Suurlähettiläs: Kiina ei ole talousmahti MTV3 Katsomo
Julkaistu 16.10.2009 07:13 (päivitetty 08:21)
Kiinassa juhlittiin uuttavuotta 25.1.2009.
Kiinan uusi Suomen suurlähettiläs, Huang Xing, antoi MTV:n Huomenta Suomelle erikoishaastattelun, jossa hän kertoo suhtautuvansa varovaisesti puheisiin Kiinasta suurvaltana.
- On vitsi kutsua Kiinaa talousmahdiksi. Sanon niin, koska maan bruttokansantuote asukasta kohden on tärkeä indeksi. Sillä indeksillä mitattaessa Kiina on vielä hyvin kaukana suuresta osasta maailman valtioista.
Taantuma ei ole ohi
Talous ja teknologia ovat suurlähettiläs Huangin erityisalaa. Suurlähettiläs on seurannut maailmantalouden taantumaa tarkasti, eikä uskon pahimman olevan vielä ohi.
- Oma mielipiteeni on, että tätä taantumaa ei voiteta kovin helpolla tai nopeasti. Rohkaisevia merkkejä on toki nähty, mutta en usko talouden vielä vakaantuneen, suurlähettiläs kertoo.
Huang Xingin mukaan Kiina ja Suomi tarvitsevat lisää yhteistyötä.
- Kauppataseemme on tänä vuonna jo lähes tasapainottunut, mikä on hyvä asia. Itse asiassa meillä on jo muutama sijoitusprojekti myös Suomessa.
Yuanista kauppavaluutta?
Kiina ja Yhdysvallat ovat ajautuneet keskinäiseen riippuvuussuhteeseen. Kiina on lainoittanut Yhdysvaltojen taloutta lähes biljoonan dollarin edestä. Valtavan dollarivarannon takia, Kiina toivoo dollarin kurssin pysyvän vahvana. Suurlähettiläs Huang kuitenkin myöntää toivovansa, että Kiinan oma yuan voisi toimia maan ulkomaankaupan valuuttana.
- Valuuttamme ei mielestäni ole vielä valmis kansainväliseen käyttöön. Taloudellisen kehityksen myötä tilanne ehkä muuttuu tulevaisuudessa.
Ympäristökysymyksiin suurlähettiläs kertoo Kiinan tarttuvan vakavasti.
- Tarvitsemme yhteistyötä, ilmastonmuutos on iso asia. Sitä ei selvitetä vuodessa, kahdessa eikä kolmessa. Meidän täytyy ryhtyä toimiin heti ja ponnistella ilmastonmuutosta vastaan tulevina vuosina.
(MTV3)

Vastaukset 1
Vanhimmat
joka maksaa velkansa ? (Vrt. Suomi)
USA ei yleensä maksa omalla viennillään tuontiaan - Saksan ja Japanin kanssakaan.
Rikkaiden rahat on roskapankeissa Paratiisisaarilla.
Keskiluokka maksaa pankkitukea veroilla...
Työttömyys 10 % USA:ssa.