Onkohan kenelläkään kokemusta seuraavanlaisesta (ainakin omasta mielestäni) varsin erikoisesta tapauksesta:
Vaarini (86 v) sairastui noin kuukausi sitten aivan tavalliseen syysflunssaan. Kun flunssaa oli kestänyt vajaan viikon verran, alkoi vaarini tuntea keuhkossaan outoa pistävää tunnetta. Tämän johdosta vaari hakeutui paikalliseen terveyskeskukseen tutkittavaksi.
Terveyskeskuksessa tehtiin tarvittavat tutkimukset, ja vaari jäi varmuuden vuoksi yöksi vuodeosastolle. Muistaakseni seuraavana päivänä (tai sitä seuraavana), kun tulokset tulivat, varmistui että vaari oli saanut flunssan jälkitautina keuhkokuumeen. Välittömästi aloitettiin sitten antibioottikuurit sun muut asiaan kuuluvat hoidot. Tulehdusarvot olivat tässä vaiheessa jo hyvin korkeat (n. 100).
Vaari oli sairaalassa vuodeosastolla kaksi vuorokautta; jonka aikana hänen tilansa huononi varsin nopeaa tahtia. Kuumetta oli paljon, tulehdusarvot olivat todella korkeat (lähes 200), eikä lääkkeistä tuntunut juuri apua olevan. Kahden vuorokauden hoidon jälkeen vastaava lääkäri tekikin sitten päätöksen, että mitään ei ole tehtävissä, ja vaari siirretään "viimeisiksi hetkikseen" saattohoito-osastolle.
No, saattohoidossa sitten tehtiin sinne kuuluvat toimenpiteet. Perinteiset lääkitykset laitettiin minimiin, ja tilalle tuli vahva kipulääkitys. Me omaiset tietysti tulimme niin pian kuin mahdollista jättämään "viimeiset tervehdykset". Mummoni (83 v) muutti myös asumaan saattohoito-osastolle vaarin seuraksi viimeisten päivien ajaksi. Lääkärin mukaan vaari tuskin eläisi "ylihuomiseen".
Kahden päivän kuluttua vaari kuitenkin edelleen osastolla makasi. Hänen tilansa oli lähes sama kuin aiemmin, mutta kuume oli laskenut (johtui luultavasti osittain kipulääkityksestä). Kun tästä vielä kaksi päivää myöhemmin olin puhelimella yhteyksissä mummooni, niin vaarin tila oli yhä samankaltainen; tulehdusarvot korkeat, mutta kuumetta vähän. Sitten pikkuhiljaa päivä kerrallaan tästä eteenpäin rupesivat tulehdusarvotkin laskemaan, ja vaari muutenkin virkistymään.
Noin 1,5 viikon "saattohoidon" jälkeen vaari siirrettiin takaisin normaalille osastolle, jossa tavanomaista hoitoa jatkettiin. Tällä hetkellä, reilua viikkoa myöhemmin keuhkokuume on pitkälti jo vaarista hellittänyt, ja lääkärien mukaan saattaisi olla mahdollista päästä kotiin jo ensi viikon alusta. Ilmeisesti mitään pysyviä vaurioita ei keuhkokuumeesta vaarille tullut, vaikka se noinkin pahaksi äityi.
Mahtaakohan kenelläkään muulla olla kokemusta tällaisesta "saattohoidosta". Itselläkään ei kovin varmaa tietoa asioiden kulusta ole; mutta sellaisen käsityksen olen saanut, että eikös tavallisesti se saattohoito pistetä päälle vasta siinä vaiheessa, kun on täysin varmaa että hengissä ei sairaudesta selvitä!? Vai oliko tässä tapauksessa saattohoitoon laitto vain lääkäriltä "nohevaa ennakointia" siltä varalta että henki vaarilta lähtee!? Mitenkään mukavahan uutinen tuo ei tietenkään kenellekään ollut; varsinkin mummolleni tuo yllättäen tullut tieto saattohoidosta oli melkoinen shokki (kuten arvata saattaa).
Kuinkas tuo asia yleensä muuten on yli 80-vuotiaiden vanhusten kohdalla, pistetäänkö heidänlaisiaan kovinkin hanakasti saattohoitoon vakavamman puoleisten sairauksien yllättäessä?
saattohoitoon - ja hengissä takaisin (???)
23
9004
Vastaukset
- Sh.
????
- lh
Oulussa ainankin oli tällainen, olin siellä harjoittelussa.
- sellaistaseon
Kyllä sairauden eteminen voi pysähtyä tai kääntyä paranemiseksi, varsinkin kun ei ole kyse mistään pitkälle edenneestä syövästä.
Minun 40 puolisolleni tehtiin lähete saattohoitokotiin, mutta hän kieltäytyi lähtemästä sinne ja eli tämän jälkeen vielä kolme vuotta, tosin huonokuntoisena ja täysin autettavana. Keuhkokuumeet saattavat joskus parantua vaikka olisikin näyttänyt pahalta, ja erityisesti kun potilas ilmeisesti sai myös nesteytystä ettei päässyt kuivumaan. Vaarilla oli vielä vastuskykyä jäljellä. Lääkärit eivät aina voi tietää keneltä vielä löytyy puhtia parantua ja keneltä ei. Eihän vaaria heti laitettu saattohoitoon vaan vasta kun näytti että antibiootti ei vaikuta. Terveisiä vaarille, toivottavasti kunto paranee entiselleen ja flunssat kiertäisivät hänet.- LL
tilanteessa ollut kyse saattohoidosta sanan varsinaisessa merkityksessä.
- kohtaloita on..
mistään saattohoidosta. Oma äitini sairastui 86v( liki 87v) keuhkokuumeeseen ja joutui vuodeosastolle. Olimme liki varmoja että hän ei toivu, mutta niin vaan toipui. Isä kuoli keuhkokuumeeseen 76v ja mikään ei auttanut, ei suonensisäinen antibiootti, eikä mikään nesteytys. Äiti parantui ja eli vielä pari vuotta suht hyväkuntoisena, mutta sitten tuli merkittävä huonontuminen.
Vanhus ei useimmiten kestä keuhkokuumetta ja vaikka sitä lääkittäisiin hyvin. Äitini on sitkeä mummo ja elänyt laitoksessa parisen vuotta ja täyttää 91v. Hän on täysin autettava, mikään ulkopuolinen ei enää kiinnosta. Tuntee tutut kävijät mutta elämällä ei ole mitään annettavaa enää. En haluaisi hänen kohtaloaan kenellekään. Itseni kohdalle toivoisin nykyisessä äitini tilassa tappavan keuhkokuumeen. Niin se vaan on, että joskus keuhkokuume on vapahtaja. - arvauskeskus
Nyt juuri on oikeudenkäynti meneillän yhtä sellaista terveyskeskuslääkäriä vastaan joka toteutti hyvin paljon saattohoitoa.
- Ei se aina mene niin
Itse työskentelen vanhainkodin vuodeosastolla, mutta on kyllä pakko sanoa, etten ole kuullut mistään saattohoito osastoista. Oma osastomme kulkee nimellä vuodeosasto, mutta kaikki talossa olijat sekä paikka kuntalaiset tietävät kyllä, ettei meidän osastola ole enää paluuta kotiin. Monet asukkaistamme ovat niin sanotussa terminaalivaiheessa, mutta ei meitä silti kutsuta saattohoito-osastoksi. Pakko on myös paljastaa sellainenkin asia, että erään asukkaan tapauksessa hänen oma tyttärensä istui kaksi päivää tämän "kuolinvuoteella", mutta tilenne menikin "ohi", eikä hän kuollutkaan, päin vastoin käveli käytävällä vastaan viikonloppuvapaideni jälkeen. Ei sitä vain aina lääkäritkään tiedä, että koska on lähdön aika.
Todella usein keuhkokuume on vanhuksille todella kohtalokas, josta vanhukset eivät oikein täysin koskaan parane, ainakaan useissa tapauksissa. Ja mitä tulee "vääräänhälytykseen", voin sanoa, että vaarini sairasti imusolmuke syöpää ja oli sairaala hoidossa, kun yhtenä päivänä tuli äidilleni soitto, että olisi paras tulla nyt hyvästelemään. Kun menimme sairaalaan, vaarini istui syömässä päivällistä ihan hyvässä voinnissa. Kaksiviikkoa myöhemmin hän nukkui pois vain 52 vuotiaana, eikä hänen vaimonsa taikka lapsensa olleet paikalla. Soittoa ei sillä kertaa tullut. - Saattohoitoa?
Äitini kuoli kaksi viikkoa sitten saattohoitoon. Minun mielipteeni on se, että hän kuoli hoitotoimenpiteide laiminlyöntiin tai tarkoitukselliseen näännyttämiseen. Lokakuussa hän joutui sairaalaan sydäninfarktin takia. Kahden päivän kuluttua lopetettiin hoitotoimenpiteet ja nesteytys, omaiset hälyytettiin paikalle. Kun juotimme äitiä, hän piristyi kummallisesti, joi ja söi. Parin päivän jälkeen hänet siirrettiin takaisin vanhainkotiin hoitona morfiinilaastari. Siellä hän hoitohenkiökunnan mukaan lakkasi syömästä ja juomasta. Ihmeellistä kyllä, hän sekä söi ja joi ja piristyi kun omaiset vieraillessaan auttoivat. Nyt aloimme huolestua todella. Koska asun Ruotsissa, kirjoitin vanhainkotiin ja tiedustelin saattohoidosta, ravitsemisesta, nesteytyksestä sekä makuuhavojen ehkäisystä. Kaikki oli aivan erinomaista ja kaikesta huolehdittaisiin, vastattiin meille. Nestelistoja ei tosin ollut ollenkaan ennenkuin niistä tiedustelin. Äiti söi ja joi edelleen kun omaiset vieraillessaan auttoivat, mutta ei vanhainkodin hoitajien ollesa asialla. Tammikuun alussa hän sitten joutui uudelleen sairaalaan tulehdusarvot korkealla. Mistä tulehduksesta oli kyse ei kuitenkaan osattu sanoa, eikä syytä myöskään tutkittu. Diagnosi oli siis täysin epäselvä. Äiti oli sairaalaan tullessaaan tajuissaan, mutta kokonaan kuivunut, suu karstaa täynnä, makuuhaavoja kantapäissä ja alkavia makuuhaavoja selässä. Makuuhaavoista ei meille omaisille oltu puhuttu lainkaan. "Lähetettiin tänne viikko liian myöhään", sanottiin sairaalassa. Lääkäri vielä ehdotteli, että kuoleva äitini lähetettäisiin takaisin "hoitoon" vanhainkotiin. Se ei onneksi toteutunut. Kahden päivän kuluttua lopetettiin jälleen nestytys. Nyt äitini viimeinkin kahden viikon kärsimyksen jälkeen kuoli, tajuissaan ja meidät tuntien, mutta voimatta puhua, koska suu ja kurkku olivat ilmeisesti niin kuivat, että puhekyky oli mennyt. Viimeinen muistoni äidistä on se kyynel, joka valui hänen poskelleen, kun hän tunsi minut. Näinkö hoidetaan Suomessa vanhuksia, jotka ovat käyneet sodat ja tehneet työtä koko elämänsä ajan tämän yhteiskunnan hyväksi? Sanotaan, että sivistysvaltion mitta on se, kuinka sen heikoimpia jäseniä kohdellaan. Äitini "hoito" oli mielestäni tarkoituksellista hyvän hoidon ja hyvien hoitotoimenpiteiden laiminlyöntiä. Papereissa luki, dnr "do not rescue". Tarkoittaako se Suomen vanhainkodeissa sitä, että ei välitetä enää ollenkaan? Saattohoito tai dnr ei todellakaan tarkoita hoivan lopettamista, ainakaan täällä Ruotsissa. Suomessa ei kokemusteni perusteella voi muuta kuin alkaa aavistella, että saattohoidolla on toinen sisältö, niin kutsuttu salattu agenda. Siltä ainakin tuntuu. Huolestukaa ja kohottakaa äänenne, kaikki vanhusten omaiset! Hiljaisuudesta seuraa vain se, että myös teitä kohdellaan tulevaisuudessa samalla lailla.
- elämänlaatu?
oli äitisi ikä ja miksi hän sai morfiinilaastarihoitoa? Oliko perussairaus jokin muu..syöpä tms?
