Tässä taatusti kukkahattutäteilystä vapaat ohjeet kiusatuille TODELLISEEN ELÄMÄÄN. Kannattaa noudattaa näitä ohjeita, kiusaajasi alkavat kunnioittaa sinua (kokemusta on).
1. Pääsääntö: ÄLÄ KERRO OPETTAJALLE/AIKUISILLE! Kestä kiusaaminen kuin mies. Älä kerro kenellekkään pahimmassakaan tilanteessa. Kiusaaminen loppuu näin yleensä jo kuukaudessa. Luokallani oli viime vuonna eräs oppilas joka meni itkemään opettajalle jo siitä kun joku oli kopannut häneltä lippalakin pois päästä. Hän oli tullut ITKIEN opettajalle välitunnilla tästä kertomaan. Ja hän oli kuudesluokkalainen! Ja varmisti näin paikkansa kiusattujen joukossa. ÄLÄ TEE NÄIN!
2. pääsääntö: Älä välitä kiusaamisesta. Itselläni oli vähän aikaa sitten ongelma, etä kaverini hajottivat pyöräni joka välitunti. Mutta kun aina vaan mukisematta kasasin sen uudelleen, niin he kyllästyivät siihen parissa viikossa. Jos joku valittaa kiusaamisesta, nykyään minut jopa mainitaan valittajille hyvänä esimerkkinä!
3. pääsääntö: Älä mene kiusaamistilanteessa väliin! Tämä on yksi käsittämättömimmistä tavoista joutua kiusatuksi. Etenkin jos et ole mikään ns. kova jätkä (kuten en minäkään) osoittaa jo melkoista aivotoiminnan vajaavuutta mennä puolustamaan kiusattua. Yleensä kannattaa nauraa kiusaajien kanssa kiusatulle, vaikka et haluaisikaan näin tehdä. Jos kiusattu on tarpeeksi fiksu, hän kyllä tajuaa, ettet oikeasti ajattele niin vaan pidät itsesi poissa kiusattujen joukosta.
4. pääsääntö: Älä pukeudu/käyttäydy erilaisesti. Jos olet erilainen luonne kuin normitavikset, voit käyttäytyä poikkeavasti kotona tai jossain missä kaverisi eivät ole. Koulussa kannatta noudattaa orjallisesti pukeutumistyyliä ja auktoriteettihahmojen käyttäytymisesimerkkiä. Tämä on yksi helpoimmista teistä suosioon.
vihjeitä:
Liikunta on tunnetusti kovisten arvostama kouluaine. Jos koulussasi on suunnistusta liikuntaohjelmassa, siinä on mahtava sauma saada suosiota. Normitaviksen kartanlukutaito on nimittäin pohjaluokkaa. Kun hankit maastokarttoja ja opettelet tarkasti kartanlukemisen, menestys on taattu. Itse tulin näin parini kanssa ensimmäiseksi seiskojen liikuntapäivänä!
Kouluaineet jossa kannattaa olla hyvä ovat liikunta ja tekninen työ.
1. Pääsääntö: ÄLÄ KERRO OPETTAJALLE/AIKUISILLE! Kestä kiusaaminen kuin mies. Älä kerro kenellekkään pahimmassakaan tilanteessa. Kiusaaminen loppuu näin yleensä jo kuukaudessa. Luokallani oli viime vuonna eräs oppilas joka meni itkemään opettajalle jo siitä kun joku oli kopannut häneltä lippalakin pois päästä. Hän oli tullut ITKIEN opettajalle välitunnilla tästä kertomaan. Ja hän oli kuudesluokkalainen! Ja varmisti näin paikkansa kiusattujen joukossa. ÄLÄ TEE NÄIN!
2. pääsääntö: Älä välitä kiusaamisesta. Itselläni oli vähän aikaa sitten ongelma, etä kaverini hajottivat pyöräni joka välitunti. Mutta kun aina vaan mukisematta kasasin sen uudelleen, niin he kyllästyivät siihen parissa viikossa. Jos joku valittaa kiusaamisesta, nykyään minut jopa mainitaan valittajille hyvänä esimerkkinä!
3. pääsääntö: Älä mene kiusaamistilanteessa väliin! Tämä on yksi käsittämättömimmistä tavoista joutua kiusatuksi. Etenkin jos et ole mikään ns. kova jätkä (kuten en minäkään) osoittaa jo melkoista aivotoiminnan vajaavuutta mennä puolustamaan kiusattua. Yleensä kannattaa nauraa kiusaajien kanssa kiusatulle, vaikka et haluaisikaan näin tehdä. Jos kiusattu on tarpeeksi fiksu, hän kyllä tajuaa, ettet oikeasti ajattele niin vaan pidät itsesi poissa kiusattujen joukosta.
4. pääsääntö: Älä pukeudu/käyttäydy erilaisesti. Jos olet erilainen luonne kuin normitavikset, voit käyttäytyä poikkeavasti kotona tai jossain missä kaverisi eivät ole. Koulussa kannatta noudattaa orjallisesti pukeutumistyyliä ja auktoriteettihahmojen käyttäytymisesimerkkiä. Tämä on yksi helpoimmista teistä suosioon.
vihjeitä:
Liikunta on tunnetusti kovisten arvostama kouluaine. Jos koulussasi on suunnistusta liikuntaohjelmassa, siinä on mahtava sauma saada suosiota. Normitaviksen kartanlukutaito on nimittäin pohjaluokkaa. Kun hankit maastokarttoja ja opettelet tarkasti kartanlukemisen, menestys on taattu. Itse tulin näin parini kanssa ensimmäiseksi seiskojen liikuntapäivänä!
Kouluaineet jossa kannattaa olla hyvä ovat liikunta ja tekninen työ.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Julmaa ulosmittausta... Mutta kuitenkin pohjimmiltaan totta.
En vain tiedä, että miten kuudes-luokkalainen voi kertoa olevansa kokenut kiusaamisen kestäjä, koska on pari kertaa pyörä hajotettu osiin...
vähän testataan, että olisiko tästä kiusatuksi. Alistuja, myötäilevä "nuoleskelija" varmastikin löytää useimpiin jengeihin itselleen varatulle paikalle. Kamalaa itsensä myymistä, en suosittele, en.
