Naisellisia nössöjä ja neitejä lähes jokainen, Esa A ainoa "normaali" vaikka ei kuitenkaan ulkoisesti varsinaisesti silmänilo. On kaiken maailman homohippiäistä, huivipäätä ja geelitukkaa. Asiallista, tavallista ja suoraselkäistä miestä ei kai talossa kovin usein ole nähty.
Miksi talossa ei ikinä oikeita miehiä?
pussyboys
18138
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Toivottavasti sunnuntaina tulee oikein miehinen mies taloon,ei jaksa kattoo noita meikkipellejä enää.
Itseruskettavaa voidetta naamaan, VOI HELESINKKI
Jep
Kiintoisaa, että teidän Esan kannattajien mielestä tämä "älykkö" on myös talon ainoa juntti ja siksi hieno ihminen. Ei pese itseään, eikä huolehdi ulkonäöstään ja sekös vasta on hienoa.
Kyllähän Markokin kuuluu tavallaan tuohon samaan riihipirujen kategoriaan. Onhan hänkin aika räjähtäneen näköinen ja antaa mielikuvaa aidosta suomalaisesta miehestä, joka kulkee risaisissa kalsareissa ei turhia koreile.
Olen kyllä henkilökohtaisesti eri mieltä siitä, että huono hygieninahoito olisi merkki suoraselkäisyydestä. Pikemminkin päinvastoin.
Mä itse henkilökohtaisesti olen aina ollut heikkona ponnaripoikiin ja mikä parasta tämä ponnaripää on myös talon fiksuin ja ehdottomasti talon paras asukas.
Aivan ihana söötti poika. Ota mallia!!!
peseekö persiinsä vai ei.Kuka helkkari vahtii toisten pesemisiä tuolla ja miten ihmeessä voi olla aina kytiksellä.Tuskinpa monikaan miljonääri bbtaloa töllöttää,eli ettekös te käy edes töissä.Niinpä laiskat lasin molemmin puolin.
Perseensä peseminen on tuollaisessa tiiviissä yhteisössä hyvää käytöstä. Pesemätön perse haisee kammottavalle ja tuollaisessa pienessä tilassa häiritsee muita asukkaita.
No eipä Esakaan niin viimesen päälle ole miehinen mies, korvarenkaat, ponnarit ja kulmakarvojen nyppijät joutavat ulos talosta, samoin kaikenmaailman tatuoidut työttömät pellet....
tehdastyöläisiä ja jyväjääkkoja kehiin,
sitten saadaan kunnon ohjelma aikaseksi ;)
Minä taas tykkään Esan tyylisistä miehistä ja kuin piste I:n päällä toi ihana ponnari.
Miehisyydestä ei esan kohdalla voi oikeastaan puhua, mies kun tykkää esim. siivoilla, on muutenkin aika nynny ja jäkättää muiden tekemisistä kuin vanha ämmä.
Itse asiassa Esan kohdalla kyse voi olla liiallisesta estrogeenin erityksestä, joka on nostanut sairaanloisella tavalla esiin naisellisia piirteitä. Esallahan myös ns. man boobsit eli miestissit, joita hän tosin yrittää kovasti peitellä.
Kunnon testokuuri ja Esastakin tulee oikea mies!
Parasta A-ryhmää. Esalta näköjään onnistuu kaikki, mihin hän ryhtyy ja miksei onnistu, koska hän keskittyy tekemisiinsä.
Saispa tollaisen miehen joskus itsellensä.
Taidat olla siis e-pillereitä syövä nainen:
http://www.iltalehti.fi/seksuaalisuusjasuhteet/2009100810388317_se.shtml
Nuo pillerit aiheuttavat juuri sen, että nainen hakee lisääntymiskumppanikseen vääränlaisen miehen ja synnyttää tälle vammaisia lapsia.
Onnea sulle vaan sen vammaiskatraan kanssa! Tulossa on todellinen mongoloidisirkus!
Kyllä sinulla on vielä paljon oppimista.
Missä pöntössä sä oikein elät? Tervetuloa tälle vuosisadalle.
Taidatkin siis olla e-pillereitä syöneen lorton jälkeläinen?
Ehkäpä näitä Esa A:n tyylisiä jos olisi kymmenen, niin katsojia (sinun lisäksesi) ei taitaisi olla kuin yhdeksän :D. Ja jos matkaisit vaikkapa aikakoneella muutama sata vuotta taaksepäin, vaikkapa kapteeni Mustaparran merirosvolaivalle (nehän tunnetusti käyttivät maaleja, korvakoruja yms. koristeita, josta naiset ne sitten omivat itselleen, kuten housut jne...), ja kommentoisit merirosvojen helyjä ja maaleja, niin kylläpä olisit alta aikayksikön vedetty kölin ali :D. Ei nämä turhamaisuudet mitään uutta ole, varsinkaan miehillä. Rokokoo-Ranskan sukkahousut ja kalukukkarot, kiharaperuukit jne...
Esa on johtanut suosikkiäänestystä koko kauden ja katsojaluvut sen kuin vaan kasvaa.
Esa on oikea vetonaula BB:lle, niin ihanan erilainen hurmuri.
Tuohan ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Ohjelman katsojaluvuthan ovat olleet räjähtävän alun jälkeen jyrkässä laskussa ja Ninon putoaminen romahdutti niitä miltei kolmasosan alaspäin, eikä tasaantumista ole vieläkään tullut. Kyllä se vain niin menee, ettei noilla tapeteilla paljoa katsojia kerätä.
Heppunen ymmärtää nyt, kun sanoin, että katsojaluvut ovat kasvaneet, vaikka Esa on johtanut suosikkiäänestystä koko kauden, eli toi sun teoriasi ei pidä paikkaansa.
Esahan on oikea kultakimpale BB.lle
Heppunen nyt ottaa vaan asioista selvää ja kirjoittaa vasta sitten....
Mutta katsojaluvuthan eivät ole kasvaneet vaan laskeneet. Väitteesi on siis mieletön.