Pitäähän hoitavan lääkärin antaa tieto, mikä tulehdus on ollut kyseessä jos tulehdusarvo ollut korkealla? Onko ollut keuhkokuume johon useimmat vanhukset menehtyvät? Oliko äitisi täysin kärryllä tästä maailmasta kun omaiset vierailivat? Kykeni kommunikoimaan normaalisti jne...Oliko toivoa hyvälaatuisesta elämästä joka oli elämisen arvoinen? Tulee noita kysymyksiä, koska oma läheiseni on ollut jo kauan vuoteenomana...
Jos itse kuvittelen itseni vanhuspotilaaksi vuoteenpohjalle niin minun täytyy olla vähintään henkisesti ok, jotta näkisin mielekkäänä jatkaa elämääni. En ottaisi elämää pitkittäviä hoitoja ja kuolen mieluummin keuhkokuumeeseen kuin makaan "vihanneksena" vanhainkodin sängyssä. Tiedän tuon tuskan kun näen läheiseni kituvan vuoteen omana. Tuota jatkunut jo kaksi vuotta. Mutta päivä kerrallaan... - numero78
Tuo dnr tarkoittaa ETTÄ EI ELVYTETÄ. potilas on itse halunnut että häntä ei elvytettäisi jos kuolisi.
do not resuscitate eli DNR.
Ehkä teidän äitinne söi teidän omaisten mieliksi. Suomessa ei ketään pakoteta syömään vaan kunnioitetaan potilaan tahtoa.
voimia sinulle - rrttee
numero78 kirjoitti:
Tuo dnr tarkoittaa ETTÄ EI ELVYTETÄ. potilas on itse halunnut että häntä ei elvytettäisi jos kuolisi.
do not resuscitate eli DNR.
Ehkä teidän äitinne söi teidän omaisten mieliksi. Suomessa ei ketään pakoteta syömään vaan kunnioitetaan potilaan tahtoa.
voimia sinullemutta eipä anneta aikaa syödä. Isäni on hidas syöjä, ollut aina. Vuodeosastolla nappaavat tarjottimen pois ennenkuin on ehtinyt paria suupalaa pidemmälle. Välillä hän murahtaa asiasta ja se muistetaan, mutta sitten taas alkaa sama kiirehtiminen. No, nyt ei jaksa enää syödä, on joku mystinen tulehdus, ei keuhkokuume eikä teidetä, mikä ja missä se on, mutta tipassa saa antibioottia.
- Saattohoitoa?
elämänlaatu? kirjoitti:
oli äitisi ikä ja miksi hän sai morfiinilaastarihoitoa? Oliko perussairaus jokin muu..syöpä tms?
Pitäähän hoitavan lääkärin antaa tieto, mikä tulehdus on ollut kyseessä jos tulehdusarvo ollut korkealla? Onko ollut keuhkokuume johon useimmat vanhukset menehtyvät? Oliko äitisi täysin kärryllä tästä maailmasta kun omaiset vierailivat? Kykeni kommunikoimaan normaalisti jne...Oliko toivoa hyvälaatuisesta elämästä joka oli elämisen arvoinen? Tulee noita kysymyksiä, koska oma läheiseni on ollut jo kauan vuoteenomana...
Jos itse kuvittelen itseni vanhuspotilaaksi vuoteenpohjalle niin minun täytyy olla vähintään henkisesti ok, jotta näkisin mielekkäänä jatkaa elämääni. En ottaisi elämää pitkittäviä hoitoja ja kuolen mieluummin keuhkokuumeeseen kuin makaan "vihanneksena" vanhainkodin sängyssä. Tiedän tuon tuskan kun näen läheiseni kituvan vuoteen omana. Tuota jatkunut jo kaksi vuotta. Mutta päivä kerrallaan...Äitini perussairaus oli kuolintodistuksen mukaan sepelvaltimotauti. Tulehdus oli kuolintodistuksessa "fokusoimaton". Emme ole saaneet minkäänlaista parempaa diagnoosia kuin että tulehdusarvot olivat korkealla. Keuhkokuumeesta ei kuitenkaan ollut kysymys, niin sanottiin. Virtsatietulehdusta epäiltiin, mutta ei todettu. Hoitajat kyselivät oliko virtsa haissut. Ei ollut. Äitini oli myös kuumeeton viimeiseen asti - tulehduksesta huolimatta.
Morfiinilaastarin hän sai ensimmäisellä sairaalareissullaan marraskuun lopulla, lääkärin toteaman suuren sydäninfarktin jälkeen. Vaikka infarkti oli suuri, hänen verensä hapen saturaatioarvo oli hyvä ja hän piristyi kolmen päivän kuluttua, söi ja joi, kiitteli kiisseliä ja halusi lisää. Viiden päivän kuluttua hänet lähetettiin takaisin vanhainkotiin. Molemmilla sairaalareissuillaan hän sai morfiinipiikkejä laastarin sen lisäksi mahdollisen kivun lievitykseksi. Vanhainkodissa oli hoitona vain laastari. Lääkärin kierroksia ei vanhainkodissa ollut ollenkaan ja rauhoittava lääkitys oli huonoissa kantimissa totesi hoitaja, jolta sitä tiedustelin.
Emme suinkaan halunnet sitä, että äitini elämää turhaan pitkitettäisiin. Mutta hyvään saattohoitoon kuluu varmasti suun säännöllinen kostutus, vähäinen juottaminen (äiti pystyi juomaan tilkan vettä viimeiseen asti) suun hygieniasta huolehtiminen sekä makuuhaavojen ehkäisy ja hoito. Mikään näistä ei toiminut. Sitä en osaa sanoa kuinka vaipanvaihdot toimivat. Luultavasti huonosti. Aikaisemmin kun olin hoitokodissa käymässä, löysimme äitini lakanat märkinä ja märissä yövaipoissa iltapäivällä kello 13.
Tuntuu siltä, että kun äiti jäi vuoteenomaksi, pyrittiin siihen että hän kuolisi niin pian kuin mahdollista ja jopa lievittävä hoito laiminlyötiin. Ensimmäisen hoitokerran jälkeen hän ei ollut vielä luovuttanut. Hän toivoi, että voisi vielä parantua, sen hän sanoi aivan selvästi minulle. Mutta sitten hän joutui takaisin vanhainkotiin, lakkasi syömästä ja juomasta hoitajien mukaan. Mutta söi ja joi (hyvin vähän kylläkin) kun omaiset syöttivät. Makuuhaavat, joiden pelosta olin puhunut johtajalle aikaisemmin, salattiin meiltä omaisilta. Puhuin äitini kanssa puhelimessa viimeisen kerran 2 tammikuuta. Hänen äänensä oli käheä ja pyysin hoitajaa antamaan hänelle vettä. Se sujui ja äiti puhui kanssani. Viidentenä tammikuuta äiti lähetettiin sairaalaan, missä sanottiin että hän oli pahoin kuivunut ja tuli viikko liian myöhään. Ja sitten yrittää lääkäri tehdä kauppaa siitä, että äitini vielä lähetettäisiin takaisin vanhainkotiin "kodinomaiseen ympäristöön"!
Dnr-linjaus joka oli merkkitty äidilleni ei merkitse sitä että hän on itse ilmoittanut haluavansa kuolla. Se on hoitotermi, joka merkitsee vain sitä että keinotekoiset elvytykset akuutissa tilanteessa jätetään pois. Missään tapauksessa eikä missään olosuhteissa se ei saa merkitä sitä että lievittävä hoito laiminlyödään, makuuhaavoja ei hoideta eikä suun hygieniasta ja kostutuksesta huolehdita. On karmeaa ajatella että äiti kuoli janoon ja menetti vähitellen puhekykynsä limakalvojen kuivuessa ja kuroutuessa yhteen. Hän osasi vastata vain nyökyttämällä ja pyörittämällä päätään viimeiseen asti. Mutta hän ei kieltäytynyt vesitilkasta kun annoin sitä hänelle.
Ehkä hoitohenkilökunta oli kokematonta. Ehkä heitä oli liian vähän. Voin luetella monta ehkä-lausetta yrittäessäni ymmärtää äitini hoidon puutetta. Lopputulos on kuitenkin se, että häntä ei viimeisinä viikkoina oltu hoidettu edes miniminormien mukaan ja hoito herättää monia kysymyksiä. - elämänlaatu
Saattohoitoa? kirjoitti:
Äitini perussairaus oli kuolintodistuksen mukaan sepelvaltimotauti. Tulehdus oli kuolintodistuksessa "fokusoimaton". Emme ole saaneet minkäänlaista parempaa diagnoosia kuin että tulehdusarvot olivat korkealla. Keuhkokuumeesta ei kuitenkaan ollut kysymys, niin sanottiin. Virtsatietulehdusta epäiltiin, mutta ei todettu. Hoitajat kyselivät oliko virtsa haissut. Ei ollut. Äitini oli myös kuumeeton viimeiseen asti - tulehduksesta huolimatta.
Morfiinilaastarin hän sai ensimmäisellä sairaalareissullaan marraskuun lopulla, lääkärin toteaman suuren sydäninfarktin jälkeen. Vaikka infarkti oli suuri, hänen verensä hapen saturaatioarvo oli hyvä ja hän piristyi kolmen päivän kuluttua, söi ja joi, kiitteli kiisseliä ja halusi lisää. Viiden päivän kuluttua hänet lähetettiin takaisin vanhainkotiin. Molemmilla sairaalareissuillaan hän sai morfiinipiikkejä laastarin sen lisäksi mahdollisen kivun lievitykseksi. Vanhainkodissa oli hoitona vain laastari. Lääkärin kierroksia ei vanhainkodissa ollut ollenkaan ja rauhoittava lääkitys oli huonoissa kantimissa totesi hoitaja, jolta sitä tiedustelin.
Emme suinkaan halunnet sitä, että äitini elämää turhaan pitkitettäisiin. Mutta hyvään saattohoitoon kuluu varmasti suun säännöllinen kostutus, vähäinen juottaminen (äiti pystyi juomaan tilkan vettä viimeiseen asti) suun hygieniasta huolehtiminen sekä makuuhaavojen ehkäisy ja hoito. Mikään näistä ei toiminut. Sitä en osaa sanoa kuinka vaipanvaihdot toimivat. Luultavasti huonosti. Aikaisemmin kun olin hoitokodissa käymässä, löysimme äitini lakanat märkinä ja märissä yövaipoissa iltapäivällä kello 13.
Tuntuu siltä, että kun äiti jäi vuoteenomaksi, pyrittiin siihen että hän kuolisi niin pian kuin mahdollista ja jopa lievittävä hoito laiminlyötiin. Ensimmäisen hoitokerran jälkeen hän ei ollut vielä luovuttanut. Hän toivoi, että voisi vielä parantua, sen hän sanoi aivan selvästi minulle. Mutta sitten hän joutui takaisin vanhainkotiin, lakkasi syömästä ja juomasta hoitajien mukaan. Mutta söi ja joi (hyvin vähän kylläkin) kun omaiset syöttivät. Makuuhaavat, joiden pelosta olin puhunut johtajalle aikaisemmin, salattiin meiltä omaisilta. Puhuin äitini kanssa puhelimessa viimeisen kerran 2 tammikuuta. Hänen äänensä oli käheä ja pyysin hoitajaa antamaan hänelle vettä. Se sujui ja äiti puhui kanssani. Viidentenä tammikuuta äiti lähetettiin sairaalaan, missä sanottiin että hän oli pahoin kuivunut ja tuli viikko liian myöhään. Ja sitten yrittää lääkäri tehdä kauppaa siitä, että äitini vielä lähetettäisiin takaisin vanhainkotiin "kodinomaiseen ympäristöön"!
Dnr-linjaus joka oli merkkitty äidilleni ei merkitse sitä että hän on itse ilmoittanut haluavansa kuolla. Se on hoitotermi, joka merkitsee vain sitä että keinotekoiset elvytykset akuutissa tilanteessa jätetään pois. Missään tapauksessa eikä missään olosuhteissa se ei saa merkitä sitä että lievittävä hoito laiminlyödään, makuuhaavoja ei hoideta eikä suun hygieniasta ja kostutuksesta huolehdita. On karmeaa ajatella että äiti kuoli janoon ja menetti vähitellen puhekykynsä limakalvojen kuivuessa ja kuroutuessa yhteen. Hän osasi vastata vain nyökyttämällä ja pyörittämällä päätään viimeiseen asti. Mutta hän ei kieltäytynyt vesitilkasta kun annoin sitä hänelle.