Seitsämäsluokkalinen. Minua on kiusattu muutenkin kuin pyörä hajottamalla. Kannattaa oikeasti noudattaa noita ohjeita. Ei sitä "nuoleskelemaan tarvitse alkaa. Kunhan vain et itke kaikesta opettajalle, jotain pitää pystyä kestämäänkin.
Ja mitä väliä jos joutuu itse kiusatuksi sen takia että auttoi toista?
Ainakin teki jotain paremman maailman puolesta.
Mä olen vasta nyt uskaltanu olla erilainen.
Olisimpa alottanu jo ylä-asteel.
No jos haluat olla masokisti ja satuttaa itseäsi niin siitä vaan,mutta kovin järkevää se ei ole.
Jos antaa epäoikeudenmukaisuuden kasvaa niin lopulta se tulee suakin vastaan.
Jos lapsesi hakataan koulussa ja kukaan ei tehnyt mitään koska löysi vanhat suomi24 tekstisi niin mitä silloin ajattelet?
ole oikeasti kuin raukkamaisen kiusaajan ohjeita? Siksi ne käyttäytyy niin kuin käyttäytyy, kun ajattelu on tätä laatua. Kannattaa katsoa nenäänsä pidemmälle eikä vain luulla tekevänsä niin. Ei aikuinen ole sellainen, jota muut vetelevät naruista miten sattuu, oli tämä ihminen varttunut vaikka viisikymppiseksi. Selkäranka pitää itse kehittää. MIksi meillä on valittu valtiomuodoksi demokratia, jos kaikki ajattelevat noin? Ja jos kaikki ajattelisivat noin, asiat olisivat paljon, paljon huonommin. Nyt muokataan myös yhteiskunnan tulevaisuutta. Todellakaan älkää noudattako noita ohjeita, silloin vasta masokisteja olisittekin. Mahdollisesti kirjoittajalla oli hyvät aikomukset, mutta se ei tee ohjeista hyviä.
Joiltain osin hyvät ohjeet, mutta joiltain kohdin menee metsään. Kohdassa, jossa aloittaja kertoo että kiusaajien jutuille kannattaa vain nauraa, ei ole oikein hyvä menettely. Kiusaajan kiusaessa uria, EI ulkopuolisten pidä nauraa. Parempi olisi jos kukaan ei kiinnittäisi huomiota asiaan, jos kerta pelkää joutuvansa kiusatuksi. Tällöin kiusaaja kokee että ei saa kiusaamisesta huomiota, ja jättää kiusaamisen lopulta. Nauraminen vain pahentaa tilannetta, ja sivusta katsojilla kanssaoppilailla pitäisi sen verran selkärankaa ja itsetuntoa olla, etteivät naura kirjaimellisesti TYPERILLE jutuille. Yleensä kiusattua puolustamaan lähtee jokin hyvänä tyyppinä pidetty suosittu oppilas, jolla on auktoriteettia muihin. Puolustamiseen ei tarvitse kaikkien ryhtyä, jos ei koe sitä vastuuta kiusatun puolustamisesta itse ottamaan. Toisaalta, jos yksi auktoriteettia omaava oppilas saa suurelta jokuokolta vähemmän auktoriteettia omaavilta oppilailta tukea puolustamiselle, se olisi sellainen ihanne tilanne.
Omille vanhemmille olisi hyvä kertoa, jos kiusaaminen äityy pahaksi. Vanhempien ei tarvitse suoranaisesti tehdä asialle mitään, jos lapsi ei niin halua, mutta heidän olisi kyllä hyvä tietää tilanteesta. Yksin ei kannata jäädä asioita pyörittelemään.
Erilainen pukeutuminen jne. yläasteella tosiaan ei ole aina järkevää. Tuon allekirjoitan. Varsinkin jos on riskiryhmässä joutua kiusatuksi. Kannattaa kuitenkin pukeutua SIISTISTI, jotta välttyisi saamasta kommentteja kuten: "likainen", "epäsiisti", "rumat vaatteet", "roskisdyykkari" jne.
Pakko nostaa aloittajalle hattua, jos on mukisematta aina korjannut pyöränsä sen hajoittamisen jälkeen. Näin tulisi tosiaan menetellä. Lisäksi omaa ihmiskuvaa kannattaa kehittää, ihminen ei ole luonteeltaan paha, vaan sosiaalinen ja seurallinen (poikkeuksiakin löytyy), aina pieni hatun heittely ei ole kiusaa, vaan voi olla silkkaa leikkiä. Kannattaa miettiä mille loukkaantua.
Itseäni kíusattiin tänään facebookissa kun eräs facebook kaverini kirjoitti kaikkien nähtäville: "nauretaan porukaalla (minun) kuville!" Tähän vastasin asiallisesti, etät "joo, on niissä muutama huonosti otettu kuva liikaa". Hieman loukkaannuin, kuka ei, varsinkin kun kaikki mahdolliset tuon näkevät. Ihmiset ovat kuitenkin varsin ajattelevia ja empaattisia otuksia, joten uskon ettei hän tuolla tempauksella pisteitä kotiinsa vie. Onneksi mulla on hyvä itsetunto (oon 18 jo tosin, niinkuin hänkin), ja en ole mitenkään hyljeksitty tyyppi muuten. pidän itsestäni, ja jos eräät eivät pidä, niin sou wot. ;)
Mua kiusattiin ala-asteella jonkin verran (ei liikaa) ehkä sen takia, että sain hyviä numeroita kokeista ja en tullut toimeen luokan kovisten kanssa. Mulla oli kuitenkin kavereita.
Seiskalla sain edelleen hyviä numeroita, enkä tutustunut uusiin luokkatovereihin vaan vietin välitunnit entisien luokkalaisteni kanssa. Sen takia kai kiusattiin. Ja lisäksi olin vähän nössö. Ja käytin ala asteen vaatteita.
Kasilla rupesin käyttämään vähän tavallisempia vaatteita (mustaa hupparia), enkä saanut enää niin hyviä numeroita (silti yleensä 9). En myöskään ollut enää niin nössö. Eli kiusaaminen tavallaan loppui, mutta kuitenkin aika-ajoin minua kiusattiin.
Ysillä päätin etten olisi enää semmonen nössö ja musta tuli vähän sosiaalisempi. Joo, oon nyt ysillä ja ihan kivasti menee.
Kiusattujen riskiryhmään kuuluvat nössöt, hiljaiset, kokeissa erinomaiset, liikunnassa huonot, epäsosiaaliset ja eri tavalla pukeutuvat/lapsellisesti pukeutuvat. Mutta voi sitä silti olla suosittu ja saada erinomaisia numeroita koulussa, olen nähnyt sellaisia oppilaita.
Juu, ihan hyvin voi saada ysejä kaikista aineista ja olemalla samalla "suosittu". Kíusattujen riskiryhmään kuuluvat käytännössä ne, ketkä eivät tule toimeen luokan ydintyyppien kanssa. Sellaisia tyyppejä "luokkalaisten muodostama lauma" ei koe laumaansa kuuluviksi, ja tällaiset henkilöt saavat syntipukin tittelin. Sitten sitä valitellaan kiusaamisesta yleisillä palstoilla, valitellaan kun ei ole "suosittu".
Todellisuudessa suosituksi pääsee periaatteessa kuka vain, joka tulee luokan sosiaalisimpien kanssa toimeen. Mutta todellisuus on se, että osa ihmisistä ei ole perusluonteeltana sosiaalisia, vaan erakkoja, tai pienissä omissa kuppikunnissaan viihtyviä henkilöitä. Tämän takia on sääli että joka luokalle tungetaan aina myös näitä, jotka eivät sopeudu luokan sosiaaliseen ilmapiiriin.
Minun mielestäni luokkajärjestelmä tulisi lopettaa, tai oppilaiden tulisi saada itse päättää keiden kanssa tahtoo samalle luokalle, kun siirrytään ylä-asteelle (vai yläkouluko se on nykyään?). Lisäksi oppilaita voisi ryhmitellä haastattelun perusteella eirilaisiin temperamentti ryhmiin, joiden mukaan luokan kokoonpano määriteltäisiin.
Luokaton lukio on mainio järjestelmä, ketään ei pidetä luokkansa vankina, vaan kouluvuoden voi suunnitella kaveriensa kanssa.
Ulospäinsuuntautunut ja sosiaalinen, sosiaalisesti vahva ihminen, ei ole sama asia kuin kiusaaja. Kiusaajan "sosiaalisuus" on vääristynyttä. Hänen pitäisi itse asiassa jäädä joukon ulkopuolelle, kunnes parantaa tapansa. Suosia pitäisi fiksuja, rehtejä tyyppejä, jos jonkun ympärille nyt pitää ryhmittyä. Erakkous ei ole keltään pois, jos hommansa hoitaa.
En itse joutunut kouluaikoina kiusatuksi koska jostakin syystä luokkani kovispojat pitivät minun ehdottomuudestani. Olin oma tieni kulkija jo silloin. Menin välitunnilla juttelemaan jos näin kiusatun ja syrijityn yksin. Minua ei silti alettu kiusaamaan. Mutta jos eivät nämä kovispojat jostakin syystä olisi kunnioittaaneet minua olisin varmasti tästä syystä joutunut epäsuosioon.( avoivat oven minulle välillä)
Kiusaaminen jatkui vaihtelevasti melkein koko ala-asteen, ja yläasteella jouduin sellaiseen helvettiin ettet Sinä aloittaja sitä varmaankaan olisi kestänyt (ei millään pahalla). Yritin olla välittämättä vuosia, mutta seiskalla jotain naksahti päässä ja kerroin luokanvalvojalle. En enää kestänyt olla TÄYSIN yksin melkein kolmensadan oppilaan koulussa.
Pyöräsi rikkominen hämmästyttää minua. On vaikea kuvitella sellaista ihmistä kaverikseni, joka tarkoituksella, ilkeyttään, hajottaa omaisuuttani. En ymmärrä, miksi Sinä teet niin.
Yläasteella minulle nauroivat liki kaikki. En ainakaan itse pystynyt päättelemään, kuka oikeasti vihaa minua, kuka yrittää ainoastaan pelastaa oman nahkansa.
Jokaisella lapsella, nuorella ja aikuisella on oikeus pukeutua juuri siten kuin haluaa. On kohtuutonta joutua kiusatuksi ulkonäkönsä takia. Ylipäänsä on kohtuutonta joutua kiusatuksi. Siksi kannatan kaikkia kiusaamista ehkäiseviä toimenpiteitä.
Jos kiusaaminen jatkuu vähänkin pitempään kuin sen kuukauden, kannattaa kertoa opettajalle tai vaikka terveydenhoitajalle. Se onnistuu myös korrektisti ja huomaamattomasti, jos kiusattu näin haluaa.
Ja vielä lopuksi: kaikilla on oikeus turvalliseen koulunkäytiin, sekä henkisesti että fyysisesti. Ilman aloittajan esittämiä pakoilu- ja vippaskonsteja.
"Jos kiusaaminen jatkuu vähänkin pitempään kuin sen kuukauden, kannattaa kertoa opettajalle tai vaikka terveydenhoitajalle. Se onnistuu myös korrektisti ja huomaamattomasti, jos kiusattu näin haluaa." Ei muuten onnistu! Ei ainakaan meidän koulussa. Näin pienessä tuppukylässä ei kannata yrittääkkään tehdä mitään salaa. Vaikka kuinka menisi hiljaa hiipien kertomaan opettajalle tai kuraattorille, eikä kukaan näkisi, niin aina kaikki saa sen jostain tietää ja sitten sua odottaa ikuinen kantelijan maine!
Väliin vaan ja joukolla. Jos kiusaajia on monta sitten hankitaan porukkaa ja hakataan ne. Niistä vellihousuista oo mihkää. Kerran muistan kun kouluaikana kävi sellanen vallankumous, että kokonainen kiusaajalauma kääntyi nyhvöiksi ku ne sai aina pataansa ku yrittivät olla koulun kingejä ja vittuilivat kaikille. Sit niistä tuli ihme hylkiöitä, eivät uskaltaneet enää ees puhuu ku omille kavereilleen. Kaikki vastaan kiusaajat on kiusaajien kuolema. Tarvitaan asennetta jokaiselta, että sellainen urpous saadan kitkettyä pois. Nykyaikana kaikki nössöt vaa alistuu ja ryhtyvät mukaan kiusaamiseen kun pelkäävät tulevansa kiusatuiksi, näin kiusaamiskierre vaan pahenee, kohta kouluissa ei oo enää muita ku koulukiusaajia jotka valitsevat heikomman uhrikseen, etteivät itse joutuisi muiden syrjimäksi. VÄÄRÄ TAPA TOIMIA!
ampua vaa kiusaajat hehhe ne voi viedä toiset elinikäseen masennukseen jopa ihmispelkoon (muijani kärsii niistä) tällä hetkelle ne vaa elelee ja elämä loistaa.... ei tarvii ihmetellä kun/jos kouluampumisia tapahtuu viel tehän ootte syyllisiä siihen kiusaajat siis, pikkubroidi käy nyt koulua ja alkaa olee ylä-aste ikästä ni siellä alkaa helvetti tai elämän loisto(siis jos olet joku fruit ego kingi, mutta meijän perheessä ei tommosia kasva meillä kasvaa raavaita jätkiä) ...noo mutta "Iso" isoveikka kyllä puolustaa saatana olispa ollu semmonen mullakin : P
noo mutta ku tänne nettii kirjottaa jotain omaa ni tulee vaa vittuilua takasi kiitos.
"Jos kiusaaminen jatkuu vähänkin pitempään kuin sen kuukauden, kannattaa kertoa opettajalle tai vaikka terveydenhoitajalle. Se onnistuu myös korrektisti ja huomaamattomasti, jos kiusattu näin haluaa.
Ja vielä lopuksi: kaikilla on oikeus turvalliseen koulunkäytiin, sekä henkisesti että fyysisesti. Ilman aloittajan esittämiä pakoilu- ja vippaskonsteja."
Hienoja ajatuksia, mutta eivät toimi tosielämässä. Ensinnäkin kiusaamisesta ei voi kertoa huomaamattomasti, koska jos kiusaamiseen puututaan, mutta saavat tietää että olet laverrellut. Minäkin toivoisin, että kaikki voisivat käydä rauhassa koulua ilman "vippaskonsteja", mutta kun se ei toimi nykyisillä kiusaamisen hoitomenetelmillä. Ainoa toimiva hoito kiusaajalle on tarkasti suunnattu niskalaukaus, mutta sitähän kukkahattutädit eivät hyväksy. Ennen sitä rauhallinen koulunkäynti ei voi tulla kysymykseen.
Ja toiseen kirjoittajaan: "Väliin vaan ja joukolla. Jos kiusaajia on monta sitten hankitaan porukkaa ja hakataan ne. Niistä vellihousuista oo mihkää. Kerran muistan kun kouluaikana kävi sellanen vallankumous, että kokonainen kiusaajalauma kääntyi nyhvöiksi ku ne sai aina pataansa ku yrittivät olla koulun kingejä ja vittuilivat kaikille. Sit niistä tuli ihme hylkiöitä, eivät uskaltaneet enää ees puhuu ku omille kavereilleen."
Tämä olisikin hauskaa, mutta ei onnistu ellet omaa helvetinmoista auktoriteettiä muihin oppilaisiin. Ja nykyyän kiusaajat eivät mitään vellihousuja ole, mieleltään kusipäitä, mutta pystyvät hakkaamaan ja alistamaan isonkin joukon ihmisiä. Tämä ei siis toimi.
"Kaikki vastaan kiusaajat on kiusaajien kuolema. Tarvitaan asennetta jokaiselta, että sellainen urpous saadan kitkettyä pois. Nykyaikana kaikki nössöt vaa alistuu ja ryhtyvät mukaan kiusaamiseen kun pelkäävät tulevansa kiusatuiksi, näin kiusaamiskierre vaan pahenee, kohta kouluissa ei oo enää muita ku koulukiusaajia jotka valitsevat heikomman uhrikseen, etteivät itse joutuisi muiden syrjimäksi. VÄÄRÄ TAPA TOIMIA! "
Nykyään "perusjannulla" on vain yksi tapa lopettaa ITSEENSÄ kohdistuva kiusaaminen. Ne mitkä aloitusviestissäni mainitsin. Muut keinot eivät toimi kuin kovan auktoriteetin kanssa.
Ja vielä ensimmäiseen kommentoijaan: "Pyöräsi rikkominen hämmästyttää minua. On vaikea kuvitella sellaista ihmistä kaverikseni, joka tarkoituksella, ilkeyttään, hajottaa omaisuuttani. En ymmärrä, miksi Sinä teet niin.
Ja vielä ensimmäiseen kommentoijaan: "Pyöräsi rikkominen hämmästyttää minua. On vaikea kuvitella sellaista ihmistä kaverikseni, joka tarkoituksella, ilkeyttään, hajottaa omaisuuttani. En ymmärrä, miksi Sinä teet niin."
On aina parempi omistaa ystäviä kuin vihamiehiä.
Tuli näköjään viestin loppuosa kahteen kertaan.
Kiusaamisesta voi kertoa huomaamattomasti. Opettaja voi esimerkiksi ottaa kiusaajan "tarkkailuun", ja kun huomaa itse kiusaamista tapahtuvan, on aika puuttua asiaan. Itse olen toiminut näin harrastusryhmän ohjaajana, ja kohtalaisen vakavalta näyttänyt kiusaaminen saatiin loppumaan.
Silloin aikoinaan kun itseäni kiusattiin, kerroin asiasta luokanvalvojalle (kuten olen jo esille tuonutkin). Rehtori otti erään nimeämäni kiusaajan puhutteluun, ja omalta kohdaltani suoranainen kiusaaminen loppui siihen. Hiljaisuus ja välttely jatkui koko sen ajan, minkä koulussa vielä vietin, mutta siitä en enää piitannut. Ehkä asiaan vaikutti sekin, että mainitsemani kiusaaja oli siinä vaiheessa jo rikkonut lakia ja olisi ehkä joutunut pahoihin ongelmiin, jos olisin asiaa vienyt eteenpäin.
Ja vielä siitä polkupyörästä. Mainitset, että on parempi omistaa ystäviä kuin vihamiehiä. Ei, sellaiset ihmiset, jotka tahallisesti hajottavat omaisuuttasi, eivät ole ystäviäsi. Heidän kanssaan voi olla väleissä, jopa ystävällismielisissä väleissä, mutta ystäviä he eivät ole. Tai sitten käsityksesi ystävyydestä on hyvin vääristynyt.
Ehkäpä näistä asioista on silti turha tapella. Tekstistäsi ymmärsin Sinun olevan yläasteella, joten näkökulmasi on tietyllä tavalla vielä lapsen tasolla. Itse taas aikuisena käsittelen asioita eri tavalla, tosin aina omat kokemukseni muistaen.
"Ja vielä siitä polkupyörästä. Mainitset, että on parempi omistaa ystäviä kuin vihamiehiä. Ei, sellaiset ihmiset, jotka tahallisesti hajottavat omaisuuttasi, eivät ole ystäviäsi. Heidän kanssaan voi olla väleissä, jopa ystävällismielisissä väleissä, mutta ystäviä he eivät ole. Tai sitten käsityksesi ystävyydestä on hyvin vääristynyt."
Kyllä niistä tulee ystäviä kun jättää sen luokanvalvojalle itkmisen vähemmälle. Ihan rehellisiä nuo tyypit ovat viimeaikoina olleet. Ovat velkansa maksaneet jos rahaa on lainannut ja sillai. Ystäviä onkin vähän väärä sana. Kavereita on parempi, ei minulla koskaan ole syvällisempiä ystäviä ollut. Tämänhetkinen tilanne on kuitenkin juuri se mitä toivonkin. Tuntuu oudolta, että mulla olis jotain "ystäviä" joille vois jutella syvällisemmin. Se tuntuis jo jotenkin typerältä.
Hupaisa esimerkkikin on tässä viimeaikoina asioiden ylivetämisestä on kun rinnakkaisluokkalainen valitti köksänopettajalle siitä kun pyörä käännettiin ympäri. Ilman mitään esineellisiä vahinkoja. Oliko tästä valittaminen jonkun mielestä järkevää?
Mukava kuulla, että olet kaveri entisten "kiusaajiesi" kanssa. Itse en olisi siihen koskaan pysynyt, mutta osoittaa Sinulta todella aikuismaista käytöstä ja vahvaa luonnetta.
En missään tapauksessa tarkoittanut, että mistään yksittäisistä tapauksista kannattaisi lähteä "itkemään luokanvalvojalle", mutta jos kiusaaminen muuttuu tarkoitukselliseksi ja systemaattiseksi vainoamiseksi (kuten minulla aikanaan), ja kestää pidempään kuin sen määrittelemäsi kuukauden, on kiusatulla oikeus, ja suorastaan velvollisuus ilmiantaa kiusaajansa koulun henkilökunnalle.
"Ja nykyyän kiusaajat eivät mitään vellihousuja ole". No mitäs ne sitten on? Liikutan kymmenen hengen jengissä, eritetään räkää ABC:n edessä ja vittuillaan pienemmille ja heikommille, ryöstetään rollaattorimummoilta käsilaukkuja (siihenkin tarvitaan vähintään 5 noloa pelleä, yksin ei uskalla) Toki kusipäistä toimintaa, mutta myös vellihousujen hommaa. Nämä nyky-yhteiskunnan luomat "superluuserit" ovat usein alakynnessä ilman kavereitaan. Kiusaajilla ei olisi niitä kiusaajakavereita ellei juuri sinun kaltaisesi anteeksi nyt vaan, VELLIHOUSUT alistuisi. Mielestäsi ei saisi olla oma itsensä, pitäisi pukeutuakin samalla tavalla kun jotkut paskahousukiusaajapellet.
"1. Pääsääntö: ÄLÄ KERRO OPETTAJALLE/AIKUISILLE! Kestä kiusaaminen kuin mies. Älä kerro kenellekkään pahimmassakaan tilanteessa. Kiusaaminen loppuu näin yleensä jo kuukaudessa. Luokallani oli viime vuonna eräs oppilas joka meni itkemään opettajalle jo siitä kun joku oli kopannut häneltä lippalakin pois päästä. Hän oli tullut ITKIEN opettajalle välitunnilla tästä kertomaan. Ja hän oli kuudesluokkalainen! Ja varmisti näin paikkansa kiusattujen joukossa. ÄLÄ TEE NÄIN!
2. pääsääntö: Älä välitä kiusaamisesta. Itselläni oli vähän aikaa sitten ongelma, etä kaverini hajottivat pyöräni joka välitunti. Mutta kun aina vaan mukisematta kasasin sen uudelleen, niin he kyllästyivät siihen parissa viikossa. Jos joku valittaa kiusaamisesta, nykyään minut jopa mainitaan valittajille hyvänä esimerkkinä!
3. pääsääntö: Älä mene kiusaamistilanteessa väliin! Tämä on yksi käsittämättömimmistä tavoista joutua kiusatuksi. Etenkin jos et ole mikään ns. kova jätkä (kuten en minäkään) osoittaa jo melkoista aivotoiminnan vajaavuutta mennä puolustamaan kiusattua. Yleensä kannattaa nauraa kiusaajien kanssa kiusatulle, vaikka et haluaisikaan näin tehdä. Jos kiusattu on tarpeeksi fiksu, hän kyllä tajuaa, ettet oikeasti ajattele niin vaan pidät itsesi poissa kiusattujen joukosta.
4. pääsääntö: Älä pukeudu/käyttäydy erilaisesti. Jos olet erilainen luonne kuin normitavikset, voit käyttäytyä poikkeavasti kotona tai jossain missä kaverisi eivät ole. Koulussa kannatta noudattaa orjallisesti pukeutumistyyliä ja auktoriteettihahmojen käyttäytymisesimerkkiä. Tämä on yksi helpoimmista teistä suosioon"
Nuilla sinun säännöilläsi luodaan lisää kiusaajia! Jostakin täytyy aloittaa, älkää nyt alistuko saatana! Kyllä suomessa on sitä kunnon nuorisoakin ja vieläpä enemmän varmasti kun näitä kiusaajapellejä. Menkää salille, nöyryyttäkää kiusaajat! Älkää kukaan missään nimessä ottako tämän ketjun aloittajan neuvoista oppia!!!
Toimintaohjeet:
1. Luulen että omistat ps2 tai ps3:sen, jos et, HANKI
2. Osta itsellesi peli "Manhunt" tai "Manhunt 2"
3. Pelaa peliä 2 viikkoa putkeen
4. Mene rautakauppaan ja ala katsella hyllyjä, jos näet esineen joka vetoaa sinuun jollain tavalla osta se
5. Mieti päivä huoneessasi miten kiusaaja aikoo kiusata sinua seuraavalla kerralla
6. Kohtaa kiusaajasi koulun jälkeen
Tärkeä!!!
