Niin ,kun osoittautuu, että pääministerin puuhiin on ylimmän lainvalvojan puututtava , ei enää olla normaalitilanteessa, tästä ei selvitä viittaamalla kommareihin tai ajojahtiin. Silloin on jo vahvasti syytä muidenkin miettiä, entäpä jos?
Viimeinkin tulisi keskustan äänestäjienkin miettiä missä mennään.Vaihtamalla Junger ei pitkälle pötkitä, on totuttava siihen että nykyään vaaditaan oikeata rehellisyyttä ja lain noudattamista. Aina löytyy uusia tutkijoita, ne voivat olla jopa keskustalaisia , enää laatikaiset ei vaienna keskustalaistakaan mediaa, totuus tuodaan esille.
Keskusta on päässyt vähällä ottaen huomioon mitä on säätiöitten toimista paljastunut, ei ole kenellekään kunniaksi että vähäosaisille ja opiskelijoille tarkoitettuja rahoja on käytetty Keskustapuolueen vaalirahoitukseen!
Muita syyttelemällä tai median hoitaessa tehtäväänsä ei auta että parutaan apua menneiltä suurmiehiltä
tai itketään jotta meitä sorretaan, virheet tunnustaen ja korjaten asiat oikenee parhaiten.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ehkäpä kepun kitarisat pitkänä huutama ajojahti, etelän median syyttely ja Vanhasen lausuntopakoilu ovat sitä kuuluisaa Urhoutta, jolla kepu yritti ratsastaa viime vaaleissa? Säälittävää.
Kun tehdään pyyntö selvittää asiaa asiaa selvitetään. Tuon pyynnön on tehnyt, tai ainakin uhannut tehdä tä'llekin palstalle ahkerasti kirjoittava "Kepukaunainen" sontaa syytävä ihmisen tapainen.
Minä saisin tutkinnan käyntiin vaikka Urpilaisen ntoiminnasta kun vain vaadin tutkimusta. Kumminkaan se ei hetkauttaisi kenenkän asemaa mkinnekään päin. Ilkeydenkin vuoksi noita tutkintapyyntöjä voi tehdä. Tuolle tämän saitin nikille oli liian herkullinen tiliasuus jättää käyttämättä.
Niin, Urpilainenkin se vaan vaalitukea jakoi itselleen ja isäkin vielä vähän lisää.