Synkkä salaisuus?

Kansa vaatii läpinäkyvyyttä vaalirahoihin. Kokoomus salaa edelleen ne tahot, jotka sitä tukevat säätiöiden kautta. Miksi? Julkisuutten tulleissa rahoittajissa löytyy rikollisisia ja veroparatiisiyrittäjiä.

Miksi kokoomus edelleen vastustaa käännettyyn arvonlisäverojärjestelmään siirtymistä esim gryndauksessa?

Mistä rahta tulevat kokoomuskselle? Ja miksi?
7273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

ovat tottuneet saamaan valtavat vaalituet eri tahoilta ja Rkp varsinkin sen rikkaalta säätiöltä.
Eihän kukaan halua luopue erikoiseduistaan.

Äänestä

Keva,suomisoffa,kms sampo,nalle,,,, siinä

Äänestä
  • (Uusi Suomi:)
    Lehti: TT-säätiö rikkonut lakia - summat ”x miljoonaa”

    Kokoomusta ja keskustaa suurilla summilla tukenut TT-säätiö on suhtautunut kirjanpitoonsa leväperäisesti ja rikkonut säätiölakia, kertoo Uutispäivä Demari. Lehden mukaan säätiö ei ole mm. merkinnyt tarkkoja avustussummia kirjanpitoonsa, vaan ne on kirjattu x-summina.

    Esimerkiksi vuonna 2006 säätiö on jakanut avustuksia yli 3 miljoonan euron edestä. Tuolloin niiden saajiksi on merkitty Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla, Elinkeinoelämän Valtuuskunta EVA sekä Taloudellinen Tiedotustoimisto. Lehden mukaan kunkin tahon avustussumman kohdalla lukee kuitenkin vain "x miljoonaa euroa".

    Lisäksi vuonna 2004 perustetun säätiön kahden ensimmäisen vuoden toimintakertomuksissa ei mainita, että säätiö on jakanut rahaa myös keskustalle ja kokoomukselle. Molemmat puolueet ovat aiemmin ilmoittaneet saaneensa TT-säätiöltä satojatuhansia euroja.

    Epäselvyyksiä riittää myös vuoden 2006 tasekirjassa, jossa aiempien vuosien tapaan puhutaan "x miljoonista euroista". Lisäksi tasetiedoissa on lehden mukaan 12 miljoonan euron virhe.

    Äänestä

  • TT-säätiön x-milj. kirjoitti:

    (Uusi Suomi:)

    tunkio paranoo

    Äänestä

rahhoo tulloo,mussutan

Äänestä

raotti vähäsen,katainen kiihkeän hermostunut,ravi äyski.

Äänestä

On aika.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

RaakaRepeXXL kirjoitti:

Kansa vaatii läpinäkyvyyttä vaalirahoihin. Kokoomus salaa edelleen ne tahot, jotka sitä tukevat säätiöiden kautta. Miksi? Julkisuutten tulleissa rahoittajissa löytyy rikollisisia ja veroparatiisiyrittäjiä.

Miksi kokoomus edelleen vastustaa käännettyyn arvonlisäverojärjestelmään siirtymistä esim gryndauksessa?

Mistä rahta tulevat kokoomuskselle? Ja miksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu