mulla on lääkityksenä Lito, mutta se ei tällä annostuksella tehoa. Isompi annos taas saa minut masentuneeksi, mieli on tasainen kyllä, mutta päässä ei liiku mitään, vihaan kaikkea, enkä jaksa mitään.
Lääkäriaika pian, siellä varmaan saan neuvoja mitä tehdä. Toisaalta en haluaisi tästä maniasta eroon.
Rakastan kun olen touhukas, oma-aloitteinen, rohkea, ulospäinsuuntautunut jne. mitä "normaalisti" ole.
Yöunet on menneet, nautin valvoa pitkään ja herätä aikaisin.
En kaipaa unta.
Jos elät yksin.
Mutta lieneekö bipoille omiaista myös narsismi. Olen elänyt koko pitkän elämäni bipon kanssa, hänellä meni lujaa, minä olin monesti luhistumisen partaalla.
Voi kysyä miksi en eronnut, olen itsekin sairas, nimittäin läheisriippuvainen.
Tunnen läheisistäni vastuuta oman itseni kustannuksella.
Olen käynyt terapiassa ym.. mutta tämä piirre on minussa liian syvällä.
Olen oppinut pärjäämän tällaisena kun olen.
Joo sama täällä hypomania muuten yes, mutta en jaksaisi tätä äkäisyyttä toisia ihmisiä (varsinkin lapsia ja miestä kohtaan). Kun hypo päällä tuntuu, ettei saa "leikkiä" rauhassa vaan kaikki tulee eteen ja pilaa kaiken. Töissäkin kaikki jaksaa mainita; voisitko yrittää keskittyä, olla hiljaa jne. Itse haluaisi vaan rauhassa vöyhöttää omia lennokkaita ideoita. Se hyvä puoli tässä on ettei normaalit ongelmat paina (esim. raha-asiat). Eikä tarvitse huolehtia muiden huolista, kun tuntuu ettei voi v.. vähempää kiinnostaa muiden ongelmat ja kitinät. Voi kun saisi tämän raivon ja vihan pois! Sit kun tulee laskuvaihe, olen yliempaattinen ja huolehdin ja murehdit kaikkien muidenkin ongelmia.. Toi tavis sana kuvaa hyvin ihmisiä, joita näen ympärilläni.. en koskaan ole ymmärtänyt miten jotkut jaksaa tuota tavallista ja tylsää elämää (kuuntelee tuttujen juttuja, niin herranjumala miten tylsää niillä on... toisaalta niillä on AINA tasaisen tylsää eikä tälläistä superviitta - masis vaihtelua) Mä en edes tiedä haluaisinko olla tavis, jotenkin tää tauti on omallalaillaan tosi jees. Mutta mulla onkin vain syklotomia.. joten tän kanssa lääkityksellä pärjää joten kuten, kun vain jaksaa keskittyä siihen itsensä hillitsemiseen hypossa :)