Mistä löytyy ositus-ja perinnönjakosopimus

Isämme kuoli hiljattain ja nyt perukirjan tekijä kyselee 19 vuotta sitten kuolleen äitimme jälkeen tehtyä ositus- ja perinnönjakokirjaa. Mistä ihmeestä sellaisen voi löytää. Isän arkistoista ei löydy. Jollain viranomaisella sellainen lienee? Auttakaa joku joka ymmärtää.. kiitos.
61741
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Niin, oletko varma, että ositus ja perinnönjako on tehty? Jos on, niin kaiken järjen mukaan sinullahan pitäisi olla siitä kapppale (koska olet ollut jo tuolloin äitisi perillinen). Vai, onko silloin ajateltu, että jätetään äidin pesä jakamatta ja jaetaan vasta sitten, kun kummastakin aika jättää.

Ei tarvitse välttämättä olla millään viranomaisella, ei ole ollut mitään velvollisuutta toimittaa sitä mihinkään. Verottajalla saattaa olla, jos on sinne toimitettu sen vuoksi, että tietävät että ei enää veroteta yhtymänä. Ja käräjäoikeudessa saattaa olla, jos perinnönjaon perusteella on tarvinnut hakea lainhuutoa. Mutta antamillasi tiedoilla ei tuohon voi ollenkaan vastata.

Niin, ja osanottoni.

Äänestä
  • Kiitos pienestä valaisusta. Olemme ihan ummikkoja näiden asioiden suhteen. Olimme lapsia äidin kuollessa. Isä ei koskaan ollut kovin hyvä "kirjanpidossa". Mielellään piti kansiot tyhjänä.

    Äidillä oli aikaisemmasta avioliitostansa lapsi. Käsitykseni mukaan silloin ainakin lakiosansa sai tämä aikaisempi lapsi. Eli ymmärtääkseni silloin olisi ainakin pitänyt tehdä tämä ositus-ja perinnönjakosopimus.

    Kuinkahan sitten käy, jos tätä sopimusta ei vaan yksinkertisesti ole löydettävissä? Eihän 9 ja 12 vuotiaat lapset ymmärrä kysellä arkistoitavaksi tällaisia asioita. Isä olisi ollut ainoa joka tallentaa, mutta kun ei.

    Jos vielä joku ymmärtäväinen kerkiäisi vastaamaan..

    Äänestä

  • kiirekin jo kohta kirjoitti:

    Kiitos pienestä valaisusta. Olemme ihan ummikkoja näiden asioiden suhteen. Olimme lapsia äidin kuollessa. Isä ei koskaan ollut kovin hyvä "kirjanpidossa". Mielellään piti kansiot tyhjänä.

    Voisi olettaa, ettei perinnönjakoa ole tehty lasten ollessa alaikäisiä. Ja jos siitä ei todistusaineistoa ole, niin tuolla olettamalla eläisin. Yleensähän perinnönjakoa EI tehdä alaikäisten kohdalla. Jos teillä on ollut virkaholhooja, niin hänen kauttaan saatte tietoa. Jos äiti on toiminut holhoojana, niin maistraatista kannattaisi kysellä onko sinne tehty raportteja - jos peritty omaisuus on ollut tarpeeksi arvokas.

    Perunkirjat löytyvät sen kunnan Verotoimiston arkistoista, missä vainaja oli kuolinhetkellään kirjoilla. Äidin perukirja siis kannattaa etsiä käsiin.

    Äänestä

  • kiirekin jo kohta kirjoitti:

    Kiitos pienestä valaisusta. Olemme ihan ummikkoja näiden asioiden suhteen. Olimme lapsia äidin kuollessa. Isä ei koskaan ollut kovin hyvä "kirjanpidossa". Mielellään piti kansiot tyhjänä.

    Äidillä oli aikaisemmasta avioliitostansa lapsi. Käsitykseni mukaan silloin ainakin lakiosansa sai tämä aikaisempi lapsi. Eli ymmärtääkseni silloin olisi ainakin pitänyt tehdä tämä ositus-ja perinnönjakosopimus.

    Kuinkahan sitten käy, jos tätä sopimusta ei vaan yksinkertisesti ole löydettävissä? Eihän 9 ja 12 vuotiaat lapset ymmärrä kysellä arkistoitavaksi tällaisia asioita. Isä olisi ollut ainoa joka tallentaa, mutta kun ei.

    Jos vielä joku ymmärtäväinen kerkiäisi vastaamaan..

    >>Äidillä oli aikaisemmasta avioliitostansa lapsi. Käsitykseni mukaan silloin ainakin lakiosansa sai tämä aikaisempi lapsi. Eli ymmärtääkseni silloin olisi ainakin pitänyt tehdä tämä ositus-ja perinnönjakosopimus.

    Äänestä

Toinen isoisäni kuoli 1929 ja toinen 1945, kummassakaan tapauksessa ei tehty ositusta eikä jakoa.
Ainakaan minulta ei kukaan näitä ole kysellyt.

Oudoimmat kyselyt ovat olleet Nordea-pankista joka halusi sen 1929 kuolleen isoisäni testamentin.
Sekä viranomaisilta jotka vaativat minua selvittämään ettei vuonna 1890 syntyneellä isoäidilläni ole ollut lapsia ennen vuotta 1910. Vaikka itse ne pitävät väestörekisteriä mistä minun ne lappuset piti tilata.

Äänestä
  • Sitä testamanttia ei siis koskaan ole ollut olemassa eikä sitä ihan ensiksi evakkorekeen olisi pakattu kun joutuivat venäläisiä pakenemaan.

    Ja hieman hankalaa oli selittää Nordean perintöveroasiantuntijalle että tuolloin oli ns. vanha perintökaari eli asiat tehtiin ihan toisin kuin nykyisin. Kehotin etsimään riittävän vanhan lakikirjan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kiirekin jo kohta kirjoitti:

Isämme kuoli hiljattain ja nyt perukirjan tekijä kyselee 19 vuotta sitten kuolleen äitimme jälkeen tehtyä ositus- ja perinnönjakokirjaa. Mistä ihmeestä sellaisen voi löytää. Isän arkistoista ei löydy. Jollain viranomaisella sellainen lienee? Auttakaa joku joka ymmärtää.. kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu