Mistä kummilusikkaperinne on tullut?

Sylikummi

Olemme juuri ostamassa kummilapselle lahjaksi kummilusikkaa, ainakin meillä se on ollut sylikummin perinteinen lahja. Mutta mistä perinne tulee? En löytänyt mistään tähän vastausta...

3

1479

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olisiko tästä apua?

      "ApostolinlusikatJaa että onko apostolinlusikka harvinainen? No ei se aivan ainutkertainen ole, jos nyt ei aivan yleinenkään. Apostolinlusikoita valmistettiin Pohjois-Euroopassa keskiajalla ja uuden ajan alussa. Ne olivat suurimmassa suosiossa Englannissa, mutta niitä käytettiin myös mannermaalla, etenkin Saksassa ja Alankomaissa. Suomesta on löydetty tähän mennessä kaikkiaan viisi apostolinlusikkaa.
      ApostoIin lusikka on valmistettu Englannissa 1500-luvun lopulla tai 1600-luvun alussa. Varren päässä olevalla hahmolla on selässään lierihattu. Tämä yksityiskohta kertoo, että kyseessä on Jaakob vanhempi eli Sebedeuksen poika. Hän on pyhiinvaeltajien suojelija, jonka hauta sijaitsee Espanjassa Santiago de Compostelassa. Hänen hautapaikkansa on Euroopan tärkeimpiä pyhiinvaelluskohteita.
      Apostolinlusikat liittyvät 1500-luvulla syntyneeseen tapaan antaa vastasyntyneelle lahjaksi lusikka. Lusikoita hankkivat vastasyntyneen vanhemmat ja kummit. Apostolinlusikkaperinteestä luovuttiin 1600-luvun loppupuolella. Samaa juurta oleva kummilusikkaperinne elää vielä tänäkin päivänä. Rikkaat kummit ja vanhemmat lahjoittivat kultaisia tai hopeisia apostolinlusikoita, köyhemmät joutuivat tyytymään tina- tai kuparisekoitteisiin ruokailuvälineisiin. Tästä johtuu sananparsi, että joku on syntynyt hopealusikka suussa. Hän on toisin sanottuna lähtöisin rikkaasta perheestä.
      Apostolinlusikoita voitiin valmistaa yksittäisinä, pareittain tai kokonaisina kolmentoista lusikan setteinä. Yksittäisten lusikoiden osalta on arveltu, että lusikan esittämä apostoli olisi valittu joko kasteen saaneen lapsen nimen tai lahjoittajan suojeluspyhimyksen mukaan. Kokonaiseen kahdestatoista apostolista koostuvaan settiin kuului kolmastoista hahmo, joka oli joko Kristus tai Neitsyt Maria."

    • täti hopea

      Kummiuden alkuaikoina oli tärkeä turvata lapsen tulevaisuutta kummilahjoilla, joten lapselle oli löydettävä mahdollisimman varakas kummi.
      Paitsi raha, myös hopeaesineet olivat tärkeä osa varallisuutta. Lisäksi hopealla katsottiin olevan pahalta suojaavia vaikutuksia. Hopealusikan käytölle löytyi myös arkinen selitys: bakteerit eivät kasva jalometallissa, joten hopeinen vauvanruokalusikka on hygieeninen käytössä.

      Nykyään kummilahjat ovat enemmänkin symbolisia hyvän tahdon osoituksia. Vaikka kummilahjojen kirjo on nykyään laaja, on kummilusikka säilynyt edelleen yhtenä suosikkilahjana.

      Lähde: Aurejärvi-Karjalainen, Perheen omat juhlat

      ps. olen itse saanut syödä omalla kummilusikallani, sittemmin se on laitettu talteen muiden hopealusikoiden joukkoon.

      • nounounou

        Mun mielestä tuo kummilusikka on aikansa elänyt juttu, anteeksi vain jos se joitain ärsyttää. Olen itse ihastunut näihin uudempiin kummilahjoihin, kuten kummisormukseen, jollaisen olen ostanut molemmille kummilapselleni, tytölle ja pojalle. Olen toisen sylikummi. Mielestäni sormuksessa on kaunis symbolinen ajatus kummin ja kummilapsen välille ja ainakin tyttö voi haluta isompana pitää sormusta ketjussa koruna, mutta jos ei halua en siitä loukkaannu.
        Olen aikoinani saanut lusikoita vaikka kuinka paljon. Niitä tuli tietysti kastetilaisuuteen, niitä tuli sen jälkeen synttärilahjaksi, rippijuhlissa ja ylioppilasjuhlissa. Sinne ovat jääneet kaapin pohjalle. Päätin, että en osta ensimmäistäkään lusikkaa omille kummilapsilleni.
        Tosin olenkin vähän perinteiden vastustaja. :o) En toki loukkaannut jos omat lapseni lusikoita saavat, sain vain itse niin tarpeekseni niistä lusikoista aikoinaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      823
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      726
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe