Niinistö EU:n

Aivan hullu esitys demareilta kun ehdottavat että porvarihallitus esittäisi kaasuputki-Lipposta Suomen ehdokkaana EU:n presidentiksi. Jos hallitus jotain henkilöä ehdottaa, niin kyllä hänet löydetään porvaripuolueistakin.

Sauli Niinistö olisi hieno ehdokas. Hän on myös ehta porvari.
450
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Että siihen virkaan ei tällä kieroksella porvarit kelpaa.
Ei sillä että kannataisin Lipposta, mutta Ahtisaari kyllä´olis sopiva.

Äänestä

kevyesti oikealta ohi. Jos porvaria kaipailet niin luulisi Lipposen kelpaavan.

Äänestä

Mitä mahdollisuuksia Niinistöllä olisi päästä EU:n presitendiksi? Ei mitään, vaikka Suomen presidentti hänestä tuleekin. Ainoat suomalaiset, joilla on tarvittavaa myönteistä tunnettuutta EU:ssa ovat Lipponen ja Ahtisaari. Nyt pitäisi unohtaa ahtaat kotimaan puoluepoliittiset ympyrät ja heitä hallituksenkin pitäisi tukea kaikin voimin. Olemme sentään kaikki suomalaisia.

Äänestä
  • Ahtisaari puhuu englantia huomattavasti paremmin kuin Lipponen mutta ei riittävän hyvin hänkään. EU-presidentin edustusvirassa tärkeintä on hyvä kielitaito ja seuramiehen taidot. Matti Vanhanenkin näyttää paljon edustavammalta kansainvälisissä ympyröissä kuin örkki-Lipponen.

    Lipponen on kuulemma enemmän porvari kuin Niinistö. Eihän Lipposella ole sitten mitään jakoa jos EU:n presidentiksi kelpaa vain sosialisti. Siinä tapauksessa demarien pitäisi ottaa ykkösehokkaaksee Erkki Tuomioja - Suomen tunnetuin sosialisti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


presidentiksi kirjoitti:

Aivan hullu esitys demareilta kun ehdottavat että porvarihallitus esittäisi kaasuputki-Lipposta Suomen ehdokkaana EU:n presidentiksi. Jos hallitus jotain henkilöä ehdottaa, niin kyllä hänet löydetään porvaripuolueistakin.

Sauli Niinistö olisi hieno ehdokas. Hän on myös ehta porvari.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu