Iltalehden toimitus on aivan pihalla " VAIHTOON"

TPS:n ylivoima kylvää tuhoa
Perjantai 16.10.2009 klo 17.53 (päivitetty klo 17.54)
TPS on SM-liigan tehokkain joukkue ylivoimalla. Pysyykö JYPin alivoima tänään mukana?

SM-liigassa toisena keikkuvan TPS:n erityisvahvuus tällä kaudella on ollut ylivoimapelaaminen. Se on ollut koko sarjan parasta.Turkulaiset ovat tarvinneet keskimäärin vain noin neljä minuuttia pakkopeliä maalin aikaan saamiseksi.

Turkulaisten tehokkaimmat yv-tykit ovat tähän mennessä olleet Michal Birner, Antti Erkinjuntti ja Ville Vahalahti kolmella maalillaan.

TPS ja JYP kohtaavat perjantai-iltana Jyväskylän Hippoksella ja juuri erikoistilannepelaamisen kanssa on kotijoukkueen syytä olla varuillaan. Hurrikaanipaitojen alivoima on ollut liigan kolmanneksi heikointa, joten se ei lupaa hyvää iltaa varten. Pystyykö JYP pelaamaan tarpeeksi kurinalaisesti neljän ottelun voittoputkessa viilettävää Kai Suikkasen johtamaa ryhmää vastaan?

Illan muut ottelut ovat Ässät-Jokerit ja Pelicans-Blues.

Voit seurata kierrosta Iltalehden tulospalvelusta.

Ei ole ensimmäinen kerta, kun toimituksen väki on pihalla kuin lumiukot. Tuskin siellä on edes kukaan ikinä pelannut jääkiekkoa jutuista päätellen. Joten kannattas varmaan pitää mölyt mahassa. Ei muutakuin porukka vaihtoon !!!
1197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mestaruudet jo aikanaan tulivat jäähyjen kalastelulla ja yv-maaleilla. 5-5 pelissä tepsi on aina ollut surkea.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PASKANJAUHANTAA kirjoitti:

TPS:n ylivoima kylvää tuhoa
Perjantai 16.10.2009 klo 17.53 (päivitetty klo 17.54)
TPS on SM-liigan tehokkain joukkue ylivoimalla. Pysyykö JYPin alivoima tänään mukana?

SM-liigassa toisena keikkuvan TPS:n erityisvahvuus tällä kaudella on ollut ylivoimapelaaminen. Se on ollut koko sarjan parasta.Turkulaiset ovat tarvinneet keskimäärin vain noin neljä minuuttia pakkopeliä maalin aikaan saamiseksi.

Turkulaisten tehokkaimmat yv-tykit ovat tähän mennessä olleet Michal Birner, Antti Erkinjuntti ja Ville Vahalahti kolmella maalillaan.

TPS ja JYP kohtaavat perjantai-iltana Jyväskylän Hippoksella ja juuri erikoistilannepelaamisen kanssa on kotijoukkueen syytä olla varuillaan. Hurrikaanipaitojen alivoima on ollut liigan kolmanneksi heikointa, joten se ei lupaa hyvää iltaa varten. Pystyykö JYP pelaamaan tarpeeksi kurinalaisesti neljän ottelun voittoputkessa viilettävää Kai Suikkasen johtamaa ryhmää vastaan?

Illan muut ottelut ovat Ässät-Jokerit ja Pelicans-Blues.

Voit seurata kierrosta Iltalehden tulospalvelusta.

Ei ole ensimmäinen kerta, kun toimituksen väki on pihalla kuin lumiukot. Tuskin siellä on edes kukaan ikinä pelannut jääkiekkoa jutuista päätellen. Joten kannattas varmaan pitää mölyt mahassa. Ei muutakuin porukka vaihtoon !!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu