täällä vanha kaverisi lukefani, uudella nimimerkillä, kyselee kuulumisia. Luitko jo viestini star wars fanileffa projektista?
Vastaukset 2
- KyleKatarn(1987)
mutta en poissa. Ja harvemmin olen palstalla käynyt, mutta silti tarkkaillut ainakin viikoittain josko jotain liikettä täällä näkyisi. Ei tosin paljoa ole tapahtunut sitten vuoden 2007 ja SW-fanit ovat olleet poikkeuksellisen hiljaa nämä viime vuodet ja se on ollut harmittavaa. Mieltäni lämmittääkin siis suuresti, että eräät fanit kuten sinä, jaksavat yhä muistaa tätä hienoa palstaa vaikka monet ovatkin sen jo unhoittaneet. Veteranfanille muuten erityismaininta ahkerasta ja ajantasalla pysyvästä Star Wars-tiedotuksesta sekä varteenotettavista ponnisteluista pitää yllä edes jonkinlaista keskustelua täällä.
Itsekin yritin alkuvuodesta kantaa oman korteni kekoon ja pysyä aktiivisena palstallakävijänä muunmuassa postaamalla tänne suomentamaani KotOR-parodiaa, joka jäi kyllä aivan puolitiehen, suurelta osin siksi että oma jaksamiseni on ollut hyvin hataraa koko vuoden ja myös siksi ettei kukaan tuntunut olevan kiinnostunut jutusta. En ole ollut oikein parhaimmillani tänä vuonna ja pahoittelen sitä suuresti. Olisin kyllä periaatteessa kiinnostunut tästä fanifilmi-projektista, jos vain suinkin jaksan ja kykenen siihen jotenkin aikaani ja kykyjäni lahjoittamaan. Voisitko kertoa minulle elokuvasta enemmän tässä palstalla tai sähköpostissa? projekti, kuin mistä joskus mainitsit?
Miekin olen sinällään kiinnostunut, jos pääsee mukaan. Tosin kaikilla on totta kai omat kiireensä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091005
- 61927
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun82720- 68695
- 41655
Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la33588Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka22562Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille
Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka27539- 51532
Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?37488