Käytä kumihanskoja, houkuttele kiusaaja syrjäiseen paikkaan (Ei todistajia), varaudu vaatteiden vaihtoon
plussaa
koulu on lähellä metsää
hämärä sää
No osa noista on ihan ok mutta suurin osa on täysin mettäs. Mua kiusataan yhä(olen seiskalla) on kiusattu ala-asteen läpi ja nyt ylästeel. Mua on tönitty,haukuttu,silmä lyöty mustaks,nenä murrettu ja kaikenlaista muuta. Mutta tokalla viikolla ylästeella päätin laittaa vastaan. Rinnakkaisluokkalaiseni poika(hän on minua isompi,vahvempi ja suositumpi) päätti taas ruveta vähän pitämään hauskaa kavereittensa kanssa. Se oli aluksi pelkkäää tönimistä ja haukkumista mutta sitten tämä pääheppu löi minua että kaatusin lattialle ja makasin siinä mahallani ja kirosin itsekseni. Katsoin kättäni ja huomasin että nenästäni ja huulestani vuotaa verta. Silloin nousin jaloilleni heitin takin,repun ja lippiksen sivuun ja sanoin tälle kiusaajalle"Ulos nyt tulee lättykestit" hän, ja hänen kaverinsa naurahtivat. Kävelimme pihalle, ja hän sanoi kavereilleen"kukaan ei tuu mukaan mää hoitelen tän yksin(hyväkseni onnekseni muuten olisin saanut turpaani todella pahasti)". Ympärillemme muodostui luokkalaistemme rinki ja kaikki huusivat kiusaajan nimeä ja taputtivat. Sitten hän löi minua poskeen ja hyppäsin häntä kohti ja mahaan osuin ja makasimme maassa ja minä löin häntä kerran tai pari naamaan. Siinä kohtaa muut luokkalaiset tulivat väliin nappasivat minut irti ja rupesivat porukalla maassa hakkaamaan. Kun sitä oli jatkunut 5 minuuttiapääsin pystyyn ja rupesin huitomaan lähes sokkona(selässäni roikkui yksi tyyppi jolla oli kädet puoliksi silmälläni) ja osuin kolmeen. Sitten opettaja tuli väliin kun huomasi että olemme ulkona vieläkin. Opettajan puhuttelussa(naama aivan veressä ja poskessa- ja silmässä mustelma) kerroin tapahtuneen opettaja sanoi"Sun kannattaa olla ylpee ittestäs. Kestit tota höykytystä tolta porukalta. Oon nähny kun puolet ton kokosesta porukasta on saanut paljon pahempaa aikaan. Lupaan että tästä eteenpäin tollasta ei enää tapahdu.". Kyseisessä porukassa oli yhteensä 11 poikaa.
Ensinnäkin: kukaan ei voi olla välittämättä kiusaamisesta. Kiusaajat kyllä näkevät, välittääkö uhri vaiko ei. Vaikka uhri esittäisi, paljastuu hänestä aina se, että hän kärsii. Hän todella kärsii väärinteosta, kuten vaimo kärsii miehensä lyönneistä ja kuten keskitysleirillä kärsivät juutalaiset. MISSÄÄN TAPAUKSESSA ei pidä olla kertomatta ja vaatimatta muutosta. Kiusaamista ei pidä sallia, siihen pitää puuttua kunnes se loppuu. Yksinkertaista.
Hyvät ohjeet oppia selkärangattomaksi. Heikkojen ihmisten toimintaa.
Työelämässä voi tulla vaikeuksia, kun ei osaa ottaa vastuuta tai antaa muiden pompotella. Itse olen käynyt läpi helvetin, jota virallisemmin kutsutaan peruskouluksi. On mielenkiintoista houomata, että iso osa entisistä koulukiusaajista on niissä duunarihommissa, joista nyt jaetaan kenkää. Osa taas on pikkurikollisia, joko linnassa tai jollain sossutuella.
Itsetuntoni koheni vuodessa mitä ihmeellisempien sattumien kautta, kun vaan pystyi irtaantumaan negatiivisesta minäkuvasta ja huomaamaan, että oma ristiriitainen persoona on itseasiassa käypää valuuttaa monissa asioissa.
Jos kuitenkin tyytyy siihen, että ei itse halua päättää tekemisistään niin suosittelen alistumaan muutamien, usein todella mitättömien, ihmisten tahtoon.
"1. Pääsääntö: ÄLÄ KERRO OPETTAJALLE/AIKUISILLE! Kestä kiusaaminen kuin mies. Älä kerro kenellekkään pahimmassakaan tilanteessa. Kiusaaminen loppuu näin yleensä jo kuukaudessa. Luokallani oli viime vuonna eräs oppilas joka meni itkemään opettajalle jo siitä kun joku oli kopannut häneltä lippalakin pois päästä. Hän oli tullut ITKIEN opettajalle välitunnilla tästä kertomaan. Ja hän oli kuudesluokkalainen! Ja varmisti näin paikkansa kiusattujen joukossa. ÄLÄ TEE NÄIN!
Olen joskus ttoiminut juuri tuon ohjeen mukaan, eikä kiusaaminen kuitenkaan koskaan loppunut. Joten tuo neuvosi ei pidä missään määrin paikkaansa. Kiusaaminen loppui vasta, kun hyväksyin itseni aidon identiteetin, persoonallisuuden, ja aloin arvostamaan itseäni.
2. pääsääntö: Älä välitä kiusaamisesta. Itselläni oli vähän aikaa sitten ongelma, etä kaverini hajottivat pyöräni joka välitunti. Mutta kun aina vaan mukisematta kasasin sen uudelleen, niin he kyllästyivät siihen parissa viikossa. Jos joku valittaa kiusaamisesta, nykyään minut jopa mainitaan valittajille hyvänä esimerkkinä!
Lue kommenttini edellä. Jos kukaan ei välitä kiusaamisesta, kiusaaminen pahenee. Jollei kukaan laita rajoja, ennenpitkää on kysymys murhasta.
