Kuten hyvin tiedetään, Kimmo Sasi toimii läheisesti RKP:tä hyödyttävissä järjestöissä. Niistä vaikutusvaltaisin lienee SV. FOLKTINGET, jonka puheenjohtajistoon Sasi kuuluu. Myös vahvaa ruotsalaisuutta Suomeen ajavaan Lipposen johtamaan SVENSKA.NU-järjestöön Sasi kuuluu kienteästi.
Sasi on myös sekä PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN, että YLE:n hallintoneuvoston puheenjohtaja.
Esimerkki: Keski-Pohjanmaa äänesti demokraattisesti valtionhallinnon suunnaksi OULUN. Sen mukana lähtee myös maakunnan muutamia tuhansia (6-8 t.) suomenruotsalaisia kokkolalaisia.
Siitähän hirveä haloo nousi, miten Oulu kykenee hoitämaan ruotsalaisten tarpeet!? Asiaan ei tietenkään vaikuta se, ettei ko. palveluja monikaan tarvitse kertaakaan koko elämänsä aikana - eikä varsinkaan se, että jokainen Kokkolan ruotsia puhuva hallitee myös suomen täydellisesti! Jopa eduskunnan oikeusasiamies on valjastettu suomenruotsalaisten avuksi, Kokkolan oikea suunta pitää oleman etelä - ne ruotsalaisten mannut.
Olisiko SASIN pitänyt jäävätä itsensä, kun myös perustuslakivaliokunta juntattiin puolustamaan RKP:n tavoitteita? Olisiko FOKTINGETIN puheenjohtajan pitänyt jäävätä itsensä käsittelyn ulkopuolelle, ovathan kyseessä RKP:n intressit?
Virallisesti Sasi edustaa Kokoomusta, siksi rkp-miehen onkin helppo piiloutua Kokoomuksen taakse. Vastuu on siten myös Kokoomus-puolueella!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Miksei sitä Kokkolaa liitetä kokonaan siihen kaksikieliseen Rannikko-Pohjanmaan maakuntaan? Eikö siten turvattaisi parhaiten ruotsinkielisten tarpeet ja oikeudet, jotka ovat niin halavatun tärkeitä joillekin suomenkielisillekin!
Sasin pitäisi jäävätä itsensä politiikasta ja varsinkin lakivaliokunnasta.
Tuhmat sedät ei taida jääviydestä piitata.
Sasin suojelu on korkeamman kädessä - istuu kieroilustaan huolimatta vallan kahvassa. Ei meinannut mitään, vaikka niittasi äijän liikenteessä nukahtelemisensa seurauksena.
Sasi suojelee myös Jugneria, ruotsinkielinen kun on sekin. Eipä ole ihme, että hurriohjelmat lisääntyvät YLE-teeveessä! Ruotsalaisveljeskunta rules!