Kiinteistöveron piilovero

Tänä vuonna oli kiinteistäveroselvityksessä mainittu että tontillani on oma ranta. Samoiten oli kiinteistövero noussut viimevuotisesta 120 eurosta 140 euroon. Kävin ulkona ja katselin josko se rantakin olisi ilmestynyt niin että minäkin sen näkisin.
Ei vaan näkynyt ja soitinkin verotoimistoon saadakseni selvityksen miksi tontilleni on yhtäkkiä ilmestynyt näkymätön ranta. Lopulta selvisi että omistamani ranta on ollut vuodesta 1988 lähtien mutta sitä ei vaan ole aiemmin mainittu ja verotusarvon muutoksen takia nyt tuo ranta mainitaan. Olen siis maksanut tyhjästä veroa mutta virkailijan mukaan edellisiltä vuosilta tuota liikaa maksettua veroa ei voida palauttaa vaan ainoastaan tältä vuodelta. Tältä vuodelta liikaa maksettu summa on n. 20 euroa joka pitää kuitenkin itse vaatia takaisin kirjallisesti.
Tässä vielä kuva kiinteistöveriselvityksestä.
http://koti.mbnet.fi/rauno2/todiste/kiintvero.jpg

Virkailija lupasi korjata virheen että tontillani on oikeus kylän yhteiseen rantaan joka ei ole sama asia kuin oma ranta. Ensi vuonna kiinteistövero pitäisi olle siis alle 120 euroa ellei kiinteistövero sitten muuten nouse kuten on jo kaavailtu.
0191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


UPDATE_5195186 kirjoitti:

Tänä vuonna oli kiinteistäveroselvityksessä mainittu että tontillani on oma ranta. Samoiten oli kiinteistövero noussut viimevuotisesta 120 eurosta 140 euroon. Kävin ulkona ja katselin josko se rantakin olisi ilmestynyt niin että minäkin sen näkisin.
Ei vaan näkynyt ja soitinkin verotoimistoon saadakseni selvityksen miksi tontilleni on yhtäkkiä ilmestynyt näkymätön ranta. Lopulta selvisi että omistamani ranta on ollut vuodesta 1988 lähtien mutta sitä ei vaan ole aiemmin mainittu ja verotusarvon muutoksen takia nyt tuo ranta mainitaan. Olen siis maksanut tyhjästä veroa mutta virkailijan mukaan edellisiltä vuosilta tuota liikaa maksettua veroa ei voida palauttaa vaan ainoastaan tältä vuodelta. Tältä vuodelta liikaa maksettu summa on n. 20 euroa joka pitää kuitenkin itse vaatia takaisin kirjallisesti.
Tässä vielä kuva kiinteistöveriselvityksestä.
http://koti.mbnet.fi/rauno2/todiste/kiintvero.jpg

Virkailija lupasi korjata virheen että tontillani on oikeus kylän yhteiseen rantaan joka ei ole sama asia kuin oma ranta. Ensi vuonna kiinteistövero pitäisi olle siis alle 120 euroa ellei kiinteistövero sitten muuten nouse kuten on jo kaavailtu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu