Mitä ihmettä tekisin?
Olen ollut koulukiusattu. Minulla ei ole yhtäkään kaveria ja kärsin nykyään osittain sosiaalisten tilanteiden pelosta. On muutenkin vaikea luoda kaverisuhteita, kun olen kokenut niin monta pettymystä niiden takia ja olen myös hieman sulkeutunut. Jos joku tulee minulle juttelemaan, saatan ethkä jotain sanoa mutta sitten vaivun aina ikävällä tavalla hiljaiseksi enkä keksi sanomista vaikka kuinka yrittäisin ja mieleni tekisi lähteä siitä tilanteesta pois. En edes opiskele tällä hetkellä enkä tiedä mikä ala minulle myöhemmin edes olisi hyvä, koska toisaalta minua joskus ahdistaa toisen ihmisen läsnäolo ja saattaa jopa saada kummallisen inhon/vihantunteen pintaan. Liian kauan yksin olleena nämä on tainnut vain pahentua...
Mikä nyt neuvoksi =/
Olen ollut koulukiusattu. Minulla ei ole yhtäkään kaveria ja kärsin nykyään osittain sosiaalisten tilanteiden pelosta. On muutenkin vaikea luoda kaverisuhteita, kun olen kokenut niin monta pettymystä niiden takia ja olen myös hieman sulkeutunut. Jos joku tulee minulle juttelemaan, saatan ethkä jotain sanoa mutta sitten vaivun aina ikävällä tavalla hiljaiseksi enkä keksi sanomista vaikka kuinka yrittäisin ja mieleni tekisi lähteä siitä tilanteesta pois. En edes opiskele tällä hetkellä enkä tiedä mikä ala minulle myöhemmin edes olisi hyvä, koska toisaalta minua joskus ahdistaa toisen ihmisen läsnäolo ja saattaa jopa saada kummallisen inhon/vihantunteen pintaan. Liian kauan yksin olleena nämä on tainnut vain pahentua...
Mikä nyt neuvoksi =/
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ota yhteyttä kehenkä tahansa saman ikäiseen tuttuusi, esim. onko sulla serkkuja tai lapsuudenystäviä, joiden kuulumisia voisit kysellä. Myös vapaaehtoistoiminnassa tai jonkun muun vastaavan harrastuksen parissa voi tutustua ihmisiin pikkuhiljaa vaivihkaa.
Lapsuudenystävät oli niitä pahimpia kiusaajia, joten niihin en missään nimessä halua ottaa yhteyttä. Pelkkä heidän ajatteleminenkin saa välillä raivostuttamaan. harrastuksissakin käyn mutta ei ne auta
Tuttua on. Minullekin tuli pahimpina aikoina esille tuota vihaisuutta, ja sitä tulee vieläkin ajoittain. Suutuin niin paljon itselleni (sosiaalisesta kyvyttömyydestä), että tavallaan käänsin vihani toiseen henkilöön - jos häntä ei olisi, en tuntisi riitämättömyyttäkään. Se tietysti tulkitaan siten, etten halua puhua kenenkään kanssa. On todella ahdistavaa, kun naama tahtomatta kääntyy vihaiseksi kun samalla yrittää kaikin voimin pärjätä tilanteessa ja olla mukava ja sosiaalinen.
Yritä näin aluksi olla välittämättä niin paljon sanomisistasi. Kaikki puhuvat typeriä. Tee itsekin joskus niin, oikein tarkoituksella! Luultavasti mietit liikaa sanomisiasi, ja siksi et keksi mitään sanottavaa. Jutun juurta nyt voi vääntää oikeastaan mistä tahansa. Anna itsellesi lupa mokailla, niin kaikki alkaa sujua vähitellen paremmin.
kiitoksia viestistä. kait tässä täytyy tälle asialle alkaa jotakin tosiaan tekemään...
ilmoille kävelemään. Mene uimahalliin uimaan ja juttele siellä niitä näitä saunassa. Mene paikkoihin ,joissa on paljon ihmisiä. Mene työväenopistolle ja valkkaa vaikka useampia ryhmiä, joissa ajattelisit viihtyväsi. Huomaat pian, kuinka samanlaisia me kaikki ihmiset olemme. Mutta meillä vaan on erilaisia mielipiteitä asioista. Juttele niitten kanssa keitä tapaat, vaikka vähän. Pyydä kottiisi kaffelle. Istumaan iltaa kanssasi ja niin edelleen.
Nythän sinulla on mahdollisuus tutustua sellaisiin ihmisiin, jotka eivät ole niitä lapsuudentuttuja ja kavereita. Anna niitten olla.
Mutta paa sitten korvan taakse, että niitä höpöttäjiä ja turhanpäiväisiä kummallisia arvostelijoita on aina jossakin. Niistä älä piittaa, sillä heillä on omat ongelmansa, jos satuttavat toista.
Ihminen,joka on tasapainossa itsensä kanssa, on miellyttävä ja pystyy sulautumaan monenlaisiin ihmisryhmiin ilman riitoja ja kahnauksia. Myöskin tasapainoisen ihmisen tuntee miellyttävyydestä. Hän osaa ottaa kaikki niin sinutkin juuri sellaisena ihmisenä kuin olet/olette.
Joukkoon vain niin hyvä tulee.