Ehkä hoitohenkilökunta oli kokematonta. Ehkä heitä oli liian vähän. Voin luetella monta ehkä-lausetta yrittäessäni ymmärtää äitini hoidon puutetta. Lopputulos on kuitenkin se, että häntä ei viimeisinä viikkoina oltu hoidettu edes miniminormien mukaan ja hoito herättää monia kysymyksiä.selvityksesi perusteella ihmettelen nyt sitä, miksi reagoit(te) vasta nyt kuoleman jälkeen äidin hoitolinjaan?
Kun hoitolinja selvisi/näkyi, niin miksi ette ottanut asiaa puheeksi vastaavan hoitajan kanssa tai lääkärin kanssa. Vastaava lääkärikin löytyy ja pitää löytyä.
Olen itse esh ja kokemusta ei muusta kuin akuuttipuolelta, mutta pidän tärkeänä että aina pitää keskustella ajoissa omaisensa hoidosta myös vanhainkoti/kroonikkopuolella, aivan kuin tehdään akuuttihoidossakin.
Omaisten kanssa ja potilaan kanssa jos hän tajuaa asiansa ja tilansa.
Olen samaa mieltä, että hyvä suuhygienia ja perushoito kuuluu ja pitää kuulua hoitoon vaikka tiedettäisiin että elämä on loppumaisillaan. Ja huonosta/riittämättömästä hoidosta pitää ilmoittaa henkilökunnalle senkin uhalla että pelkää, että saa hankalan omaisen maineen. Palautteen voi antaa ns rakentavalla tavallakin jolloin se on helpompi ottaa vastaan. Otan osaa menetyksesi johdosta. - Minä se vaan
numero78 kirjoitti:
Tuo dnr tarkoittaa ETTÄ EI ELVYTETÄ. potilas on itse halunnut että häntä ei elvytettäisi jos kuolisi.
do not resuscitate eli DNR.
Ehkä teidän äitinne söi teidän omaisten mieliksi. Suomessa ei ketään pakoteta syömään vaan kunnioitetaan potilaan tahtoa.
voimia sinullemikäli on äärimmäisen alipainoinen, tosin tähänkin tarvitaan lähiomainen passittamaan hoitoon...
- surewa
Minä se vaan kirjoitti:
mikäli on äärimmäisen alipainoinen, tosin tähänkin tarvitaan lähiomainen passittamaan hoitoon...
joo mutta saattohoidossa ei kuolevaa pakoteta syömään. eri asia nämä anoreksiat yms.
- jmp35
Isoäitini sairastui keuhkokuumeeseen 98- vuotiaana, ja oli karmean näköinen, kun haukkoi henkeään kuin tukehtuva. Oltiin satasen varmoja, että se on menoa. Mutta toisin kävi, aloitettiin antibioottihoito, hän oli Paimion sairaalassa, lieneekö siellä ollut vielä parempi hoitokin, kun on keuhkosairaala. Joka tapauksessa alkoi kunto parantua, oikea teräsmummo, kiipeili katolla vielä 80- vuotiaana. Ens syyskuussa, jos Jumala suo, on 100- vuotisjuhlat.
- Elinikä
Ihana kuulla että mummosi on elänyt kohta 100-vuotiaaksi. Olen itse alkanut epäillä että laitoshoidossa 100-vuotiaita ei Suomessa ole. Eikä kai yli 95-vuotiaitakaan. Olisi kiva tietää mikä on keski-ikä laitoshoidossa normaaliväestöön verrattuna.
