On se kumma että media, eduskunta ja kansalaiset eivät ole vielä heränneet keskusteluun kantaverkkoyhtiö Fingridin myynnistä, vaikka kyse on kaikkia kansalaisia koskettavasta asiasta.
Pitäisikö valtion ostaa enemmistöosuus fingridistä ?
Kaikki kotitaloudet maksavat sähkölaskuissaan kiinteää hintaosaa sähkön siirrosta. Sähkön siirtohinta pysyy aina samana, vaikka sähkön hintaa kuinka kilpailuttaisi. Siirron hinta sähkölaskusta on karkeasti n. 40%. Ao. hintaosuudella Fingrid sanoo kattavansa kantaverkon omistuksesta, ylläpidosta, perusparannuksista jne. aiheutuvat kustannukset.
Kuluttajavirasto yritti taannoin selvittää sähkön laskutuksen oikeudenmukaisuutta ja läpinäkyvyyttä liittyen mm. juuri monopolisoituun sähkön siirtohinnan osuuteen. Selvitykseen liittyi yhtenä osuutena yrittää kartoittaa Fingridin hallinnassa olevan sähkön kantaverkon arvo/ hinta, mutta asia hautautui ja kuopattiin jonnekin.
Nyt Fingrid on pyytänyt tarjouksia kantaverkkonsa myynnistä muualta Euroopasta, ilmeisesti vedättääkseen hintaa joka valtion pitäisi maksaa enemmistöosuuden 51% lunastaakseen. Toisaalta voi myös olla että Fingrid ei itsekään tiedä omistuksessaan olevan sähkön kantaverkon "päivan" hintaa. Miljardeista joka tapauksessa puhutaan.
Toivon ettei aiempi maan tapana ollut suhmurointi ja koplaukset tämän asian tiimoilla jatku, vaan että kaikki olleelliset Finfrid-kauppaan ja myös sähkön laskutukseen liittyvät asiat avataan selkeästi keskusteltavaan ja kannanoton mahdollistavaan läpinäkyvään muotoon. Nythän näin ei ole toimittu, vaan Pekkarista on viety kuin pässiä narusta.
Oma ehdoton kantani on, että valtion tulee enemmistöosuus lunastaa, mutta ja vain ja todellakin päivän hintaan. Muuten saadaan sanoa hyvästit jälleen yhdelle kansallisomaisuuserälle ja tulevalle, toivon mukaan oikeudenmukaisemmalle ja realistiselle sähkölaskutukselle.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.