3. pääsääntö: Älä mene kiusaamistilanteessa väliin! Tämä on yksi käsittämättömimmistä tavoista joutua kiusatuksi. Etenkin jos et ole mikään ns. kova jätkä (kuten en minäkään) osoittaa jo melkoista aivotoiminnan vajaavuutta mennä puolustamaan kiusattua. Yleensä kannattaa nauraa kiusaajien kanssa kiusatulle, vaikka et haluaisikaan näin tehdä. Jos kiusattu on tarpeeksi fiksu, hän kyllä tajuaa, ettet oikeasti ajattele niin vaan pidät itsesi poissa kiusattujen joukosta.
Et voisi enempää väärässä olla. Ainoa tapa toimia kiusaamisen lopettamiseksi, on puuttua siihen. niin, että kiusaamisesta olisi tekijöille mahdollisimman vakavia seurauksia. Jos kenelläkään ei ole rohkeutta puuttua kiusaamiseen, kiusaaminen ei koskaan lopu. Kiusaaminen on mahdollista vain muiden pelkuruuden tähden. Myös kokemukseni vahvistaa tämän.
4. pääsääntö: Älä pukeudu/käyttäydy erilaisesti. Jos olet erilainen luonne kuin normitavikset, voit käyttäytyä poikkeavasti kotona tai jossain missä kaverisi eivät ole. Koulussa kannattaa noudattaa orjallisesti pukeutumistyyliä ja auktoriteettihahmojen käyttäytymisesimerkkiä. Tämä on yksi helpoimmista teistä suosioon."
Ohjeesi mukaan parasta on; teeskentely, mielistely, vilpillisyys, epärehellisyys, valehtelu, naamiot, fasadit, julkisivut, tunteiden tukahduttaminen, tunnevammaisuus, ja lopulta itsemurha.
Elikkä yksilöllisyys ja persoonallisuus on suurin rikos? Ihanne olisi jos kaikki olisivat toistensa klooneja, persoonattomia muovinukkeja? Joko olen hyväksytty, täysin sellaisenaan, juuri sellaisena kuin olen, tai en ollenkaan. Mielistelyn, teeskentelyn, ja epärehellisen pokkuroinnin kautta saatava "hyväksyntä" ei ole edes hyttysen jätöksen arvoista.
LOL NIINPÄ xD!! IHAN TOTTA! TEHKÄÄ JUST NÄIN!
Siis just tolleen raukkamaisesti niin teistä ei tule koskaan mitään omaa. :)
Mua on kiusattu ja haukuttu lesboksi mun kaverin kanssa.
Viime vuosi oli pahin.
Itkettiin kaverin kanssa kun leirikin meni pipariksi kun
ei saatu edes nukkua siellä kunnolla.
Siellä nimittäin oli eräs Moona , joka valvotti meitä.
Saatiin mennä peräri kolmelta yöllä nukkumaan kun se
kämppäkamu valvotti.
Muutenkaan meillä ei oo ollu helppoa.
Sitten ne haukkujat/kiusaajat asettui enemmän meitä vastaan.
Mun kaveri alkoi tykätä yhdestä niistä.
Siitä seurasi myös soppa, niinkuin aina.
Nyt sitten tämä yksi toinen kiusaaja alkoi syyttää meitä
siitä että ollaan laitettu sen kenkään purkka.((ei olla))
Sillä on ADHD joten se heti suuttui siitä.
Se uhkaili luokassa meitä nastalla ja sitä sai OIKEESTI
pelätä.Nyt se onneksi meni ylä-asteelle, mutta me nähdään siellä
ihan pian ja se lupas kostaa.
JA SE MUUTEN KOSTAA OIKEESTI!!
Mitä teen?? Mua pelottaa!
hakoteillä kaikki!
minua on kiusattu esikoulusta asti. joka ikisessä koulussa mihin olen menny. en tiedä oikeestaan miks mua kiusattiin. olin aika hyvä koulussa ja kiltti. kiltti ei saanut missään nimessä olla eikä saa vieläkään jos ei halua tulla kiusatuksi. mä kyllä olen tehnyt kaiken sillai kuin tossa ensimmäisessä kirjotuksessa oli. paitsi et uusia vaatteita en koskaan saanu, ei ollu kotona varaa. nyt kun olen töissä opiskelun ohessa niin nyt kyllä, mut ei sekään auta asiaan. ja en mä lukiossa mikään hyvä ollu koulussakaan enää, mutta ei sekään muuttanu tilannetta. oikeestaan alotin omien opintosuorituksen vähättelemisen just sen takia että mua niin monesti haukuttiin hikuksi jne. ja siitä sit alko koulukin menemään huonommin. oon jopa kokeillu sitä et olen jättänyt olematta sellasten vähemmän suosittujen kanssa ja alkanu itse semmoseksi pahikseksi, kiusaajaksi. siitä tuli ERITTÄIN paha mieli mulle itselleni vaan ja sitä kiusaamista se ei lopettanu. aina tulee joku joka on nokkelampi ja suositumpi ja jonka mielestä oon nobody. en jaksa enkä halua taistellu omassa olemassa olostani aina ja koko ajan. ja vielä sillä tavalla että samalla satutan jotakin muuta ja vähättelen jonkun muun olemassa oloa. se ei vaan tunnu oikealta eikä ole mun arvojeni mukaista.
enimmäkseen kiusaaminen on vaan just jotain nimittelyä ja ryhmän ulkopuolelle sulkemista, joskus ala-asteella lyötiin tai varastettiin tavaroita. ei kaikki tietenkään kiusaa, mutta se satuttaa et jos jonkun kaveriksi joskus pääsee nii sehän on kans kaveri niiden kiusaajien kanssa ja onhan se kiusaamista vaikka se tapahtuu varsin huomaamatta kaveripiirissä. ei se tunnu kivalta olla sellasessa kaveripiirissä jossa toiset on kavereita ja toiset kiusaa.
aikamoinen soppa koko kiusaamis asia. ymmärrän kyllä sitä että jotkut kiusatut toivovat kiusaajansa kuolleiksi, mutta ei se sitä tarkota että kiusattu välttämättä ketään vahingoittais. Itse en pystyis kenellekkään pahaa tekemään missään mielentilassa ja sitä että olen joitakin lukioaikoina haukkunu nii kadun koko lopun ikääni.
sen oon kiusaamisesta oppinu, että jotkut ihmiset vaan on semmosia joita AINA kiusataan. ehkä me ollaan jotenki herkempiä tai helpommin rikkoutuvia. mut sen tiedän et kyl ne kiusaajat aina sen kiusattavan löytää. ja muut sitten kiusaajaa suojelee. sellanen tää normaali elämän hierarkia vaan on täällä suomessa.
se on aika mysteeri et miksi kiusaaminen ylipäätänsä on hyväksyttävää. miksei suomen valtio puutu asiaan vaan kiusattujen kimppuun käydään vaan kahta kauheammin. mikä se on se ratkaiseva asia tässä kiusaamisaiheessa, josta ei yleisesti puhuta vai onko vaan niin että kaikki päättäjät on just niitä kiusaajia, jotka ei asialle mitään haluakkaan tehdä? tuntuu vaan että jopa yleistä mediaa käytetään kiusaamisen välineenä vaikka siellä samaan aikaan kirjoitetaan suuria hienoja artikkeleita kiusaamista vastaan.
mä olen oikeasti aika seurallinen ihminen ja todellakin ahdistun siitä että jätetään ulkopuolelle. toisaalta koulussa olen aivan erilainen. olen tosi hiljanen ja varovainen just sen takia että olen oppinut pelkäämään sitä että mut huomataan. jos olen esillä jossain niin kyllä alkaa myös kiusaaminen. että ei se tarkota että kiusatut on välttämättä jotenkin epäsosiaalisia tai mitenkään muutenkaan omituisia tai päästään viallisia. kiusatut on myös ihmisiä. samanlaisia ajattelevia ja tuntevia ihmisiä kuin kiusaajatkin. kaikki ei aina välttämättä ryhmissä ole sitä miltä se näyttää päällepäin. ne kiusatut vois olla todella mukavia ja ilosia ihmisiä jos niille annettais kunnon mahdollisuus ja aikaa toipua siitä kiusaamisesta.
mun elämäni on täysin muuttunut kiusaamisen takia. saan monesti paniikki- ja itkukohtauksia paikoissa joissa on semmosia ihmisiä jotka on mua kiusannut tai kiusaa. kohta varmaan menee työkykykin masennuksen takia. ei näytä kovin valoisalta monen muunkaan kiusatun tulevaisuus. ja kun näitä kiusattuja kuitenkin on aika paljon. eikös olisi nyt aika tehdä jotain OIKEASTI ratkaisevia päätöksiä siellä eduskunnassakin kiusaamisen kitkemiseksi. vielä kun on jäljellä näitä työkykyisiä ihmisiä. koska kohta ei varmaan enää ole, kun suomen työkykyinen väestö on narsistisia kiusaajia täynnä.
oon samaa mieltä sun kanssas ;).. tää on niin totta.
toi mitä tää just aikaan saa paniikkihäiriön loppujenlopuksi. ensin iloinen "ns""sosiaalinen"->syrjäytyminen ja sittekun pitäs mennä uudestaan johkun samantapaseen tilanteeseeen mis on porukkaa ihmisiii siis niin ei oikein läääkkeetkään auta
Eipä sullakaan varmaan mitään tietoo kiusaamisesta :/
Oikeesti, säälittävää..
Ensinnäkin tosta ensimmäisestä ''Säännöstä'', ettei saisi mennä valittamaan opettajalle, jotkut oikeasti saattavat olla kunnolla kiusattuja(eli ei mitään noita sun pyöränhajoittamista, vaan oikeasti elämää haittavaa) ja jopa masentua kun ei annetta olla rauhassa niin ei siinä muuta keinoa ole.. Itselläni on sellainen tilanne, että erään entisen parhaan kaverini kanssa riitaa, tajusin kuinka manipuloiva tapaus oikeasti on, ja olen monesti saanut kuulla uhkauksia että he järjestävät minut hoitoon(olen kuulemma hullu) ja haukkuvat koko sukuni hulluksi(ja oikeasti tekee sen hyvin, ERITTÄIN päällekäyvä ja syyttävä..).. Kerroin siitä äitilleni ja hän otti yhteyttä kouluu, ja jotenkin saatiin ne uhkaukset loppumaan (muuten olen kyllä sen verran vahva että ne muut vittuilut kestän, mutta uhkailut alkoivat hieman pelottamaan)
Eli yritän sanoa, että kaikilla on oikeus olla koulussa rauhassa, ja jos kiusaamista esiintyy(sellaista jota ei siis kestä), paras tapa on kertoa vanhemmille (mutta kuitenkin asiallisesti) tai opettajille.
Ja kannattaa muistaa, että kiusaajalla yleisimmin se ongelma on.
Tuo toinen sääntö kyllä pitää paik´kansa: jos mahdollista, niin kohtelee kiusaajia kuin ilmaa(jos eivät siis päälle käy).
Tuohon kolmoseen voisin sanoa, että haista paska.. Jos ei puolust akiusaajaa, tai varsinkin kiusaa mukana, niin silloin on täysin samanlainen kuin kiusaaja, ja todella SÄÄLITTÄVÄ...
Ja jos tosiaan olet sitä mieltä että pitää pukeutua/käyttäytyä massamaisesti, niin olet todella heikko.. Itseltäni löytyy kunnioitusta niitä kohtaan jotka uslkaltavat olla oma itsensä..
Ja ei helvetti noita sun ''vihjeitä'' ;DDDD Minkä ihmeen takia pitäisi olla suosittu muiden oppilaiden silmissä? MIksi pitäisi olla kauhea kovis?? Ihan oikeestii. Get a life..
Sori ny vaan mutta suurimmaksi osaksi nuo säännöt TÄYTTÄ PASKAA.. En saa itseäni rauhoitetuksi naurupuuskastani.. ;DD
SÄÄLITTÄVÄÄ..
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8797784#comment-42701490
Tuonne tein oikein kunnon avautumisen kiusaamisesta, enkä jaksa samaa tähän kirjoittaa.
Se on se "pitkä" viesti.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8866503
Toi on niin totta. Ekasta ja tokasta oon täysin samaa mieltä, mutta kolmas ja neljäs on vähän arveluttavia. Tottakai niistä voi joutua kiusatuks, mutta ekalla ja tokalla pärjä ihan hyvin.