Aina sitä Araa on ylistetty kuinka se maajoukkueen toi monesti mitaleille,mutta tosiasia on se,että kultaakin olisi ollut useampana vuotena tarjolla,mutta ei Aravirran komennossa onnistanut. Suurin syy oli se,että hän ei peluuttanut kuumimpia maalivahteja .Ei "Kipperiä" ei Nurmista vaan piti heidät kakkosmolkeina ,vaikka olisivat olleet ehdottomasti parhaita. Ei myöskään peluutettu kuumimpia ja toimivimpia ketjuja. Aralle tuntui liikaa merkitsevän noi vanhat kaveruudet ja esim. "Sulo,Törmänen.Helminen.jne. Kultaa olisi ollut tarjolla vaan onko enään? Supermiehet alkavat olla kohta ehtoopuolla ja super lahjakkuuksia kuten Selänne ja Koivu ei ole näkynyt vuosiin Suomessa ja juuri nyt ei ole aivan huippumaalivahtejakaan näköpiirissä.Rautaa olisi pitänyt takoa sen ollessa kuumaa eli Aravirran aikana oikein. Tänä päivänä Suomi on kaukana arvokisakullasta. Ja niin on Jokeritkin Sm-kullasta,vaikka se Suomen jääkiekon "asiantuntijoiden" mukaan Jokereille tällä kaudella tuleekin.
Ara katsomoon
Urpo Ylöne
097
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.