Suurperheen äidit ei mielestäni erityisen uupuneita

Olen tavannut paljon ihmisiä ja monia äitejä. Mielestäni isojen perheiden äidit eivät ole sen uupuneempia, kuin muutkaan. Lapset ehkä valvottavat hiukan, mutta harvemmin tekevät äidin hulluksi.

Sen tiedän, että kotityöt tekee joissakin perheissä melkein kokonaan äiti riippumatta perheen koosta.
7781
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Näinhän se on. Lestadiolais suurperheissä äitiraukka tekee melkein kaikki yksin. Nykyään muissa perheissä onneksi tasaarvo on tehnyt tehtävänsä. Myös isät osallistuvat.

Äänestä
  • _____________

    Äänestä

  • Nuin kirjoitti:

    _____________

    Sen verran on sukulaisia molemmista "leireistä", että on tullut todettua. Oliskohan sitten televisio tuonut tuota nykymaailman meininkiä lähemmäksi Suomijuntteja? Hyvä niin.

    Äänestä

  • ooppa rehellinen

    Äänestä

  • niputa

    Äänestä

Meillä on seitsemän lasta (mikä on suhteellisen pieni =) eikä se oo rasittanu äiskää sen enempää mitä normaali elämäkään. Hänellä oli jopa oma ompeluvirma. Kun virma myytiin, äiti on perhepäivähoitaja. Nyt kun äiti on yli viidenkymmen, hänelle on suuri ilo tavata aikuisia lapsiaan. Kaksi lasten lasta ei tuota kyllä mitään rasitetta, pelkästään suurta iloa!! Esim. joulut on mahtavia aikoja, jolloin (melkein) kaikki on koolla ja pidetään yhteistä juhlaa! Äidillä on turva meissä ja meillä äidissä. Olen aikuinen ja asun pois kotoa, mutta pidetään silti tiiviisti yhteyttä.

Huom. Eikä kaikilla vanhoillislest. ole yli viittätoista lasta, vaikka mitään ehkäsyä ei tarvita/käytetä.

Varmasti monia (äitejä, miksei isiäkään) välillä väsyttää ja se on ihan sallittua ja normaaliakin!
Mutta ei ole kiellettyä pyytää, jotain auttamaan lasten hoidossa (vanhempia lapsia (monesti ovat äidin apuna), ystävää, maksaa jollekkin nuorelle jne). Muutamat kahdenkeskeiset lomamatkat. Pienet asiat auttavat. Ei eläminen oo pelkkää väsymistä!

ps. ei tule yhtään vakavaa uupumistapausta mieleen ja se on kumma, kun täällä niin monet niistä kertoo, vaikka muuta ei vl:stä tietäiskään...(?) Ne, jotka asiaa ei oo kokenu tai hyvin läheltä nähny ja vuosia tuntenu, niin eipä siinä voi tulla tänne kertomaan meille vl:lle omia "totuuksia". En yritä puolustella mitään, mua vaan ottaa päähän monet kirjoittelut. Asioista ei tiedetä, luullaan vaan että näin sen on oltava.

PALJON LAPSIA -> ÄITI ON UUPUNUT/MASENTUNUT/MIESTEN ARMOILLA/JNE..
Kuulostaa tutulta keskustelu aiheelta täällä, mutta kenen vl:n mielestä nää on arkipäivää (esim miesten armoilla (??) -> meillä oli kyllä iskä se joka oli tossun alla=)??

Ottakakaa ihan iisisti. Ne ei-vl:t jotka on nähny ja kyselly mun elämästä ja uskosta, on ottanut asian paljon mukavammin! Jotkut jopa ihmetelly, että teillä on asiat hyvin. En ole kuullut keneltäkään mitään pahaa kerrottavaa. Ihmisiähän me kuitenkin ollaan ja vajavaisia uskovaisia, monesti teemme virheitä. Siis ihan inhimillistä. Sitä varten on ne opit joita täällä opetetaan ja kehoitetaan ihmisiä noudattamaan. Ja vielä anteeksiantamisesta -> 1. synti, joka tarttuu ja kasautuu, saadaan uskoa anteeksi 2. Mieli vapautuu ja on helpompi elää 3. pyydetään yleensä siltä anteeksi, jota on rikkonut 4. Myös toisen mieli on iloisenpi 5. Oikeasti uskomassa haluaa välttää samoja syntejä (ei ole sitä että tehään syntiä ja pyydetään ne anteeksi ja sitten taas huomenna tehdään sama synti) 6. Rahalliset vahingot yms. tietenkin korvataan 7. Uskovaisella on valta antaa ja pidättää syntien anteeksiantamista (mm. Matt 6:9-15 (myös lisää löytyy) Hyvä tapa etsiä Raamatusta on käyttää Raamatun "haku" -osaa (ainakin tässä painoksessa löytyy, mikä minulla on)) 8. Myös sana "anteeksi" on eräitä hienoimpia sanoja, jos sitä oikein käyttää 9. Jos joku vielä voi jatkaa listääni, niin hieno juttu! Mitä ovat synnit, niistä joskus toisten lisää ellei joku muu halua niistä kertoo... Tässä on tarinaa vl:stä ja lisääkin ois, mutta sitten joskus toisten =)

JrT Pyry

Äänestä

kertoisin,että emme me ihmeenkään uupuneita ole.Mitä nyt silloin tällöin olemme tämän näköisiä,: ( . Kyllä tällaisessa perheessä on kaikkien tehtävä jotain pientä puuhastelua.

Vaikka nyt ei sijaisäitinä sisaruksia pidetäkään, kyllä he mielellään hoivaavat pienempiään.
Eräs äiti sanoi kerran osuvasti:"se on äkkiä huono siivo ja äkkiä hyvä siivo".
Se on totta. Eräänä iltana pihaamme ajoi outo auto. Samassa silmänräpäyksessä lapset alkoivat heilua hurjasti, ja kuinka ollakaan, kun vieras astui sisään,meillä oli kuin sunnuntaina!
En tiedä, onko kasvatuksessamme tehty väärin,kun tällainen reaktio syntyy?
Mutta en ole huomannut,että itse lapset siitä kärsisivät. Kouluasiat ovat menneet kaikilla hyvin ja niin HAUSKAA heillä näyttää nytkin olevan tuossa riehuessaan.Itsekin yritän tässä samalla käydä koulua. Tuon tuostakin pitää korottaa ääntään,että saisi mahdollisuuden keskittyä omiin tehtäviinsä.
Toivotan kaikille äideille ja isille onnellista lauantaipäivää!
Eilen ajattelin,että noin yllättäen voi tulla viesti meille vanhemmille,että lastamme ei enää ole.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Armoton Pohjanmeri kirjoitti:

Olen tavannut paljon ihmisiä ja monia äitejä. Mielestäni isojen perheiden äidit eivät ole sen uupuneempia, kuin muutkaan. Lapset ehkä valvottavat hiukan, mutta harvemmin tekevät äidin hulluksi.

Sen tiedän, että kotityöt tekee joissakin perheissä melkein kokonaan äiti riippumatta perheen koosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu