Toimittaja mesuaa viinapullo pöydällä, sanoim hävinneensä vedon pääminisrteri jahdissa.(Stiller).
Lasten katselu aikaan .
YLE on julkisen palvelun (public service) viestintäyhtiö. Yhtiön tehtävä on tarjota televisio- ja radio-ohjelmisto oheis- ja lisäpalveluineen suomalaisille yhtäläisin ehdoin.
YLEn arvot perustuvat yhtiön julkisen palvelun tehtäviin, joista säädetään Laissa Yleisradio Oy:stä.
YLEn arvot ovat:
* suomalaisuus
* luotettavuus
* riippumattomuus
* monipuolisuus
* ihmisen arvostaminen
Arvot näkyvät monessa, esimerkiksi:
YLE edistää ja luo suomalaista kulttuuria sekä tarkastelee myös kansainvälisiä asioita usein suomalaisesta näkökulmasta. YLE tuottaa täyden palvelun ohjelmistoa myös ruotsiksi ja tekee ohjelmia muilla vähemmistökielillä.
YLEn ohjelmatoiminnan ja tiedonvälityksen ehdoton arvo on luotettavuus.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.