- merkillistä touhua
Saattohoidosta puhutaan paljon ja sitä myös toteutetaan paljon, ilman kirjallista saattohoitopäätöstä, joka tulisi tehdä! Saattohoitopäätöstä tehdessä pitäisi mukana olla potilas, omaiset, lääkäri ja mahdollisesti myös omahoitaja tai muu hoitaja jos omahoitajaa ei ole. Aiemmin puhuttiin paljon myös terminaalihoidosta, mutta siitä ei pitäisi enää puhua, vaan käyttää sanaa saattohoito. Terminaalihoito viittaa lähinnä pysäkkiin, jossa käväistään ja sitten lähdetään. Ei myöskään ole tarkoitus hoitaa ihmistä saattohoidossa kuukausi tai vuosia vaan viikkoja. Kun "ennustetaan" ettei elinaikaa ole jäljellä kuin esim. 2 viikkoa, olisi tarkoituksen mukaista luopua parantavasta hoidosta, mutta hoitaa esimerksiki kipuja. Joskus toki tuollaistakin sattuu, että potilas parantuu ennakko olettamuksista huolimatta, mutta kamala tilannehan tuo on potilaalle ja omaisille.
- Anonyymi
Tässä juuri kauhuissani mietin kun sain omaiseni eilen j:suun keskussairaalaan 79V hoikodista vietiin kun oli tulehdusarvot korkealla. Olin mielissäni että pääsi hoitoon. Mutta ilo oli ennen aikainen. Lääkäri ei suostunut aloittamaan antibiootti lääkitystä vaan ilmoitti laittavansa saattohoitoon. Selityksenä ettei se enää paranna elämänlaatua. Mielestäni laillinen murha. Yli vuosi sitten jo laittoi saman henkilön näkemättä ihmistä puhelinsoitolla saattohoitoon. Siitä virottiin ilman sairaalaa mutta nyt sairaalassa taitavat hengen viedä. Mistä lääkäri tietää mikä elämä on tarpeeksi laadukasta itsekullekin.
- Anonyymi
Ei se perustu tietoon vaan murhan himoon. Nyt korona on paljastanut vallalle tulleen agendan : mahdollisimman moni vanhus on tapettava tavalla tai toisella.
- Anonyymi
Omaiseni silloin 78V laitettiin saattohoitoon 1.8Vuotta sitten. Asui silloin hoivakodissa. Lääkäri teki päätöksen saattohoidosta puhelimella näkemättä potilasta. Oli kyllä huonossa kunnossa mutta virkistyi boin pulentoista viikon jälkeen ja on elänyt sen jälkeen vielä 1.8 vuotta. Kylla jäi sellainen tunne että laittavat vaan saattohoitoon ja toivovat että henki lähtee. Hän on kyllä tällä hetkellä myös saattohoidossa eikä annettu edes antibiotteja keuhkokuumeeseen. Suoraan vaan saattohoitoon. Minulle jäi kauhea olo kun lääkäri sanoi että vaikka hoito autaisikin niin ei elämänlaatu parane. ( se minusta on laillistettu murha) ei auttanut minun aneluni hoidosta. Nyt vaan odottelen surusoittoa sairaalasta.
- Anonyymi
Uskon että avain tekijä oli paikalla "vartioinut" vaimo. Jos paikalla ei olisi ollut ketään niin lääkärin "ennuste" ylihuomisesta kuolemasta olisi toteutunut (toteutettu).
Olen kuullut muistakin tapauksista, joissa tuo läheisen paikalla olo oli "estänyt" ennustetun kuoleman. - Anonyymi
Tiedän tapauksen, jossa mies saattohoitoon, pappi kävi siunaamassa, muistisairas ja vahvasti lääkitty. Lääkitys lopetettiin saattohoidon myötä, mies virkosi, jopa käveli paremmin kuin aikoihin. Muistisairaus toi mukanaan huutelua, lääkitys aloitettiin uudelleen. Meni hetki ja jälleen saattohoidossa, pappi jälkeen kävi siunaamassa mutta tällä kertaa kuolo korjasi. Kukaan ei yhdistänyt voinnin heikkenemistä lääkkeistä johtuvaksi..
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!
Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten3143856Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.
Onko kenellekään yllätys?2093068Hei A, osaatko
sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en722604Synnittömänä syntyminen
Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.2422054Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla
"Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"161495Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat
Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi1781402Mitä tämä tarkoittaa,
että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?421381Nukkumisiin sitten
Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny41357Syö kohtuudella niin et liho.
Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on251344Muistatko komeroinnin?
Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu511287